24.8.2020

Sävelmä
3. säv.

m. Eutykhes (+ 1. vs.)

pm. ja ap.v. Kosmas Aitolialainen (+ 1779)

Epistola
Ef. 4:7–13 (Kosmas Aitolialainen)
2. Kor. 8:7–15

Ef. 4:7–13

7 Mutta kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa. 8 Kirjoituksissa sanotaankin: -- Hän nousi korkeuteen vangit voittosaaliinaan, hän antoi lahjoja ihmisille. 9 Eikö se, että hän nousi korkeuteen, merkitse, että hän oli laskeutunut alas, aina maan alimpiin paikkoihin? 10 Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan. 11 Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, 12 varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. 13 Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden(...)

2. Kor. 8:7–15

7 Niin kuin teillä on runsain mitoin kaikkea, uskoa, puhetaitoa, tietoa, kaikkinaista intoa ja sitä rakkautta, joka meistä on tarttunut teihin, niin teidän tulee myös olla runsaskätisiä tätä lahjaa antaessanne. 8 En sano tätä käskeäkseni vaan koetellakseni teidän rakkautenne aitoutta kertomalla toisten innosta. 9 Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään. 10 Annan vain neuvon tässä asiassa. Siitä on hyötyä teille, jotka viime vuonna olitte alkamassa tätä työtä ja myös olitte siihen halukkaita. 11 Saattakaa työnne nyt loppuun! Halusitte sitä innokkaasti, viekää se siis päätökseen mahdollisuuksienne mukaan! 12 Jos antajalla on hyvää tahtoa, hänen lahjaansa pidetään arvossa sen mukaan, mitä hänellä on, eikä vaadita sellaista, mitä hänellä ei ole. 13 Tarkoitus ei toki ole, että muiden tilanteen helpottuessa te joutuisitte tiukalle. Kysymys on vastavuoroisesta jakamisesta. 14 Nyt on teillä yllin kyllin ja voitte lievittää heidän puutettaan, sitten voivat taas he yltäkylläisyydestään lievittää teidän puutettanne, ja näin toteutuu oikeus ja kohtuus. 15 Onhan kirjoitettu: -- Sillä, joka oli koonnut paljon, ei ollut liikaa, eikä siltä, joka oli koonnut vähän, puuttunut mitään.

Matt. 10:1, 5–8 (Kosmas Aitolialainen)
Mark. 3:6–12
Matt. 10:1, 5–8

[Siihen aikaan] 1 Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja antoi heille vallan karkottaa saastaisia henkiä ja parantaa kaikkia tauteja ja vaivoja. 5 Nämä kaksitoista Jeesus lähetti matkaan annettuaan heille ohjeet: "Älkää menkö vierasheimoisten keskuuteen älkääkä mihinkään Samarian kaupunkiin. 6 Sen sijaan menkää Israelin kansan eksyneiden lampaiden luo 7 ja julistakaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle.' 8 Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia ja ajakaa pois pahoja henkiä. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.

Mark. 3:6–12

Siihen aikaan 6 fariseukset ryhtyivät Herodeksen kannattajien kanssa suunnittelemaan, miten saisivat Jeesuksen raivatuksi pois tieltä. 7 Jeesus siirtyi sitten taas opetuslastensa kanssa järven rannalle, ja sinne kerääntyi suuri joukko ihmisiä. Heitä tuli Galileasta, Juudeasta 8 ja Jerusalemista, Idumeasta ja Jordanin takaa sekä Tyroksen ja Sidonin seudulta. Heitä tuli suurin joukoin hänen luokseen, kun he kuulivat, mitä kaikkea hän teki. 9 Jeesus käski opetuslastensa pitää venettä varalla, jottei hän jäisi väkijoukon jalkoihin. 10 Hän näet oli parantanut monia, ja niin kaikki, joilla oli vaivoja, tungeksivat häntä kohti yrittäen koskettaa häntä. 11 Kun saastaiset henget näkivät hänet, ne heittäytyivät hänen eteensä ja huusivat: "Sinä olet Jumalan Poika!" 12 Mutta hän varoitti ankarasti niitä paljastamasta häntä.

Päivän synaksario

24.8.

