1.7.2019

Sävelmä
2. säv.

p:t palkattaparantajat Kosmas ja Damianos (+ 283–284)

Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa (1987–2001), Nikean metropoliitta (2001–2010) Johanneksen (Rinne 1923–2010) kuolinpäivä

Epistola
1. Kor. 12:27–13:8 (Kosmas ja Damianos)
Room. 9:18–33

1. Kor. 12:27–13:8

27 Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen. 28 Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä. 29 Eivät kai kaikki ole apostoleja? Tai profeettoja? Tai opettajia? Tai ihmeiden tekijöitä? 30 Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse tällaista puhetta? 31 Mutta tavoitelkaa kaikkein arvokkaimpia armolahjoja! Nyt minä osoitan teille tien, joka on verrattomasti muita parempi. 13:1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. 2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. 3 Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi. 4 Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, 5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, 6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. 7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. 8 Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.

Room. 9:18–33

18 Jumala armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo. 19 Joku teistä ehkä kysyy: "Miksi Jumala sitten moittii ihmisiä? Eihän kukaan voi vastustaa hänen tahtoaan." 20 Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa? Sanooko saviastia muovaajalleen: "Miksi teit minusta tällaisen?" 21 Kyllä kai savenvalajalla on oikeus tehdä samasta savesta toinen astia arvokasta ja toinen arkista käyttöä varten? 22 Näin on myös Jumala tehnyt näyttääkseen vihansa ja osoittaakseen voimansa. Suuressa kärsivällisyydessään hän on tosin säästänyt noita vihan astioita, jotka on määrätty tuhottaviksi. 23 Loppumattoman kirkkautensa hän taas on antanut ilmetä niistä astioista, joita kohtaan hän osoittaa laupeutta ja jotka hän on valmistanut kirkkautta varten. 24 Sellaisiksi hän on kutsunut meidät, olimmepa juutalaisia tai emme. 25 Hoosean kirjassa hän sanoo: -- Minä olen sanova kansakseni sitä, joka ei kansaani ollut, ja rakastetukseni sitä, jota en rakastanut. 26 Ja samassa paikassa, jossa heille sanottiin: "Te ette ole minun kansaani", heitä tullaan sanomaan elävän Jumalan lapsiksi. 27 Mutta Israelista Jesaja huudahtaa: -- Vaikka Israelin kansa olisi lukuisa kuin merenrannan hiekka, siitä pelastuu vain rippeet. 28 Äkkiä ja lopullisesti on Herra toteuttava sanansa maan päällä. 29 Jesaja on myös ennustanut: -- Ellei Herra Sebaot olisi säästänyt meistä siementä, meidän olisi käynyt kuin Sodoman, me olisimme Gomorran kaltaiset. 30 Mitä tämä siis merkitsee? Sitä, että vieraat kansat, jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta, ovat saaneet sen, nimittäin uskon vanhurskauden. 31 Sen sijaan Israel, joka tavoitteli vanhurskautta lakia noudattamalla, ei sitä saavuttanut. 32 Miksi ei? Siksi, että israelilaiset eivät lähteneet uskon tielle vaan tekojen. He ovat kompastuneet siihen kiveen, 33 josta on kirjoitettu: -- Minä asetan Siioniin kiven, johon he kompastuvat, kallion, johon he loukkaavat itsensä. Mutta joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.

Matt. 10:1, 5–8 (Pyhät palkattaparantajat Kosmas ja Damianos)
Matt. 11:2–15
Matt. 10:1, 5–8

[Siihen aikaan] 1 Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja antoi heille vallan karkottaa saastaisia henkiä ja parantaa kaikkia tauteja ja vaivoja. 5 Nämä kaksitoista Jeesus lähetti matkaan annettuaan heille ohjeet: "Älkää menkö vierasheimoisten keskuuteen älkääkä mihinkään Samarian kaupunkiin. 6 Sen sijaan menkää Israelin kansan eksyneiden lampaiden luo 7 ja julistakaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle.' 8 Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia ja ajakaa pois pahoja henkiä. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.

Matt. 11:2–15

Siihen aikaan, 2 kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa 3 kysymään: "Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?" 4 Jeesus vastasi heille: "Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette:     5 Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät,     spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat,     kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan     ilosanoma.     6 Autuas se, joka ei minua torju." 7 Heidän mentyään Jeesus alkoi puhua ihmisille Johanneksesta: "Mitä te lähditte autiomaahan katsomaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? 8 Vai mitä odotitte näkevänne? Kenties hienosti pukeutuneen miehen? Kuninkaanlinnoista te niitä löydätte, jotka hienostelevat vaatteillaan! 9 Mitä te sitten odotitte näkevänne? Profeetanko? Aivan oikein, ja minä sanon teille, että hän on enemmänkin kuin profeetta. 10 Hän on se, josta on kirjoitettu:     -- Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien. 11 "Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän. 12 Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen. 13 Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta, 14 ja uskokaa tai älkää, juuri hän on Elia, jonka oli määrä tulla. 15 Jolla on korvat, se kuulkoon!

