18.6.2020

Sävelmä
1. säv.
Paasto
Kala sallittu

m:t Leontios, Hypatios ja Teodulos (+ 73)

Epistola
Room. 8:22–27

Room. 8:22–27

22 Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa. 23 Eikä vain luomakunta, vaan myös me, jotka olemme ensi lahjana saaneet omaksemme Hengen, huokailemme odottaessamme Jumalan lapseksi pääsemistä, ruumiimme lunastamista vapaaksi. 24 Meidät on pelastettu, se on varma toivomme. Mutta toivo, jonka jo näkee täyttyneen, ei enää ole toivo. Kukapa toivoo sellaista, minkä jo näkee! 25 Jos taas toivomme jotakin mitä emme näe, me myös odotamme sitä kärsivällisesti. 26 Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. 27 Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta.

Matt. 10:23–31
Matt. 10:23–31

Herra sanoi opetuslapsilleen: 23 "Kun teitä yhdessä kaupungissa vainotaan, paetkaa toiseen. Totisesti: te ette ehdi käydä kaikissa Israelin kaupungeissa ennen kuin Ihmisen Poika tulee. 24 "Ei opetuslapsi ole opettajaansa ylempi eikä palvelija isäntäänsä. 25 Tyytyköön opetuslapsi samaan kuin opettaja ja palvelija samaan kuin isäntä. Jos talon isäntää nimitetään Belsebuliksi, kuinka paljon helpommin sen nimen saa talonväki! 26 "Älkää siis pelätkö ihmisiä. Ei ole kätköä, joka ei paljastuisi, eikä salaisuutta, joka ei tulisi ilmi. 27 Minkä minä sanon teille pimeässä, se julistakaa päivänvalossa, ja mitä kuulette korvaanne kuiskattavan, se kuuluttakaa julki katoilta. 28 Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. 29 Varpusia saa kolikolla kaksi, mutta yksikään niistä ei putoa maahan, ellei teidän Isänne sitä salli. 30 Teidän jokainen hiuskarvannekin on laskettu. 31 Älkää siis pelätkö. Olettehan te arvokkaampia kuin kaikki varpuset.

Päivän synaksario

18.6.

Pyhä Leontios oli kotoisin Kreikan alueelta. Hän palveli Rooman valtakunnan armeijassa keisari Vespasianuksen aikana (n. 69–79) ja tuli kuuluisaksi urhoollisuudestaan. Kun armeija oleili Foinikian Tripolissa, Leontios antoi sen ruokavarastoista apua myös köyhille, sillä kristittynä hän ei kestänyt nähdä heidän kurjuuttaan. Foinikian maaherra Adrianokselle kanneltiin tästä. Hän lähetti tribuuni Hypatioksen kahden sotilaan kanssa pidättämään Leontioksen siihen saakka, kunnes itse saapuisi kaupunkiin. Matkalla Hypatios kuitenkin sairastui korkeaan kuumeeseen. Yöllä enkeli ilmestyi hänelle ja sanoi: ”Jos tahdot parantua, kutsu kolme kertaa avuksesi Leontioksen Jumalan nimeä.” Hypatios teki niin ja parani heti.

Kun Hypatios seuralaisineen saapui seuraavana päivänä Leontioksen luo, tämä otti heidät ystävällisesti vastaan esittäen ensin olevansa sen miehen ystävä, jota he etsivät. Hän kutsui heidät kotiinsa ja osoitti heille suurta vieraanvaraisuutta. Aterian jälkeen Hypatios näytteli hänkin ystävyyttä ja pyysi kesti-isäntäänsä esittelemään hänelle Leontioksen, jota hän kutsui ystäväkseen ja jumalien ystäväksi. Silloin Leontios heidän hämmästyksekseen totesi itse olevansa heidän etsimänsä mies. Hän sanoi olevansa Kristuksen sotilas, joka ei tahdo olla missään tekemisissä inhottavien epäjumalien kanssa. Tämän kuultuaan Hypatios ja toinen sotamiehistä nimeltä Teodulos lankesivat heti hänen jalkoihinsa ja pyysivät häntä vapauttamaan heidät epäjumalten palvelemisen saastasta sekä yhdistämään heidätkin Kristukseen. Kun Leontios rukoili heidän puolestaan, taivaalta alkoi sataa vettä. Sitä tarvittiin, jotta kaste saatiin järjestettyä.

