26.7.2019

Sävelmä
5. säv.
Paasto
Paastopäivä

pm. Hermolaos ja m:t Hermippos ja Hermokrates (+ 305)

nm. Paraskeva Roomalainen (+ 138)

Epistola
1. Kor. 7:35–8:7

1. Kor. 7:35–8:7

35 Tämän sanon teidän parastanne ajatellen, en sitoakseni teitä vaan auttaakseni teitä elämään kunniallisesti ja pysymään lujasti ja häiriintymättä Herran yhteydessä. 36 Joku ehkä arvelee menettelevänsä sopimattomasti morsiantaan kohtaan, kun hän tuntee tähän ylivoimaista halua eikä voi sille mitään. Hän saa kuitenkin tehdä niin kuin haluaa, se ei ole väärin, he voivat mennä naimisiin. 37 Mutta jos joku ei tunne voittamatonta pakkoa vaan hallitsee tahtonsa ja pysyy lujasti päätöksessään säilyttää morsiamensa koskemattomana, hän tekee oikein. 38 Se, joka menee morsiamensa kanssa naimisiin, tekee siis oikein, mutta se, joka ei mene, tekee vielä paremmin. 39 Vaimo kuuluu yhteen miehensä kanssa niin kauan kuin tämä elää, mutta miehen kuoltua hän on vapaa menemään naimisiin kenen kanssa haluaa, kunhan se vain tapahtuu Herrassa. 40 Hänen osansa on kuitenkin parempi, jos hän pysyy leskenä. Tämä on minun käsitykseni, ja luullakseni minussakin on Jumalan Henki. 8:1 Sitten on puhuttava epäjumalille uhratusta lihasta. Meillä kaikilla toki on tästä asiasta tieto. Mutta tieto tekee ylpeäksi, rakkaus sen sijaan rakentaa. 2 Jos joku luulee tietävänsä jotakin, hänellä ei vielä ole oikeaa tietoa. 3 Mutta jos joku rakastaa Jumalaa, hänet Jumala tuntee. 4 Epäjumalille uhratun lihan syömisestä sanon näin: Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala. 5 Onhan tosin sekä taivaassa että maan päällä niin sanottuja jumalia, moniakin jumalia ja herroja, mutta 6 meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät. 7 Mutta kaikilla ei tätä tietoa ole. Tottumuksesta epäjumaliin jotkut lihaa syödessään edelleenkin ajattelevat, että se on epäjumalille uhrattua, ja tämä tahraa heidän epävarman omantuntonsa.

Matt. 15:29–31
Matt. 15:29–31

Siihen aikaan 29 kuljettuaan Galileanjärven rantaa Jeesus nousi vuorelle. Kun hän istui siellä, 30 hänen luokseen tuli paljon kansaa mukanaan rampoja, sokeita, raajarikkoja, mykkiä ja monia muita. Heidät asetettiin hänen eteensä, ja hän paransi heidät. 31 Ihmiset hämmästyivät nähdessään, kuinka mykät puhuivat, raajarikot tervehtyivät, rammat kävelivät ja sokeat näkivät, ja he ylistivät Israelin Jumalaa.

Päivän synaksario

26.7.

Pyhä Paraskeva syntyi keisari Hadrianuksen hallitusaikana (117‒138) pienessä kylässä Rooman lähistöllä. Hänen vanhempansa Agathon ja Politeia olivat kristittyjä, jotka olivat vuosikausia rukoilleet Jumalalta lasta. Jumala antoikin heille tyttären, jonka nimeksi he antoivat Paraskeva, koska lapsi syntyi perjantaina (kreikaksi paraskeue) eli Kristuksen eläväksi tekevien kärsimysten päivänä.

