23.8.2020

Sävelmä
3. säv.

12. helluntain jälkeinen sunnuntai

Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen juhlan päätöspäivä

p. Irenaios Lyonilainen (+ 202)

Polyeleon evankeliumi
Matt. 28:16–20 (I ylösnousemusevankeliumi)
Matt. 28:16–20

Siihen aikaan 16 kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä. 17 Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät. 18 Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. 19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

Epistola
1. Kor. 15:1–11

1. Kor. 15:1–11

1 Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen julistanut teille. Te olette ottaneet sen vastaan ja pidätte siitä kiinni, 2 ja sen avulla te myös pelastutte, jos säilytätte sen sellaisena kuin minä sen julistin muuten olette turhaan tulleet uskoviksi. 3 Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: -- Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, 4 hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, 5 ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista. 6 Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois. 7 Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille. 8 Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt. 9 Olenhan apostoleista vähäisin enkä edes ansaitse apostolin nimeä, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa. 10 Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan. Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä, en tosin minä itse, vaan Jumalan armo, joka on ollut voimani. 11 Näin me siis julistamme, minä niin kuin hekin, ja näin te myös olette uskoneet.

Matt. 19:16–26
Matt. 19:16–26

Siihen aikaan 16 eräs mies tuli kysymään Jeesukselta: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?" 17 Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sinä minulta hyvästä kyselet? On vain yksi, joka on hyvä. Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä." 18 "Mitä käskyjä?" mies kysyi. "Näitä", vastasi Jeesus, "älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, 19 kunnioita isääsi ja äitiäsi, ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." 20 "Kaikkia niitä olen noudattanut", sanoi nuorukainen, "mitä vielä puuttuu?" 21 Jeesus sanoi hänelle: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua." 22 Mutta kun nuorukainen kuuli nämä sanat, hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta. 23 Silloin Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Totisesti: rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan. 24 Minä sanon teille: helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan." 25 Kun opetuslapset kuulivat tämän, he olivat ihmeissään ja kysyivät: "Kuka sitten voi pelastua?" 26 Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista."

Päivän synaksario

23.8.

Pyhä jumalankantajaisä Irenaios Lyonilainen syntyi vuoden 140 tienoilla Smyrnassa (nyk. Turkin Izmir). Nuoruudessaan hän sai opetusta jo korkeaan ikään ehtineeltä piispa Polykarpos Smyrnalaiselta (23.2.), joka puolestaan oli apostoli ja evankelista Johannes Teologin oppilas. Irenaios oppi pitämään uskollisesti kiinni kirkossa säilyneestä apostolisesta traditiosta. Hän opetti: ”Jumala on sijoittanut kirkkoon apostolit, profeetat ja kirkkoisät ja muun Pyhän Hengen toiminnan. Tästä Hengestä jäävät osattomaksi kaikki, jotka kieltäytyvät kääntymästä kirkon puoleen. Missä kirkko on, siellä on myös Jumalan Henki, ja missä Jumalan Henki on, siellä on kirkko ja armo. Ja Henki on totuus.”

Irenaios oleskeli jonkin aikaa Roomassa, kunnes hänet lähetettiin Galliaan Lyonin kirkon papiksi keisari Marcus Aureliuksen vainojen aikana vuoden 177 tienoilla. Hän sai tehtäväkseen viedä Roomaan paavi Eleutheriukselle Vähän-Aasian ja Fryygian kristityille osoitetun kirjeen, jossa kuvailtiin Lyonin marttyyrien voittoisia kilvoituksia. Tästä aikansa kristillisen kirjallisuuden helmestä on kerrottu Lyonin piispa Fotinoksen ja hänen kanssaan kärsineiden yhteydessä 2.6. Marttyyrius on ylittämätön todiste totuudesta, hengen voitosta lihasta ja ylösnousemuksen toivosta.

