19.7.2019

Sävelmä
4. säv.
Paasto
Öljy sallittu

pt. Makrina, Basileios Suuren sisar (+ 380)

pt. Dios (+ 430)

pt. Serafim Sarovilaisen pyhäinjäännösten löytäminen vuonna 1903

Parimia
  1. Viis. 3:1–9
  2. Viis. 5:15–6:3
  3. Viis. 4:7–15

(Pyhittäjä Serafim Sarovilaisen pyhäinjäännösten löytäminen vuonna 1903)

Viis. 3:1–9

1 Mutta oikeamielisten sielut ovat Jumalan kämmenellä,
eikä mikään kärsimys enää ulotu heihin.
2 Ymmärtämättömien silmissä he ovat kuolleita,
ja heidän poismenoaan pidetään onnettomuutena,
3 heidän lähtöään täältä perikatona,
mutta he ovat päässeet rauhaan.
4 Ihmisten mielestä kuolema oli heille rangaistus,
mutta he olivat eläneet toivossa,
ja heidän toivossaan oli jo kuolemattomuus.
5 Heitä kuritettiin, mutta vain vähän − paljon suurempaa on hyvyys, jota he nyt saavat osakseen.
Jumala pani heidät kokeeseen
ja havaitsi heidät kelvollisiksi.
6 Niin kuin kultaa sulatusuunissa
hän tutki ja koetteli heitä,
niin kuin alttarilla poltettavan uhrilahjan
hän otti heidät vastaan.
7 Kun tilinteon hetki koittaa,
he loistavat kirkkaasti,
leimahtavat kuin kipinä olkilyhteessä.
8 He saavat hallintaansa maailman kansat,
he jakavat niille oikeutta,
ja Herra on iäti heidän kuninkaansa.
9 Ne, jotka turvaavat Herraan,
ymmärtävät totuuden,
ne, jotka luottavat hänen rakkauteensa,
saavat sijansa hänen luonaan.
Hänen pyhiensä osaksi tulee armo ja laupeus,
hän pitää valituistaan huolen.

Viis. 5:15–6:3

15 Mutta oikeamieliset elävät ikuisesti. Herran luona he saavat palkkansa, ja Korkein pitää heistä huolen. 16 Herra laskee heidän päähänsä kimmeltävän kruunun, heidän kuninkuutensa kauniin tunnuksen. Oikealla kädellään hän suojaa heitä, hänen käsivartensa on heidän kilpenään. 17 Hän pukeutuu kiivautensa sotisopaan ja tekee luomakunnastaan aseen, jolla torjuu viholliset. 18 Hän pukee haarniskakseen vanhurskauden ja kypäräkseen tinkimättömän tuomion. 19 Hän ottaa kilvekseen vankkumattoman pyhyytensä 20 ja teroittaa leppymättömän vihansa miekakseen, ja koko maailmankaikkeus seuraa häntä taisteluun mielettömiä vastaan. 21 Salamat singahtavat kuin tarkkaan suunnatut keihäät, pilvistä ne iskevät maaliinsa kuin kireälle jännitetyn jousen lähettämät nuolet, 22 ja rakeet pieksevät vihaisesti kohteitaan kuin heittokoneesta lähtevä kivisade. Meren vedet syöksyvät raivokkaasti jumalattomia kohti, virrat tempaavat säälimättä heidät mukaansa. 23 Herran tuuli nousee, se iskee heihin ja myrskyn voimalla lakaisee heidät pois. Näin maailma autioituu laittomuuden tähden ja pahuus kaataa mahtajien valtaistuimet. 6:1 Kuulkaa siis, kuninkaat, kuulkaa ja ymmärtäkää! Ottakaa opiksenne, vallanpitäjät, te, joiden mahti ulottuu maan ääriin! 2 Kuunnelkaa, ihmisjoukkojen hallitsijat, te, jotka kerskailette kansojenne paljoudella! 3 Tietäkää tämä: Herralta te olette valtanne saaneet, teidän mahtinne on peräisin Korkeimmalta. Hän myös tutkii teidän tekonne ja punnitsee päätöksenne.

