ap.v. Magdalan Maria, mirhantuoja (+ 1. vs.)
p. Markella Khioslainen (+ n. 1500)
1. Kor. 9:2–12
2 Jos eivät muut pidäkään minua apostolina, teidän apostolinne ainakin olen. Tehän olette sinetti, joka vahvistaa, että olen Herran apostoli. 3 Näin minä puolustaudun niiden edessä, jotka minua tutkivat: 4 Eikö meillä olisi oikeutta ruokaan ja juomaan? 5 Eikö meillä olisi oikeutta ottaa matkoillemme mukaan vaimoa, uskonsisarta, niin kuin tekevät muut apostolit, Herran veljet ja Keefas? 6 Olemmeko minä ja Barnabas ainoat, joiden on tehtävä ansiotyötä? 7 Ei kai kukaan palvele sotilaana omalla kustannuksellaan? Kai se, joka istuttaa viinitarhan, myös syö sen hedelmiä? Ja kai se, joka paimentaa lampaita ja vuohia, myös käyttää niiden maitoa? 8 En tässä esitä vain ihmisten ajatuksia, sillä lakikin sanoo samaa. 9 Sanotaanhan Mooseksen laissa: "Älä sido puivan härän suuta." Ei kai Jumala tässä häristä huolehdi? 10 Kaiketi hän sanoo tämän meidän vuoksemme. Meitä ajatellenhan on kirjoitettu: "Kyntäjän tulee kyntää ja puimamiehen puida siinä toivossa, että saa oman osuutensa." 11 Kun me olemme kylväneet teihin hengellisen kylvön, olisiko liikaa, jos korjaisimme teiltä aineellisen sadon? 12 Jos muilla on oikeus saada teiltä jotakin, eikö vielä suuremmalla syyllä meillä? Me emme kuitenkaan ole käyttäneet tätä oikeutta hyväksemme, vaan kestämme mitä tahansa, jotta emme vain olisi esteenä Kristuksen evankeliumille.
1. Kor. 7:35–8:7
35 Tämän sanon teidän parastanne ajatellen, en sitoakseni teitä vaan auttaakseni teitä elämään kunniallisesti ja pysymään lujasti ja häiriintymättä Herran yhteydessä. 36 Joku ehkä arvelee menettelevänsä sopimattomasti morsiantaan kohtaan, kun hän tuntee tähän ylivoimaista halua eikä voi sille mitään. Hän saa kuitenkin tehdä niin kuin haluaa, se ei ole väärin, he voivat mennä naimisiin. 37 Mutta jos joku ei tunne voittamatonta pakkoa vaan hallitsee tahtonsa ja pysyy lujasti päätöksessään säilyttää morsiamensa koskemattomana, hän tekee oikein. 38 Se, joka menee morsiamensa kanssa naimisiin, tekee siis oikein, mutta se, joka ei mene, tekee vielä paremmin. 39 Vaimo kuuluu yhteen miehensä kanssa niin kauan kuin tämä elää, mutta miehen kuoltua hän on vapaa menemään naimisiin kenen kanssa haluaa, kunhan se vain tapahtuu Herrassa. 40 Hänen osansa on kuitenkin parempi, jos hän pysyy leskenä. Tämä on minun käsitykseni, ja luullakseni minussakin on Jumalan Henki. 8:1 Sitten on puhuttava epäjumalille uhratusta lihasta. Meillä kaikilla toki on tästä asiasta tieto. Mutta tieto tekee ylpeäksi, rakkaus sen sijaan rakentaa. 2 Jos joku luulee tietävänsä jotakin, hänellä ei vielä ole oikeaa tietoa. 3 Mutta jos joku rakastaa Jumalaa, hänet Jumala tuntee. 4 Epäjumalille uhratun lihan syömisestä sanon näin: Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala. 5 Onhan tosin sekä taivaassa että maan päällä niin sanottuja jumalia, moniakin jumalia ja herroja, mutta 6 meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät. 7 Mutta kaikilla ei tätä tietoa ole. Tottumuksesta epäjumaliin jotkut lihaa syödessään edelleenkin ajattelevat, että se on epäjumalille uhrattua, ja tämä tahraa heidän epävarman omantuntonsa.
Siihen aikaan 1 Jeesus kulki kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään julistaen ilosanomaa Jumalan valtakunnasta. Hänellä oli seurassaan kaksitoista opetuslastaan 2 sekä muutamia naisia, jotka hän oli parantanut taudeista ja vapauttanut pahojen henkien vallasta. Näitä olivat Magdalan Maria, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä, 3 Johanna, jonka aviomies Kuusas oli Herodeksen korkeita virkamiehiä, sekä Susanna. Lisäksi oli monia muita naisia, ja kaikki nämä avustivat heitä omilla varoillaan.
