17.8.2022

Sävelmä
1. säv.
Paasto
Paastopäivä

Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian kuolonuneen nukkumisen jälkijuhla (16.–23. 8.)

pm. Myron (+ 250)

pt. Feodorit Kuolalainen, Karjalan pyhä (+ 1571)

pt. uusm. Agapios (+ 1752)

Epistola
2. Kor. 3:4–11

2. Kor. 3:4–11

4 Tällaisen luottamuksen Jumalaan on Kristus saanut meissä aikaan. 5 En tarkoita, että kykenisimme ajattelemaan mitään omin päin, mitään mikä olisi peräisin meistä itsestämme. Meidän kykymme on saatu Jumalalta, 6 ja hän on myös tehnyt meidät kykeneviksi palvelemaan uutta liittoa, jota ei hallitse kirjain vaan Henki. Kirjain näet tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi. 7 Jo kuolemaa palveleva virka, jonka säädökset oli kaiverrettu kivitauluihin, säteili sellaista kirkkautta, että israelilaiset eivät voineet katsoa Moosesta kasvoihin. Ja kuitenkin hänen kasvojensa kirkkaus oli katoavaa. 8 Kuinka paljon suurempaa kirkkautta säteileekään Hengen palveluvirka! 9 Jos kerran tuomion julistamisen virkaa ympäröi kirkkaus, paljon kirkkaampi loiste ympäröi silloin vanhurskauden julistamisen virkaa. 10 Sen kirkkaus on niin ylivoimainen, että sen rinnalla himmenee se, mikä ennen säteili kirkkaana. 11 Sillä jos sekin, mikä on katoavaa, säteilee kirkkautta, vielä paljon kirkkaampaa on se, mikä on pysyvää.

Matt. 23:29–39
Matt. 23:29–39

Herra sanoi: 29 "Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te rakennatte profeettojen haudoille muistomerkkejä, te koristelette vanhurskaiden hautakiviä 30 ja sanotte: 'Jos me olisimme eläneet isiemme aikana, emme olisi heidän kanssaan tahranneet käsiämme profeettojen vereen.' 31 Näin te kuitenkin itse tunnustatte olevanne niiden jälkeläisiä, jotka murhasivat profeetat. 32 Jatkakaa toki isienne tapaan, kunnes mitta on täysi! 33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion? 34 "Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen. 35 Näin te tulette syypäiksi kaikkeen viattomaan vereen, joka maan päällä on vuodatettu, hurskaan Abelin verestä aina Sakarjan, Barakjan pojan, vereen asti, hänen, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välille. 36 Totisesti: tämä sukupolvi joutuu vielä vastaamaan tästä kaikesta! 37 "Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. 38 Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. 39 Sillä minä sanon teille, että te ette minua tästedes näe ennen kuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!'"

Päivän synaksario

17.8.

Keisari Deciuksen vainojen aikana vuoden 250 tienoilla Akhaian maakunnan kuvernööri Antipater tunkeutui eräänä päivänä kirkkoon, jossa kristityt olivat viettämässä teofanian juhlaa, pidättääkseen tunnetuimmat kristityt ja pakottaakseen heidät kidutuksen uhalla uhraamaan Rooman valtakunnan jumalille. Pappi Myron, jota kaikki rakastivat hänen lempeytensä ja ylevyytensä takia, oli aikaisemmin ollut Antipaterin ystävä, mutta nyt hän ryntäsi virkamiehen luokse ja herjasi häntä. Sitten hän kääntyi seurakuntalaisten puoleen ja kehotti heitä pysymään lujina uskon kalliolla luottaen siihen, että Kristus antaisi heille rohkeutta vastustaa tyranneja ja ottaisi heidät taivasten valtakuntaan. 