Kun Irenaios palasi Lyoniin, hänestä tuli marttyyripiispa Fotinoksen seuraaja Lyonin ja Viennen piispanistuimelle. Hän omisti elämänsä totuuden todistamiselle ja ponnisteli väsymättä käännyttääkseen alueen asukkaita kristinuskoon, mutta hänen huolenpitonsa kattoi koko kirkon. Irenaios kirjoitti Gallian piispojen nimissä paavi Victorille (189–198) kirjeen, jossa hän pyysi, ettei paavi katkaisisi ehtoollisyhteyttä Vähän-Aasian kirkkojen kanssa, jotka viettivät pääsiäistä nisankuun neljäntenätoista päivänä. Koska tämä tapa oli periytynyt esi-isiltä, ei ollut tarpeen pakottaa kirkkoja viettämään pääsiäistä samaan aikaan.

Piispa Irenaios tuli tunnetuksi ennen kaikkea taistelustaan harhaoppeja, erityisesti gnostilaisuutta vastaan, joka oli levinnyt Vähästä-Aasiasta Rooman valtakunnan suuriin kaupunkeihin. Koska Irenaios oli apostolit henkilökohtaisesti tunteneiden oppilas, hän tiesi, että apostolit eivät opettaneet sellaisia salaoppeja, joita gnostilaiset olivat alkaneet väittää heidän opettaneen. Gnostilaisia vastaan kirjoittaessaan hänelle avautui tilaisuus valottaa kristinuskon sisältöjä laajasti ja syvällisesti. Hän osoitti, että harhaoppiset etsivät turhaan gnosista eli ”tietoa” myyttisistä kehitelmistään ja monimutkaisista ajatusrakennelmistaan. Syvällisin tieto on Jumalan tuntemisen armolahja, jonka Pyhä Henki antaa kirkon yhteydessä elävälle kristitylle. Vain kirkossa voi sammuttaa janonsa puhtaalla vedellä, joka virtaa Kristuksen kyljestä, ja siten päästä osalliseksi ikuisesta elämästä.

Irenaios kehitti pyhän Johannes Teologin oppia Sanasta, joka tuli lihaksi, selittääkseen ihmisen elämän tarkoitusta. Hän esitti Sanan ja Hengen ikään kuin Jumalan kahtena kätenä, jotka olivat muodostaneet ensimmäisen ihmisen Jumalan kuvaksi. Ihmiselle annettiin elämän henki, jotta hän edistyisi Jumalan kuvasta Jumalan kaltaisuuteen. Paholaisen juonittelun takia ihminen lankesi kuolevaisuuteen, mutta Jumala ei hylännyt häntä, koska oli jo hamasta ikuisuudesta alkaen tarkoittanut hänet osalliseksi omasta loistostaan. Vanhan liiton ilmestykset ja profetiat sekä lopulta Sanan lihaksituleminen, kuoleminen ja ylösnousemus ovat pelastushistorian keskeiset tekijät. Ihmisen luomisen lopullista tarkoitusta varten Sana tuli lihaksi ikään kuin toisintaen itsessään ensimmäisen Aadamin. Ensimmäinen ihminen oli syntynyt neitseelliseen maahan ja lankesi neitsyt Eevan tottelemattomuuden takia syömään puusta, kun taas Kristus tuli Neitsyt Marian tottelevaisuuden kautta maailmaan ja Hänet naulittiin ristinpuuhun. Hän antoi elämänsä meidän elämämme pelastukseksi. Kristus ei ilmestynyt suuressa loistossaan vaan aitona ihmisenä ja näytti itsessään Jumalan kuvan palautuneena Hänen kaltaisuuteensa. Kun me syömme ja juomme Jumalan Sanan ja vahvistumme kuolemattomuuden leivästä, pääsemme lähemmäksi katoamattomuutta. On mahdotonta elää erossa Elämästä, ilman osallisuutta Jumalaan.

Irenaiokselle tieto (gnosis) eli totuuden tunteminen merkitsee perimmiltään rakkautta ja ihmisen jumaloitumista Kristus Vapahtajan persoonassa. Hänen yksinkertainen mutta syvällinen opetuksensa ei ollut pelkkää gnostilaisten opin torjumista, vaan siihen sisältyy idullaan kaiken sen siemen, mitä myöhemmät kirkkoisät kehittivät innoittuneissa kirjoituksissaan.

