31.8.2020

Sävelmä
4. säv.

Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian kunniallisen vyön asettaminen pyhäinjäännökseksi Halkopratian kirkkoon Konstantinopolissa vuonna 395

Epistola
Hepr. 9:1–7 (Jumalansynnyttäjä)
2. Kor. 12:10–19

Hepr. 9:1–7

1 Ensimmäisellä liitolla oli siis jumalanpalvelusta koskevat säädöksensä ja pyhäkkö täällä maan päällä. 2 Pyhäkkönä oli teltta, jonka etumaisessa huoneessa oli lampunjalka, pöytä ja uhrileivät. Tätä osaa nimitettiin "pyhäksi". 3 Toisen verhon takana oli se teltan osa, josta käytettiin nimeä "kaikkeinpyhin". 4 Siellä oli kultainen suitsutusalttari ja liitonarkku, joka oli kauttaaltaan kullalla päällystetty. Arkussa oli kultainen, mannaa sisältävä astia ja Aaronin sauva, joka puhkesi lehteen, sekä liiton taulut. 5 Arkun päällä olivat kerubit, kirkkauden enkelit, jotka siivillään varjosivat syntien sovituspaikkaa. Kaikkea tätä ei nyt ole tarpeen selittää yksityiskohtaisesti. 6 Näin siis on kaikki järjestetty. Teltan etuhuoneessa käyvät papit päivittäin toimittaessaan jumalanpalvelusta. 7 Mutta teltan toiseen huoneeseen menee ainoastaan ylipappi, ja hänkin vain kerran vuodessa. Hänellä täytyy silloin olla mukanaan verta hän tuo sitä sovittaakseen sekä omat syntinsä että kansan tahattomat synnit.

2. Kor. 12:10–19

10 Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas. 11 Olen nyt ollut mieletön, mutta te olette pakottaneet minut siihen. Teidänhän olisi tullut pitää minun puoltani. Vaikka en mitään olekaan, en silti ole ollut millään tavoin noita mainioita apostoleja huonompi. 12 Olenhan teidän keskuudessanne todistanut olevani oikea apostoli, kun olen tehnyt tunnustekoja, ihmeitä ja voimatöitä yhden toisensa jälkeen. 13 Missä suhteessa te olette jääneet muita seurakuntia vähemmälle? Enintään siinä, että minä en ole ollut teille rasituksena. Suokaa tämä vääryys minulle anteeksi! 14 Olen nyt valmis tulemaan luoksenne jo kolmannen kerran enkä nytkään aio rasittaa teitä. En kaipaa teidän varojanne vaan teitä itseänne. Eihän lasten velvollisuus ole kerätä omaisuutta vanhemmilleen, vaan vanhempien lapsilleen. 15 Pelastaakseni teidät uhraan mielihyvin omat varani, uhraan vaikka itsenikin. Rakastatteko te minua vähemmän siksi, että minä rakastan teitä niin suuresti? 16 Vaikka niinkin, mutta rasituksena en ole teille ollut. Mutta ehkäpä olen petkuttanut teitä, viekas kun olen? 17 Kukaties olen hyötynyt teistä jonkun työtoverini avulla, jonka olen lähettänyt luoksenne? 18 Kehotin Titusta lähtemään matkaan ja lähetin tuon toisen veljen hänen mukaansa. Onko Titus ehkä käyttänyt teitä hyväkseen? Emmekö me ole toimineet samassa hengessä ja kulkeneet samoja jälkiä? 19 Olette varmaan jo ehtineet ajatella, että me esitämme teille puolusteluja. Ei, me puhumme Jumalan edessä Kristuksen palvelijoina. Rakkaat ystävät, tällä kaikella pyrimme lujittamaan teidän seurakuntaanne.

Luuk. 10:38–42, 11:27–28 (Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian kunniallisen vyön asettaminen pyhäinjäännökseksi Halkopratian kirkkoon Konstantinopolissa vuonna 395)
Mark. 4:10–23
Luuk. 10:38–42, 11:27–28

38 Siihen aikaan Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. 39 Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. 40 Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: "Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua." 41 Mutta Herra vastasi: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. 42 Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois." 11:27 Jeesuksen näin puhuessa eräs nainen väkijoukosta sanoi kuuluvalla äänellä: "Autuas se kohtu, joka on sinua kantanut! Autuaat ne rinnat, joita sinä olet imenyt!" 28 Siihen Jeesus sanoi: "Niin, autuaita ovat kaikki, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä."