Lapsesta lähtien Paraskeva oli kiinnostunut jumalallisista asioista. Hän vietti aikansa kirkossa eivätkä lasten leikit kiinnostaneet häntä. Kotonakin hän rukoili ja mietiskeli Jumalan sanaa. Hän oli 12-vuotias (toisten lähteiden mukaan 20-vuotias), kun hänen vanhempansa kuolivat. Paraskeva jakoi omaisuutensa köyhille ja meni neitseellisesti kilvoittelevien sisarten yhteisöön. Hän tahtoi kuitenkin jakaa uskon yhteyttä myös ulkopuolisille. Niinpä hän lähti yhteisöstä ja alkoi kiertää kyliä ja kaupunkeja julistaen Kristuksen nimeä. Hänen vaikutuksestaan monet pakanat kääntyivät kristinuskoon. Tämä ärsytti juutalaisia, jotka ilmiantoivat Paraskevan alueen johtomiehelle. Tämä käski heti tuoda Paraskevan eteensä.

Mies hämmästeli Paraskevan kauneutta ja koetti saada hänet puolelleen. Hän lupasi Paraskevalle kaikkea maan ja taivaan alla, kunhan tämä vain suostuisi uhraamaan epäjumalille. Muussa tapauksessa häntä odottaisivat kauheat kidutukset. Hento tyttö vastasi hänelle: ”En koskaan suostu kieltämään rakkainta Jeesustani eikä mikään kidutus ikinä pysty erottamaan minua Hänen rakkaudestaan. Mitä tulee sinun jumaliisi, niin ’Sanokaa vieraille kansoille näin: jumalat, jotka eivät ole tehneet taivasta eivätkä maata, katoavat maan päältä ja taivaan alta.’” (Jer. 10:11)

Johtomies suuttui ja käski sotamiestensä kuumentaa metallisen kypärän tulikuumaksi ja panna sen pyhän Paraskevan päähän. Kuin kolme nuorukaista tulisessa pätsissä, niin ei pyhä Paraskevakaan tuntenut mitään kipua. Hänen rintansa leikattiin pois ja hänet tyrkättiin vankilaan kivi ruhjotun rintansa päällä. Mutta enkeli ilmestyi maan järkkyessä ja paransi hänet. Kolmekymmentäneljä kasarmin sotilasta, jotka näkivät tapahtuman, kääntyivät kristityiksi. Heidät mestattiin heti paikalla.

Paraskeva itse tuotiin jälleen johtomiehen eteen. Taas hän tunnusti voimallisesti uskonsa. Ja tälläkin kertaa hänen neitseellinen ja askeettinen ruumiinsa pysyi koskemattomana tulessa. Tyranni itse osaamatta pelätä kuumuutta meni katsomaan Paraskevan ruumista, jolloin hän sokeutui. Silloin hän tajusi omat rikoksensa ja alkoi huutaa: ”Todellisen Jumalan palvelijatar, anna minulle takaisin näköni, niin minä uskon siihen Jumalaan, jota te tunnustatte!” Paraskevan rukoukset eivät ainoastaan parantaneet miehen silmiä, vaan saivat myös uskonvalon koittamaan hänen sisimpäänsä. Omasta halustaan hänet ja koko hänen seurueensa kastettiin.

Vapauduttuaan Paraskeva siirtyi toiselle paikkakunnalle jatkamaan tehtäväänsä. Hän meni kaupunkiin, jota hallitsi mies nimeltä Asklepios. Paraskeva pidätettiin, kun hän oli julistamassa kaupunkilaisille sanomaa Kristuksesta. Kun Asklepios kysyi häneltä, kuka hän oli, pyhä teki ristinmerkin ja julisti olevansa taivaan ja maan Luojan palvelija, Hänen joka tulisi kunniassa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Tämän jälkeen Paraskevaa ruoskittiin, mutta hän jatkoi Jumalan ylistämistä. Kun häneltä kysyttiin kidutuksen kestäessä, olisiko hän valmis uhraamaan pakanajumalille, hän sylkäisi inhoten Asklepiosta silmille. Tämä käski sotilaiden nylkeä hänet luita myöten.
Aamulla sotilaat kuitenkin löysivät Paraskevan terveenä. Kun hän pyysi, että hänet vietäisiin Apollon temppeliin, pakanat iloitsivat luullen, että hän tahtoo lopultakin uhrata. Mutta toisin kävi. Pitkän rukouksen jälkeen Paraskeva teki ristinmerkin, jolloin kaikki epäjumalien kuvat kaatuivat ryminällä maahan. Väki alkoi huutaa: ”Suuri on kristittyjen Jumala!” Papit, jotka olivat vastuussa epäjumalien kuvista, raivostuivat ja vaativat, että Paraskeva on tapettava. Hänet heitettiin syvään kuiluun, jossa oli suuri käärme, ja hänen rukoiltuaan käärme kuoli.