Siihen aikaan 29 kuljettuaan Galileanjärven rantaa Jeesus nousi vuorelle. Kun hän istui siellä, 30 hänen luokseen tuli paljon kansaa mukanaan rampoja, sokeita, raajarikkoja, mykkiä ja monia muita. Heidät asetettiin hänen eteensä, ja hän paransi heidät. 31 Ihmiset hämmästyivät nähdessään, kuinka mykät puhuivat, raajarikot tervehtyivät, rammat kävelivät ja sokeat näkivät, ja he ylistivät Israelin Jumalaa.
Päivän synaksario
22.7.
Pyhä Magdalan Maria (Maria Magdaleena) syntyi pienessä Magdalan kalastajakylässä Gennesaretinjärven länsirannalla Tiberiaksen kaupungin pohjoispuolella. Läntisessä perinteessä Magdalan Mariaa on paavi Gregorius Suuren ajoista alkaen pidetty samana henkilönä kuin katuvaa syntistä naista, joka voiteli Kristuksen jalat, (Matt. 15:30–39) mutta evankeliumeissa mikään ei suoranaisesti tue tätä samastusta.
Itäisen tradition mukaan Magdalan Maria oli varakas neitsyt, joka pyrki elämään Herran pelossa noudattaen Hänen käskyjään. Tuntemattomasta syystä hän aikanaan huomasi olevansa seitsemän demonin riivaama. (Mark. 16:9, Luuk. 8:2) Riivaus ei tarkoita riettautta eikä viittaa syntisyyteen. Maria kärsi löytämättä apua, mutta sitten hän sai tietää, että Jeesus Kristus oli tullut sille seudulle ja suuret ihmisjoukot seurasivat Häntä, koska Hän teki ihmeitä ja opetti taivaallisista asioista. Maria kiiruhti toiveikkaana paikalle ja oli läsnä, kun Jeesus ruokki neljätuhatta miestä. Hän heittäytyi Kristuksen jalkoihin ja pyysi Häneltä opastusta ikuisen elämän tiellä.
Kun Jeesus oli karkottanut Mariasta demonit, tämä luopui kaikesta maailmallisesta saadakseen seurata Kristusta Hänen matkoillaan yhdessä apostolien, Jumalanäidin ja muiden hurskaiden naisten kanssa. Näitä olivat Jaakobin äiti Maria, Klopaksen vaimo Maria, Kuusaksen vaimo Johanna ja Susanna sekä Sebedeuksen poikien äiti Salome.
Kun Kristus oli päättänyt työnsä Galileassa ja varoituksista huoli- matta lähti Jerusalemiin, Magdalan Maria seurasi häntä epäröimättä. Tällä matkalla hän ystävystyi Betanian Martan ja Marian kanssa.
On arveltu, että Magdalan Maria oli se nainen, joka Jeesuksen ajettua mykästä pahan hengen huusi: ”Autuas se kohtu, joka on sinua kantanut! Autuaat ne rinnat, joita sinä olet imenyt!” (Luuk. 11:27) Hän oli paikalla, kun Kristus herätti Lasaruksen kuolleista. Kun toiset opetuslapset hylkäsivät Kristuksen Hänen pidättämisensä jälkeen, Magdalan Maria seurasi Häntä ylipapin talolle ja sitten Pilatuksen oikeusistuimeen, missä hän oli läsnä Hänen epäoikeudenmukaisen oikeudenkäyntinsä aikana, ja hän seisoi Kristuksen ristin juurella yhdessä Jumalanäidin ja pyhän Johannes Teologin kanssa. (Joh. 19:25)
Kun Vapahtajan veri oli virrannut Hänen kyljestään koko maanpiirin puhdistukseksi, Magdalan Maria oli surustaan huolimatta ensimmäisenä huolehtimassa Hänen hautaamisestaan. Tietäen neuvoston jäsenen Joosef Arimatialaisen (31.7.) hakkauttaneen Golgatan viereiseen kallioon uuden hautakammion Magdalan Maria pyysi Joosefia luovuttamaan sen Ristiinnaulitun haudaksi. Joosef hankki Pilatukselta luvan ottaa haltuunsa Kristuksen ruumiin. Yhdessä Nikodemoksen kanssa hän otti ruumiin ristiltä, kietoi sen käärinliinoihin ja vei sen hautakammioon. Paikalla olleet Magdalan Maria ja Jumalansynnyttäjä itkivät ja valittivat mutta muistivat myös lupauksen ylösnousemuksesta. Kun suuri kivi oli vieritetty haudan suulle, miehet poistuivat, mutta naiset jäivät haudalle itkemään. Kun he lopulta lähtivät, he päättivät palata voitelemaan Vapahtajan ruumiin uudelleen tuoksuöljyillä, kun sapatinlepo päättyisi.