Mark. 4:10–23

Siihen aikaan, 10 kun Jeesus oli jäänyt yksin kahdentoista opetuslapsensa ja muiden seuralaistensa kanssa, nämä kyselivät häneltä, mitä vertaukset tarkoittivat. 11 Hän sanoi heille: "Teille on uskottu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta nuo ulkopuoliset kuulevat kaiken vain vertauksina,     12 jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä huomaisi, jotta he kuullessaankaan eivät kuulisi eivätkä ymmärtäisi, eivät kääntyisi eivätkä saisi anteeksi." 13 Sitten Jeesus sanoi: "Jos te ette käsitä tätä vertausta, niin onko teistä ymmärtämään muitakaan vertauksia? 14 Kylvömies kylvää sanan. 15 Tien oheen kylvetty siemen tarkoittaa ihmisiä, jotka kuulevat sanan mutta joilta Saatana, heti kun se on heihin kylvetty, tulee ottamaan sen pois. 16 Kylvö kallioiseen paikkaan taas kuvaa niitä, jotka sanan kuullessaan heti ottavat sen iloiten vastaan 17 mutta jotka kestävät vain hetken, koska heiltä puuttuvat juuret. Kun tulee ahdinko tai vaino sanan tähden, he luopuvat kohta. 18 Sitten on siemen, joka kylvettiin ohdakkeiden sekaan. Se tarkoittaa niitä, jotka kuulevat sanan 19 mutta joissa sana ei tuota satoa, koska tämän maailman huolet ja rikkauden petolliset houkutukset ja muut mielihalut saavat heissä sijan ja tukahduttavat sanan. 20 Mutta kylvö hyvään maahan kuvaa ihmisiä, jotka kuulevat sanan ja ottavat sen vastaan. He tuottavat satoa, kolmekymmentä, kuusikymmentä tai sata jyvää." 21 Jeesus sanoi: "Ei kai lamppua sitä varten tuoda huoneeseen, että se pantaisiin vakan alle tai vuoteen alle? Lampunjalkaanhan se pannaan! 22 Kaikki kätketty on olemassa vain ilmi tuotavaksi, salassa oleva vain siksi että se tulisi julki. 23 Jos jollakin teistä on korvat, hän kuulkoon."

Päivän synaksario

31.8.

Kirkon vanhan perimätiedon mukaan Kaikkeinpyhin Jumalansynnyttäjä jättäessään tämän maailman liittyäkseen Poikansa ja Jumalansa seuraan antoi kaksi viittaansa kahdelle köyhälle juutalaiselle naiselle, jotka olivat palvelleet häntä. Naiset säilyttivät huolellisesti kallisarvoiset reliikit, jotka periytyivät sukupolvelta toiselle, kunnes keisari Leo I:n hallituskaudella ylhäissyntyiset veljekset Galbius ja Candidus varastivat toisen niistä ja veivät sen Blahernan kirkkoon Konstantinopoliin (2.7.).

Jumalanäidin vyö, joka löytyi Zelan hiippakunnasta läheltä Pontoksen Amaseaa, vietiin keisari Justinianoksen hallituskaudella (n. 530) Konstantinopoliin ja sijoitettiin kirkkoa vihittäessä Halkopratian kirkkoon, joka oli lähellä Hagia Sofiaa kupariseppien korttelissa. 

Kolme ja puoli vuosisataa myöhemmin, vuoden 888 tienoilla, keisari Leo VI Viisaan puoliso Zoe sairastui vakavasti. Hänelle sanottiin, että hän paranisi, jos hän koskettaisi Jumalansynnyttäjän vyötä. Keisari käski heti rikkoa vyön sisältävän reliikkilippaan sinetit, jolloin he havaitsivat ihmeekseen, että vyö oli säilynyt uuden näköisenä aivan kuin se olisi kudottu vasta eilen. Sen vieressä oli dokumentti, jossa ilmoitettiin tarkka päivämäärä, milloin se oli viety Konstantinopoliin, ja miten keisari oli sijoittanut sen reliikkilippaaseen ja sinetöinyt sen omin käsin. Keisari Leo suuteli hartaasti reliikkiä ja antoi sen patriarkalle. Kun tämä laski vyön keisarinnan pään päälle, Zoe parantui heti sairaudestaan. He kaikki ylistivät Kristusta Vapahtajaa ja Hänen Kaikkeinpyhintä äitiään ja palauttivat reliikin lippaaseen.