Pyhä Eutykhes oli kotoisin Palestiinan Sebasteiasta, jossa hän syntyi ensimmäisellä vuosisadalla. Hän sai kuulla Kristuksesta, Jumalan karitsasta, apostoli Johannes Teologilta, joka myös kastoi hänet. Sittemmin Eutykhes seurasi Johannesta tämän julistusmatkoilla. Joskus he vetäytyivät yhdessä vuorille rukoilemaan, paastoamaan ja mietiskelemään. Kun Johannes tunsi kuolemansa lähestyvän, hän toimitti pyhän ehtoollisen viimeisen kerran. Hän kääntyi Eutykheen puoleen ja sanoi: ”Asetan sinut kirkon palvelijaksi ja uskon Kristuksen lauman sinun haltuusi. Pidä mielessäsi Herran käskyt. Jos joudut vaaroihin tai koettelemuksiin, älä pelkää. Osallesi tulee monia vastoinkäymisiä, mutta sinusta tulee loistelias Herran todistaja. Kohtele siis Herran laumaa kuin Jumalan palvelija, kunnes sinulle koittaa aika antaa oma todistuksesi.”

Koska Eutykhes oli saanut oppia uskon mysteerit Johannes Evankelistalta, hänestä tuli armon valo, joka valaisi kaikkia ympärillään. Pyhän Hengen armon täyttämänä Eutykhes julisti rohkeasti evankeliumia. Aikanaan kristinuskon vainoajat ottivat hänet kiinni. Eutykhes pahoinpideltiin, pantiin kahleisiin ja hän joutui istumaan vuosikausia vankeudessa. Enkeli kuitenkin ilmestyi hänelle vankilassa ja antoi hänelle taivaallista ruokaa. Eutykhes sai sellaisen jumalallisen voiman, että kun häntä poltettiin, hän tunsi taivaallisen kasteen viilentävän häntä. Sitten hänet annettiin villieläinten syötäväksi, mutta läsnäolijat hämmästyivät nähdessään hänen ensin kohottavan kätensä rukoukseen ja sitten juttelevan leijonien kanssa tuttavallisesti. Lopulta pyhä marttyyri Eutykhes päätti maallisen kilvoituksensa, kun hänen päänsä katkaistiin miekalla. Tämä tapahtui Sebasteiassa 100-luvun alkupuolella. Hänen reliikkiensä hautapaikka toimi monien parantumisten lähteenä.

Tatianos oli kotoisin Claudiopoliksesta (nyk. Turkin Bolu). Keisari Diocletianuksen (284–305) vainoissa pakanat pidättivät hänet ja veivät hänet Claudiopoliksen kuvernöörin Urbanoksen eteen. Kuulusteltaessa Tatianos tunnusti olevansa kristitty, jolloin hänet heitettiin vankilaan. Kun hän toisessakin kuulustelussa vastasi samoin, hänet hakattiin ja hänen ihoaan raastettiin rautanauloilla. Sitten hänet raahattiin maata pitkin vetäen kaupungin portille teloitettavaksi. Eläväksitekevän ja voittoisan ristin merkki ainoana aseenaan pyhä marttyyri Tatianos sai kuulla taivaasta äänen, joka kertoi hänelle tulevista siunauksista taivasten valtakunnassa. Hän antoi sielunsa Jumalan käsiin iloiten.

Pyhä marttyyri Siira syntyi vuoden 520 tienoilla persialaisen zarathustralaisen pakanapapin tyttärenä Karkh-Seleukeiassa (nyk. Pohjois-Irakin Kirkuk). Isä pelkäsi tyttärensä joutuvan kristinuskon vaikutuksen alaiseksi, ja Siiran äidin kuoleman jälkeen hän lähetti tytön koulutettavaksi tulenpalvontatemppelin papittareksi. Siira harjoitti ammattiaan kunniallisesti, mutta tavattuaan kristittyjä kerjäläisiä hän alkoi uskoa Kristukseen Vapahtajana ja elää salaa kristittyjen tapaan. Hän opetteli rukouksia ja psalmeja, paastosi ja luki kristittyjen kirjoja.

Kerran Siira sairastui eikä löytänyt vaivaan parannuskeinoa. Silloin hän meni kirkkoon ja pyysi pappia antamaan kirkosta tuhkaa, jonka hän toivoi parantavan sairauden. Pappi kuitenkin tunnisti hänet epäjumalanpalvelijaksi ja kieltäytyi antamasta tuhkaa. Siira ei suuttunut vaan ymmärsi oman arvottomuutensa, mutta kun hän uskossa kosketti papin viittaa, niin kuin verenvuototautinen nainen oli koskettanut Vapahtajan viitan tupsua, hän parani välittömästi.

