1.8.2022

Sävelmä
7. säv.
Paasto
Paastopäivä

Jumalanäidin paasto 1.-14.8.

Kunniallisen ja eläväksitekevän ristin esiintuominen

Seitsemän makkabilaismarttyyria, heidän äitinsä m. Salomone ja opettajansa Eleasar (+ 166 eKr.)

Parimia

Vedenpyhityksessä: Hepr. 2:11–18; Joh. 5:1–4

Hepr. 2:11–18

11 Pyhittäjällä ja pyhitettävillä on kaikilla sama isä siksi ei pyhittäjä häpeäkään kutsua näitä veljikseen: 12 -- Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä. 13 Hän sanoo myös: -- Minä turvaan Herraan, ja edelleen: -- Tässä me olemme, minä ja lapset, jotka Jumala minulle antoi. 14 Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siten hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, 15 ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina. 16 Hän ei siis ota suojelukseensa enkeleitä -- hän ottaa suojelukseensa Abrahamin suvun. 17 Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. 18 Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.

Joh. 5:1–4

1 Siihen aikaan oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. 2 Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, 3 ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. 4 Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.

Epistola
1. Kor. 11:31–12:6

1. Kor. 11:31–12:6

31 Jos me itse tutkisimme itseämme, emme joutuisi tuomittaviksi. 32 Rangaistessaan Herra kuitenkin kurittaa meitä, jotta meitä ei yhdessä maailman kanssa lopullisesti tuomittaisi. 33 Veljeni, kun siis kokoonnutte aterioimaan, odottakaa toisianne. 34 Se, jolla on nälkä, syököön kotonaan, jotteivät kokoontumisenne tuottaisi teille rangaistusta. Muusta annan ohjeet sitten kun tulen. 12:1 Veljet, haluan teidän olevan selvillä Pyhän Hengen lahjoista. 2 Muistattehan, kuinka ollessanne vielä pakanoita vastustamaton voima ajoi teitä mykkien epäjumalien luo. 3 Siksi sanon teille selvästi, että kukaan, joka puhuu Jumalan Hengen valtaamana, ei voi sanoa: "Jeesus on kirottu." Kukaan ei myöskään voi sanoa: "Jeesus on Herra", muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta. 4 Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. 5 Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. 6 Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sama.

Matt. 18:1–11
Matt. 18:1–11

Siihen aikaan 1 opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?" 2 Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen 3 ja sanoi: "Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. 4 Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. 5 Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. 6 Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. 7 "Voi tätä maailmaa ja sen viettelyksiä! Viettelysten täytyy kyllä tulla, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta ne tulevat! 8 Jos kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan parempi, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat kädet ja jalat tallella heitetään ikuiseen tuleen. 9 Ja jos silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä menemään. Onhan parempi, että silmäpuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvetin tuleen. 10 "Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja. 11 Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan."

Päivän synaksario

1.8.

Syyrian Seleukidi-sukuisen kuninkaan Antiokhos IV Epifaneksen hallituskaudella (175–164 eKr.) juutalaiset alistettiin julman sorron alle. Jerusalemin temppeli häpäistiin monin tavoin ja siellä alettiin toimittaa lainvastaisia uhreja. Hellenistinen Antiokhos yritti pakottaa Israelin lapset luopumaan isiltä perityistä tavoista ja omaksumaan pakanallisia käytänteitä. Siksi hän määräsi, että kaikkien täytyy syödä sianlihaa, mikä oli kielletty Mooseksen laissa. Juutalaisia, jotka nousivat vastarintaan Jumalan käskyjen rikkomista vastaan, alettiin sanoa makkabeiksi eli makkabilaisiksi. 