On säilynyt tieto, jonka mukaan Bysantin ja Bulgarian välisen kahnauksen aikana 1100-luvun lopulla eräs pappi heitti jokeen ristin, jossa pyhää vyötä säilytettiin, pelastaakseen sen häväistykseltä. Bulgarian tsaari Ivan Asen sai sen haltuunsa voitettuaan Bysantin keisari Iisak II Angeluksen. Sittemmin risti päätyi serbialaisten haltuun. Pyhä ruhtinas Lasarus Serbialainen (muistopäivä 15.6.) lahjoitti sen 1300-luvulla Athoksen Vatopedin luostarille, missä sitä yhä vieläkin kunnioitetaan. Siitä lähtee miellyttävä tuoksu ja sen kautta tapahtuu yhä ihmeitä. Vyö, jolla Vapahtajaa kantava neitseellinen kohtu oli vyötetty, on kaikille uskoville pelastuksen lupaus. Se kehottaa ottamaan esimerkkiä Kaikkeinpyhimmän Jumalansynnyttäjän sielun ja ruumiin puhtaudesta.

Irlannin kelttiläinen pyhä Aidan (Aodhan) kilvoitteli munkkina Ionan saaren luostarissa, kunnes hänet vihittiin Clogherin piispaksi Pohjois-Irlannissa. Vuonna 630 hän luopui tehtävästään ja palasi munkiksi Ionan luostariin. Kun Northumbrian kuningas Oswald sai valloitetuksi maansa takaisin briteiltä, hän pyysi Ionan apotti Segeneltä tukea lähetystyöhön ja kutsui Aidanin vuonna 635 Lindisfarnen ensimmäiseksi piispaksi. Aidan perusti sinne luostarin, josta tuli tukikohta monien uusien luostarien perustamiselle. Aidan järjesti luostarinsa hänelle tutun irlantilaisen mallin mukaan ja pyrki saamaan sinne nuoria miehiä kouluttaakseen heidät kirkon palvelukseen. Hänen oppilaisiinsa kuuluivat myöhempi Lichfieldin piispa pyhä Chad (2.3.) ja pyhä Hilda Whitbyläinen (17.11.), joka johti myöhemmin Whitbyn kaksoisluostaria. 

Pyhä Bede Venerabilis ylisti Aidania lähetystyöntekijänä, joka askeettisella elämäntavallaan julisti kristinuskoa uskottavasti ja teki voimakkaan vaikutuksen pakanoihin. Aidanilla oli tapana liikkua jalan ja puhua kaikkien kanssa. Jos hän kohtasi kristittyjä, hän vahvisti heidän uskoaan ja opetti heitä sanoin ja teoin; muita kohdatessaan hän kylvi heihin Jumalan sanan siemeniä. Jos Aidanin kunniaksi järjestettiin juhla, hän piti huolta siitä, että ruoka jaettiin köyhille. Jos hän sai lahjoja tai rahaa, hän antoi ne pois tai osti niillä orjia vapaaksi. Suuren paaston ajaksi hän vetäytyi aina Farnen saarelle.

Kerran kuningas Oswald järjesti juhlat ja kutsui paikalle myös piispa Aidanin. Pöytiin kannettiin hopeisia vateja täynnä herkkuja. Kuningas tiesi, mitä piispa ajatteli, ja ennen kuin piispa ehti sanoa mitään, kuningas käski viedä kaikki ruoat köyhille ja hajottaa hopealautaset ja jakaa niiden hopea saman tien. Aidan tarttui kuninkaan oikeaan käteen, siunasi hänet ja sanoi: ”Älköön tämä käsi koskaan turmeltuko.” Muutamia vuosia myöhemmin kuningas kaatui taistelussa, mutta hänen oikea kätensä ei koskaan maatunut. Sitä alettiin kunnioittaa reliikkinä ja myös kuningas Oswald luettiin pyhien joukkoon (muistopäivä 5.8.).