Päivän synaksario

1.7.

Pyhät palkattaparantajat ja ihmeidentekijät Kosmas ja Damianos kärsivät marttyyrikuoleman Roomassa vuoden 284 tienoilla keisari Carinuksen hallituskaudella. He olivat veljeksiä niin syntymänsä perusteella kuin myös veljiä Kristuksessa. Kosmas ja Damianos antoivat pois omaisuutensa ja opiskelivat pakanallisen opettajan johdolla lääketiedettä voidakseen auttaa kärsiviä lähimmäisiään. He käyttivät vain nimellisesti yrttilääkkeitä ja muuta hoitoa parantaessaan niin ihmisten kuin eläintenkin sairauksia kutsumalla avuksi Kristuksen nimeä. He eivät ottaneet rahaa tai muita lahjoja palkaksi työstään vaan pyysivät parantuneita uskomaan Kristukseen, joka suo ikuisen pelastuksen.

Kun palkatta parantavan veljeskaksikon maine levisi, sairaita tuli pitkienkin matkojen takaa heidän kyläänsä, joka oli Rooman lähistöllä, pyytämään heiltä apua ja esirukouksia. Parantuneet palasivat kotiinsa uskoen Jumalaan ja ylistäen Hänen armoaan. Kiihkomieliset pakanat olivat kuitenkin kateellisia veljesten menestyksestä ja ilmi­antoivat heidät keisarille väittäen heidän käyttävän taikakeinoja kristin­uskon levittämiseen. Keisari lähetti sotilaita kuulustelemaan heitä, mutta paikalliset asukkaat kuulivat siitä ja varoittivat parantajia. Nämä piiloutuivat vuorille erääseen luolaan.

Sotilaat eivät uskaltaneet palata keisarin palatsiin tyhjin toimin vaan pidättivät merkkihenkilöitä, miehiä ja naisia, ja lähtivät viemään heitä sidottuina Roomaan. Kun veljekset kuulivat tästä, he eivät halunneet toisten kärsivän heidän takiaan eivätkä he myöskään tahtoneet itse jäädä ilman marttyyrin kruunua. Niinpä he kiiruhtivat sotilaiden perään ja huusivat: ”Me olemme Kosmas ja Damianos, joita te etsitte. Antakaa meidän sijastamme pidätettyjen mennä ja ottakaa meidät mukaanne!” Hämmästyneet sotilaat tekivät niin kuin he pyysivät.

Seuraavana päivänä kaksikko vietiin keisari Carinuksen eteen. Tämä kysyi heiltä: ”Oletteko te niitä, jotka torjuvat jumalat ja heidän palvomisensa ja väittävät taikuudella saavuttamiensa parantumisten olevan väkivaltaisen kuoleman kokeneen Kristus-nimisen rikollisen ansiota?” Rauhallisesti veljekset vastasivat: ”Me emme käytä taikakeinoja emmekä noituutta, sillä ne ovat demonien työtä. Sen sijaan me olemme saaneet tulla tuntemaan sen, että Kristus on todellinen Jumala, joka kärsi omasta tahdostaan avatakseen meille pääsyn ikuiseen elämään ylösnousemuksellaan kolmantena päivänä. Siksi me olemme hylänneet epäjumalien ja kuolleiden esineiden turhan palvomisen ja omistautuneet elävälle Jumalalle, jonka nimissä sairaat parantuvat ja voimattomat demonit pakenevat. Me parannamme ilmaiseksi noudattaen jumalallisen Mestarimme sanoja: ’Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.’” (Matt. 10:8)

Raivostunut keisari uhkasi veljeksiä julmalla rangaistuksella, jos he eivät hyväksyisi roomalaisten uskontoa, jossa ihmisille tiedettä ja taidetta opettavat jumalat, varsinkin suuri lääkinnän jumala Asklepios. Pyhät vastasivat: ”Me olemme valmiit kärsimään todellisen Jumalan, Kristuksen, takia kaikkea julmuutta, sillä silloin me saamme Jumalalta loputonta hyvyyttä. Suo meille kuolema Kristuksen takia ja sitä ennen joitakin niistä kärsimyksistä, joita Hän kesti meidän puolestamme. Niin sinä, joka et ole uskonut meidän sanojamme, saat uskoa tekojen kautta.” 

Tarinan mukaan keisarin valtasi palkattaparantajien edessä jokin voima, joka väänsi hänen päätään niin, että kasvot olivat taaksepäin eikä hän pystynyt liikuttamaan päätään. Keisari riisui purppuraviittansa ja pyysi apua. Kun palkattaparantajat asettivat kätensä keisarin päälle ja rukoilivat, kaula suoristui. Saman legendan mukaan keisari otti kasteen ja määräsi, että epäjumalien temppelit oli tuhottava ja korvattava kirkoilla, ja kehotti alamaisiaan ottamaan vastaan uskon Jumalaan koko valtakunnassa.