Antipater suuttui ja määräsi, että Myron oli pidätettävä ja tuotava hänen eteensä Dionysoksen temppelin lähellä olevalle foorumille. Kun kuvernööri käski Myronin uhrata Dionysokselle, Myron vastasi, että hän tunnusti vain yhden kaikkivaltiaan Jumalan, jonka valtaistuin on taivaassa. Hänet sidottiin piinapenkkiin ja häntä nyljettiin elävältä, mutta Myron lauloi psalmeja ja toisteli: ”Minä olen kristitty enkä uhraa epäjumalille!” Sitten kuvernööri käski heittää hänet tuliseen uuniin, mutta jumalallinen armo varjeli marttyyria palamasta. Hän huusi: ”Me olemme joutuneet tuleen ja veteen, mutta sinä olet avannut meille jälleen tien.” Hänen rukouksensa ansiosta liekit levisivät ulospäin ja polttivat tuhkaksi epäjumalanpalvelijoita, jotka seisoivat katselemassa. Kuvernööri pakeni päätä pahkaa ja käski vartijoiden palauttaa Myronin vankilaan. 

Illalla Antipater keskusteltuaan neuvonantajiensa kanssa käski viedä Myronin agoralle. Tämän kasvot säteilivät valoa. Antipater käski kiduttajien nylkeä koko hänen ihonsa kapeina suikaleina ylhäältä alas asti. Myron lauloi: ”Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni.” Hän heitti verisen ihonriekaleen tyrannin kasvoille ja sanoi: ”Minä kestän iloiten nämä kärsimykset, koska minulla on toivoa, mutta sinä perit ikuisen rangaistuksen.” Kiduttajat kaksinkertaistivat vaivannäkönsä, mutta Myron pysyi rauhallisena katse kohotettuna taivaaseen. Kaikki läsnäolijat kuulivat vastauksen hänen rukoukseensa: ”Pian sinun taistelusi on ohi. Sinulle on valmistettu paikka taivaassa.”

Sitten Myron heitettiin villieläinten eteen amfiteatterissa. Ristinmerkki aseenaan hän seisoi petojen edessä, eivätkä ne rohjenneet koskea häneen. Villi naarasleijona asettui makaamaan Myronin jalkojen juureen ja repi hampaillaan auki köydet, joilla hänet oli sidottu. Lopulta pyhä marttyyri Myron vietiin Kyzikokseen, missä hänet surmattiin mestaamalla.

Pyhät marttyyrit Straton, Filippos, Eutykhianos ja Kyprianos asuivat Nikomediassa, lähellä sitä seutua, jonne hieman myöhemmin perustettiin Konstantinopoli. Heillä oli tapana käydä amfiteatterin sisäänkäynnin edessä julistamassa oikeaa uskoa pakanoille ja kehottamassa heitä luopumaan epäjumalanpalveluksesta ja riehakkaista huvituksistaan. Eräänä päivänä, vuoden 303 tienoilla, Nikomedian kuvernööri meni amfiteatterin näytökseen ja yllättyi nähdessään, että ihmiset olivat luopuneet sirkushuveista ja kääntyneet pois isiensä taikauskosta omaksuakseen uuden elämäntavan. Hän kutsui pyhät heti eteensä, jolloin he tunnustivat uskonsa ja myönsivät opettaneensa kansalle Kristuksen oppia. Heidät heitettiin sirkuksen villieläinten eteen, mutta ne eivät vahingoittaneet heitä. Erilaisten kidutusten jälkeen pyhät marttyyrit lopulta syöstiin tuliseen uuniin, missä he antoivat iloiten sielunsa Jumalan käsiin ja vastaanottivat voittajien kruunut.

Lapsuudestaan asti askeesissa kilvoitelleet Eutykhios ja Eutykhianos sekä heidän sisarensa Kassiani vetäytyivät luolaan Jumalansynnyttäjän Tiennäyttäjä-ikonin luostarin lähelle Kreetan etelärannikon Raksoksessa. Heidän maineensa levisi nopeasti kansan keskuudessa. Eutykhioksesta tuli myöhemmin Gortynan piispa, mutta vainojen aikana hän joutui luopumaan tehtävästään ja liittyi veljensä ja sisarensa seuraan Raksoksessa, missä he päättivät päivänsä joskus ennen vuotta 824 Jumalaa palvellen. Heidän kallisarvoisia reliikkejään kunnioitetaan Tiennäyttäjän luostarissa, missä niiden kautta on tapahtunut monia ihmeitä.