Pyhä pappismarttyyri Irenaios kärsi marttyyrikuoleman keisari Septimius Severuksen vainoissa vuoden 202 tienoilla. Hänen reliikkinsä sijoitettiin kirkkoon, joka nimettiin hänen mukaansa. Pillastuneet kalvinistit tuhosivat haudan vuonna 1562.

Nämä pyhät marttyyrit tunnustivat urheasti Vapahtajan nimeä keisari Diocletianuksen vainoissa 300-luvun alussa. Severoksen vanhemmat olivat paenneet Pamfylian pakanoita Traakian Filippopolikseen, mistä hänen isänsä Petronios oli kotoisin, mutta kun he saapuivat kaupunkiin, prokonsuli Apellianus oli juuri teloittanut 38 kristittyä, joten vanhemmat päättivät jatkaa matkaa. Severos halusi kuitenkin jäädä Filippopolikseen, jotta voisi julistaa evankeliumia ja hankkia marttyyrin kruunun. 

Yöllä Kristus ilmestyi Severokselle näyssä ja käski hänen mennä aamulla kaupungin itäportille saadakseen toiveensa täytetyksi. Portilla hän tapasi Memnon-nimisen sadanpäämiehen ja julisti hänelle ihmisen pelastuksen suurta salaisuutta saaden hänet luopumaan turhasta epäjumalien palvonnasta syntyäkseen uudelleen ikuiseen elämään Kristuksessa. Pian sen jälkeen Severos ilmiannettiin kristinuskon levittäjänä, jolloin Apellianus kutsui hänet eteensä. Kun Severos pysyi lujana, virkamies luovutti hänet sadanpäämies Memnonille tietämättä, että tämä oli kääntynyt kristinuskoon. Kahden kesken Severos ja Memnon rohkaisivat toisiaan kestämään kaiken Vapahtajan nimessä, ja kun heidät tuotiin seuraavana aamuna oikeuden eteen, molemmat tunnustivat uskonsa. Prokonsuli määräsi, että Memnonia oli ruoskittava armottomasti ja Severoksen hampaat oli murskattava. 

Severos ja Memnon vietiin raskaissa kahleissa Filippopoliksesta Adrianopoliin ja sitten Byziaan. Siellä heitä taas kuulusteltiin, jolloin he ilmoittivat, ettei mikään horjuttaisi heidän uskoaan ja toivoaan Kristukseen. Tyranni antoi kiinnittää Memnonin kahden pilarin väliin, missä hänen miehensä leikkasivat marttyyrin lihasta kolme suikaletta kiireestä kantapäähän. Memnon kärsi koettelemuksen sanoin kuvaamattoman riemuisasti ja sanoi: ”Kun uhraan nämä kolme ihosuikaletta, saan vastalahjaksi Pyhän Kolminaisuuden!” Heinäkuun 3. päivänä Memnonin kädet ja jalat katkaistiin, minkä jälkeen hänet heitettiin palavaan uuniin. Pyhän marttyyri Memnonin antaessa sielunsa Jumalan käsiin taivaallinen ääni toivotti hänet tervetulleeksi pyhien kuoroon.

Severos luovutettiin teloittajien käsiin, ja nämä repivät hänen lihaansa rautakoukuilla. He panivat hehkuvan kuumia sormuksia hänen sormiinsa. Sitten neljä sotilasta asetti hänet maahan ristin muotoon ja alkoi sahata hänen raajojaan. He kiinnittivät kuuman metallivyön hänen lanteilleen, ja lopulta hänet mestattiin Byzian kaupungin länsipuolella olevalla kukkulalla 23. päivänä elokuuta.