Vallanpitäjät yrittivät pakottaa lainopettaja Eleasarin syömään avaten väkisin hänen suunsa, mutta vanhus sylki lihan inhoten suustaan. Hän ei kuunnellut niitä, jotka neuvoivat häntä teeskentelemään alistumista pelastaakseen henkensä, vaan sanoi: ”Ei käy laatuun, että minun ikäiseni mies alkaa teeskennellä. Jos suostun, niin monet nuoret luulevat yhdeksänkymmenvuotiaan Eleasarinkin kääntyneen pakanuuteen. Vain sen vuoksi, että minä teeskentelemällä hieman pidentäisin elämääni, he joutuisivat harhateille – ja minä saisin itselleni vain häpeän tahraaman vanhuuden. Ja vaikka tässä ja nyt välttäisinkin ihmisten päätettävissä olevan rangaistuksen, niin Kaikkivaltiaan käsistä en pääse elävänä enkä kuolleena.” Hän asteli itse kidutuspenkille ja osoitti siellä nuoren soturin urheutta, joka sai pyövelitkin ihailemaan häntä. Viimeisiksi sanoikseen hän lausui: ”Herralla on hallussaan pyhä tieto, ja hän kyllä tietää, että olisin voinut välttää kuoleman sen sijaan, että nyt olen ruoskittavana ja kärsin ruumiissani hirveitä tuskia. Mutta hän myös tietää, että Jumalaa pelkäävä sieluni ottaa iloiten vastaan tämän kärsimyksen.”

Seitsemän veljestä, joille Eleasar oli opettanut juutalaisten perimätietoa, pidätettiin ja tuotiin kuninkaan eteen yhdessä äitinsä Salomonen kanssa. Heille oli tärkeää vain se, ettei heidän pyhää seitsenlukuaan revittäisi hajalle jonkun heistä langetessa petturuuteen. He rohkaisivat toisiaan tunnustuksessaan tähän tapaan: ”Jos me emme kuole nyt niin myöhemmin kuitenkin kuolemme. Nyt tämä pakko on meille mahdollisuus kuolla kunniassa.” Hallitsija levitytti kidutusvälineet heidän eteensä ja yritti suostutella heitä, mutta he vastasivat esikoisen suulla: ”Mieluummin me kuolemme kuin rikomme isiemme lakeja.”*
*) Makkabilaiskirjat eivät mainitse veljesten nimiä. Kristittyjen kreikankielisessä traditiossa nimistä on hieman erilaisia muotoja, joista osa on heprealaisten nimien kreikkalaistettuja muotoja, jotkut vaikuttavat yrityksiltä tavoitella heprealaisia muotoja ja osa on täysin ei-heprealaisia: Abim (Abimos), Antonios, Guria (Gurias), Eleasar, Eusebonas, Akhim (Alimos) ja Markellos.

Antiokhos raivostui ja määräsi, että julkean nuorukaisen kieli leikataan, päänahka revitään irti ja jäsenet silvotaan. Kidutusten keskellä nuori mies julisti: ”Katkokaa jäseneni, polttakaa lihani ja vääntäkää niveleni sijoiltaan! Kaikissa näissä kidutuksissa minä osoitan teille, että heprealaiset jos ketkään ovat voittamattomia puolustaessaan hyvettä.” Hän todisti uskostaan vähääkään valittamatta, kun taas hänen äitinsä ja veljensä rukoilivat Jumalaa, että Hän antaisi heille armon kuolla yhtä urheasti kuin hän.

Sitten toiseksi vanhinta veljeä alettiin kiduttaa. Hänen lihaansa revittiin irti ja hänet kiinnitettiin katapulttiin. Valmiina antamaan sielunsa Herralle hän huusi hepreaksi: ”Tämän elämän sinä meiltä riistät, mutta koko maailman kuningas herättää meidät uuteen, ikuiseen elämään, koska me kuolemme hänen lakiensa tähden.” Kolmas veli ojensi rohkeasti kätensä revittäväksi irti nivelistä varmana siitä, että Jumala antaisi ne hänelle takaisin tulevassa elämässä. Hän heitti henkensä kidutuspyörässä. Neljäs halusi näyttää Antiokhokselle olevansa veljiensä vertainen rohkeudessa ja pyysi tyrannia valitsemaan julmimmat kidutukset. Ennen kuin hänen kielensä revittiin irti, hän sanoi: ”Voit irrottaa ääneni lähteen; Jumala kuulee mykkiäkin. Jumalan tähden me annamme ilomielin jäsenemme silvottaviksi.” Viidennellä veljellä oli kiire saada oma voittopalkintonsa, joten hän meni vapaaehtoisesti kidutettavaksi. Kuudes sai kärsiä kidutuspyörässä, ja kun hänen kylkensä lävistettiin, hän huusi: ”Miten pyhä ja arvokas kilvoitus! Suuri veljesjoukkomme on uskomme tähden kutsuttu tuskien kilpakentälle, eikä meitä ole voitettu. Hurskas tieto on voittamaton, tyranni!”