Siiran perheenjäsenet alkoivat epäillä, että hän aikoi omaksua kristinuskon, joten he pyysivät hänen äitipuoltaan suostuttelemaan Siiraa luopumaan aikeestaan. Äitipuoli teeskenteli olevansa itse salaa kristitty ja ystävällisesti puhuen pyysi Siiraa pitämään uskonsa salassa ja palvomaan ulkonaisesti tulta, jotta hän ei luopuisi kristinuskosta joutuessaan mahdollisesti kidutettavaksi. Siira alkoi epäröidä kasteen ottamista, mutta kun hän näki unessa näyn äitinsä lohduttomasta kohtalosta kuoleman jälkeen ja kristityille varatuista valoisista asuinsijoista, hän teki päätöksensä ja meni piispan luokse pyytäen saada kasteen. Piispa kieltäytyi peläten antavansa zarathustralaisille syyn vainota kristittyjä. Hän myös epäili, että Siira luopuisi Kristuksesta jo isänsä vihan tähden, ja niinpä hän kehotti Siiraa tunnustamaan uskonsa Vapahtajaan ensin suvulleen.

Aamu-uhrin aikana, kun Siira kohensi tulta, jota persialaiset palvoivat jumalana, hän julisti kovalla äänellä: ”Minä olen kristitty, hylkään väärät jumalat ja uskon oikeaan Jumalaan!” Hänen isänsä pieksi tytärtään uuvuksiin asti ja heitätti hänet sitten vankilaan. Kyynelin ja lupauksin hän vaati Siiraa palaamaan aikaisempaan uskoonsa, mutta tämä ei antanut periksi. Niinpä isä ilmiantoi hänet ensin zarathustralaiselle papille ja sitten kuvernöörille ja Khosrau I Anushirvanille (hallitsijana 531–579). Neitoa kidutettiin pitkän aikaa vankilassa, mutta Herra antoi hänelle voimaa ja Siira pysyi lujana uskossaan Kristukseen. Lahjottuaan vartijan Siira meni piispan luokse, joka kastoi hänet. Herra soi Siiralle ihmeiden tekemisen lahjan. Kun persialaiset pilkkasivat häntä sanoen: ”Mitä satuja sinusta oikein kerrotaan, että muka kahleet putoavat itsestään sinun kaulaltasi, käsistäsi ja jaloistasi? Näytäpä nyt, miten se tapahtuu!” Siira rukoili sydämensä pohjasta Vapahtajaa, ja heti paikalla kahleet irtosivat. 

Kidutusten heikentämä Siira sairastui vakavasti. Hän alkoi rukoilla Jumalaa, että Hän ei antaisi hänen kuolla sairauteen vaan sallisi hänen saada marttyyrin kruunun. Herra antoi hänen parantua. Silloin vankilan johtaja ja vanginvartija menivät hänen luokseen häväistäkseen neitsyen, mutta Herra antoi toisen heistä kuolla ja toisen sairastua. Siira tuomittiin kuolemaan hirttämällä, ja vieläpä erityisen julmalla tavalla. Hetken kuluttua he löysäsivät köyttä ja kysyivät, halusiko hirtettävä muuttaa mieltään ja jäädä elävien joukkoon, mutta marttyyri kieltäytyi. Hänen ruumiinsa heitettiin koirien syötäväksi, mutta ne eivät koskeneet siihen. Tämä tapahtui 28.2.559 Seleukeia-Ktesifonissa, jonka rauniot ovat nykyisen Bagdadin lähistöllä. Kristityt hautasivat pyhän marttyyri Siiran kunniallisesti. 

Pyhä Audoenus (Ouen, Aldowin), alkuperäiseltä nimeltään Dado, syntyi vuoden 610 tienoilla nykyisen Ranskan Soissonsissa frankkilaiseen aatelisperheeseen, ja hänet kasvatettiin kuninkaan hovissa. Jo nuorena häneen teki suuren vaikutuksen pyhittäjä Columbanus (23.11.), kun tämä matkallaan majoittui seurueineen hänen vanhempiensa luokse. Audoenuksella oli paljon poliittista vaikutusvaltaa, ja hän oli johtavassa asemassa aatelisten nuorten miesten ystäväpiirissä, jonka monista jäsenistä tuli myöhemmin piispoja tai luostarien perustajia. Audoenuksesta tuli kuningas Dagobert I:n hovin kansleri, joka edisti luostarien asiaa ja vietti askeettista ja rukouksellista elämää. Vuonna 635 Audoenus perusti Rebais’hin luostarin ja majapaikan sairaille ja köyhille.