Kolmekymmentäkahdeksan muuta pyhää marttyyria, jotka todistivat uskonsa omalla verellään Byziassa ja Filippopoliksessa, olivat nimeltään Horion, Anatylios, Molias, Eudemon, Silvanos, Sabinas, Eustathios, Straton ja Bobas Byzantionista sekä Timoteos, Palmates, Mestos, Nikon, Difilos, Dometios, Maksimos, Neofytos, Viktor, Rinos, Saturninos, Epafroditos, Kerkas, Gaios, Zotikos, Kronion, Anthus, Horos, Zoilos, Tyrannos, Agathos, Pansthenios, Akilles, Panteros, Krysantos, Athenodoros, Pantoleon, Teosebis ja Genetilos Filippopoliksesta. Heiltä kaikilta leikattiin kädet ja jalat irti ennen kuin heidät poltettiin elävältä samalla tavalla kuin Memnon.

Pyhä Irenaios oli Sirmiumin (nyk. Serbian Sremska Mitrovica) piispana Pannoniassa keisarien Diocletianuksen ja Maximianuksen hallituskaudella, vuoden 304 tienoilla. Tuohon aikaan piispat saattoivat vielä olla avioliitossa. Hän julisti vakuuttavasti Jumalan sanaa ja käännytti monia, minkä takia pakanat ottivat hänet kiinni ja syyttivät häntä kuvernööri Probuksen edessä. Probus käski hänen uhrata jumalille, mutta Irenaios kieltäytyi jyrkästi osallistumasta pakanallisiin riitteihin. Häntä kidutettiin ruoskalla, rautanauloilla ja tangoilla, mutta hän ei lakannut tunnustamasta Kristusta. Julmuudessaan Probus oli kutsunut paikalle Irenaioksen perheen todistamaan hänen kärsimystään. Hänen vaimonsa ja lapsensa suutelivat hänen jalkojaan ja rukoilivat häntä säälimään heitä, ja hänen äitinsä ja palvelijansa valittivat katkerasti. Kuvernööri kehotti Irenaiosta antamaan periksi, jotta ei kadottaisi parhaita vuosiaan, mutta tämä vastasi kieltäytyvänsä uhraamasta epäjumalille nimenomaan sen takia, että ei joutuisi ikuisiksi ajoiksi kadotukseen.

Irenaios vietiin välillä vankilaan, ja kun hänet taas tuotiin oikeuden eteen, hänet tuomittiin hukutettavaksi joessa. Irenaios sanoi odottaneensa julmempaa teloitustapaa, jolloin Probus määräsi, että hänet oli mestattava ennen kuin hänen ruumiinsa heitetään jokeen. Sillalla hän kiitti Kristusta, joka oli katsonut hänet arvolliseksi pääsemään kärsimyksen kautta ikuiseen iloon, ja sitten hänet mestattiin ja ruumis heitettiin jokeen. Kaupungin itäosaan rakennettiin myöhemmin kirkko hänen kunniakseen, ja häntä kunnioitettiin yhtenä Sirmiumin tunnetuimmista marttyyreista.

Pyhä marttyyri Lupus oli suurmarttyyri Demetrios Tessalonikalaisen (26.10.) orja, joka oli todistamassa isäntänsä marttyyrikuolemaa (n. 303–305). Hän otti talteen isäntänsä veren tahriman tunikan ja kuninkaallisen sormuksen, jotka hän kasteli marttyyrin veressä. Näiden esineiden kautta tapahtui monia ihmeitä ja parantumisia, jotka vahvistivat kristittyjen uskoa. Niinpä keisari käski pidättää hänet ja kiduttaa häntä. 

Lupus tuomittiin kuolemaan, mutta marttyyri rukoili, että Kristus sallisi hänen saada kasteen armon ennen kuolemaansa. Kun hänet tuotiin surmattavaksi, pilvi pysähtyi hänen yläpuolelleen ja vuodatti kasteen hänen päälleen. Kristukseen pukeutuneena ja Pyhän Hengen voimasta Lupus kesti kidutukset, ennen kuin hänet mestattiin ja hän vapautui tämän elämän orjuudesta ja voitti omakseen elämän taivasten valtakunnassa.