Näin urheat kilvoittelijat uhrasivat elämänsä yksi toisensa jälkeen. He osoittivat, että uskon valaisema mieli ei ainoastaan pysty voittamaan sielun himoja vaan myös saavuttamaan loisteliaan voiton kuoleman kärsimyksistä, koska usko antaa lupauksen ikuisesta elämästä ja kuolemattomuudesta.

Veljesten äiti Salomone oli katsomassa poikiensa kidutuksia. Hän ei kuitenkaan antautunut murheen valtaan vaan rohkaisi heitä kaikkia kestämään koettelemukset rohkeasti Herran nimessä ja ylösnousemuksen toivossa. Hän lausui hepreaksi: ”En tiedä, kuinka te ilmestyitte kohtuuni, enkä minä antanut teille henkeä ja elämää enkä koonnut niitä aineksia, joista kukin teistä on muodostunut. Ihmisen muovaa maailman Luoja, hän, joka suunnittelee ja muovaa kaiken muunkin. Armossaan hän myös antaa teille takaisin hengen ja elämän, koska te nyt luovutte niistä hänen lakinsa tähden.”

Viimeiseksi jäljellä oli nuorin poika. Tyranni lupasi hänelle rikkauksia ja korkeita virkoja, jos hän luopuisi uskostaan. Hän yritti myös saada äitiä avukseen säästääkseen pojan hengen. Salomone päinvastoin kehotti poikaa kärsimään kidutukset, jotta he kaikki saisivat olla yhdessä Jumalan valtakunnassa. Poika alkoi kirota tyrannia ja julisti, että tämä saisi pian kärsiä oikeudenmukaisen rangaistuksen. Hän rukoili, että veljesten uhri lepyttäisi Jumalan vihan, joka kohdistui sorrettuun kansaan. Antiokhos tunsi itsensä loukatuksi ja alkoi raivota nuorta poikaa vastaan vielä julmemmin kuin muita veljiä. Niin viimeinenkin veljessarjasta luovutti sielunsa kunniakkaasti Jumalan käsiin. Hänen jälkeensä myös Salomone uhrattiin polttouhrina ja hän liittyi poikiensa seuraan pyhien marttyyrien kuoroon.
Vaikka pyhien makkabilaisten todistus tapahtui ennen Kristuksen lihaksitulemista, nämä marttyyrit ovat yhtä arvokkaita kuin Herran tulemisen jälkeen kärsineet, sillä Kristus eli jo heissä heidän ylösnousemuksen toivonsa kautta. Makkabilaismarttyyrien kuolemasta kerrotaan Toisen makkabilaiskirjan 6. ja 7. luvussa sekä Neljännessä makkabilaiskirjassa, jota ei lueta varsinaisten pyhien kirjoitusten joukkoon. Makkabilaismarttyyreita on kunnioitettu ortodoksisessa kirkossa erityisesti Antiokian alueella, jonne heidän reliikkejään oli siirretty jo varhain. Johannes Krysostomos piti useita ylistyspuheita heidän kunniakseen. Makkabilaiskirjojen marttyyrikertomuksesta tuli malli, jota sovellettiin kristittyjen marttyyrikertomuksia kirjoitettaessa. Juutalaisuudessa makkabit ovat yhä kansallisen selviytymistaistelun keskeinen symboli.

Keisari Diocletianuksen aikana, vuoden 300 tienoilla, yhdeksän kristittyä kärsi marttyyrikuoleman Pamfylian Pergassa. Menaios oli puuseppä ja muut olivat työmiehiä. Heitä yhdisti palava rakkaus Jumalaan ja päätös uhrata itsensä marttyyreina uskonsa puolustukseksi ja Kristuksen kunniaksi. Luovuttuaan kaikesta, mikä pidätteli heitä tässä elämässä, he menivät eräänä yönä läheiseen Artemis-jumalattaren temppeliin ja kaatoivat kaikki epäjumalankuvat. Pian heidät löydettiin, vangittiin ja vietiin kuulusteltaviksi Pergaan (toisten tietojen mukaan Sidaan) Pamfylian maaherran Flavius Zoiluksen eteen. 