Asklepios ymmärsi, että kaikki hänen yrityksensä olivat täysin hedelmättömiä, ja alkoi itse pehmentyä kristinuskolle. Niinpä hän lähetti Paraskevan toiseen paikkaan, jota hallitsi julma Tarasios. Kun tämä sai tietoonsa, että Paraskeva paransi rukouksellaan sairaita, hän kutsui tämän eteensä, syytti häntä taikuudesta ja käski heittää hänet haisevaan kuiluun, joka oli täynnä myrkyllisiä petoja. Ristinmerkin voimalla tuosta inhottavasta kuilusta tuli kuitenkin kuin tuoksuva kukkaketo. Enkelit suojelivat Paraskevaa, joka säilyi vahingoittumattomana kaikissa kidutuksissa.

Raivoissaan Tarasios määräsi lopulta Paraskevan mestattavaksi. Pyhä lankesi maahan kyynelsilmin ja anteeksiantoa synneilleen pyytäen antoi urhean sielunsa taivaallisen Sulhasensa käsiin. Kun pyhän Paraskevan pää putosi miekaniskusta maahan, taivaasta kuului ääni, joka toivotti hänet tervetulleeksi taivaan valtakuntaan. Tuosta lähtien pyhän Paraskevan reliikit, joita on levinnyt eri kirkkoihin, ovat parantaneet erityisesti silmäsairauksista kärsiviä.

Pyhän Paraskevan reliikkejä on säilynyt ainakin viidessä eri Athoksen luostarissa. Pyhää Paraskevaa on kunnioitettu erityisen paljon Kreikassa ja Kreikan pohjoispuolisissa maissa. Hänelle on omistettu lukuisia kirkkoja muun muassa Albaniassa, Bulgariassa ja Romaniassa. Legendantäyteinen elämäkerta on myöhäistä perua, mutta kertoo pyhää Paraskevaa kohtaan osoitetusta kunnioituksesta.

Kristuksen kyyhkyläiseksi sanottu Oraiozele eli 200-luvulla. Hänen kerrotaan olleen innokas Kristuksen julistaja. Joka päivä suuri joukko pakanoita tuli kuuntelemaan häntä. Monet ottivat kasteen tätä apostolien vertaista nuorta naista kuunneltuaan. Hän noudatti kaikkia Kristuksen käskyjä ja oli kilvoituksissaan esimerkkinä kaikille.

Kaksi nuorta tyttöä, jotka olivat kääntyneet kristityiksi, pyysivät saada jakaa elämänsä hänen kanssaan. He pitivät häntä todellisen hyveen elävänä esimerkkinä ja pyrkivät kilvoittelemaan itsekin hänen esikuvansa mukaisesti. Neidot jatkoivat vapaasti kilvoituselämäänsä aina keisari Deciuksen (249‒251) aikaan saakka, jolloin syttyi raivoisa kristittyjen vaino. Oraiozele kutsuttiin keisarin eteen ja hänen piti selittää, kuinka hän oli luopunut esi-isiensä uskosta julistaakseen ristiinnaulittua Kristusta. Hän sanoi: ”Sinä, keisari, tiedät vain, että Kristus ristiinnaulittiin, mutta kuinka et ole kuullut, että Hän nousi Jumalana ylös kuolleista? Tiedäkin, ettet voi tuhota rakkauttani Kristukseen etkä saada minua kieltämään Jumalaani!”