Pyhä Kallinikos oli Blahernan Jumalanäidin kirkon kirkkokaluston hoitaja, kun hänet valittiin patriarkaksi (693) Paavali III:n jälkeen. Tästä tehtävästä aiheutui hänelle kuitenkin paljon hankaluuksia, kun keisari Justinianos II (685–695 ja 705–711) käyttäytyi tyrannin tavoin eikä sietänyt Kallinikoksen moitteita käytöksestään. Eräänä päivänä keisari kutsui patriarkan luokseen ja käski hänen rukoilla aloitettaessa keisarin palatsin vieressä sijaitsevan Metropolian kirkon purkamista, jonka paikalle hän aikoi sijoittaa suihkulähteen ja vastaanottohallin. Kallinikos vastasi, että kirkko rukoilee kirkkoa vihittäessä, mutta kirkon tuhoamiseen sillä ei ole rukouksia. Kirkon vihkimistoimitus korostaa pyhän uhrin toimitukseen tarkoitetun alttarin pysyvyyttä. Keisarin lähettiläiden painostaessa Kallinikos kuitenkin improvisoi rukouksen: ”Kunnia olkoon Jumalalle, joka sietää kaiken tämän, nyt ja aina ja iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.” Ja niin kirkko purettiin.

Justinianos II:n huono hallinto ja monet synnit johtivat siihen, että hänet pantiin viralta, hänen nenänsä ja kielensä leikattiin irti ja hänet karkotettiin Krimille. Noin kymmenen vuotta myöhemmin hän onnistui pakenemaan ja bulgarialaisten avulla ilmaantui piirittämään Konstantinopolia. Hän vannoi ristin, evankeliumin ja Kristuksen kallisarvoisen ruumiin nimessä, ettei tahtonut kenenkään kuolemaa vaan halusi vain päästä keisarin kaupunkiin. Pian hänen kavaluutensa tuli kuitenkin ilmi, kun hän joidenkin paikallisten asukkaiden avulla pääsi kaupunkiin. Keisari Tiberius I teloitettiin, ihmiset pakenivat paniikissa ja veri virtasi kaupungin kaduilla. 

Justinianos määräsi, että Kallinikos, joka oli kruunannut seuraavan keisarin ja jota hän piti vastuullisena silpomisestaan, oli pidätettävä. Kallinikos sokaistiin ja karkotettiin Roomaan, missä hänen olinpaikkansa muurattiin umpeen. Neljänkymmenen päivän jälkeen seinä avattiin ja hänet löydettiin vielä elossa. Pyhä patriarkka Kallinikos nukkui pois Herrassa neljä päivää myöhemmin (705), ja hänet haudattiin Roomassa Pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin kirkkoon.

Pyhittäjä Nikolaos oli kotoisin Sisiliasta, mutta jumalallinen kaitselmus johdatti hänet Kreikkaan Euboian (Evia) saarelle, missä hän ensin asettui Kharadran Jumalanäidin luostariin. Edistyttyään munkkeuden hyveissä hän sai igumenilta siunauksen vetäytyä erakkona Neotaksin vuorelle (nyk. Skotini). Saatuaan ilmestyksen Nikolaos rakensi jyrkänteiselle ja täysin kuivalle alueelle kirkon, joka omistettiin pyhälle Nikolaokselle. Rukoiltuaan hän iski sauvallaan kalliota, jolloin paikalle puhkesi runsasvetinen lähde. Kun Nikolaos palasi Kharadran luostariin, hän ohjasi monia munkkeja enkelielämässä. Jouduttuaan suuren kristittyjen joukon kanssa arabialaisten merirosvojen kaappaamaksi hän tyynnytti laivaa uhkaavan myrskyn rukouksellaan ja muutti meriveden juomavedeksi. Hämmästyneet muslimit palauttivat hänet takaisin luostariin ja vapauttivat kaikki vangitut.