Kun kristityt kieltäytyivät luopumasta Kristuksesta, heitä alettiin kiduttaa. Ensin heitä hakattiin julmasti, heidän kupeitaan poltettiin, heidän lihaansa revittiin rautanauloilla ja lopuksi heidän silmänsä kaivettiin kuopistaan. Sitten kristityt suljettiin vankilaan, mutta maaherra määräsi, ettei heille saa antaa ruokaa eikä vettä. He olivat pitkään vankilassa, mutta eivät menettäneet rohkeuttaan. Kun heidät lopulta raahattiin vankikopeistaan villipetojen eteen, eläimet pysähtyivät paikoilleen eivätkä koskeneet marttyyreihin. Silminnäkijät huudahtivat: ”Ihme, ihme! Suuri on kristittyjen Jumala!” Samassa salama välähti ja sitä seurasi ukkosenjyrinä ja raesade. Marttyyrit kuulivat korkeuksista äänen, joka kutsui heitä liittymään taivaan kuoroihin. Äänen rohkaisemina pyhät marttyyrit ojensivat innokkaasti kaulansa miekan alle päästäkseen Kristuksen kunniaan ja kirkkauteen.

Pyhä Eusebius syntyi Sardiniassa vuoden 283 tienoilla ja siirtyi sittemmin Roomaan. Siellä hän ystävystyi Aleksandrian patriarkan pyhän Athanasios Suuren (18.1.) kanssa, joka oli Roomassa maanpaossa vuosina 339–342. Eusebius valittiin Piemonten alueen Vercellin piispaksi vuonna 345, ja hän työskenteli innokkaasti hengellistä laumaansa opettaen ja oikeaa uskoa puolustaen. Kun keisari Konstantios II pakotti Milanon synodin piispat tuomitsemaan pyhän Athanasios Suuren, Eusebius kieltäytyi ja hänet karkotettiin Palestiinan Skythopolikseen, missä areiolainen piispa Patrofilos kohteli häntä huonosti.

Myöhemmin Eusebius siirrettiin Kappadokiaan, ja lopulta hän päätyi Egyptin Thebaidiin, missä hän saattoi tutustua lukuisiin erämaakilvoittelijoihin ja heidän hyveisiinsä. Konstantioksen kuoltua hän oli taas vapaa. Eusebius osallistui Aleksandrian kirkolliskokoukseen (362) ja yritti sitten selvittää Antiokiassa syntynyttä skismaa. Lopulta hän palasi Italiaan ja jatkoi taistelua oikean uskon puolesta areiolaisia vastaan yhdessä Poitiers’n piispan, pyhän Hilarionin (13.1.) kanssa. Hän nukkui pois rauhassa vuoden 371 tienoilla saaden omakseen uskon tunnustajien kruunun.

Elesa syntyi Peloponnesoksella 300-luvun puolivälin jälkeen. Hän oli vaikutusvaltaisen pakanallisen miehen tytär. Elesan äiti oli kristitty ja kasvatti häntä kristilliseen hurskauteen mutta kuoli tyttären ollessa 14-vuotias. Isä halusi naittaa tyttärensä, mutta Elesa itse tahtoi omistaa elämänsä Kristukselle. Isänsä poissaollessa hän jakoi tavaroitaan köyhille ja lähti kahden palvelijattarensa kanssa Kytheran saarelle. Heti heidän saavuttuaan Elesa herätti henkiin merimiehen, joka oli kuollut käärmeen puremaan, ja asettui sitten asumaan syvälle saaren keskiosiin. 

Kun Elesan isä sai palattuaan kuulla tyttärensä paenneen, hän raivostui ja lähti etsimään tyttöä surmatakseen hänet. Hän löysi Elesan henkiin herättämän merimiehen ja pakotti tämän viemään hänet paikalle, jonne tytär oli jäänyt. Etsittyään pitkään isä lopulta löysi hänet Kytheran eteläpuolelta korkean vuoren lähistöltä. Hän yritti kaikin keinoin taivutella Elesaa lähtemään mukaansa. Tämä kuitenkin kieltäytyi ja sanoi isälleen, että asuisi mieluummin villipetojen kuin epäjumalanpalvelijoiden kanssa. Tämän kuultuaan isä ei enää pystynyt hillitsemään raivoaan vaan tarttui tytärtään hiuksista ja potkien veti häntä perässään pitkin maata. Elesa voihki toistellen lausetta: ”Jumala, ole minulle armollinen!” Lopulta isä ripusti hänet hiuksista puuhun ja kidutti hänet kuoliaaksi. 