Pyhittäjä Elias syntyi vuoden 823 tienoilla jalosukuiseen perheeseen Sisilian Ennassa ja sai kasteessa nimen Johannes. Jo lapsena hän rukoili lakkaamatta. Kun hän oli vielä hyvin nuori, rannikoita ryöstelevät muslimit vangitsivat hänet ja myivät hänet orjaksi Pohjois-Afrikkaan. Varakas kristitty kauppias osti hänet ja nähtyään hänen hurskautensa ja viisautensa uskoi hänelle asioidensa hoidon. Tehtävistään huolimatta nuorukainen kasvoi hyveissä, ja sekä kristityt että muslimit ihailivat häntä. Kauppiaan vaimo ihastui häneen ja yritti kaikin keinoin vietellä hänet, mutta Johanneksen kieltäydyttyä hän valehteli miehelleen, että orja oli yrittänyt ottaa hänet väkivalloin. Kauppias rankaisi Johannesta, mutta kun hän sai vaimonsa kiinni itse teossa toisen vieraan miehen kanssa, hän ymmärsi Johanneksen viattomuuden ja antoi hänen mennä.

Johannes sai ilmestyksessä parantamisen lahjan, ja monet ihmiset tulivat hänen luokseen. Parannettuaan heidän sairautensa hän opetti heille kristinuskoa, jolloin monet pyysivät saada kasteen. Hän kierteli saarnaamassa evankeliumia ja teki pyhiinvaelluksen Palestiinaan, missä Jerusalemin patriarkka Elias III vihki hänet munkiksi antaen hänelle saman nimen, jota itse kantoi. 

Munkki Elias vietti kolme vuotta askeesissa Siinain vuorella ja matkusteli Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Sitten hän palasi taas Sisiliaan, asui Palermossa ja Taorminassa ja perusti vuoden 880 tienoilla bysanttilaisen luostarin Saline Jonicheen Calabrian maakuntaan ja toimi sen johtajana. Kun hän joutui taas kerran pakenemaan muslimijoukkoa, hän lähti Kreikan Patrakseen ja lopulta Santa Cristinaan Italian Aspromonten vuoristossa. 

Vuoden 900 tienoilla hän perusti luostarin Aulinaksen vuorelle Italian eteläkärkeen, Palmin lähelle. Nykyisin vuorta kutsutaan hänen mukaansa Pyhän Eliaksen vuoreksi. Keisari Leo VI kutsui vanhuksen Konstantinopoliin. Tällä matkalla jo iäkäs pyhittäjä Elias sairastui ja nukkui pois rauhassa 17.8.903 Tessalonikan lähellä. Keisari olisi halunnut siirtää Eliaksen reliikit Konstantinopoliin, mutta luettuaan kirjeen, jossa Elias pyysi, että hänen ruumiinsa vietäisiin hänen luostariinsa Sisiliassa, hän uskoi reliikkien siirron eräälle ylhäiselle calabrialaiselle, joka asui Konstantinopolissa. Luostarin munkit ottivat kunnioittavasti vastaan kallisarvoiset reliikit, joiden kautta tapahtui monia ihmeitä.

Pyhittäjä Alipin vanhemmat antoivat hänet nuorena oppiin kreikkalaisille ikonimaalareille, jotka maalasivat vuodesta 1083 lähtien Kiovan luolaluostarin pääkirkon seinämaalauksia (ks. 14.2.). Eräänä päivänä ikonimaalareiden työskennellessä alttarissa Alipi näki ihmeen: Jumalanäidin ikoni kuvautui itsestään seinään ja alkoi loistaa kirkkaana kuin aurinko. Ikonista irtautui kyyhkynen, joka lennähti kirkon yläosassa olevaan Vapahtajan ikoniin. Tästä Alipi ymmärsi, että Pyhä Henki todella asui luostarissa. Kun maalarit saivat kirkon maalaukset valmiiksi, igumeni Nikon vihki Alipin munkiksi. 

