Opetuspuhe diakoniksi vihkimisessä Järvenpään Jumalansynnyttäjän Kazanilaisen ikonin kirkossa
Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen!
Olemme kokoontuneet tänään vihkimään monille järvenpääläisille tutun lukijan ja pyhäkön aktiivin Simo Tuomisen diakonin palvelutehtävään. Meiltä esipaimenilta odotetaan tässä kohtaa ohjeen, evästyksen ja opetuksen sanoja papiston jäseneksi otettavalle kandidaatille. Tänään kuitenkin kaikki se, mitä tulevan kirkon palvelijan on tiedettävä Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen seuraamisesta hänen ohjeitansa noudattaen, on sanottu päivän evankeliumissa.
”Rakastakaa toisianne” (Joh. 15:17). Näillä voimakkailla sanoilla pyhä tekstimme alkaa. ”Rakastakaa vihamiehiänne” (Matt. 5:44), muistamme myös lukeneemme toisaalla. Tämänpäiväisessä kehotuksessa kyse ei ole ainoastaan tunteista. Kyse on syvemmän tason havaitsemisesta. Siirakin kirjassa muun muassa sanotaan: ”Hän antoi heille harkintakyvyn, kielen, silmät ja korvat ja sydämen ajattelemista varten … Omin silmin he näkivät hänen suuren kirkkautensa, omin korvin kuulivat hänen mahtavan äänensä.” (Sir. 17:6, 13). Jumala siis lahjoittaa meille omat aistinsa, jotta me voisimme nähdä lähimmäistemme suuruuden. Rakastaessamme toista ihmistä aidosti, hänen puutteistaan ja heikkouksistaan tulee myös rakkautemme kohteita. Nähtyämme lähimmäisemme sisimpään, jossa koko hänen persoonansa lopullinen keskus sijaitsee, kaikki hänessä muuttuu kauniiksi.
Hyvyys, jota rakkauskin symboloi, on otettava lähtökohdaksi myös vihan aikana, johon päivän evankeliumi Johanneksen kertomana meidät seuraavaksi vie. ”Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua” (Joh. 15:18). Johanneksen teksti puhuu siis vain yhdestä maailmasta, siitä, joka vihaa Jeesuksen seuraajia. Mutta teksti sisältää myös määritelmän heistä, jotka eivät kuulu ”tähän maailmaan” (Joh. 15:19). Se muodostuu niistä, jotka Kristus on maailmasta valinnut.
Pyhät apostolit olivat lähtöisin maailmasta. Hekin ovat yhtä lailla lihaa ja verta kuin muutkin ihmiset – minä ja sinä. Hädän hetkellä he olivat valmiita jättämään Jeesuksen. Tässä he toimivat aivan tavallisen inhimillisen ihmisen tavoin: oma nahka on pelastettava ensin. Pako onnistui, ja opetuslapset välttivät ristinkuoleman.
Siispä Kristus on päivän opetuksessaan realisti: ”Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin” (Joh. 15:20). Kristityn elämään kuuluu kärsimys. Sitä ei välittömästi poista rukous eikä ihmisen vakaumuksen ohuus tai syvyys. Aina on se mahdollisuus, että me Kristuksen seuraajina sekä palvelijoina joudumme tässä maailmassa ahtaalle.
Mutta tämänpäiväisen opetuksen ydin on tulevaisuuden näkökulmassa – luottamuksessa. ”Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota” (Joh. 15:26), kuulimme luettavan. Luottamuksemme Jumalaan rakentuu tavallisesti sen varaan, että Kristus on osoittanut rakkautensa kärsimällä ja kuolemalla meidän puolestamme. Juuri sellaiseen rakkauteen voimme todella luottaa. Tämä rakkaudenosoitus on itse asiassa seurausta Jumalan ensimmäisestä rakkaudesta, joka sai hänet luomaan myös meidät. Älkäämme unohtako tätä.
Kristuksessa rakas Simo! Sinulle on esitetty kutsu Jumalan kansan palvelemiseen, joka tapahtuu niin Vanhan kuin Uuden testamentin esikuvien kannattamana. Tämän kutsun toteuttamisessa tulet edelleenkin toimimaan aviomiehenä vaimollesi Miialle ja isänä lapsillesi Aleksille ja Annille. Ole heille tukena ja lohdutuksena. ”Sinusta apostolit kerskaavat ja marttyyrit riemuitsevat,” kuulemme kohta alttarissa laulettavan. Nuo esikuvat avaavat ortodoksisen kirkon palvelijalle turvallisen ja laajemman horisontin.
Kirkon palvelijoina vastauksemme vainoon ja vihaan ei voi olla vastaviha, jos ei perääntyminenkään tai eristäytyminen muusta maailmasta. Oikea vastaus on aina rakkaus, ”sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut” (Joh. 3:16), kuten vanhempi Raamatun käännös julistaa evankeliumimme alkuluvussa. Tämä on se ohje, jonka toivon sinun tallettavan sydämeesi: näe Kristus jokaisessa lähimmäisessä. Aamen.