Viis. 4:7–15

7 Mutta oikeamielinen pääsee lepoon, vaikka kuolisikin ennen aikojaan. 8 Ei vanhuuden arvo ole pitkässä iässä, ei sitä mitata vuosien mukaan. 9 Ymmärrys on harmaiden hapsien vertaista, nuhteettomuus vastaa korkeaa ikää. 10 Jumala mieltyi oikeamieliseen ja rakkaudessaan otti hänet luokseen syntisten keskeltä. 11 Jumala otti hänet pois, ettei pahuus olisi pilannut hänen ymmärrystään eikä vilppi vietellyt hänen sieluaan, 12 sillä synnin houkutus hämärtää hyvyyden ja himon pyörrytys horjuttaa vilpitöntä mieltä. 13 Hänen elämänsä täyttyi jo varhain − hän eli pitkän elämän. 14 Herra oli häneen mieltynyt ja joudutti hänen pääsyään pahan keskeltä. Ihmiset näkivät sen mutta eivät ymmärtäneet, he eivät osanneet ajatella niin. 15 Herran pyhien osaksi tulee armo ja laupeus, hän pitää valituistaan huolen.  

Polyeleon evankeliumi
Matt. 11:27–30 (Pyhittäjä Serafim Sarovilaisen pyhäinjäännösten löytäminen vuonna 1903)
Matt. 11:27–30

Herra sanoi opetuslapsilleen: 27 "Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. 28 "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. 29 Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. 30 Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt."

Epistola
Gal. 5:22–6:2 (Serafim)
1. Kor. 4:5–8

Gal. 5:22–6:2

22 Hengen hedelmää ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, 23 lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. 24 Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. 25 Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. 26 Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme. 6:1 Veljet, jos joku tavataan tekemästä väärin, on teidän, joita Henki ohjaa, lempeästi ojennettava häntä. Olkaa kuitenkin varuillanne, ettette itse joudu kiusaukseen. 2 Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain.

1. Kor. 4:5–8

5 Älkää tuomitko ennenaikaisesti, ennen kuin Herra tulee. Hän valaisee pimeyden kätköt ja tuo esiin sydänten ajatukset, ja silloin itse kukin saa kiitoksen Jumalalta. 6 Veljet, olen käyttänyt itsestäni ja Apolloksesta tällaista vertauskuvaa teidän takianne, jotta meistä oppisitte ymmärtämään sanat: "Tyytykää siihen mitä on kirjoitettu." Älkää siis mahtaillen asettuko yhden puolelle toista vastaan. 7 Kuka antaa sinulle erikoisaseman? Onko sinulla mitään, mitä et ole saanut lahjaksi? Jos kerran olet saanut kaiken lahjaksi, miksi ylpeilet niin kuin se olisi omaa ansiotasi? 8 Te olette näköjään jo kylläisiä, teistä on tullut rikkaita, olette päässeet kuninkaiksi -- toisin kuin me. Kunpa olisittekin kuninkaita, niin että mekin saisimme kuninkaina hallita teidän kanssanne!

Luuk. 6:17–23a (Pyhittäjä Serafim Sarovilaisen pyhäinjäännösten löytäminen vuonna 1903)
Matt. 13:44–54
Luuk. 6:17–23

Siihen aikaan 17 Jeesus laskeutui vuorelta yhdessä apostoliensa kanssa ja pysähtyi tasaiselle paikalle. Siellä oli suuri joukko hänen opetuslapsiaan ja paljon kansaa kaikkialta Juudeasta, Jerusalemista ja rannikolta Tyroksen ja Sidonin seudulta. 18 Kaikki he olivat tulleet kuulemaan Jeesusta ja hakemaan parannusta tauteihinsa. Myös saastaisten henkien vaivaamat tulivat terveiksi. 19 Jokainen yritti väentungoksessa päästä koskettamaan häntä, sillä hänestä lähti voimaa, joka paransi kaikki. 20 Jeesus katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi:     "Autuaita olette te köyhät,     sillä teidän on Jumalan valtakunta.     21 Autuaita te, jotka nyt olette nälissänne: teidät ravitaan. Autuaita te, jotka nyt itkette: te saatte nauraa. 22 "Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin. 23 Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri.