Seurauksena oli, että Oraiozelea piestiin tuntikausia. Kaikki olivat hämmästyksissään hänen kestävyydestään. Tarinan mukaan paikalle saapunut keisari menetti yhtäkkiä näkönsä, ja Oraiozele, joka tahtoi mahdollisimman nopeasti päästä Kristuksen luokse, käski kertoa keisarille, ettei tämä saisi näköään takaisin, jollei kastelisi silmiään marttyyrin verellä. Keisari määräsi heti Oraiozelen mestattavaksi ja pestessään silmiään hänen veressään sai näkönsä takaisin. Hän ei kuitenkaan antanut kristityille lupaa haudata marttyyria, vaan poltatti hänen ruumiinsa.

Pyhän Oraiozelen kunniaksi omistettiin Konstantinopolissa kirkko, jossa alettiin viettää hänen muistojuhlaansa. Se sijaitsi lähellä Pyhän Anastasian kirkkoa, missä pyhä aikoinaan teki monia ihmeitä ja erityisesti auttoi rukouksillaan lapsettomia naisia saamaan lapsen.

Pyhästä Oraiozelesta on laadittu monenlaisia kertomuksia, ja hänen elämäkertansa sisältävät aineksia eri aikakausilta. Erään kertomuksen mukaan hän oli apostoli Andreaksen kastama ja toisen mukaan hän vietti elämänsä Bosporin salmen rannalla Pyhän arkkienkeli Mikaelin kirkossa, joka on vuosisatoja myöhäisempi.

Pyhä marttyyri Jerusalem oli pyhän neitsytmarttyyri Oraiozelen oppilas. Heitä muistellaan samana päivänä. Jerusalem oli edistynyt hyveissä niin pitkälle, että demoni ei kestänyt hänestä säteilevää Kristuksen voimaa, joka hyödytti monia sieluja, vaan lietsoi pakanat nousemaan häntä vastaan. Nämä raastoivat Jerusalemin ulos sisaryhteisöstään pakottaakseen hänet uhraamaan epäjumalille ja naittaakseen hänet nuorelle, komealle upseerille. Rakkaudesta Kristukseen pyhä neitsytmarttyyri Jerusalem kieltäytyi tästä kaikesta, ja ankarien kidutusten jälkeen hänet lopulta mestattiin vuonna 250.

Nämä kolme pyhää marttyyria olivat pappeja Nikomedeiassa keisari Galerius Maximianuksen vainojen aikana ja säästyivät kuolemalta piilottelemalla eräässä talossa, kun 20 000 kristittyä poltettiin kuoliaiksi vuonna 302.* Tämän jälkeen he jatkoivat apostolista työtään.
*) Heillä on oma muistopäivänsä 28.12.

Kun pyhä Panteleimon (27.7.) pidätettiin ja tuotiin keisarin eteen, tämä kysyi, kuka oli opettanut hänelle kristinuskoa. Panteleimon ei kyennyt valehtelemaan vaan kertoi, että pappi Hermolaos oli ollut hänen opettajansa ja hengellinen isänsä. Sotilaita lähetettiin heti etsimään pappia, ja hänet pidätettiin yhdessä Hermippoksen ja Hermokrateksen kanssa. Oikeuden edessä he tunnustivat Kristuksen ainoaksi oikeaksi Jumalaksi, joka tuli lihaksi meidän pelastuksemme tähden, ja pilkkasivat epäjumalankuvia ja niiden palvontaa.

Silloin maanjäristys ravisti kaupunkia ja keisari sanoi sen olevan jumalien vihan merkki. Pappismarttyyrit vastasivat hänelle: ”Miten kaatuneet patsaat voivat olla jumalia?” Samalla hetkellä tyrannille tultiin ilmoittamaan, että patsaita oli rikkoutunut maanjäristyksessä. Vihasta suunniltaan Maximianus antoi heittää Panteleimonin vankilaan ja määräsi Hermolaoksen ja hänen kumppaniensa välittömän mestauksen. Siten he saivat voittajan kruunun ja pääsivät vähän ennen oppilastaan Panteleimonia taivaallisiin asuntoihin.