Alipi edistyi niin ikonimaalarina kuin kilvoittelijana. Hän maalasi ikoneita ilmaiseksi. Jos hän sai työstään maksun, hän jakoi rahat kolmeen osaan. Yhdellä hän hankki maalaustarvikkeita, toisen hän jakoi köyhille ja kolmannen antoi luostarille. Hän oli aina työssä ja keskeytti ikonien maalaamisen vain osallistuakseen jumalanpalveluksiin. Yöt hän rukoili tehden samalla maahankumarruksia. Kun igumeni näki hänen intonsa olla todellinen Kristuksen seuraaja, hän antoi vihkiä Alipin pappismunkiksi. Pian Alipin kautta alkoi tapahtua myös ihmeitä.

Eräs varakas Kiovan asukas sairasti spitaalia. Ystävänsä neuvosta hän tuli luolaluostariin ja luostarin isien kehotuksesta hän pesi kasvonsa pyhittäjä Feodosin kaivon vedellä, vaikka itse suhtautui asiaan epäilevästi. Silloin haavat tulehtuivat ja alkoivat löyhkätä niin, että ihmiset karttoivat häntä. Mies pysytteli monta päivää kotonaan odottaen kuolemaa. Lopulta hän meni itseensä ja päätti tunnustaa syntinsä pyhittäjä Alipille. Alipi puhui hänelle pitkään pelastavaisesta katumuksesta. Hän maalasi ikoniväreillä miehen kasvojen märkähaavat, antoi hänelle pyhän ehtoollisen ja käski hänen lopuksi pestä kasvonsa vedellä, jolla papit olivat peseytyneet pyhän ehtoollisen nauttimisen jälkeen. Silloin miehen märkähaavat umpeutuivat ja hän parani. Todistajien ihmetellessä parantumista Alipi selitti, että mies oli kääntynyt Jumalan puoleen ja saatuaan katumuksen kautta sielun terveyden hän oli lisäksi parantunut myös ruumiillisesta sairaudestaan.

Monet pyhittäjä Alipin maalamat ikonit osoittautuivat ihmeitätekeviksi ja muutaman kerran tapahtui, että enkelit auttoivat häntä maalaamisessa. Eräs hurskas kiovalainen mies halusi tilata Alipilta seitsemän ikonia rakennuttamaansa kirkkoon. Hän antoi suuret ikonilaudat ja maksun ikoneista kahdelle luolaluostarin munkille pyytäen heitä välittämään tilauksen Alipille. Munkit joutuivat kuitenkin rahanhimon valtaan: he pitivät saamansa summan itsellään eivätkä kertoneet tilauksesta Alipille. Jonkin ajan kuluttua mies tiedusteli tilauksen edistymistä. Munkit sanoivat, että Alipi tarvitsi lisää rahaa työtä varten. Sama toistui vielä kolmannen kerran. Kun mies lopulta vaati saada nähdä ikonit, munkit sanoivat, että Alipi oli ottanut rahat, mutta oli lopulta kieltäytynyt maalaamasta ikoneja. Mies valitti asiasta igumeni Nikonille, joka kutsutti Alipin ja haukkui tätä epärehellisyydestä. Alipi vakuutti, ettei tiennyt mitään koko asiasta. Igumeni lähetti hakemaan ikonilaudat varastosta. Pölyisten lautojen sijaan sieltä löytyikin seitsemän taitavasti vastamaalattua ikonia. Samassa saapuivat kaksi munkkia, jotka alkoivat syyttää Alipia, että tämä oli ottanut rahat mutta jättänyt ikonit maalaamatta. Silloin igumeni näytti heille ”käsittä tehdyt” ikonit, jotka todistivat Alipin syyttömyyden. Munkit eivät kuitenkaan osoittaneet katumusta, vaan levittivät Alipista ilkeitä juoruja ympäri Kiovaa.