Aamuyöstä viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria ja se toinen Maria menivät pyhälle haudalle. Siellä heille ilmestyi loistava enkeli, joka ilmoitti, ettei Jeesus ollut enää haudassa vaan oli noussut ylös. Hämmennyksissään he lähtivät haudalta, mutta Kristus itse ilmestyi heille ja sanoi: ”Älkää pelätkö!” Oli sopivaa, että Hän ilmoitti vapahduksesta ensimmäiseksi naisille, koska ihmisluonnon kärsimys ja kuolema oli alkanut Eevan lankeemuksesta.
Kuultuaan tapahtuneesta apostolit luulivat, että naiset olivat surusta sekaisin, mutta Pietari lähti haudalle ja kurkisti sisään. Jäljellä oli vain käärinliinat. Auringon noustua Magdalan Maria palasi haudalle varmistuakseen siitä, ettei ollut nähnyt harhanäkyjä. Nähtyään hautakammion todellakin olevan tyhjä hän meni kertomaan siitä Pietarille ja Johannekselle, jotka juoksivat yhdessä haudalle. Kun he olivat lähteneet, Maria jäi sinne miettimään, kuka oli mahtanut vierittää kiven pois. Kaksi valkopukuista enkeliä ilmestyi siihen, missä Jeesus oli levännyt, ja he kysyivät Marialta, miksi hän itki. Hänen vastatessaan enkelit nousivat yhtäkkiä seisomaan. Maria kääntyi ja näki Kristuksen, joka esitti saman kysymyksen. Maria luuli Häntä puutarhuriksi ja kysyi, oliko hän vienyt Herran pois, mutta kun Jeesus puhutteli häntä nimeltä, hän tunnisti Herran äänen ja vastasi: Rabbuuni! (”Opettajani!”) ja heittäytyi Hänen jalkoihinsa aikoen suudella niitä. Kristus huudahti: ”Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo” ja käski hänen mennä viemään sanaa veljilleen.
Apostolien apostoli Magdalan Maria vietti aikaa opetuslasten ja Jumalanäidin seurassa iloiten heidän kanssaan. Luultavasti hän oli paikalla sekä Kristuksen taivaaseennousemisen päivänä että Pyhän Hengen laskeutumisen päivänä. Kuuluisan kertomuksen mukaan hän kävi Roomassa valittamassa Pilatuksen antamasta tuomiosta. Kun hän seisoi keisari Tiberiuksen edessä kananmuna kädessään selittäen hänelle, että kärsimyksensä jälkeen Kristus oli ylösnoussut, niin kuin siitä oli ennustettu, muna muuttui yhtäkkiä punaiseksi. Tästä sanotaan syntyneen tavan värjätä pääsiäiseksi punaisia kananmunia.
Palattuaan Jerusalemiin Maria kuunteli apostoli Pietarin opetusta. Ylösnousemuksesta oli kulunut neljä vuotta ja apostolit olivat hajaantuneet eri maihin julistamaan evankeliumia, kun Maria liittyi apostoli Maksimoksen (yksi 70 apostolista) seuraan saarnaamaan hyvää sanomaa. Pian juutalaiset ottivat heidät kiinni ja jättivät heidät toisten kristittyjen kanssa avomerelle ilman ruokaa laivassa, jossa ei ollut purjeita eikä airoja. Vapahtaja kuitenkin johdatti laivan Gallian Marseilleen, missä he kärsivät nälkää, janoa ja fanaattisten pakanoiden pilkkaa. Kerran kun pakanat olivat kokoontuneet uhrijuhliinsa, Maria meni rohkeasti heidän joukkoonsa ja kehotti heitä uskomaan ainoaan Jumalaan, taivaan ja maan luojaan. Hämmästyneinä hänen vakuuttavista sanoistaan ja säteilevistä kasvoistaan pakanat noudattivat keho- tusta. Hän toisti puheensa kuvernööri Hypatiukselle, joka oli tullut vaimonsa kanssa tuomaan uhria saadakseen lapsen. Kuultuaan Mariaa kolme kertaa hän avasi palatsinsa apostoleille ja pyysi saada opetusta kristinuskossa. Marian esirukouksien ansiosta hän sai lapsen. Hypatius kiitti Jumalaa, ja koko hänen perheensä kastettiin ja heistä tuli innokkaita totuuden julistajia.