Vuonna 641 Audoenus valittiin Rouenin piispaksi. Hän käynnisti useita luostarihankkeita, joista huomattavimmaksi kasvoi Fontenellen benediktiiniluostari Saint Wandrille. Audoenus julisti väsymättä evankeliumia laajassa hiippakunnassaan ja kastoi pakanoita. Hänellä oli kuitenkin paljon vaikutusvaltaa myös maallisissa asioissa, sillä hän toimi Pariisin hovin neuvonantajana. Hän esimerkiksi puolusti frankkien valtakunnan läntisen osan Neustrian itsenäisyyttä.

Pyhä Audoenus nukkui pois 24. elokuuta vuonna 684 Clichyssä (nyk. Pariisin kaupunginosa) ollessaan paluumatkalla Roueniin. Hänet haudattiin Saint Pierren kirkkoon Rouenissa. Hänen pyhät reliikkinsä nostettiin kunnioitettaviksi jo vuonna 688. Kalvinistit tuhosivat kirkon vuonna 1562.

Pyhä Georgios vietti lapsuudestaan asti luostarielämää Vähän-Aasian Bithynian Olymposvuorella. Keisari Leo III Isaurialaisen (717–741) ryhtyessä vainoamaan ikonien kunnioittajia Georgios tunnusti henkensä uhalla kristinuskoa ja puolusti herkeämättä pyhien ikonien ja reliikkien kunnioitusta. Vaikka hän oli 95-vuotias, hänet pidätettiin ja häntä kidutettiin monin tavoin. Lopulta hänen nenänsä leikattiin irti ja hänen kasvonsa poltettiin. Näin pyhittäjä Georgios antoi sielunsa Jumalan käsiin kiittäen Jumalaa ja rukoillen teloittajiensa puolesta.

Pyhä pappismarttyyri, Jerusalemin patriarkka Athanasios II, oli lähtöisin tuntemattomasta paikasta ”lännessä”. Hän kilvoitteli luostarissa Pyhällä maalla. Hänestä tuli ensin arkkimandriitta ja myöhemmin Jerusalemin patriarkka ristiretkeläisten ajan lopulla. Athanasios tunnettiin hengellisenä kirjoittajana ja viisaana esipaimenena. Vuonna 1235 häneltä kysyttiin neuvoa Bulgarian Tarnovon arkkipiispakunnan perustamista koskevassa asiassa. Athanasios kärsi marttyyrikuoleman kristinuskon puolesta vuonna 1244, kun muslimit valloittivat Jerusalemin ja surmasivat joukon latinalaisia ja kreikkalaisia kristittyjä Pyhän haudan kirkossa.

Pyhittäjä Arseni oli lähtöisin moskovalaisesta yläluokan perheestä. Hän meni hyvin nuorena Sergei Radonežilaisen perustamaan Pyhän Kolminaisuuden luostariin, jossa hän kilvoitteli nuoruuden innolla niin kuuliaisuustehtävissä kuin rukouksessa. Hän rakasti hengellistä lukemista ja myös kopioi käsikirjoituksia. Lavrassa säilytetään yhä hänen kopioimaansa evankeliumikirjaa. Vuonna 1525 veljestö valitsi Arsenin yksimielisesti luostarin johtajaksi. Hän ohjasi veljestöä oman elämänsä esimerkillä ja oli kaikkien rakastama. Monet Pyhän Kolminaisuuden luostarin ympäristössä sijaitsevat pikkuluostarit ja erakkolat olivat Pyhän Kolminaisuuden luostarin alaisuudessa ja pyhittäjä Arseni piti velvollisuutenaan huolehtia hengellisesti myös niistä. Erityisen mielellään hän kävi Mahrištšan luostarissa, jossa hän sai rauhassa hiljentyä ja rukoilla. Eräänä päivänä Mahrištšan luostarin johtaja kertoi nähneensä valon, joka loisti luostarin perustajan pyhittäjä Stefanin (14.7.) haudalla. Silloin pyhittäjä Arseni rakennutti haudalle kappelin ja antoi siunauksen viettää vuosittain pyhittäjä Stefanin muistoa. 