Matt. 13:44–54

Herra esitti seuraavan vertauksen: 44 "Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon. 45 "Taivasten valtakunta on myös tällainen. Kauppias etsi kauniita helmiä. 46 Kun hän löysi yhden kallisarvoisen helmen, hän myi kaiken minkä omisti ja osti sen. 47 "Vielä taivasten valtakunta on kuin nuotta, joka laskettiin mereen ja joka keräsi kaikenlaisia kaloja. 48 Kun se tuli täyteen, kalastajat vetivät sen rantaan, istuutuivat ja lajittelivat hyvät kalat koreihin mutta viskasivat huonot pois. 49 Samoin käy maailman lopussa: enkelit tulevat, erottavat pahat vanhurskaista 50 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin. Siellä itketään ja kiristellään hampaita." 51 "Ymmärrättekö nyt kaiken tämän?" Jeesus kysyi. "Ymmärrämme", he vastasivat. 52 Silloin hän sanoi heille: "Siksipä jokainen lainopettaja, josta on tullut taivasten valtakunnan opetuslapsi, on kuin isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa." 53 Kaikki nämä vertaukset kerrottuaan Jeesus lähti siltä seudulta 54 ja meni kotikaupunkiinsa. Hän opetti ihmisiä heidän synagogassaan, ja hämmästyksissään he kysyivät: "Mistä hänellä on tämä viisaus, mistä voima tehdä ihmeitä?

Päivän synaksario

19.7.

Pyhä Makrina oli vanhin lapsi perheessä, johon kuuluivat myös aikansa suurimmat kirkkoisät Basileios Suuri ja Gregorios Nyssalainen. Kaikkiaan lapsia oli kymmenen. Merkittävä henkilö perheessä oli isoäiti Makrina Vanhempi, joka oli ehtinyt elää sitä aikaa, jolloin kristittyjä vielä vainottiin Rooman valtakunnassa. Hän oli pyhän Gregorios Ihmeidentekijän (17.11.) hengellinen lapsi ja oli joutunut uskonsa tähden piilottelemaan Pontoksen metsissä ”suuren vainon” aikana.

Nuoremman Makrinan syntyessä vuonna 327 salaperäinen hahmo ilmestyi kolme kertaa hänen äidilleen ja sanoi, että lapselle tulee antaa nimeksi Tekla ensimmäisen naismarttyyrin mukaan. Pyhä Tekla (24.9.) on paitsi marttyyri myös kaikkien kristittyjen neitseiden esikuva. Äiti piti kuitenkin näyn salassa ja tytär sai nimen Makrina isänsä äidin mukaan.

Nuoremman Makrinan äiti toimi myös hänen opettajanaan. Perhe oli varakas ja kuului yläluokkaan. Äiti ei kuitenkaan opettanut tyttärelleen maailman turhuuksia. Opetusmateriaalina oli Raamattu, josta äiti etsi tyttären ikään sopivia tekstejä. Niitä olivat erityisesti Viisauden kirja ja Sananlaskujen kirja. Daavidin psalmit kulkivat Makrinan mukana aamusta alkaen, mitä ikinä hän tekikin.

Kun Makrina oli 12-vuotias, hänen kauneutensa ei enää pysynyt kätkössä. Isä kihlasi hänet hyvästä perheestä olevalle nuorelle miehelle, joka oli juuri lopettanut opintonsa. Tämä lupasi odottaa, kunnes Makrina tulee naimaikään. Kävi kuitenkin niin, että nuorukainen kuoli ennen heidän avioliittoaan. Tämä antoi Makrinalle mahdollisuuden toteuttaa salaisen haaveensa elää neitseellistä elämää Jumalaa etsien. Monia kosijoita oli tarjolla, mutta Makrina piti itseään leskenä, vaikkei koskaan ollut antautunut avioelämään. Ylösnousemuksen toivossa hän ajatteli, että hänen sulhasensa oli vain lähtenyt matkalle.

Makrina eli yhdessä äitinsä Emmelian kanssa ja oli kaikissa tehtävissä tämän apuna – myös niissä, jotka tuolloin kuuluivat orjille.* Hän myös auttoi äitiään sisarustensa kasvatuksessa. Isänsä kuoleman jälkeen Makrina otti huolehtiakseen laajat maatilat, joita perhe omisti Kappadokiassa ja Armeniassa.**
*) Orjat olivat käytännössä palvelijoiden luokka (vrt. rengit ja piiat Suomessa). **) Armenia viittaa tässä nykyisen Keski-Turkin alueeseen.

Makrina taivutti äitinsä luopumaan katoavaisista ja keskittymään katoamattomaan. Yhdessä he viettivät askeettista elämää. Makrina oli kaikille heille suojelija, opettaja ja hyveiden esimerkki. Emmelia jakoi omaisuutensa lastensa kesken ja muutti heidän Annisassa sijaitsevan kotinsa luostariksi.