Alipin hyveellinen elämä ei voinut jäädä piiloon, vaan se loisti kuin lamppu lampunjalassa. Kirkko, jossa hänen maalaamansa seitsemän ikonia olivat, tuhoutui Kiovassa riehuneessa tulipalossa. Ikonit kuitenkin löytyivät vahingoittumattomina raunioista. Ruhtinas Vladimir Monomah tuli itse katsomaan ihmettä ja ylisti Jumalaa. 

Toisen kerran eräs mies oli tilannut pyhittäjä Alipilta Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen ikonin kirkon ikonostaasiin toivoen sen valmistuvan juhlaan mennessä. Alipi kuitenkin sairastui ja näytti siltä, että hän kuolisi pian saamatta työtä tehdyksi. Mies oli murheissaan ja harmissaan, mutta Alipi kehotti häntä kertomaan murheensa Jumalalle ja vakuutti, että ikoni olisi juhlaan mennessä valmiina paikallaan. Mies palasi helpottuneena kotiinsa. Juhlan aattona hän tuli jälleen Alipin luo ja totesi, ettei ikoni ollut vieläkään valmis ja että Alipi oli entistä sairaampi. Hän syytti Alipia juhlan pilaamisesta. Alipi vastasi hänelle rauhallisesti: ”Lapseni, enhän minä ole jättänyt ikonia maalamatta laiskuuttani. Muista, että Jumala voi yhdellä sanalla maalata Äitinsä kuvan. Minä olen jo jättämässä tämän maailman, mutta sinua en jätä murheelliseksi.” Mies lähti syvästi murheissaan. Heti hänen mentyään Alipin keljaan ilmestyi enkeli, joka ryhtyi maalaamaan ikonia. Kolmen tunnin kuluttua se oli valmis. Enkeli kysyi Alipin mielipidettä ikonista ja tämän myöntävän vastauksen kuultuaan katosi ikoni mukanaan. Ikonin tilaaja oli viettänyt unettoman yön ja meni aamulla kirkkoon rukoilemaan. Oven avattuaan hän näki suurenmoisen ikonin loistavan paikallaan niin kuin Alipi oli luvannut. Riemuissaan hän kokosi kotiväkensä kirkkoon, jossa he polttivat kynttilöitä ja suitsuketta. Sitten he lähtivät luolaluostariin kertomaan ihmeestä Alipille. Heidän saapuessaan pyhittäjä Alipi oli jo antanut henkensä Jumalalle. Hänen maalliset jäännöksensä haudattiin pyhittäjä Antonin luoliin ja hänen hyveellinen sielunsa kohosi kaunistamaan taivaita.

Pyhä Tbeli Abuseridze eli Georgiassa 1200-luvulla. Hänen isänsä Johannes, Ylä-Adžarian arkkiherttua, kaatui taistelussa turkkilaisia vastaan, minkä jälkeen hänen äitinsä meni luostariin nunnanimellä Katariina. Myös Tbelin veljet, Abuseri ja Bardan, olivat tunnettuja henkilöitä Georgiassa. Tbeli sai ylhäistä asemaansa vastaavan koulutuksen ja pystyi kehittämään luontaisia kykyjään. Hän jätti pysyvän jäljen Georgian kulttuurihistoriaan hymnografina, astronomina, kirkkomusiikin tuntijana ja eri alojen tutkijana. Hän rakensi kirkon suurmarttyyri Georgios Voittajan (23.4.) kunniaksi Ylä-Adžarian Khikhanin kylään ja todennäköisesti kirjoitti suuren osan teoksistaan samassa kylässä. Hänellä oli seitsemän lasta, ja testamentissaan hän toivoi perheensä tulevienkin sukupolvien asuvan samassa kylässä.