Pyhittäjä Mooses oli syntyjään unkarilainen. Yhdessä veljiensä Georgin ja Jefremin (28.1.) kanssa hän tuli 1000-luvun alussa Venäjälle Rostovin nuoren ruhtinas Boriksen (24.7.) palvelukseen. Mooseksen veli Georgi sai surmansa Boriksen murhan yhteydessä (1015). Mooses pakeni Kiovaan ja omistautui rukouselämään. Pian Boriksen ja Glebin surmauttanut Svjatopolk hyökkäsi Puolan kuningas Boleslawin tukemana Kiovaan. Mooses joutui vangiksi. Hänet vietiin Puolaan ja hän virui vankilassa viisi vuotta.

Vankilassa Mooses lupasi vihkiytyä munkiksi ja omistaa loppuelämänsä Jumalalle, jos pääsisi palaamaan Kiovaan. Hänen hurskasta lupaustaan koeteltiin ankaralla kiusauksella. Nuori puolalainen leskeksi jäänyt ylimysnainen mieltyi hänen komeaan ulkonäköönsä ja alkoi vietellä häntä syntiin. Mooses, joka oli nuoresta lähtien säilyttänyt puhtautensa, vastusti naisen kaikkia ehdotuksia. Silloin nainen osti Mooseksen itselleen tuhannella kultarahalla, ympäröi hänet ylellisillä vaatteilla ja juhlaruoilla ja alkoi entistä häpeämättömämmin houkutella häntä haureelliseen yhteyteen. Mooses puolestaan enensi paastoaan ja rukoustaan. Hän käytti ravinnokseen vain kuivaa leipää ja vettä. Tämä sai naisen raivoihinsa. Hän heitätti Mooseksen vankilaan ja päätti antaa hänen kuolla nälkään.

Jumala kuitenkin herätti eräässä palvelijassa säälin Moosesta kohtaan ja hän alkoi tuoda tälle salaa ruokaa. Toiset vartijat neuvoivat Moosesta säälimään nuoruuttaan ja hyväksymään naisen avioliittotarjouksen. Mooses vastasi, että heidän neuvonsa olivat pahempia kuin käärmeen kuiskuttelut Eevalle paratiisissa, sillä hän oli luvannut säilyttää puhtautensa voidakseen huolista vapaana omistautua rakastamaan Herraa. Kun nuo sanat kantautuivat naisen korviin, hän antoi satuloida hevosen, käski Mooseksen nousta sen selkään ja antoi kuljettaa häntä vallassaan olevissa kylissä ja kaupungeissa. Kaikkialla ihmisille kuulutettiin, että Mooses oli hänen miehensä ja heidän herransa. Mutta Mooses nauroi naisen mielettömyydelle ja vakuutti, etteivät tämän maailman katoavat asiat houkutelleet häntä.

Noihin aikoihin Mooses sattui tapaamaan athosvuorelaisen munkin, joka vihki hänet salaa munkiksi. Kun asia tuli naisen tietoon, hän antoi piestä Mooseksen niin, että maa värjäytyi punaiseksi hänen verestään. Kiduttajat neuvoivat häntä suostumaan avioliittoon, muuten häntä odottaisi vielä julmempi pahoinpitely. Mooses vastasi heille: ”En missään nimessä voi luopua munkkiudesta ja rakkaudesta Jumalaan. Ei tuli, ei miekka eivätkä mitkään kidutukset voi pakottaa minua kieltämään munkkivihkimystäni.”

Asia saatettiin kuningas Boleslawin tietoon, joka yritti suostutella Moosesta luopumaan munkin vihkimyksestä ja solmimaan avioliiton. Kun Mooses pysyi järkkymättä vakaumuksessaan, Boleslaw luovutti hänet naiselle sanoen, että tämä saa menetellä Mooseksen suhteen miten haluaa. Nainen yritti vielä kaikin mahdollisin tavoin vietellä Mooseksen. Nähdessään kaikkien yritystensä kilpistyvän hän käski antaa Moosekselle sata ruoskaniskua joka päivä ja lopulta kuohita hänet.