Pyhittäjä Nikolaos nukkui pois rauhassa viimeistään 1100-luvulla ja hänet haudattiin Pyhän Nikolaoksen kirkon lähelle, missä hänen haudallaan tapahtui monia ihmeitä. Ajan kuluessa kirkko kuitenkin hylättiin ja hänen hautansa paikka unohtui. Se löytyi uudelleen lapsen unessa saaman ilmestyksen avulla vuoden 1853 tienoilla. Sen jälkeen kirkko kunnostettiin.

Rovasti ja pappismarttyyri Johannes Vostorgov syntyi vuonna 1864 maaseutupapin perheeseen Stavropolin hiippakunnassa. Käytyään pappisseminaarin hän oli kaksi vuotta opetustehtävissä ennen papiksi vihkimistään. Hänen ensimmäinen papinpaikkansa oli Kubanin alueella Kirpilskojen kylässä, jossa suurin osa asukkaista oli vanhauskoisia. Isä Johannes järjesti kylään seurakuntakoulun ja piti opetuspuheita aina kun siihen tarjoutui tilaisuus. Vuoden kuluessa yli sata vanhauskoista liittyi ortodoksiseen kirkkoon. 

Vuodesta 1895 isä Johannes vaikutti Georgiassa toimien monissa opetus- ja lähetystehtävissä Georgian eksarkaatissa. Hänen johdollaan perustettiin lukemattomia seurakuntakouluja, hän toimitti jumalanpalveluksia ja piti opetuspuheita. Vuonna 1901 hän teki työmatkan Persiaan, jossa hän tarkasti Venäläisen ortodoksisen lähetyksen työtä. Georgiassa hän osallistui myös yhteiskunnallisten järjestöjen toimintaan. Hän sai tehtäväkseen käydä suorittamassa Ossetiassa sijaitsevien seurakuntakoulujen tarkastuksen. Kaikki saamansa tehtävät isä Johannes suoritti moitteettomasti. Vuonna 1905 hänet lähetettiin pitkälle ja vaivalloiselle matkalle kolmeen Siperian hiippakuntaan tutustumaan hengellisten oppilaitosten toimintaan ja tarpeisiin.

Vuonna 1906 isä Johannes nimitettiin sisälähetyssaarnaajaksi, mistä alkoi Moskovan kausi hänen elämässään. Hän oli 42-vuotias ja hankittu elämänkokemus rikastutti entisestään hänen monia lahjojaan. Kaikki poikkeuksellisen persoonansa suuret voimavarat hän antoi aina rakastamansa kirkon palvelukseen. ”Kirkossa on pelastuksemme”, hän kirjoitti, ”kirkossa on rauha, ilo, onni ja elämä. Ilman kirkkoa ei kannata tehdä työtä, ei pyrkiä mihinkään. Suoraan sanoen: ilman kirkkoa ei kannata elää, koska elämä olisi vailla mieltä.”

Isä Johannes saapui Moskovaan vallankumouksellisten levottomuuksien kuohuessa. Hän liittyi heti vastavallankumouksellisiin, monarkistisiin liikkeisiin ja ryhtyi julkaisemaan niitä tukevia lehtiä. Hän teki pitkiä matkoja ympäri Venäjää, osallistui sisälähetyskokouksiin ja tutustui hiippakuntien sisälähetystyöhön. Vuodesta 1907 hän johti Venäjän monarkistista liittoa. Näinä vuosina hän tuli läheiseksi pyhän Johannes Kronstadtilaisen (20.12.) kanssa, ja tämä arvosti häntä suuresti.

Isä Johannes Vostorgov seurasi huolestuneena sosialistien toimintaa ja menestystä Venäjällä. Hänen omat kirjoituksensa todistavat, miten selvästi hän näki sosialismin ja kommunismin ateistisen ja väkivaltaisen luonteen. Kun Venäjällä alkoi talonpoikien laaja muuttoliike Siperiaan ja Kaukoitään, isä Johannes perusti veljestön, joka huolehti venäläisten hengellisistä tarpeista uudella seudulla. Veljestön kunniapuheenjohtajana oli Moskovan metropoliitta Vladimir (Bogojavlenski, ks. 25.1.).