Naisluostariin liittyi aatelisperheiden leskeksi jääneitä naisia, ja sen lähistölle perustettiin myös miesluostari. Sitä johti Makrinan nuorin veli Petros, tuleva Sebasteian piispa. Makrina sai myös Basileoksen, joka oli päättänyt opintonsa Ateenassa loistavin arvosanoin, kieltäytymään arvostetusta puhetaiturin urasta ja sen sijaan antautumaan evankeliseen elämään. Makrinan veljistä myös pyhä Naukratios (8.6.) vetäytyi erakkolaan, jonka pyhä Basileios otti myöhemmin haltuunsa Irisjoen toisella puolen. Siellä hän kalasti ja metsästi tuoden ruokaa heille kaikille.

Vapaina kaikista ruumiillisista siteistä ja tämän maailman huolista Makrina ja hänen toverinsa elivät maallisen ja enkelimäisen elämän välimailla. Heidän keskuudessaan ei ollut suuttumusta, kateutta, vihaa tai ylimielisyyttä eikä muuta vastaavaa. Pidättyvyys oli heille mieluista, heidän kunniansa oli olla tuntemattomia kaikille, ja heidän omaisuutensa oli siinä, etteivät he omistaneet mitään. He saivat toimeentulonsa kättensä töistä, mutta olivat vapaita huolehtimisesta, sillä heidän varsinainen työnsä oli jumalallisten totuuksien mietiskely, lakkaamaton rukous ja keskeytymätön veisuu. Heille ei ollut väliä, oliko kyseessä yö tai päivä. Yöllä he harrastivat valon töitä ja päivällä he jäljittelivät yön rauhaa, koska he pyrkivät olemaan irrallaan maallisista huolista.

Pyhän Makrinan askeesin jalostama ruumis oli kuin se olisi jo ylösnoussut. Hän vuodatti kyyneleitä kuin sadevettä, ja kaikki hänen aistinsa olivat keskittyneet Jumalan asioihin. Niinpä hän liikkui kevyesti taivaallisten voimien korkeuksissa. Kristuksen todellisen filosofian omaksuminen ristiinnaulitsemalla kaikki lihan pelkuruus salli hänen kasvaa lakkaamatta hyveessä suoraa tietä kohti täydellisyyden huippua.

Eräänä päivänä Makrinan rintaan ilmestyi syöpäkasvain. Äitinsä Emmelian pyynnöistä huolimatta hän ei suostunut turvautumaan lääkäriin. Hänestä ruumiinosansa paljastaminen miehen silmille olisi ollut epämiellyttävämpää kuin itse sairaus. Hän vietti yön rukoillen kirkossa ja voiteli haavan maahan pudonneilla kyynelillään. Aamulla Makrina pyysi äidiltään, että tämä tekisi ristinmerkin hänen rintansa yli. Kasvain katosi ja jäljelle jäi vain pieni arpi.

Kun Makrinan veli Naukratios kuoli metsästysonnettomuudessa, Makrina oli äidilleen ja muulle perheelle esimerkki itsehillinnästä ja uskosta iankaikkiseen elämään. Makrina osoitti aina suurta sielunvoimaa erilaisissa murheissa, joita yhteisöstä ei puuttunut. Kun pyhä Basileios, ortodoksisuuden valo, nukkui kuolonuneen vuonna 379, Makrina murehti enemmän siitä kirkolle seurannutta menetystä kuin omaansa.

Kun nälänhätä kohtasi Kappadokiaa vuonna 368, Annisan yhteisöstä tuli todellinen hyväntekeväisyyden kehto, lohtu ja pakopaikka koko seudulle. Pyhän Makrinan rukousten ansiosta vilja, jota jaettiin kaikille tarvitseville, moninkertaistui ihmeellisesti.

Pian veljensä Basileioksen kuoleman jälkeen Gregorios Nyssalainen sai kuulla, että hänen sisarensa oli vakavasti sairas. 19 vuoden tauon jälkeen hän meni tapaamaan tätä. Hän löysi sisarensa vuoteenomana ja kuumeen kourissa. Tämän mieli leijaili kuitenkin vapaana tutkiskellen taivaallisia siunauksia. Suremisen sijaan pyhät sisarukset käyttivät jokaisen hetken puhuakseen ihmisluonnosta, luomakunnan merkityksestä, sielusta ja ruumiin ylösnousemuksesta. Aina viimeiseen hengenvetoonsa asti pyhä Makrina ei lakannut puhumasta näkymättömän Sulhasensa rakkaudesta, jonka luo hän oli innokkaasti kiirehtimässä. Mikään ei voinut enää olla häntä pidättämässä. Pitkän rukouksensa lopussa pyhä Makrina lausui viimeisinä sanoinaan: ”Sinulla, Herra, on täällä maan päällä voima antaa anteeksi synnit. Anna anteeksi minunkin syntini, että voisin hengähtää, ja vapauduttuani tästä ruumiista saisin tulla Sinun luoksesi moitteettomana, niin että sielu puhtaana kuin suitsutussavu kohoaisin Sinun kasvojesi eteen.”