Kun suuriruhtinas Vasili III (1505‒1533) kerran näki Arsenin, jota hän suuresti kunnioitti, kulkevan paikatussa repaleisessa viitassa, hän hämmästyi, mutta veljestö selitti hänelle: ”Igumenimme on todellinen Jumalan palvelija. Hän elää Jumalassa ja ajattelee vain, miten voisi kokonaan vetäytyä hiljaisuuteen.” Muutaman vuoden kuluttua Arseni lähtikin hiljaisuuden kaipuun ajamana luostaristaan pohjoiseen Komelin metsiin Vologdan seudulle. Hän asettui ensin kilvoittelemaan paikalle, jossa oli vähän aiemmin ilmestynyt Jumalansynnyttäjän Tiennäyttäjä-ikoni. Siellä kävi kuitenkin niin paljon pyhiinvaeltajia, että Arseni katsoi parhaaksi jättää keljansa ja jatkaa vaeltamista pitkin Komelin soita ja metsiä. Hänen väsyessään kantamus putosi hänen olaltaan ja hän istahti levähtämään. Silloin taivaasta lankesi valo hänen ympärilleen ja hän ymmärsi, että Jumala tuolla merkillä osoitti paikan häntä varten. Hän rakensi yksinkertaisen keljan ja antautui jälleen askeettisiin kilvoituksiin. 

Arseni luuli löytäneensä hiljaisen kilvoituspaikan, mutta paikalliset metsästäjät suhtautuivat häneen vihamielisesti. Eräänä päivänä hänen kanssaan kilvoitellut vanhus murhattiin. Silloin Arseni siirtyi syvemmälle metsään. Ennen pitkää hänen asuinpaikkansa löydettiin jälleen, mutta tällä kertaa hänen luokseen alkoi tulla hengellistä ohjausta kaipaavia munkkeja ja maallikkoja. Muutamat jäivät kilvoittelemaan hänen kanssaan. Pyhittäjä Arseni rakensi heille tsasounan yhteiseksi rukouspaikaksi. 

Seitsemän vuoden kuluttua Kazanin tataarit hyökkäsivät Vologdan alueelle (1538). Suojattomat asukkaat pakenivat metsiin ja hakivat turvaa pyhittäjä Arsenin yhteisöstä. Tataarien lähdettyä monet eivät enää palanneet tuhottuihin kyliin, vaan asettuivat asumaan erakkojen keljojen läheisyyteen. Arsenin rakastama hiljaisuus ja rauha oli mennyttä. Niinpä hän palasi yhden oppilaansa kanssa edelliselle kilvoituspaikalleen Komelin metsään ja alkoi raivata aluetta luostaria varten. Tällä kertaa häntä eivät häirinneet ihmiset vaan karhut, mutta pyhittäjä Arseni karkotti ne rukouksensa voimalla. Vologdan piispa Aleksin siunauksella Arseni rakensi luostarikirkon, joka pyhitettiin vuonna 1541. Itseään säästämättä hän ohjasi veljestöään ja luokseen tulevia maallikkoja. Hän ei unohtanut aiemmin perustamaansa yhteisöä, vaan kävi usein sielläkin ohjaamassa munkkiveljiä. Maallikoita hän opetti erityisesti pyhittämään lepopäivän. Kun eräs talonpoikaisnainen hänen kielloistaan huolimatta sunnuntaina meni pellolle kokoamaan lyhteitä, nousi kova tuuli, joka hajotti kaikki lyhteet. 

Palveltuaan vuosien ajan Jumalaa ja lähimmäisiään ja säteiltyään Jumalan armoa ympärilleen pyhittäjä Arseni tunsi kuolemansa lähestyvän. Hän kutsui veljestön luokseen ja kehotti heitä rakastamaan toisiaan ja noudattamaan uskollisesti luostarisääntöä. Pyhittäjä Arseni antoi henkensä rauhassa Jumalalle elokuun 24. päivänä 1550. Hänen haudallaan alkoi heti tapahtua ihmeitä.

Pyhittäjä Serapion oli Pyhän Johannes Edelläkävijän luostarin igumeni Davit-Garedzin autiomaassa Georgiassa. Hän oli saavuttanut niin korkean hyveiden tason, että hänen kauttaan tapahtui monia ihmeitä. Eräänä päivänä dagestanilaiset ryöstäjät kävivät munkkien kimppuun, kun he olivat viemässä pyhiä esineitä kaupunkiin, ja veivät kaiken mukanaan. Pelästyneet munkit juoksivat igumenin luokse kertomaan, mitä oli tapahtunut. Serapion otti igumenin sauvansa ja lähti yksinään ajamaan takaa ryöstäjiä. Kääntyessään katsomaan taakseen pahantekijät näkivät karmivan liekin leiskuvan sauvasta ja kauhuissaan heittivät saaliin maahan. Saatuaan muitakin osoituksia Jumalan suosiosta pyhittäjä Serapion luopui igumenin tehtävästä vihkiytyäkseen suureen skeemaan ja elääkseen erakkona. 

