Opetuspuhe ekumeenisessa jumalanpalveluksessa Oulun tuomiokirkossa
Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen!
Olemme kokoontuneet tänne Oulun tuomiokirkkoon Suomen Ekumeenisen Neuvoston syyskokoukseen liittyvään ekumeeniseen jumalanpalvelukseen. Päivän jumalanpalvelustekstit on valittu teemasta, joka on käsittelyssä seuraavan päivän seminaarissa, jonka aiheena on ekumeeninen jumalanpalvelus ja rukous.
Ensi alkuun minun on todettava, kuinka ilahtunut olen, että saan osana jumalanpalvelusta kuulla Ilmestyskirjaa, koska sillä on ortodoksisessa kristinuskossa hyvin omalaatuinen asema. Ensinnäkin idän kirkon pyhät isät ovat tuskin lainkaan selittäneet kirjan sisältöä ja toiseksi, sitä ei koskaan lueta julkisesti missään ortodoksisen kirkon palveluksessa. Tästä huolimatta sen kuvakieli on hyvin tunnettu. Esimerkiksi ”maailman perustamisesta asti teurastettu karitsa, seitsemän sinetin kirja, kaksikymmentäneljä vanhinta, aurinkoon puettu nainen, taivaasta laskeutuva Jerusalem”, muutaman mainitakseni. Vaikka kirjaa ei kirkkomme jumalanpalveluksissa luettaisikaan, sitä kuitenkin käytetään monissa kirkkoveisuissamme. Se on sitä paitsi ollut suosittu kirja levottomuuksien aikoina eri aikakausina, niin idässä kuin lännessä.
Päivän evankeliumin kaksi lukua Johanneksen kertomana ovat sen sijaan osa samarialaisen naisen kertomusta. Siinä Kristus kohtaa naisen kaivolla. Nainen puhuu vedestä ja Jeesus puhuu vedestä, ja jollain ihmeen tavalla he puhuvat koko ajan ikään kuin toistensa ohitse. Itse asiassa Herramme yrittää saada hänet ymmärtämään syvemmin, asioiden varsinaisen todellisuuden sanoessaan ”Jokaiselle, joka juo tästä kaivosta, tulee uudelleen jano. Minun antamani vesi taas sammuttaa janon ikuisiksi ajoiksi siltä, joka sitä juo” (Joh. 4: 13–14). Vaikka nainen ei vielä käsitäkään kuulemastaan mitään, silti hän rukoilee niin ihmeellisen rukouksen, että lukemattomat kristityt ovat toistaneet ja edelleen toistavat sen hänen jälkeensä: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Sitten minulla ei ole enää jano” (Joh. 4:15).
Tämän jälkeen he käyvät katumusluonteisen keskustelun naisen perhesuhteista, jonka jälkeen keskustelu nousee välittömästi korkeammalle tasolle. Nyt he puhuvat siitä, missä Jumalaa tulee rukoilla. Tämä antaa Jeesukselle tilaisuuden opettaa naiselle, kuinka Jumalaa tulee rukoilla. Häntä tulee rukoilla ”Hengessä ja totuudessa”, kuten äsken kuulimme. Toisin sanoen rukouksen on noustava sisältäpäin, sydämen syvyydestä. Isämme ei tahdo tyhjiä sanoja, ei uskollista velvollisuuksien täyttämistä, ei tyhjänpäiväisiä joustamattomia muotoseikkoja vaan sydämen kiintymystä. On kyse Jumalan rakastamisesta. ”Juuri sellaisia palvojiahan Isä etsii” (Joh. 4:23), päivän pyhä teksti toteaa.
Jokainen ihminen on tärkeä Vapahtajallemme. Hän menee ja etsii sadatta lammasta, jotta kukaan Isän hänelle antamista ei joutuisi hukkaan. Tälle syntiselle, mutta rikkomukset anteeksi saaneelle naiselle hän ilmoittaa itsensä. On uskomatonta, kuinka Jumala voi vaikuttaa ihmisessä, kun tämä sallii hänen tehdä itsessään mitä hän tahtoo. Jos jatkaisimme samarialaisnaisen kertomuksen loppuun, huomaisimme että nainen johtaa keskustelun Messiaaseen. Hän tavallaan jo tuntuu aavistavan totuuden. ”Tiedän, että on tulossa Messias eli Kristus. Kun hän tulee, hän kertoo meille kaiken”, nainen sanoo (Joh. 4:25). Kristus puolestaan antaa hämmentävän vastauksen: ”Tässähän minä puhun sinulle” (Joh. 4:26). Pysähtykäämme hetkeksi tähän: tämä samarialainen nainen on yhdessä ainoassa keskustelussa muuttunut apostoliksi, joka julistaa koko kylälle, että Kristus on maailman Vapahtaja. Herra, anna minulle sitä vettä!
Johanneksen evankeliumin kertomukset tähdentävät sitä uutta, joka tuli Kristuksen mukana ja sen neljäs luku tähdentää nimenomaan uutta hartautta ja jumalanpalvelusta. Uusi jumalanpalvelus tuli mahdolliseksi, kun uusi aika alkoi. Ihminen janoaa elävää vettä.
Elävästä vedestä tulee meissä, jotka otamme sen vastaan, ehtymätön lähde. Eikö juuri sisäisellä rukouksella – kirkkoni perinteessä Jeesuksen rukouksella – olekin tämä tarkoitus, että vihdoinkin alamme juoda sisäisestä lähteestä ja sammutamme päättymättömän janomme. Ja kuten kirkkoisä Augustinus on sanonut, ”Jumala janoaa, että me janoaisimme häntä”.
Haluan lopuksi palata vielä Ilmestyskirjaan. Tunnettu ortodoksipappi ja teologi, isä Aleksander Men, joka syntyi stalinismin huippuvuosina ja joka raa’asti kirveellä murhattiin juna-asemalla matkalla liturgiaa toimittamaan vuonna 1990, kirjoitti teoksen Ilmestyskirjan lukemisesta. Se julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen. Siinä kristillisen eskatologian oleelliset teesit esitetään seuraavasti: ”Meidän täytyy elää ikään kuin viimeinen tuomio tapahtuisi huomenna ja tehdä työtä ikään kuin edessämme olisi ikuisuus. Meidän ei tule siirtää myöhemmäksi työtämme pelastuksemme eteen: Valvokaa ja rukoilkaa, evankeliumi opettaa meitä”. Noudattakaamme siis tätä ohjetta iloiten ja kärsivällisesti. Aamen.