Tämän sanottuaan pyhä Makrina teki ristinmerkin silmiensä, suunsa ja sydämensä yli. Hän kuunteli hiljaa ehtoopalveluksen, ja sen jälkeen syvän huokauksen myötä sekä hänen rukouksensa että myös elämänsä erkanivat maan päältä samaan aikaan.

Pyhän Makrinan hautajaiset toimitti hänen veljensä pyhä Gregorios Nyssalainen, ja läsnä oli valtava määrä ihmisiä. Makrinan hengellinen kauneus loisti säteilevän kirkkaasti hänen morsiuspukuun puetusta ruumiistaan. Hänet kannettiin Iboraan kirkkoveisujen säestyksellä, aivan kuten marttyyrien juhlapäivien saatoissa. Siellä hänet haudattiin Neljänkymmenen marttyyrin kirkkoon samaan hautaan vanhempiensa kanssa. Kirkon oli rakennuttanut heidän äitinsä Emmelia, joka oli hankkinut kirkkoon Sebasteian marttyyrien reliikkejä.

Pyhittäjä Dios oli kotoisin Antiokiasta ja vaikutti 300‒400-lukujen vaihteessa. Saatuaan jumalallisen ilmestyksen hän siirtyi Konstantinopoliin perustamaan luostaria. Kun hän saapui Jumalan osoittamalle paikalle, hän alkoi puhdistaa sitä kasvillisuudesta ja istutti sinne oman sauvansa. Sauva juurtui heti, kun se siunattiin Pyhän Kolminaisuuden nimeen, ja siitä tuli suuri puu, joka tuotti ihania hedelmiä. Kun keisari Teodosios Nuorempi (408‒450) kuuli tapauksesta, hän kiiruhti Dioksen luo ja antoi tälle suuren summan rahaa uuden luostarin rakentamista varten. Siitä tuli toiseksi suurin luostari pääkaupungissa Pyhän Dalmatoksen luostarin jälkeen.

Pyhä patriarkka Attikos (8.1.) määräsi Dioksen vastoin hänen omaa haluaan ottamaan vastaan pappeuden. Papillisten tehtäviensä ohessa hän teki myös ihmeitä. Mooseksen esimerkin tavoin hän sai Kristuksen nimeä kutsuen veden nousemaan kuivasta maasta. Hän myös herätti kuolleista hukkuneen miehen, joka ei ollut uskonut ihmeeseen, vaan oli hukkunut lähteeseen.

Vuodet kuluivat, ja pyhä Dios näytti olevan jo viimeisillään. Hän lepäsi vuoteellaan liikkumattomana ja hengittämättä. Kaikki, heidän joukossaan sekä Konstantinopolin että Antiokian patriarkat, odottivat ympärillä kyynelsilmin hänen viimeistä hengähdystään. Silloin Dios heräsi yhtäkkiä kuin unesta. Hän kertoi ympärillään oleville, että Jumala oli antanut hänelle vielä 15 vuotta elinaikaa. Niinpä hän saattoi edelleen levittää hengellistä hyötyä oppilailleen ja rippilapsilleen. Kun Jumalan määräämä aika tuli täyteen, hän antoi rauhallisesti sielunsa Herran haltuun joskus 420-luvun lopulla.

Abba Diokles syntyi 350-luvulla. Nuorena hän opiskeli filosofiaa ja retoriikkaa, kunnes 27 vuoden iässä Jumalan armo kutsui hänet omistautumaan taivaalliselle filosofialle. Kaikesta maallisesta luopuen hän lähti Egyptin Thebain autiomaahan ja asettui asumaan luolaan.