Tbelin kirjoittamat veisut pyhille Johannes Edelläkävijälle, Johannes Teologille ja Johannes Krysostomokselle osoittavat hänet hurskaaksi ja lahjakkaaksi kirkkomusiikin kirjoittajaksi. Hänen syvälliset teologiset ajatuksensa, ilmiöiden symbolinen ja mystinen ymmärtäminen, näkyvän tunteminen ja näkymättömän käsittäminen todistavat hänen olleen yhtä taitava sekä tutkijana että teologina. Hän kirjoitti myös astronomiaa ja historiaa yhdistelevän teoksen Kronikat: täydelliset kommentaarit ja säännöt, jossa hän käsittelee historian ja kronologian kysymyksiä sekä valottaa myös juliaanisen kalenterin ja kristillisen eskatologian kosmista merkitystä. Hänen kuuluisa hagiografinen teoksensa Suurmarttyyri Georgioksen uusi ihme sisältää arvokkaita historiallisia tietoja Abuseridzen suvun yrityksistä elvyttää georgialaista kulttuuria feodaaliaikana.

Kirjallisten ja tieteellisten harrastustensa ohella Tbeli toimi myös pappina ja myöhemmin mahdollisesti myös Tbetin piispana, mistä hän sai nimen Tbeli. Georgian apostolinen kirkko on lukenut Tbeli Abuseridzen pyhien joukkoon tunnustuksena hänen lukemattomista hyvistä töistään kirkon ja kansan hyväksi.

Pyhittäjä Feodorit syntyi Rostovissa noin vuonna 1490. Hän meni 13-vuotiaana Solovetskin luostariin, jossa hänet uskottiin viisaan isä Zosiman hengelliseen ohjaukseen. 14-vuotiaana hänet jo vihittiin munkiksi. Kun hän oli hyvin kilvoitellut luostarissa viisitoista vuotta, hän sai vihkimyksen munkkidiakoniksi. Sen jälkeen hän eli vielä vuoden hengellisen isänsä ohjauksessa ja lähti sitten pyhiinvaellusmatkalle eri luostareihin. Hän viipyi jonkin aikaa Syvärin luostarissa tutustuen sen perustajaan pyhittäjä Aleksanteriin (30.8.), joka ensitapaamisella puhutteli häntä nimeltä. Syvärin jälkeen Feodorit kilvoitteli kaksi vuotta Valgetjärvellä (Beloje ozero) pyhittäjä Kiril Belozerskilaisen (9.6.) perustamassa luostarissa. Sitten hän vetäytyi erakoksi luostaria ympäröivään erämaahan ja tutustui siellä jo kilvoitteleviin iäkkäisiin erakoihin. Tänä aikana häntä pidettiin pyhittäjä Nil Sorskin (7.5.) edustaman kilvoitusperinteen seuraajana ja luostareiden maaomaisuuden vastustajana.

Neljän vuoden kuluttua Feodorit sai kirjeen hengelliseltä isältään, joka tunsi kuolemansa lähestyvän ja kutsui hänet siksi luokseen. Feodorit ei antanut matkan pituuden estää itseään, vaan palasi hengellisen isänsä luo ja palveli häntä vuoden ajan hänen kuolemaansa asti. Sen jälkeen Feodorit siirtyi Solovetskista pohjoiseen Kuolajoelle lappalaisten asuttamille maille, jossa hän kohtasi Mitrofan-nimisen erakon, tulevan pyhittäjä Trifon Petsamolaisen (15.12.). Feodorit julisti saamelaisille kristinuskoa heidän omalla kielellään, jota hän oli oppinut jo Solovetskin luostarissa.

Feodorit kilvoitteli pohjoisessa parikymmentä vuotta. Sitten hän matkusti Novgorodiin, jossa arkkipiispa Makari (30.12.) vihki hänet pappismunkiksi. Hän viipyi Novgorodissa kaksi vuotta toimien arkkipiispan rippi-isänä ja hengellisenä ohjaajana. Palattuaan pohjoiseen hän perusti 1540-luvun alussa Kuolajoen suuhun pienen Pyhän Kolminaisuuden luostarin. Hän laati sille Nil Sorskin ihanteiden mukaiset säännöt, mutta joutui pian jättämään luostarin munkkien vastustuksen tähden. 