Legendan mukaan Elesa virkosi eloon, kun isä irrotti hänet puusta, ja kallio avautui hänen jalkojensa alla; Elesa pääsi pakenemaan halkeamaa vuoren toiselle puolelle, mutta isä löysi hänet jälleen, ruhjoi hänen leukansa kivellä ja katkaisi sitten tyttärensä pään. Elesan marttyyrikuolema tapahtui vuonna 375.

Toinen Elesan palvelijattarista, joka oli vetäytynyt etäämmäksi rukoilemaan, palasi myöhemmin paikalle. Hän hautasi Elesan ruumiin ja kuuli neljänkymmenen päivän ajan paikalta enkelten laulua. Jotkut kristityt, jotka olivat kuulleet palvelijattarelta tämän emännän marttyyrikilvoituksesta, tulivat Kytheraan ja rakensivat pienen kirkon Elesan haudalle. Paikalla alkoi tapahtua ihmeitä. Pyhää Elesaa on siitä lähtien pidetty saaren suojelijana.

Legendan mukaan saari oli Elesan tullessa autio, ja hänen vaikutuksestaan koko saari sittemmin asutettiin ja pääsi sivistyksen piiriin. Todellisuudessa Kythera kuitenkin kukoisti jo antiikin aikana, ja saari autioitui 700-luvulla pariksi vuosisadaksi. Legenda on siis syntynyt vasta saaren uuden asuttamisen jälkeen.

Pyhä Timoteos eli keisarien Justinoksen (518–527) ja Justinianoksen (527–565) aikana, ja hyveidensä tähden hänet vihittiin Prokonnesoksen piispaksi Marmaran saarelle.10 Saavuttuaan saarelle hän huomasi surukseen, että monet sen asukkaista harjoittivat merirosvoutta ja ryöstelyä, joten hän joutui näkemään paljon vaivaa opettaessaan heille evankeliumin mukaista elämää. Jumalan avulla hän onnistui lopettamaan merirosvouksen alueella.

Timoteos vietti koko elämänsä askeesissa ja rukouksessa kestäen kärsivällisesti vastustajiensa herjaukset ja pahuudet. Hän nukkui pois rauhassa. Vähän ennen kuolemaansa hän oli ilmestynyt keisari Justinianoksen tyttärelle unessa ja parantanut hänet. Kiitoksen osoituksena keisarinna Teodora perusti myöhemmin Timoteokselle omistetun luostarin, jonne tämän reliikit sijoitettiin. Pyhäkkö raunioitui vuosisatojen kuluessa, mutta saaren kristityt kunnioittivat samassa paikassa pyhän Timoteoksen muistoa vuosisadasta toiseen. Marmaran saari oli läpi historian kreikkalainen, mutta 1900-luvun alussa se tyhjennettiin kristityistä ja turkkilaistettiin.

Konstantinopolissa oli tapana, että elokuun ensimmäisenä päivänä suuri joukko papistoa nouti Kristuksen ristin pyhän reliikin keisarin palatsista ja kantoi sen saatossa Hagia Sofian suureen kirkkoon diakonien suitsuttaessa. He pysähtyivät ensin pienessä kastehuoneessa, jossa toimitettiin vedenpyhitys, ja sitten ristin pala asetettiin Hagia Sofian alttaripöydälle. Seuraavina kahtena viikkona Jumalansynnyttäjän Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisen juhlan aattoon (14.8.) asti ristisaatto kierteli reliikin kanssa kaupungin kortteleissa veisaten ja rukoillen suojelusta asukkaille epidemioilta, jotka saattoivat levitä tavallista nopeammin elokuun kuumassa säässä. Tuolloin kaupunkilaisilla oli tilaisuus kunnioittaa pyhää ristiä, kunnes kallisarvoinen reliikki palautettiin keisarin palatsiin. Ristin esiintuomisen päivänä alkaa Jumalanäidin paasto, jota perinteisesti on noudatettu yhtä tiukasti kuin suurta paastoa.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.