Diokles kilvoitteli pyrkien kaikin voimin mahdollisimman läheiseen yhteyteen Kristuksen kanssa. Kun hän oli kilvoitellut luolassa 35 vuotta, piispa Palladius tuli vuoden 419‒420 tienoilla tapaamaan häntä ja kirjoitti ylös joitain hänen sanojaan.

Abba Diokles sanoi, että henki, joka etääntyy Jumalan mietiskelystä, lankeaa himon pauloihin. Himoista erityisesti viha taas on luonteeltaan eläimellistä ja petomaista. Kun häneltä kysyttiin, miten on mahdollista pysyä Jumalan kanssa keskeytyksettä, hän vastasi: ”Aina kun sielu toimii hurskaan ja jumalallisen ajatuksen tai teon parissa, se on Jumalan kanssa.”

Pyhä Teodoros Abu Qurra on varhaisin tunnettu kirkkoisä, joka kirjoitti arabiaksi. Häneltä jäi perinnöksi joukko kirjoituksia, jotka käsittelevät muun muassa islamin ja kristinuskon suhdetta, Pyhää Kolminaisuutta ja ikonien kunnioittamista.* Abu Qurran kirjoitusten ja maineen siivittämänä hänelle laadittiin kreikankielinen elämäkerta, jossa on runsaasti legendaarista aineistoa. Seuraavassa seurataan tätä versiota, joka kertoo, millaisena Abu Qurra myöhemmin Bysantin puolella haluttiin muistaa.**
*) Teodoros Abu Qurra: Ikonien kunnioittamisesta (suom. Serafim Seppälä), Maahenki 2008. **) Lapsuudenihmeet, erämaakilvoitus, murhayritykset ja muslimien kääntyminen ovat myöhempiä legendoja.

Teodoros Abu Qurra syntyi Edessassa vanhempiensa kokeman ihmeen seurauksena. Viisivuotiaana hän alkoi saada opetusta mutta ei pystynyt opettajan läimäytyksistä ja moitteista huolimatta oppimaan mitään. Eräänä juhlana, kun hän oli piiloutunut kirkon alttaripöydän alle ja nukahtanut sinne, hän näki näyssä poikkeuksellisen kauniin lapsen, joka käski hänen ryhtyä munkiksi ja antoi hänelle paimensauvan. Siitä lähtien hän pystyi muistamaan kaiken, mitä hänelle opetettiin.

Opiskeltuaan retoriikkaa ja filosofiaa Teodoros jäi 18-vuotiaana orvoksi. Hän määräsi puolet omaisuudestaan sisarensa elatukseen, jakoi oman puolikkaansa köyhille ja lähti sitten pyhiinvaellukselle Pyhälle maalle. Pyhää hautaa kunnioitettuaan hän meni Pyhän Sabbaksen luostariin. Kilvoiteltuaan kaksitoista vuotta igumeni Johanneksen ohjauksessa hän sai tältä siunauksen vetäytyä yksinäisyyteen jonkin matkan päähän luostarista. Siellä hän vietti yli kaksikymmentä vuotta enkelielämää hiljaisuudessa ja söi vain vähän leipää, nukkui vain kaksi tuntia ja vietti loppuyön rukouksessa vakaana kuin pylväs, pitäen kaikki pahat ajatukset loitolla.

Kerran kun Antiokian patriarkka meni suurella viikolla tapaamaan Jerusalemin patriarkkaa, Edessan ortodoksien lähetystö saapui Pyhään kaupunkiin pyytämään patriarkkaa nimeämään heille piispan. Patriarkka valitsi välittömästi Teodoroksen, jonka oli hyväksyttävä valinta, vaikka ei olisi halunnutkaan.

Saavuttuaan Edessaan Teodoros meni katedraaliin ja alkoi opettaa seurakuntaa kaikella sillä viisaudella, jota oli oppinut erakkoutensa ja askeettisen kilvoittelunsa aikana. Koko piispakautensa aikana hän ei lakannut julistamasta Jumalan Sanaa ja kehottamasta laumaansa hyveisiin. Hän näki paljon vaivaa seudulle levinneiden harhaoppien kitkemiseksi.