Kasteen jälkeen Hypatios ja Teodulos kulkivat valkoisissa kastepuvuissaan kynttilät kädessä kaupungin keskustaan. Pakanat tuijottivat heitä vihamielisesti. Kun maaherra Adrianos saapui seuraavana päivänä kaupunkiin, hän vangitutti heidät kaikki kolme. Leontios rohkaisi kumppaneitaan kestämään iloiten koettelemukset, jotka johtaisivat heidät ikuiseen elämään. Yöllä he rukoilivat ja lauloivat yhdessä psalmeja.

Aamulla heidät vietiin maaherra Adrianoksen eteen. Leontios ilmoitti olevansa todellisen voittamattoman Valon lapsi ja Kristuksen sotilas. Vimmastunut maaherra määräsi, että hänen luunsa oli rikottava raipaniskuilla. Lyönneistä huolimatta pyhä Leontios pysyi horjumattomana ja lopulta hänet vietiin takaisin vankilaan. Sen jälkeen tuomioistuimen eteen saapuivat Hypatios ja Teodulos. Maaherra kysyi heiltä, miksi he olivat pettäneet keisarin. He vastasivat olevansa vastedes taivasten Valtiaan sotajoukoissa eikä mikään maailmassa saisi heitä enää palaamaan epäjumalten palvelijoiksi. Hypatios sidottiin kuulustelun jälkeen halstariin, jossa hänet poltettiin elävältä, ja Teodulosta iskettiin toistuvasti miekalla. Kidutusten aikana ei kummankaan suusta päässyt muuta huutoa kuin: ”Herra armahda!” Lopuksi maaherra määräsi heidät mestattaviksi.

Seuraavassa kuulustelussa maaherra uhkaili Leontiosta samoilla kidutuksilla, jotka olivat tulleet hänen seuralaistensa osaksi. Tähän Leontios vastasi, että kidutukset olivat heidän kruununsa ja takasivat heille iankaikkisen voiton. Hänet levitettiin pitkälleen maahan ja neljä sotilasta sai tehtäväksi lyödä häntä kepeillä. Kun kuuluttaja julisti: ”Näin rangaistaan niitä, jotka nousevat keisaria ja jumaliamme vastaan”, Leontios huusi: ”Te voitte tuhota minun ruumiini, mutta ette onnistu voittamaan minun sieluani!” Häntä kärvennettiin, mutta hän pysyi hiljaa rukouksessa silmät kohotettuina kohti taivasta. Sitten hänet ripustettiin maaherran määräyksestä ruoskittavaksi pää alaspäin ja iso kivi sidottiin hänen kaulaansa. Lopulta hänet vietiin takaisin vankilaan. Kun hän yöllä kiitti Jumalaa, enkeli saapui lohduttamaan ja rohkaisemaan häntä, jotta hän taistelisi hyvän taiston aina loppuun saakka.

Seuraavana päivänä Leontios oli yhtä päättäväinen kuin ennen kidutuksiaankin. Maaherra määräsi, että hänet oli sidottava käsistä ja jaloista neljään paaluun ja hakattava kuoliaaksi. Niin Leontios antoi sielunsa Jumalalle ylistäen Häntä iskujen keskellä. Uskovat hautasivat hänen ruumiinsa Tripolin sataman lähettyville, johon myöhemmin rakennettiin suuri basilika hänen kunniakseen. Siitä tuli pyhiinvaelluspaikka, jonne virtasi väkeä eri puolilta kristittyä maailmaa kunnioittamaan pyhän Leontioksen hautaa. Hänestä tuli Foinikian kunnioitetuin marttyyri ja yksi idän rakastetuimmista marttyyreista.[1]


[1] Pyhän Leontioksen elämäkerrasta on olemassa myös sellaisia erilaisia versioita, joissa tapahtumat sijoitetaan Fryygian Tripoliin tai Libyan Tripoliin.