Pian Jumala antoi oikeuden voittaa. Boleslaw sairastui äkisti ja kuoli vuonna 1025. Kansan parissa puhkesi kapina, jonka aikana monet aateliset saivat surmansa. Menehtyneiden joukossa oli myös Moosesta piinannut nainen. Kuusi vuotta kestäneiden koettelemusten jälkeen Mooses pääsi vapaaksi. Hän meni Kiovan luolaluostariin ja eli siellä pyhittäjä Antonin ohjauksessa rukouksen ja paaston täyttämää elämää vielä noin kymmenen vuotta. Hän saavutti hengellisen kypsyyden ja sai Jumalalta armon parantaa lihallisia himoja. Pyhittäjä Mooses nukkui rauhassa kuolonuneen 26. heinäkuuta 1043. Hänet haudattiin pyhittäjä Antonin luoliin. Vuosisatojen ajan hänen rukouksensa ovat vapauttaneet uskovia lihallisista kiusauksista.*
*) Ks. Johannes Paljonkärsinyt, 18.7.

Pyhä Gerontios oli Athosvuoren vanhimpiin kuuluneen Bouleuterian luostarin igumeni, mutta hänen tarkkaa elin- aikaansa ei tiedetä. Luostari sijaitsi Athoksen niemimaan etelärannalla ja siitä on maininta jo 900-luvulta. Merirosvot hyökkäilivät usein luostarin alueelle ja munkkien oli pakko paeta ”harhailemaan luoliin ja maakuoppiin” (Hepr. 11:38) Athosvuoren jyrkille rinteille. Kun rauha palasi, pyhä Gerontios ei enää asettunut veljestönsä kanssa meren ran- nalle, kuten aikaisemmin, vaan siirsi heidät alueen korkeimmalle paikalle, joka antaisi suojaa uhkaavina aikoina. Munkit rakensivat sinne vaatimattomia majoja ja elivät samankaltaista elämää kuin muinaiset erämaaisät aikoinaan.

Pyhä Gerontios halusi itsekin elää erakkoelämää ja asettui yhden oppilaansa kanssa Pyhän Panteleimonin erakkomajaan. Se sijaitsi kapealla jyrkällä kielekkeellä meren yläpuolella. Hänen oppilaansa valitteli veden saannin vaikeutta ja halusi palata muiden veljien luo. Pyhä kannusti häntä kärsivällisyyteen ja kääntyi Jumalanäidin puoleen. Neitsyt Maria, Athosvuoren suojelijatar, ilmestyi hänelle unessa ja näytti paikan, mistä puhdasta vettä löytyisi.

Kuuliaisuusveli oli tästä kovin iloinen ja alkoi kasvattaa vihanneksia ja käyttää vettä erilaisiin tarkoituksiin. Silloin lähde kuivui heti. Jumalanäiti ilmestyi jälleen Gerontiokselle muistuttaen, että vesi oli tarkoitettu heille ennen muuta juotavaksi. Tarkoitus ei ollut käyttää sitä kaikenlaisiin toimiin, jotka aiheuttaisivat huolta ja vaivaa ja siten irrottaisivat heidät hesykastisesta rukouksellisesta elämästä. Jumalanäiti kehotti heitä kaivamaan syvemmälle, ja lopulta he löysivätkin uuden lähteen, joka osoittautui ehtymättömäksi. Skiitan munkit saavat siitä siunausta ja virkistystä tänäkin päivänä.

Pyhä Gerontios vietti lopun elämänsä hiljaisesti ja rauhallisesti Jumalanäidin suojeluksessa. Elettyään hyvin vanhaksi hän vaipui kuolonuneen Herrassa. Lukuisat munkit, joiden joukossa on ollut kolmetoista pyhää askeettia ja joitakin uusmarttyyreja, seurasivat pyhän Gerontioksen jalanjälkiä Pyhän Annan skiitassa.
Välillä paikka autioitui, mutta 1600-luvun loppupuolella sinne vetäytyi patriarkka Dionysios, joka rakennutti sen yhteyteen kirkon. Vuonna 1686 hän toi sinne pyhän Annan reliikin. Tällöin paikan nimi vaihtui Lavran skiitasta Pyhän Annan skiitaksi. Pyhän Annan skiitta on edelleenkin ankaran ja pyhien isien traditioille uskollisen kilvoituspaikan maineessa.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.