Harhaoppiset lahjoivat muslimihallintovirkamiehet takavarikoimaan tavarat, joita uskovat olivat lahjoittaneet kirkolle. Teodoros pyysi saada päästä kalifi al-Mamunin puheille, jotta oikeus tapahtuisi. Hänen saapuessaan Bagdadiin kävi ilmi, että kalifi sairasti syöpää ja hänellä oli enää vain muutama päivä elinaikaa. Teodoros antoi hänelle juomaa, johon hän oli lisännyt Pyhästä haudasta keräämäänsä tomua, ja kalifi parani heti sitä juotuaan. Al-Mamun kutsui kaikki korkea-arvoiset hovimiehet juhla-aterialle kunnioittaakseen hyväntekijäänsä, jolle hän antoi runsaita lahjoja. Sitten kalifi kysyi häneltä, mikä oli tuonut hänet pääkaupunkiin. Teodoros kertoi Edessan emiirien vääryyksistä kristittyjä kohtaan. Hallitsija lähetti heti paikalla kirjeen määräten, että kristityille oli palautettava heiltä takavarikoitu omaisuus ja harhaoppiset oli karkotettava kaupungista.

Teodoroksen oleskellessa pääkaupungissa kalifi sanoi hänelle, ettei koskaan haluaisi olla ilman hänen seuraansa, ei tässä elämässä eikä tulevassa. Teodoros vastasi, että heitä erotti ovi, jota muslimi ei ollut valmis avaamaan. Sitten hän otti viittansa poimuista pienen Evankeliumikirjan ja sanoi, että se oli ikuiseen elämään johtava ovi. Teodoroksen sanat osuivat kalifin sydämeen, ja hän pyysi piispaa lukemaan hänelle evankeliumia ja kirjoittamaan uskontunnustuksen. Pian sen jälkeen Teodoros kastoi salaa kalifin, joka sai kastenimekseen Johannes, ja kolme hänen hovimiestään.

Pyhän piispan suosion kasvaessa juutalaisten ja muslimien viha yltyi. Eräs synagogan esimies ehdotti, että palatsissa järjestettäisiin julkinen keskustelu kristittyjen kanssa. Sen kuluessa Teodoros kumosi kaikki esimiehen virheelliset väitteet ja juutalainen menetti puhekykynsä, jolloin suuri joukko läsnäolijoita, niin persialaisia kuin arabeja, kääntyi kristinuskoon.

Keväällä 845 hallitsija kutsui Teodoroksen luokseen ja antoi hänelle suuren summan kultaa ja hopeaa lahjoitettavaksi Pyhän haudan kirkolle ja Palestiinan luostareille. Kun Teodoros oli lähtenyt viemään lahjoituksia, kalifi määräsi kansan kokoontumaan hevosradalle ja tunnusti julkisesti uskonsa Pyhään Kolminaisuuteen ja Herraamme Jeesukseen Kristukseen näyttäen kansalle ristiä, joka riippui hänen kaulallaan. Muslimit ällistyivät hetkeksi ja syöksyivät sitten hänen kimppuunsa surmaten kolme palvelijaa, jotka yrittivät suojella kalifia, ja lävistivät tämän miekoillaan ja keihäillään. Kalifi menehtyi luovuttaen sielunsa Kristuksen haltuun.

Teodoros Abu Qurra jatkoi Edessan hiippakunnan paimentamista lyömättä laimin askeettista elämäntapaansa: hän söi kerran viikossa ja valvoi rukouksessa koko yön, minkä vuoksi Herra antoi hänelle armon parantaa sairaita, jotka tulivat kaikkialta Syyriasta hakemaan häneltä apua. Nähdessään nämä ihmeet monet muslimit kääntyivät kristinuskoon.

Vuonna 848 pyhä Teodoros Abu Qurra tunsi, että hänen aikansa lähteä tästä maailmasta oli tullut. Hän hyvästeli laumansa ja lähti matkaamaan kohti Pyhän Sabbaksen luostaria. Sieltä hän löysi keljan, jossa oli nuoruudessaan kilvoitellut, ja kolmen viikon kuluttua pyhä Teodoros antoi sielunsa rauhassa Jumalan käsiin.

Pyhä Roman syntyi vuonna 1237 Rjazanin ruhtinassukuun. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa aikana tataarit alistivat Venäjän ruhtinaskunnat valtaansa. Roman sai kirkollisen kasvatuksen ja hänen sydämessään syttyi rakkaus Kristukseen. Isänsä kuoleman jälkeen hän nousi 21-vuotiaana Rjazanin ruhtinaaksi. Kahdentoista hallitusvuotensa aikana hänen onnistui Jumalaan luottaen varjella ruhtinaskunta tataarien uusilta hävitysretkiltä. Kaanin veronkerääjät kuitenkin harmistuivat Romaniin, koska hän pidätteli heitä käyttämästä väkivaltaa. Kerran he kantelivat kaani Mengu-Timurille, että Roman herjaa kaania ja pilkkaa heidän pakanauskontoaan. Kaani käski Romanin saapua Kultaiseen ordaan oikeuden eteen.