Magdalan Maria lähti Galliasta ja kiersi julistamamassa Kristusta Egyptissä, Foinikiassa, Syyriassa, Pamfyliassa ja muissa paikoissa. Hän vietti jonkin aikaa Jerusalemissa mutta lähti sitten Efesokseen, missä hän kuunteli pyhän Johannes Teologin opetuksia ja koki samoja koettelemuksia kuin apostolikin.
Lyhyen sairauden jälkeen pyhä apostolienvertainen Magdalan Maria antoi sielunsa Herran käsiin ja hänet haudattiin sen luolan suulle, jossa seitsemän efesolaista marttyyrinuorukaista (4.8.) myöhemmin nukkuivat. Paikalla tapahtui monia ihmeitä, kunnes hurskas keisari Leo VI Viisas lähes tuhat vuotta myöhemmin määräsi reliikkien siirron Konstantinopoliin. Hän otti ne kunnioittavasti vastaan suuren kansanjoukon läsnä ollessa ja kantoi ne yhdessä veljensä Aleksanterin kanssa ja hautasi ne Pyhän Lasaruksen luostarin kirkon vasemmalle puolelle.
Pyhän mirhantuojanaisen Magdalan Marian vasenta kättä kunnioitetaan nykyisin Athosvuoren Simonopetran luostarissa, joka pitää pyhää Magdalan Mariaa toisena perustajanaan. Aika ajoin kädestä huokuu suloista ylösnousemuksen tuoksua.
Galilean arkeologisissa kaivauksissa vuosina 2007‒2008 Tiberiaksen pohjoispuolelta löydettiin Magdalan kylän ja sen synagogan rauniot. Säilyneistä osista voidaan havaita, että synagoga oli sisäpuolelta kauniisti maalattu voimakkailla väreillä. Synagogan kynnys, josta niin Magdalan Maria kuin itse Kristuskin ovat monia kertoja astuneet, on säilynyt alkuperäisessä muodossaan.
Pyhä Wandrille (Wandregesilus, Wandregisel, Wando) syntyi vuoden 600 tienoilla Verdunin lähellä nykyisessä Ranskassa ja pääsi jo nuorena kuningas Dagobert I:n hoviin. Siellä hän sai koulutuksensa yhdessä muutamien nuorten miesten kanssa, joista myöhemmin tuli piispoja. Lyhyen avioliiton jälkeen Wandrille lähti vaeltelemaan ympäriinsä. Vaellusten jälkeen hän asettui ensin kilvoittelemaan erakkona Lothringenin Montfauconiin ja entisöi sitten Saint Ursannen luostarin Sveitsin Jurassa. Myöhemmin hän siirtyi Italian Bobbioon pyhittäjä Columbanuksen (23.11.) perustamaan luostariin.
Palattuaan Galliaan Wandrille vietti noin kymmenen vuotta Romainmotierin luostarissa, jonka Columbanuksen oppilaat olivat kunnostaneet. Sieltä hän lähti Roueniin, missä hänet vihittiin papiksi. Pian sen jälkeen Wandrille sai piispalta luvan perustaa Rouenin lähelle Fontenellen luostarin ja johtaa sitä. Sen säännöt sisälsivät aineksia sekä pyhittäjä Columbanuksen että benediktiinien luostarisäännöistä. Wandrille sanoi munkeille: ”Meidän ei pidä laskea niitä vuosia, jotka olemme viettäneet luostarissa, vaan niitä, jotka olemme viettäneet noudattaen nuhteettomasti Jumalan käskyjä.” Hän poistui luostarista vain julistaakseen evankeliumia seudun pakanoille ja perustaakseen uusia luostareita. Johdettuaan Fontenellen luostaria yhdeksäntoista vuotta ja perustettuaan viisi muuta luostaria pyhä Wandrille nukkui rauhassa pois 22. heinäkuuta vuonna 668 kolmensadan oppilaansa läsnä ollessa.