Seuraava kuningas Oswin lahjoitti piispa Aidanille hienon hevosen, koska Aidan oli jo iäkäs ja näytti tarvitsevan apua liikkumiseensa. Kun Aidan lähti palatsista, häntä vastaan tuli köyhä mies, joka pyysi almua. Piispa antoi hevosen hänelle ja käveli pois. Kun kuningas kuuli tästä, hän kysyi pettyneenä Aidanilta, miksi hän oli antanut hevosen pois: köyhille olisi voinut antaa mitä tahansa muuta, mutta tämä hevonen oli valittu Aidania varten. Aidan vastasi: ”Mitä te sanotte, teidän majesteettinne? Onko tamman lapsi teille arvokkaampi kuin Jumalan lapsi?” Kuningas lupasi, ettei hän enää koskaan palaisi asiaan eikä kysyisi, kuinka paljon piispa oli Jumalan lapsille jakanut. Saman päivän iltana Aidan ilmoitti oppilaalleen surullisena, että kuningas ei eläisi pitkään: ”En ole koskaan ennen nähnyt nöyrää kuningasta. Tunnen, että hänet otetaan pian pois luotamme, sillä kansamme ei ansaitse tuollaista kuningasta.” Jonkin aikaa tämän tapauksen jälkeen kuningas Oswin joutui omien serkkujensa murhaamaksi.

Pyhä piispa Aidan nukkui pois rauhassa 31.8.651 Englannin Bamburghissa. Hänen reliikkinsä haudattiin Lindisfarnen luostariin, jota hän oli ollut perustamassa, kunniapaikalle alttarin oikealle puolelle. Pyhälle Aidanille on omistettu kirkkoja Irlannissa ja Skotlannissa. Yksi hänen symboleistaan on hirvi, sillä hänen kerrotaan tehneen kerran hirven näkymättömäksi suojellakseen sitä metsästäjiltä. Tämä tarina ilmeisesti liittyy kuitenkin alun perin toiseen samannimiseen pyhään, Aidan (Aedhan) Fernsiläiseen.

Pyhä Cuthburga oli Wessexin kuninkaan Inen sisar ja solmi avioliiton Northumbrian kuningas Aldfridin kanssa. Tämän suostumuksella hän meni nunnaksi Barkingin benediktiiniluostariin ja perusti sitten Wimbornen luostarin, jonka ensimmäinen abbedissa hän oli. Useista hänen luostarissaan kilvoitelleista nunnista, kuten pyhästä Tekla Kitzingeniläisestä (15.10.), on tullut myöhemmin luostarien johtajattaria. Pyhä Cuthburga nukkui pois rauhassa 31.8.725.

Turkkilaisen Khwarazmin kuningaskunnan (nyk. Turkmenistan ja Uzbekistan) sulttaanin Jalal ed-Dinin (1220–31) armeija hyökkäsi maaliskuussa 1226 Georgiaan. Kun joukko lähestyi Tbilisiä, georgialaiset saivat sen pysäytettyä. Yöllä kuitenkin Tbilisissä asuneet islaminuskoiset persialaiset saivat avattua portit ja sulttaanin joukot vyöryivät kaupunkiin. Kehkeytyi hirvittävä verilöyly. Miehiä tapettiin, poikia kastroitiin väkisin, tyttöjä raiskattiin, naisia puukotettiin ja sylilasten päitä hakattiin kiviä vasten, niin että kallot hajosivat. 

Sulttaanin verenhimo ei tyydyttynyt. Hän määräsi, että Siionin katedraalin kupoli on revittävä alas ja kirkon ikonit tuotava Mtkvarijoen ylittävälle sillalle. Kristuksen ja Kaikkeinpyhimmän Jumalansynnyttäjän ikoneita kiinnitettiin sillalle, ja kaikki henkiin jääneet koottiin rannalle. Sulttaani määräsi, että jokaisen piti ylittää silta ja sylkeä ikoneihin sekä tallata niitä. Jokainen, joka kieltäytyisi häpäisemästä ikoneita, mestattaisiin heti paikalla ja heidän ruumiinsa heitettäisiin jokeen. Marttyyrikuoleman kärsineitä oli joukoittain. Georgialaiset lähteet muistavat tapahtuman sadantuhannen marttyyrin päivänä.

Tbilisin vanhan sillan marttyyrit ovat nykyäänkin georgialaisten suuresti kunnioittamia. Heidän juhlaansa vietetään Georgiassa 31.10. (toisin sanoen 13.11. gregoriaanisen kalenterin mukaan). Tuona päivänä Tbilisin vanhalle sillalle levitetään punainen matto ja tuodaan ikoneita kansan kunnioitettavaksi. Eräissä kreikkalaisissa kalentereissa heidän muistonsa on kuitenkin kirkkovuoden viimeisenä päivänä.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.