Olet täällä

Opetuspuhe Uspenskissa apulaispiispan piispaksi vihkimisen liturgiassa

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Päivän evankeliumissa Kristus oli tekemässä matkaa kohti Jerusalemia ja omaa kärsimystään. Hän pysähtyi Jerikon lähellä, kun kaupunkiin johtavan tien varrella sokea kerjäläinen yhä uudestaan ja yhä kovempaa huusi: ”Armahda minua!” Herra käski tuoda miehen luokseen, ja mies tuli.

Kristus kysyi: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Sokealle kerjäläiselle, joka pyysi saada näkönsä, Kristus vakuuttaa: ”Uskosi on parantanut sinut”. Mies sai samassa pyytämänsä, ja lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Myös kaikki ne, jotka näkivät tapahtuneen, kiittivät ja ylistivät Jumalaa.

Mitä Herran kysymys tarkoittaa meidän kohdallamme? Tuntuu ihmeelliseltä, että taivaan ja maan Luoja kysyy, mitä hänen luotunsa toivoo, mitä me haluamme. Jumala kunnioittaa ihmistä, ja odottaa vastaustamme. Kiitos ja ylistys taas on lahja, jonka ihminen voi antaa Jumalalle. Jokaisessa palveluksessa laulamme Herralle kiitosta, ja myös psalmiteksteissä, joita kirkko rukouksissaan käyttää, on runsaasti ylistystä ja kiitosta. Pyhien ehtoollislahjojen vastaanottamisen jälkeen kiitämme, ja kiitospalveluksiakin voidaan toimittaa.

Tänään kiitämme siitä, että olemme tässä pyhässä liturgiassa voineet vihkiä kirkkoomme uuden piispan. Iloitsemme tänä juhlapäivänä yhdessä ja rukoilemme kaikki uuden Haminan piispan puolesta. Tukekaamme apulaispiispaa hänen työssään! Koronapandemia tuo uudenlaisia haasteita kaikkien meidän kohdallamme. Yhdessä pyydämme Jumalan apua tässäkin tilanteessa.

Kautta vuosisatojen kristityt ovat todistaneet, miten armon ja avun pyytäminen Jumalalta on tuonut kussakin tilanteessa jumalallisen avun. Pyhä Johannes Kronstadtilainen sanookin, että ihminen tarvitsee jatkuvasti, joka päivä pelastajaa, ja tuo Pelastaja on Jeesus Kristus, Jumalan Poika. ”Huuda Häntä avuksi sisimmässäsi ja ano elävästi ja lujasti uskoen pelastusta, ja Hän pelastaa sinut!” pyhä rohkaisee.

Tänään olemme myös yhdessä todistaneet ja rukoilleet, että Pyhän Hengen armo tulee piispaksi vihittävän päälle – armo, joka ”aina heikot parantaa ja puutteelliset täydelliseksi tekee”. Rukouksissa myös pyydetään, että Jumala kuulisi piispan anomukset.

Pyhä piispa Ignati Brjantshaninov opettaa, että kun ihminen oppii alati pyytämään Jumalan apua, hän vähitellen lakkaa luottamasta itseensä. Jos hän menestyy jossain työssään, hän ei pidä sitä omana ansionaan, vaan Jumalan armona, jota hän anoo Jumalalta lakkaamatta. Pyhä piispa sanoo, että Jumalan vaikutus ja työ meissä on salaisuus. Herra voi avartaa meidänkin sydämemme, kun me kuljemme käskyjen tietä (Ps. 119:32). Kirkon isät taas opettavat, että avartuneeseen sydämeen mahtuu enemmän ja enemmän rakkautta.

Vielä pyhä esipaimen kehottaa: ”Olkoon meillä Jumalan mieli, niin että kunnioitamme toisiamme. Kenenkään ei pidä nähdä lähimmäistään inhimillisellä tavalla, vaan teidän tulee aina rakastaa toisianne Jeesuksessa Kristuksessa.” Näissä yhä jatkuvissa koronapandemian varjostamissa oloissa nousee rakkauden ja yhteyden merkitys näkyviin. Kristus kutsuu meitä rakastamaan, asettumaan lähimmäisemme rinnalle, näkemään hänet rakkaana ihmisenä, Jumalan luotuna. Tällaiseen rakkauteen anokaamme apua ja armoa Herralta. Aamen.

© Suomen ortodoksisen arkkipiispan kanslia, Liisankatu 29 A 8, 00170 Helsinki, puh. 020 6100 240, helsingin.hiippakunta@ort.fi