Veljesten pakanallinen opettaja tunsi vihaa veljesten menestyksestä ja suunnitteli salaa heidän murhaamistaan, vaikka esiintyikin heidän ystävänään. Kun tuli aika kerätä lääkeyrttejä vaikeassa maastossa vuorilla, hän ehdotti, että Kosmas ja Damianos tulisivat hänen mukaansa. Pahaa aavistamatta nuorukaiset lähtivät seuraamaan häntä. Kun he olivat hajaantuneet eri paikkoihin etsimään yrttejä, lääkäri iski suurella kivellä ensin toisen veljeksen päähän ja sai vielä surmattua toisenkin. Sitten hän piilotti pyhien marttyyrien ruumiit vuorille ja palasi kylään levittäen huhua, että veljekset olivat vetäytyneet viettämään aikaa Jumalan kanssa.

Ihmiset eivät tyytyneet palkattaparantajien poissaoloon vaan lähtivät etsimään heitä vuorilta ja lopulta löysivät heidän ruumiinsa. He nostivat pyhät reliikit, kantoivat niitä laulaen ja ylistäen Jumalaa ja hautasivat ne samaan hautaan. Senkään jälkeen pyhät palkattaparantajat Kosmas ja Damianos eivät lakanneet parantamasta sairauksia, vaan monet ihmiset parantuivat kunnioittaessaan heidän pyhiä reliikkejään. Toisille he ilmestyivät näyssä ja joillekin riitti heidän nimensä avuksi huutaminen parantumisen varmistamiseksi.

Roomalaista palkattaparantajakaksikkoa ja heidän tarinaansa on idässä perinteisesti pidetty eri tapauksena kuin toista palkattaparantajaparia, Kosmas ja Damianos Aasialaisia, joita muistellaan 1.11. Todennäköisempi vaihtoehto on, että samalle kaksikolle laadittiin erilaiset elämäkerrat idässä ja lännessä. Tämä oli mahdollista siksi, että Kosmas ja Damianos olivat erittäin laajalti kunnioitettuja varhaiskirkossa. Heille omistettiin kirkkoja jo 300-luvulla Jerusalemissa, Egyptissä ja Syyriassa. Roomassa heille omistettiin kuuluisa kirkko 520-luvulla. Ja vaikka kyseessä olisivatkin alun alkaen olleet eri henkilöt, heihin liittyvät perimätiedot ja tarinat ovat joka tapauksessa sekoittuneet.

Pyhät marttyyrit Julius ja Aaron kärsivät marttyyrikuoleman Caerleon-on-Uskissa Walesin Monmouthshiressa noin vuonna 304 hirvittävien kidutusten jälkeen ja pääsivät näin taivaallisen kaupungin iloihin. Heitä alettiin jo varhain kunnioittaa pyhinä marttyyreina. Caerleonin seudulle rakennettiin useampi pieni kirkko heidän kunniakseen, ja yksi Walesin pyhistä lähteistä on omistettu pyhälle Aaronille.

Pyhittäjä Leontius syntyi Moldovan Radautissa 1300-luvulla. Hänet vihittiin munkiksi Bogdanan luostarissa ja hän sai
nimen Laurentius. Hän perusti vuoristoon luostarin, joka myöhemmin nimettiin Pyhän Laurentiuksen mukaan. Siellä hän vietti hesykastista elämää muutamien oppilaidensa kanssa. Yksi heistä oli pyhittäjä Daniel Voronetsilainen (14.12.), jonka hän perehdytti sielun puhdistamisen taiteeseen ja sisäiseen rukoukseen. Kun Radautin hiippakunta perustettiin, Laurentius valittiin Moldavian ruhtinas Aleksanteri Hyvän (1400−1432) suosituksesta sen ensimmäiseksi piispaksi.

Laurentiuksen sielussa paloi kuitenkin rakkaus hesykastiseen rukouskilvoitukseen. Sen pakottamana hän erosi muutaman vuoden kuluttua piispanvirasta ja vihkiytyi suureen skeemaan. Tuolloin hän otti nimekseen Leontiuksen. Yksinäisyydessä kilvoitellen hän loisti hyveillään jopa enemmän kuin piispana ja valaisi hengellisesti koko Pohjois-Moldovaa aina kuolemaansa asti vuonna 1432.

Leontiuksen haudalla tapahtui niin paljon ihmeitä, että hänen reliikkinsä siirrettiin katedraaliin. Reliikit kuitenkin katosivat, kun katedraali ryöstettiin vuonna 1639. Romanian kirkko kanonisoi pyhittäjä Leontiuksen vuonna 1992.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.