Vuodesta 1908 lähtien sisäiset riidat alkoivat horjuttaa patrioottisia liikkeitä. Isä Johannesta vastaan hyökättiin ja häntä paneteltiin julkisesti. Hänen tukenaan olivat kuitenkin pyhä Johannes Kronstadtilainen ja metropoliitta Vladimir.

Loppuvuodesta 1909 isä Johannes lähetettiin pitkälle matkalle maan itäisiin hiippakuntiin organisoimaan uusien seurakuntien ja kirkollisten koulujen perustamista. Samalla hän kävi tutustumassa Pekingin lähetyksen tilaan ja Mantšurian seurakuntien hiippakuntahallintoon sekä lähetystyöhön Japanissa ja Koreassa. Siperian ja Kaukoidän matkan tuloksena järjestettiin hänen aloitteestaan pastoraalisia ja sisälähetystyön kursseja, jotka kouluttivat papistoa Siperian hiippakuntiin.

Isä Johannes aloitti myös naisten teologisen koulutuksen Moskovassa järjestämällä naisten teologisia oppikursseja. Vuonna 1911 hän teki työmatkan Italian Bariin ostaen maapalstan, jolle oli tarkoitus rakentaa kirkko ja majatalo venäläisiä pyhiinvaeltajia varten.

Elämänsä viisi viimeistä vuotta isä Johannes oli kirkkoherrana Jumalansynnyttäjän suojeluksen eli Autuaan Vasilin kirkossa Moskovassa Punaisella torilla. Hänen palava uskonintonsa ja aktiivinen toimintansa oikeistolaisissa isänmaallisissa liikkeissä herättivät vihaa vasemmisto-liberaaleissa. Häntä vastaan esitettiin lehdistössä mielikuvituksellisia syytöksiä, mutta hän pyrki olemaan itse vastaamatta niihin.

Helmikuun vallankumous ja tsaarin luopuminen vallasta vuonna 1917 oli raskas isku kaikille monarkisteille. Kun bolševikit kaappasivat vallan lokakuussa, rovasti Johannes Vostorgov julistautui heti heidän vastustajakseen. Joka sunnuntai hän toimitti rukouspalveluksia Punaisella torilla ja arvosteli pelkäämättä saarnoissaan jumalankieltäjä-valtaa. Kun tieto metropoliitta Vladimirin raa’asta murhasta kiiri Moskovaan, isä Johannes piti meneillään olevassa kirkolliskokouksessa puheen, jossa hän sanoi: ”Kansamme on tehnyt synnin, joka vaatii lunastusta ja katumusta. Syntien lunastamiseksi ja katumuksen herättämiseksi tarvitaan uhri, ja uhriksi valitaan aina parhaat eikä huonoimpia.” 

Toukokuun lopussa 1918 isä Johannes pidätettiin omassa asunnossaan pitkäaikaisen ystävänsä Selenginskin piispa Jefremin kanssa. Elokuussa heidät ja neljä vaikutusvaltaista maallikkoa teloitettiin. Silminnäkijöiden mukaan isä Johannes pyysi teloittajilta, että kuolemaantuomitut saisivat rukoilla ja hyvästellä toisensa. Tuomitut polvistuivat rukoukseen, minkä jälkeen maallikot kävivät pyytämässä siunauksen piispa Jefremiltä ja isä Johannekselta ja kaikki hyvästelivät toisensa. Ensimmäisenä haudan ääreen astui isä Johannes lausuen toisille muutaman rohkaisun sanan. Sitten hän kääntyi vartijoiden puoleen sanoen: ”Olen valmis.” Kaikki asettuivat paikoilleen. Teloittaja asettui isä Johanneksen taakse ja tarttui hänen vasempaan käteensä kääntäen sen selän taakse. Hän asetti revolverin piipun isä Johanneksen niskaan ja ampui tyrkäten hänet samalla hautaan. Venäjän kirkko kanonisoi pappismarttyyri Johanneksen vuonna 2000.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.