Vuonna 1774 Serapion sai tietää kuolemansa olevan koittamassa. Hän kutsui munkit koolle ja pyysi tulla haudatuksi kirkon sisäänkäynnin alle. Näin kaikki, jotka astuivat kirkkoon, kävelisivät hänen hautansa yli.

Pyhä Kosmas syntyi pienessä Megadendronin kylässä Kreikan Aitoliassa Artan hiippakunnassa noin vuonna 1714. Hänen vanhempansa kasvattivat hänet pelkäämään Jumalaa ja rakastamaan pyhiä kirjoituksia. Nuorena miehenä hän lähti Athosvuorelle opiskelemaan Vatopedin luostarin alaiseen akatemiaan, jonne kuuluisa Eugenios Bulgaris (1716–1806) tuli myöhemmin opettajaksi. Akatemian levittämä valistuksen henki ortodoksisuuden sydämessä aiheutti kuitenkin vastustusta, joka pakotti Bulgariksen ja muut huomattavat opettajat lähtemään Athokselta (1759), jolloin akatemia alkoi taantua.

Kosmas näki tässä jumalallisen kaitselmuksen merkin. Hän päätti opinnot ja aloitti luostarielämänsä Filotheoksen luostarissa, missä hänen omistautumisensa askeettiseen kilvoitteluun teki hänet pian arvolliseksi papin vihkimykseen. Kosmas oli jo nuoruudestaan asti halunnut kiihkeästi levittää Jumalan sanaa, jopa siinä määrin, että hän sanoi huolen veljiensä pelastuksesta kalvavan häntä niin kuin toukka kovertaa puuta sisältä päin. Noina Kreikan sorretun kansan vaikeina aikoina tietämättömyys uskon perusteista ja kristillisestä kulttuurista olivat johtaneet moraaliseen rappioon, ja joillain alueilla kreikkalaisia oli jo kääntynyt islamiin. Evankeliumin julistamisesta ja kansan valistamisesta tuli Kosmaksen elämäntehtävä. Isien opetuksen varoittamana Kosmas ei kuitenkaan halunnut aloittaa lähetystyötä pelkästään omasta halustaan. Haluten tietää Jumalan tahdon hän avasi Raamatun satunnaiselta sivulta, jolloin hänen silmänsä kirkastuivat hänen nähdessään jakeen: ”Kenenkään ei pidä etsiä omaa etuaan vaan toisen parasta.”66 Saatuaan vielä neuvoja Pyhän vuoren vanhuksilta hän lähti Konstantinopoliin pyytääkseen patriarkka Serafim II:n (1757–61) siunausta ja saadakseen retoriikan tunteja serkultaan arkkimandriitta Krysanthokselta, josta myöhemmin tuli patriarkaatin akatemian ja sitten Naksoksen koulun johtaja.

Uusi apostoli aloitti työnsä Konstantinopolin seudun kirkoissa ja Kreikan itäpuolella. Oleskeltuaan välillä Athoksella hän sai patriarkka Sofronios II:lta (1774–80) luvan saarnata Kykladien saariryhmässä. Sieltä hän palasi luostareihin. Kosmas vietti yhteensä 17 vuotta Pyhällä vuorella, mutta hänen sydämensä paloi rakkaudesta kristiveljiinsä eikä sallinut hänen jäädä sinne. Niinpä hän lähti taas julistusmatkoille eri puolille kreikkalaisalueita ja keräsi suuria joukkoja uskovia kuuntelemaan. Todettuaan kristinuskon olevan vaarallisessa tilassa Epeiroksessa hän vahvisti ortodoksista uskoa ja pysäytti kääntymykset islamiin. Jumalan armon avulla Kosmas teki monia ihmeitä noilla seuduilla.

Kosmaksen puheet olivat helppoja ymmärtää, koska hän käytti arkielämän kuvia ja ilmaisuja. Niissä oli myös Pyhän Hengen lahjana lempeyttä, rauhaa ja iloa. Sanat tunkeutuivat suoraan kuulijoiden sydämeen Jumalan tahdon ilmauksina. Koska suuret kuulijajoukot eivät olisi mahtuneet mihinkään kirkkoon, hän saarnasi taivasalla seisten kannettavalla korokkeella suuren, maahan pystytetyn ristin vieressä. Hänen lähdettyään seuraaville alueille risti jäi seisomaan paikalle, ja näistä risteistä tuli ruumiillisten ja hengellisten vaivojen parantumisen lähteitä. Kosmas opetti ihmisiä elämään Kristuksen käskyjen mukaan, jättämään sunnuntaisin työnsä ja menemään kirkkoon kuulemaan Jumalan sanaa. Minne tahansa hän menikin, hän perusti kouluja kreikan ja pyhien kirjoitusten opetusta varten. Vähän ennen kuolemaansa hän itse kirjoitti veljelleen perustaneensa kaksisataa peruskoulua. Hän suostutteli rikkaita antamaan omastaan tarvitseville, maksamaan hartauskirjojen, ikonien ja rukousnauhojen jakamisen ja lahjoittamaan kirkoille kastekappeleita lasten kastamista varten.