Roman jakoi ruhtinaskunnan pojilleen. Osallistuttuaan pyhään ehtoolliseen hän lähti Ordaan, jossa hän osoitti syyttömyytensä. Tataarit alkoivat kuitenkin painostaa häntä kääntymään heidän uskoonsa. Lyönneistä välittämättä Roman vakuutti, että kristinusko on pyhä eikä sitä sovi vaihtaa pakanauskontoon. Silloin hänet vaiennettiin, pantiin kahleisiin ja heitettiin maanalaiseen tyrmään. Roman aavisti, mikä häntä odotti, ja rukoili Jumalaa. Sillä välin kaani langetti hänelle kuolemantuomion.

Kun Romania lähdettiin viemään teloituspaikalle, hänen kasvoillaan säteili kristillinen nöyryys ja rauha. Teloituspaikalla hän tunnusti uskonsa Kristukseen ja moitti pakanoiden julmuutta ja taikauskoa. Tämä yllytti pakanat hirvittäviin kidutuksiin. He leikkasivat Romanilta kielen, kaivoivat silmät päästä ja katkaisivat hänen jäsenensä pala palalta sormista ja varpaista alkaen, kunnes vain vartalo jäi jäljelle. Näissä kidutuksissa pyhä Roman antoi sielunsa Herralle vuonna 1270. Perimätiedon mukaan hänen reliikkinsä tuotiin salaa Rjazaniin ja haudattiin maahan, mutta hautapaikka jäi tuntemattomaksi. Romanin kunnioitus pyhänä alkoi heti hänen kuolemansa jälkeen. Aikalaiset kutsuivat häntä uusmarttyyriksi ja vertasivat suurmarttyyri Jaakob Persialaiseen (27.11.), joka oli myös surmattu paloittelemalla.

Pyhittäjä Paisi oli Kiovan luolaluostarin munkki 1300-luvulla. Hän kilvoitteli veljellisessä rakkaudessa ja yksimielisyydessä pyhittäjä Merkurin (4.11.) kanssa. He elivät samassa keljassa ja olivat erottamattomia, ja kuoltuaan heidät haudattiin samaan arkkuun.

Pyhä Milica oli Serbian ruhtinaan pyhän Lasaruksen (15.6.) vaimo. Kun Lasarus oli saanut surmansa tuhoisassa Kosovon taistelussa vuonna 1389, Milica alkoi hallita Serbian ruhtinaskuntaa. Poikansa Stefanin tultua täysi-ikäiseksi Milica vetäytyi perustamaansa Ljubostinjan luostariin ja vihkiytyi vuonna 1393 nunnaksi saaden nimen Eugenia. Hän vietti viisasta ja harrasta elämää. Kuolemansa edellä hän vihkiytyi suureen skeemaan nimellä Eufrosyne ja nukkui pois rauhassa 11. marraskuuta 1405.

Milican poika Stefan pyrki kaikin tavoin vaalimaan kristinuskoa Balkanilla, vaikka turkkilaiset etenivät vastustamattomasti. Hän perusti Manasijan ja Kalenićin luostarit. Pyhä Stefan antoi sielunsa Herralle heinäkuun 19. päivänä 1427.

Heinäkuun 19. päivänä vietetään pyhittäjä Serafim Sarovilaisen juhlaa hänen pyhäksi julistamisensa (1903) johdosta. Se oli Venäjän kirkon ja koko kansan suuri riemujuhla, johon osallistui muun muassa tsaari perheineen ja satojatuhansia pyhiinvaeltajia kaikkialta Venäjältä.

Samalla muistellaan myös pyhittäjä Serafimin pyhäinjäännösten toista löytymistä, joka tapahtui vain vähän ennen Neuvostoliiton hajoamista vuonna 1991. Pyhät reliikit löydettiin Uskonnon ja ateismin museosta Pietarista, ja kun niiden aitous oli luotettavasti todettu, ne siirrettiin juhlallisesti uudelleen avattuun Divejevon luostariin. Pyhittäjä Serafimin varsinaista muistopäivää vietetään hänen kuolinpäivänään 2. tammikuuta.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.