Feodorit siirtyi Novgorodin alueelle. Sieltä metropoliitta Makari kutsui hänet Vapahtajan luostarin arkkimandriitaksi Suzdaliin, jossa Feodorit viipyi neljä vuotta. Suzdalissa hän joutui jälleen vastatusten omapäisten munkkien kanssa, jotka eivät hyväksyneet hänen ankaraa köyhyyden ihannettaan. Kun oikeudessa käsiteltiin muutamien volgantakaisten vanhusten yhteyksiä harhaoppisiin, Feodorit oli todistajana. Hänen vastustajansa käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja syyttivät häntäkin harhaoppiseksi. Feodorit karkotettiin Belozerskin luostariin, jossa hän oli vangittuna kaksi vuotta, kunnes ruhtinas Andrei Kurbski vetosi hänen puolestaan metropoliitta Makariin. Metropoliitta muisti Feodoritin ja vapautti hänet. Tämän jälkeen Feodorit asui pari vuotta Vapahtajan luostarissa Jaroslavlissa.

Vuonna 1558 Iivana IV Julma lähetti oppineen Feodoritin Konstantinopoliin hankkimaan patriarkalta virallisen vahvistuksen tsaarin eli keisarin arvonimen käytölle, minkä arvon Iivana Julma oli myöntänyt itselleen kymmenen vuotta aiemmin. Feodorit palasi Moskovaan mukanaan patriarkan allekirjoittama asiakirja. Tsaari palkitsi hänet runsaskätisesti, mutta omaisuudettomuuden ihanteesta kiinni pitäen Feodorit jakoi saamansa lahjat köyhille ja vetäytyi Vologdan alueelle Prilutskin luostariin. Sieltä käsin hän teki vielä kaksi matkaa valistamiensa lappalaisten luo. Monien kilvoitusten ja kokemiensa vaikeuksien jälkeen hän nukkui rauhassa kuolonuneen ensimmäisessä kilvoituspaikassaan Solovetskin luostarissa 17. elokuuta 1571. Pyhittäjä Feodorit Kuolalainen haudattiin Solovetskiin. Hänen elämästään kerrotaan Solovetskin Paterikonissa, mutta mainintoja varhaisesta kunnioituksesta pyhänä ei ole. 

Pyhittäjä Filip eli erakkona Jankovskin mäellä Suhonajoen vasemmalla rannalla noin kahden kilometrin päässä Ustjugista. Hänen ympärilleen kerääntyi oppilaita, jotka rakensivat luostarin ja kilvoittelivat hänen ohjauksessaan. Nöyryydessään Filip kieltäytyi igumenin tehtävästä ja pysyi elämänsä loppuun saakka tavallisena munkkina. Hän siirtyi Herransa luo vuonna 1662. 

Pyhä Demetrios oli kotoisin luoteis-Kreikan Epeiroksen Samarinasta. Hän vihkiytyi munkiksi Pyhän Paraskevan luostarissa kotiseudullaan. Demetrios halusi kiihkeästi edistyä munkin hyveissä mutta myös hankkia pelastuksen veljilleen, minkä vuoksi hän matkusteli Thessalian kylissä lohduttamassa kansaa evankeliumin hengessä kehottaen kaikkia kärsivällisyyteen koettelemuksissa, kun kansannousun yrityksestä oli seurannut julmia kostotoimia. 

Turkkilaiset pidättivät Demetrioksen ja veivät hänet Joanninan pelätyn kuvernöörin Ali Paššan eteen. Demetrios selitti, ettei halunnut mitään muuta kuin vahvistaa kansan uskoa ja että hän kehotti ihmisiä tottelemaan viranomaisia. Tyranni oli odottanut hänen tunnustavan osallistumisen salaliittoon ja käski kiduttaa häntä, jotta hän ilmiantaisi rikostoverinsa. Ensin kiduttajat työnsivät bambupiikkejä Demetrioksen kynsien alle, mutta hän kesti kärsimykset kutsumalla avukseen Kristuksen ja Kaikkeinpyhimmän Jumalansynnyttäjän nimeä. Pašša käski kiinnittää kettingin hänen päänsä ympärille ja kiristää sitä vähitellen kuulustelun jatkuessa. Lopulta kettinki katkesi, vaikka Demetrios ei ollut osoittanut mitään kärsimisen merkkejä. Häntä suretti vain se, että hänen kiduttajansa pilkkasivat Jumalaa. Kun hänet vietiin pimeään vankiselliin, hän kiitti Kristusta siitä, että Hän oli katsonut hänet arvolliseksi kärsimään Hänen tähtensä. 