Kahden- tai kolmentuhannen uskovan joukko seurasi häntä kaikkialle todellisena Kristuksen armeijana, joka vaelsi koko Albanian67 halki. Ennen saarnaa Kosmas toimitti ehtoopalveluksen tai anomuskanonin Jumalansynnyttäjälle, ja saarnan jälkeen noin 50 pappia hänen seurueestaan jatkoi hänen työtään ottamalla vastaan synnintunnustuksia, toimittamalla sairaanvoiteluja, jakamalla ehtoollista ja käymällä uskovien luona. 

Kosmas sai kristityt siirtämään viikoittaisen toripäivänsä sunnuntailta lauantaiksi. Tämä kuitenkin suututti monia juutalaisia, joiden elinkeinot joutuivat vaaranalaisiksi, koska he eivät tehneet kauppaa lauantaisin. Vaikka Kosmas oli käynyt Joanninan paššan luona, ja tämä arvosti häntä, ennen pitkää pašša muutti mieltään hänen suhteensa. Arvellaan, että eräät juutalaiset suostuttelivat paššaa surmauttamaan hänet.

Kosmaksella oli tapana uudelle seudulle saapuessaan mennä henkilökohtaisesti pyytämään siunausta paikalliselta piispalta ja lähettää joku oppilaistaan anomaan lupaa Turkin viranomaisilta. Eräänä päivänä saapuessaan albanialaiseen Kolikontasin kylään hän päätti oppilaidensa varoituksista huolimatta mennä itse pyytämään saarnalupaa paikalliselta viranomaiselta. Tämä käski pitää Kosmasta vartioituna siihen saakka, että hänet luovutettaisiin Kurt Paššalle. Tämän kuultuaan Kosmas käsitti, että oli koittanut aika kruunata työ marttyyrikuolemalla, ja hän kiitti Kristusta siitä, että Hän piti häntä arvollisena sellaiseen kunniaan. 

Seuraavana päivänä, 24.8.1779, seitsemän sotilasta oli lähtevinään saattamaan häntä Kurt Paššan luokse, mutta kahden tunnin vaelluksen jälkeen he pysähtyivät Pasojoen rantaan ja ilmoittivat Kosmakselle, että hänet oli jo tuomittu kuolemaan. Kosmas riemuitsi, kiitti Jumalaa ja siunasi maailman neljä ilmansuuntaa ristinmerkillä ja rukoili kaikkien kristittyjen pelastuksen puolesta. Hän totesi, ettei hänen käsiään tarvinnut sitoa, koska hän ei vastustelisi. Näin hän saattoi asettaa kätensä ristiin rintansa päälle. Pyhä Kosmas hirtettiin puuhun, ja hän antoi sielunsa kunniakkaasti Jumalan haltuun. Hän oli kuollessaan 65-vuotias.

Teloittajat heittivät marttyyrin ruumiin jokeen. Pian kristityt lähtivät etsimään sitä verkkoineen, mutta eivät löytäneet pitkällisistä etsinnöistä huolimatta. Kolme päivää myöhemmin Markus-niminen hurskas pappi teki ristinmerkin ja asettui pieneen puusta koverrettuun veneeseen. Jonkin ajan kuluttua hän näki pyhän kallisarvoisen ruumiin kellumassa vedessä pystysuorassa asennossa aivan kuin Kosmas olisi yhä elossa. Hänet nostettiin vedestä, puettiin luostariviittaan ja haudattiin arvollisesti. Hänen reliikkiensä kautta alkoi tapahtua ihmeitä. Vuonna 1813 Joanninan hallitsija Ali Pašša rakennutti kirkon ja luostarin Kosmaksen haudalle ja antoi tämän kallon hopeisessa reliikkilippaassa kristitylle vaimolleen Basilikalle. Ne jäivät Albanian puoleisille kreikkalaisalueille. Albanian ateistisen kauden jälkeen Kosmaksen reliikit löydettiin hylätystä luostarista. Vuonna 1995 ne varastettiin, mutta ne ostettiin takaisin ja palautettiin Albanian ortodoksiselle kirkolle kolme vuotta myöhemmin. Kosmaksen hauta ja reliikit ovat ortodoksien suuresti kunnioittamia. Yksittäisiä pieniä reliikkejä on monissa kreikkalaisissa luostareissa ja kirkoissa Ateenasta Joanninaan.