Pyhän Wandrillen elämäkerran kirjoitti eräs hänen oppilaistaan 600-luvun lopussa. Normannien hyökkäyksien takia hänen reliikkejään siirrettiin turvaan eri paikkoihin. Vuoden 1566 aikana kalvinistit tuhosivat niistä valtaosan. Hänen pyhä päänsä säilyi kuitenkin Belgian Liègessä, josta se palautettiin 1960-luvulla takaisin Fontenelleen
sen uuden kirkon vihkiäisiin. Luostaria kutsutaan nykyisin hänen mukaansa Saint Wandrilleksi.
Pyhä Markella syntyi Khioksen saarella Volissonin kylässä varakkaaseen ja huomattavaan perheeseen vuoden 1500 tienoilla. Perheenäiti opetti tytärtään kristilliseen elämään, mutta kuoli nuorena, minkä jälkeen isä huolehti tyttärestä. Markellasta kasvoi hurskas ja kaunis tyttö.
Tytön vartuttua isä alkoi osoittaa epäpuhdasta kiinnostusta häntä kohtaan. Järkyttyneenä Markella lähti pois kotikylästään ja pakeni vuorelle. Tämä vain kasvatti isän himoa. Hän alkoi mielipuolen tavoin etsiä tyttöä kaikkialta. Nähdessään isänsä kiipeävän vuorelle Markella lähti juoksemaan alas merelle ja kätkeytyi suureen pensaaseen. Isä huomasi tytön, mutta ei ylettynyt pensaan sisään. Niinpä hän sytytti sen palamaan. Markella kuitenkin eksytti hänet ja jatkoi juoksemistaan kohti merenrantaa. Kun isä ei pystynyt saamaan häntä kiinni, hän ampui tyttöä nuolella. Markella haavoittui, mutta jatkoi silti epätoivoista pakenemistaan. Kun hän huomasi voimiensa vähenevän, hän rukoili avukseen taivaallista Sulhastaan. Herra auttoi häntä heti halkaisemalla kallion, niin kuin muinoin pyhälle Teklalle.
Kun isä saapui paikalle, hän ei pystynyt vetämään Markellaa kallionhalkeamasta, johon tämä oli työntäytynyt turvaan. Niinpä hän leikkasi irti tyttärensä rinnat, katkaisi hänen päänsä ja viskasi sen mereen. Kalliosta, joka oli suojellut tyttöä, alkoi myöhemmin virrata parantavaa vettä. Se peitti kallion pikkukivet punertavalla kalvolla. Paikalliset kutsuvat sitä ”pyhäksi vereksi”. Kalliosta kehittyi nopeasti pyhiinvaelluspaikka. Pyhiinvaeltajat raaputtavat mukaansa kivissä olevaa punaista kalvoa, jota käytetään parannukseksi kaikenlaisiin sairauksiin.
Pyhittäjä Kornili oli varakkaan kauppiaan poika Rjazanista. Maailmassa hänet tunnettiin nimellä Konon. Hän oli tuskin 15-vuotias, kun hän lähti salaa kotoaan. Hengellistä kilvoituspaikkaa etsien hän päätyi Pyhän Lukianin luostariin, joka sijaitsi parinkymmenen kilometrin päässä Perejaslavl-Zalesskin kaupungista. Siellä hän aloitti paastokilvoituksen munkki Paavalin ohjauksessa. Viiden vuoden kuluttua hän Jumalan Hengen ohjaamana siirtyi Pyhien Boriksen ja Glebin luostariin Perejaslavlissa. Luostarin johtaja Sergei ei ensin halunnut ottaa häntä veljestöön hänen nuoruutensa vuoksi, mutta Kononin hellittämättömät pyynnöt saivat Sergein taipumaan. Pyhien Boriksen ja Glebin luostarissa Konon vihittiin munkiksi nimellä Kornili.
Kornili vietti äärimmäisen vaatimatonta, vaiteliasta ja työntäyteistä kilvoituselämää. Igumenin siunauksella hän eli jonkin aikaa erillisessä keljassa täydessä yksinäisyydessä rukoillen yöt ja päivät läpeensä. Uuvutettuaan itsensä puolikuoliaaksi kilvoituksessaan hän palasi igumenin kehotuksesta veljestön pariin. Kolmeenkymmeneen vuoteen hän ei lausunut ainoatakaan sanaa, niin että häntä pidettiin lähes kuuromykkänä. Hän oli niin paaston ja kilvoitusten laihduttama ja kuivattama, että muistutti luurankoa. Pyhittäjä Kornili antoi sielunsa Herralle 22. heinäkuuta 1693 otettuaan sitä ennen vastaan suuren skeeman vihkimyksen.
Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.