Opetuspuhe Uspenskin katedraalissa arkkipiispaksi asettamisen 20-vuotisjuhlana
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!
Kirkkomme liturgisen kalenterin mukaan tänä sunnuntaina muistamme Herraamme ja Vapahtajaamme ennen eläneitä Vanhan testamentin vanhurskaita, jotka täyttivät Jumalan tahdon ja osallistuivat pelastushistorian toteutumiseen. Pyhien esi-isien ja pyhien isien sunnuntait joulun edellä valmistavat meitä ottamaan vastaan Kristuksen valoisan syntymäjuhlan. Hänessä on valo ja kirkkaus, jotain sellaista, jonka kaikki ymmärtävät.
Monet profeetoista puhuivat Vapahtajan tulemisesta. Pyhien esi-isien joukossa muistamme myös Nooaa: Nooan arkki on pelastuksen esikuva. Myös monia Vanhan testamentin hurskaita naisia kunnioitetaan pyhien esi-isien sunnuntaina. Heidän joukossaan on Eeva, Aadamin vaimo, Abrahamin vaimo Saara, Iisakin vaimo Rebekka, Jaakobin vaimot Lea ja Rakel, Mooseksen sisar Mirjam ja Boaksen vaimo Ruut. Ja pyhät esi-isät riemuitsevat, sillä uskollisen Jumalan lupaukset, joiden toteutumista profeetat vain etäältä iloiten tervehtivät, ovat pian täyttymässä: Neitsyt synnyttää Sanan, Jumalan.
Päivän epistolassa kuulimme puolestaan apostoli Paavalin vakuuttavan, että ”Kristus on teidän elämänne. Kun hän ilmestyy, tekin ilmestytte hänen kanssaan kirkkaudessa” (Kol. 3:4). Pysähtykäämme hetkeksi näihin sanoihin, sillä puhuvathan myös evankelistat mielellään Jumalan kirkkaudesta, erityisesti Johannes. Jo evankeliuminsa alkupuheessa hän sanoo: ”Me katsoimme hänen kirkkauttaan” (1:14) ja jatkaa, kuinka Kaanan häissä Jeesus ilmaisi kirkkautensa (2:11). Evankelista antaa jo silloin meidän ymmärtää, että tämä kirkkaus on nöyryyttä ja palvelemista.
Hänen kirkkautensa ilmestyy täyteydessään, kun hänen hetkensä on koittanut, eli kun hän kärsii ja kuolee puolestamme. Meillä on tapana liittää kirkkaus kunniaan, voimaan, menestykseen, mutta Jumala ei tee niin. Hänen kirkkautensa on rakkauden kirkkautta. Hän on niin kirkas juuri sen takia, että hän uhrautuu niin täydellisesti.
Tehdessään näin Jumala tahtoo palvella meitä. Jos vain ymmärtäisimme, että Jumala tahtoo palvella meitä, täytyisi meidän myös sallia hänen palvella meitä. Tässä palvelemisen suhteessa piilee nimittäin se kirkkaus, että saa olla Jumalan palveltavana. Ja niin myös on. Ja siitä huolimatta meidän ihmisten on vaikea ottaa vastaan tämä palvelus Jumalalta! Haluamme mieluummin selviytyä itse. Ihanteenamme on riippumattomuus. Kuinka monesti ihminen kieltäytyykään siitä palveluksesta, jota Jumala itse tarjoaa hänelle. Uskommeko, että silloin kaikki menee paremmin? Tärkeä osa ihmisen kehityksestä tapahtuu kuitenkin kuten Pietarilla – joka ei tahtonut, että Jumala olisi pessyt hänen jalkansa – että vähitellen hyväksymme sen, että Jumala palvelee myös meitä. Kuinka tärkeää meille itsellemme onkaan se, että sallimme Jumalan tehdä työtä meissä, rakastaa ja elää meissä.
Kun kerran olemme sallineet Jumalan palvella meitä, jotakin jäisi kuitenkin puuttumaan, ellemme vuorostamme palvelisi häntä. Kristus on uhri, ja meidätkin on kutsuttu uhrivalmiiseen rakkauteen ja rakkauden palvelukseen: annamme itsemme heille, jotka ovat murheellisia, itkevät, valittavat, näkevät nälkää ja ovat janoissaan ja alastomina, toivottomuuden vallassa.
Päivän evankeliumissa kuulimme kertomuksen juhlista, joita valmisteltiin. Kutsut oli lähetetty ja vastauksia odotettiin. Suuriin pitoihin kutsutut vieraat kieltäytyivät kuitenkin kutsusta toinen toisensa jälkeen erilaisiin syihin vedoten: kuka oli ostanut pellon, kuka juuri mennyt naimisiin. Joku oli ostanut viisi härkäparia. He eivät halunneet tulla juhlaan, joka oli valmistettu heitä varten. Heillä oli mielestään tärkeämpää tekemistä. Herra lähetti silloin palvelijansa kutsumaan toiset ihmiset luokseen.
Jos Jumala kutsuu ihmistä, se tapahtuu aina toisten vuoksi. Israel kutsuttiin pakanoiden vuoksi ja tämä kutsu oli esikuva Kirkon kutsulle. Kirkkoa ei ole kutsuttu sen itsensä tähden vaan maailman takia. Kirkossa jokainen, joka saa erityisen kutsun, tulee valituksi niitä varten, joita ei ole vielä kutsuttu. Ja joka kerta näin tapahtuukin, jos kutsuttu täyttää oman kutsumuksensa.
Korona-ajan keskellä kohtaamme yhä uusia haasteita ja elämme eri tavoin muuttuvassa maailmantilanteessa. On entistä tärkeämpää osoittaa rakkautta ja välittämistä käytännössä, nähdä ja kohdata lähimmäisemme etäisyyksistä huolimatta ja yhdessä tukea toisiamme tämän jo inhimillisesti katsoen kauan aikaa jatkuneen pandemian aikana. Se pandemia jatkuu yhä. Mutta yhdessä kestämme sen koettelemukset.
Palatkaamme hetkeksi vielä päivän epistolatekstin Kolossalaiskirjeeseen, jossa apostoli Paavalivakuuttaa paikallisille kristityille, että Kristus on kaikki, hän on kaikissa. Kun kristityt ovat ”pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen”, silloin ei enää ole ”kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikattua eikä ympärileikkaamatonta, ei barbaaria, skyyttalaista, orjaa eikä vapaata.” Tässä tämänkin ajan monikulttuurisessa maailmassa kaikki on taustaan ja elämän olosuhteisiin katsomatta kutsuttu uudistumaan ja samalla vastaamaan yhä uudelleen Jumalan kutsuun oman elämämme keskellä.
Jumala etsii ihmisiä, joille tämä kutsu on jo todellisuutta. Ihmisiä, joille hänen läsnäolonsa on ainoa, joka jotain merkitsee ja jotka ottavat vakavasti kutsumuksen astua toisen sijaan. Etenkin nyt korona-ajan koetellessa kärsivällisyyttämme ja kestävyyttämme meidät kaikki kutsutaan rakastamaan ja palvelemaan.
Mikä tehtävä ja mikä vastuu! Aamen.