Kansa alkoi heti kunnioittaa pyhää marttyyri Kosmasta, joka oli toiminnallaan saanut uskon syttymään kreikkalaisten keskuudessa, uutena apostolina ja uusmarttyyrien kruununa. Konstantinopolin patriarkaatti tunnusti hänen kunnioituksensa virallisesti vuonna 1961.

Pyhittäjä Aristokli syntyi talonpoikaisperheeseen Uralilla Orenburgissa vuonna 1846. Vanhemmat antoivat hänelle nimen Aleksei hänen isänsä mukaan, joka kuitenkin kuoli Aleksein ollessa vielä aivan pieni. Kymmenvuotiaana Aleksei sairastui vakavasti. Hänen äitinsä Matrona rukoili palavasti Jumalaa ja lupasi mennä luostariin pojan vähän vartuttua, jos tämä vain paranisi. Jumala kuuli Matronan rukouksen. Poika toipui, ja seitsemän vuoden kuluttua Matrona täytti lupauksensa. Aleksei solmi avioliiton.    

Vaimonsa kuoltua Aleksei meni vuonna 1876 Athosvuorelle ja liittyi venäläisen Pyhän Panteleimonin luostarin veljestöön. Luostari eli tuolloin kukoistuskauttaan. Neljän vuoden kuluttua Aleksei vihittiin munkiksi, jolloin hän sai nimen Aristokli, ja vuonna 1884 hänet vihittiin pappismunkiksi. Kolmen vuoden kuluttua isä Aristokli lähetettiin Moskovaan palvelemaan luostarin kaupunkitalossa, joka toimi luostarille lahjoitetussa pienessä kartanossa kaupunkialueella. Talossa oli pyhälle Panteleimonille omistettu kappeli. Sana Aristoklin pyhästä elämästä levisi ympäri Moskovaa ja hänen luokseen tuli paljon apua ja ohjausta tarvitsevia. Saamillaan lahjoituksilla hän auttoi köyhiä lapsiperheitä. Hän alkoi myös julkaista Athosvuoren kilvoittelijoita ja elämää esittelevää aikakauslehteä, joka levitti Venäjällä tietoutta Athosvuoresta. Pyhittäjä Aristokli johti kaupunkitaloa vuosina 1891‒1894, minkä jälkeen hänet kutsuttiin takaisin Athokselle.

Vuonna 1909 Pyhän Panteleimonin luostarin vanhintenneuvosto nimitti Aristoklin toistamiseen Moskovan edustuston johtajaksi. Siellä hän loisti jälleen hyveellisen elämänsä valoa ottaen päivittäin vastaan satoja ihmisiä. Monista, jotka tulivat ensi kertaa hänen luokseen toivottomina tai sielu täynnä syntejä, tuli hänen uskollisia hengellisiä lapsiaan. Pyhittäjä Aristokli sai Jumalalta selvänäköisyyden lahjan ja teki monia ihmeitä. Hänen aikanaan Pyhän Panteleimonin luostarin edustustoon Moskovassa rakennettiin kaksi uutta kolmikerroksista rakennusta. Toisen talon yläkertaan hän antoi sisustaa Jumalansynnyttäjän Joutuisa auttaja ‑ikonille pyhitetyn kirkon. Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Tiihon vihki kirkon käyttöön pian pyhittäjä Aristoklin kuoleman jälkeen. 

Kilvoiteltuaan hyvän kilvoituksen pyhittäjä Aristokli antoi sielunsa Herralle elokuun 24. päivänä 1918. Hänet haudattiin marmorihautaan edustuston hautaholviin. Venäjän vallankumouksen jälkeen valtio otti Athosvuoren Pyhän Panteleimonin luostarin edustuston haltuunsa. Uskovat siirsivät pyhittäjä Aristoklin maalliset jäännöksen Danilovin luostarin hautausmaalle (1923), jotteivät ne jäisi ateistien käsiin. Vuonna 2004 pyhäinjäännökset palautettiin Pyhän Panteleimonin luostarin edustustoon ja pyhä Aristokli liitettiin Moskovan alueen pyhien joukkoon.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.