Pyhät marttyyrit Markus ja Marcellianus olivat kaksoisveljiä ja syntyään ylhäistä sukua. He olivat kääntyneet nuoruudessaan kristinuskoon ja palvelivat Rooman kirkkoa diakoneina.

Kristittyjen vainon puhjetessa Diocletianuksen hallituskauden alussa, vuoden 287 tienoilla, Markus ja Marcellianus heitettiin vankilaan, ja Rooman prefektin lähin avustaja Chromatius tuomitsi heidät mestattavaksi. Heidän ystävänsä onnistuivat viivyttämään tuomion täytäntöönpanoa kuukaudella toivoen saavansa heidät siinä ajassa uhraamaan epäjumalille. Heidät siirrettiin notaari Nicostratuksen taloon. Markuksen ja Marcellianuksen vaimot, pienet lapset ja vanhemmat, Tranquillinus ja Martia, yrittivät kyynelin ja vetoomuksin horjuttaa heidän päätöstään pysyä kristittyinä. Mutta myös Sebastianus-niminen kristitty, joka oli keisarin korkea virkamies, kävi joka päivä heidän luonaan ja rohkaisi heitä pysymään lujina.

Keskustelujen seurauksena kävikin niin, että kaksosveljesten sukulaiset ja notaari Nicostratus kääntyivät kristinuskoon. Vähän myöhemmin Chromatius vapautti vangitut, luopui virastaan ja vetäytyi itse maaseudulle.

Keisarin kristitty virkamies piilotti Markuksen ja Marcellianuksen, mutta erään luopion ilmiannon jälkeen heidät vangittiin uudelleen. Chromatiuksen seuraaja Fabianus tuomitsi heidät sidottaviksi paaluihin, joihin heidän jalkansa naulittiin. Vuorokauden kuluttua heidät lävistettiin keihäillä.

Pyhien Markuksen ja Marcellianuksen reliikit siirrettiin Balbinan katakombeista pyhien Kosmaksen ja Damianoksen kirkkoon, ja nykyisin niitä säilytetään Pyhän Praxedeksen kirkossa Roomassa.

Aitheriosta syytettiin kristinuskon harjoittamisesta keisari Diocletianuksen vainojen aikana. Hänet luovutettiin kuvernööri Eleusiuksen käsiin, jonka edessä hän rohkeasti tunnusti Kristuksen Herrakseen. Hänen kiduttajansa polttivat hänen kehoaan tulisilla soihduilla, iskivät tulikuumia nauloja hänen kainaloihinsa, selkäänsä ja rintaansa sekä ripustivat hänet riippumaan nenästään ja vielä asettivat hänet makaamaan tulipunaiseksi kuumennetulle rautalevylle. Kun pyhä marttyyri Aitherios enkelin varjelemana kesti hengissä kaikki kidutukset, hänet lopulta mestattiin. Tämä tapahtui 300-luvun alkuvuosina.

Pyhittäjä Leonti tuli Kiovan luolaluostariin hyvin nuorena. Hänellä oli kaunis lauluääni ja hänet määrättiin kanonarkiksi eli esilaulajaksi luolaluostarin pääkirkkoon. Hänellä oli aina rukous huulillaan, ja hän osoitti elämässään suurta itsehillintää ja kuuliaisuutta. Pyhittäjä Leonti nukkui pois melko nuorena 1300-luvulla. Hänen reliikkiensä äärellä luostarin etäisissä luolissa on tapahtunut paljon ihmeitä.

Pyhittäjä Leontios Mirhanvuodattaja oli kotoisin Argoksesta Peloponnesoksen niemimaalta Kreikassa. Hän luopui maailmasta, vetäytyi Dionysioksen luostariin Pyhällä vuorella ja kilvoitteli siellä 60 vuotta poistumatta luostarista kertaakaan. Leontios omisti kaiken aikansa kohottaakseen sielunsa Jumalaa kohden. Hänen loputtoman kärsivällisyytensä palkaksi Jumala soi hänelle erottelukyvyn ja profetoimisen lahjan.

Pyhittäjä Leontios pääsi siunattuun lepoon 85 vuoden iässä vuoden 1580 tienoilla. Myöhemmin hänen reliikeistään alkoi valua tuoksuvaa mirhaa.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.