Seuraavana päivänä Demetrios kiinnitettiin jaloistaan uunin yläpuolelle ja uunissa poltettiin pihkaista puuta, josta nousi kitkerää hajua. Kiduttajat halusivat kuitenkin estää uhriaan kuolemasta ennen aikojaan ja laskivat hänet maahan makaamaan. He nostivat hänen päälleen painavan lankun ja hyppelivät sen päällä murtaakseen hänen luunsa. Demetrioksen usko auttoi häntä kohoamaan lihallisten kärsimysten yläpuolelle, mikä ällistytti kiduttajia. Eräs Kastoriasta kotoisin oleva turkkilainen katseli Demetrioksen yliluonnollista kestävyyttä ja tämän kasvoista loistanutta valoa; nämä tekivät häneen sellaisen vaikutuksen, että hän päätti kääntyä kristityksi, otti kasteen ja sai uudeksi nimekseen Georgios. Joku kuitenkin ilmiantoi hänet Ali Paššalle ja islamilaisen lain periaatteiden mukaan hänet surmattiin ankarien kidutusten jälkeen.

Lopulta tyranni määräsi, että Demetrios oli teloitettava julmimmalla mahdollisella tavalla. He muurasivat tiiliä seisaalleen nostetun pahoin runnellun marttyyrin ympärille siten, että vain hänen päänsä jäi vapaaksi, ja jättivät hänet siihen odottamaan kuolemaa. Pyhä marttyyri Demetrios kesti tätä kidutusta kymmenen päivää rukoillen lakkaamatta ja antoi sitten henkensä Jumalan käsiin 17. elokuuta 1808. Hänen viimeiset sanansa olivat pyhän Babylas Antiokialaisen lause: ”Sielu, palaa lepoosi, sillä Herra siunaa sinua.” 

Demetriosta alettiin heti kunnioittaa pyhänä, ja hänen kauttaan tapahtui paljon ihmeitä niille, jotka kutsuivat häntä avukseen. Uusmarttyyri Demetrioksen kunniaksi on kirjoitettu paitsi liturgisia tekstejä myös maallisempaa runoutta (Aristotelis Valaoritis). Demetrioksen marttyyrikuoleman merkityksestä kreikkalaisille kertoo sekin, että siitä laadittu kuvaus on kreikkalaisissa kouluissa kuulunut kuudesluokkalaisten lukemistoon. 

Pyhittäjä Pimen syntyi hurskaaseen perheeseen Vologdassa vuonna 1810 ja sai kasteessa nimen Pjotr (Pietari). Jo nuorukaisena hän päätti omistaa elämänsä Jumalalle. Hän tutustui pyhään Ignati Brjantšaninoviin (30.4.), joka oli tuolloin vielä kuuliaisuusveli, ja sai häneltä hyviä ohjeita kilvoituselämänsä alkutaipaleella. Pimenistä tuli Ugrešan pyhän Nikolaoksen luostarin munkki ja pitkäaikainen johtaja. Heti igumeniksi nimittämisensä jälkeen hän otti luostarissa käyttöön yhteiselämäluostarin säännöt, mitä metropoliitta Filaret oli toivonut jo pitkään. Pimen rakennutti luostariin viisi kirkkoa ja teki siitä tärkeän hengellisen keskuksen Moskovan alueella. Hän nukkui kuolonuneen vuonna 1880. Venäjän kirkko liitti arkkimandriitta Pimenin pyhien joukkoon vuonna 2004.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.