21.8.2022

Sävelmä
2. säv.

11. helluntain jälkeinen sunnuntai

Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian kuolonuneen nukkumisen jälkijuhla (16.–23. 8.)

ap. Taddeus (+ 44)

m:t Bassa ja hänen lapsensa Teognios, Agapios ja Pistos (+ 300-l.)

pt. Avraami Paleostrovilainen, Karjalan pyhä (+ 1400-l.)

Polyeleon evankeliumi
Joh. 21:15–25 (XI ylösnousemusevankeliumi)
Joh. 21:15–25

Siihen aikaan, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen, 15 hän sanoi Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?" "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun karitsoitani." 16 Sitten hän kysyi toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Kaitse minun lampaitani." 17 Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: "Olenko minä sinulle rakas?", ja hän vastasi: "Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun lampaitani. 18 Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo." 19 Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: "Seuraa minua." 20 Pietari kääntyi katsomaan taakseen ja näki, että heidän perässään tuli Jeesuksen rakkain opetuslapsi, se, joka aterialla oli nojannut hänen rintaansa vasten ja kysynyt: "Herra, kuka se on? Kuka sinut kavaltaa?" 21 Hänet nähdessään Pietari kysyi Jeesukselta: "Entä hän, Herra?" 22 Jeesus vastasi: "Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen? Seuraa sinä minua." 23 Tästä sai veljien keskuudessa alkunsa käsitys, ettei se opetuslapsi kuole. Jeesus ei kuitenkaan sanonut Pietarille, ettei tämä opetuslapsi kuole. Hän sanoi: "Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen?" 24 Juuri tämä opetuslapsi todistaa kaikesta tästä. Hän on tämän kirjoittanut, ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on luotettava. 25 Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.

Epistola
1. Kor. 9:2–12

1. Kor. 9:2–12

2 Jos eivät muut pidäkään minua apostolina, teidän apostolinne ainakin olen. Tehän olette sinetti, joka vahvistaa, että olen Herran apostoli. 3 Näin minä puolustaudun niiden edessä, jotka minua tutkivat: 4 Eikö meillä olisi oikeutta ruokaan ja juomaan? 5 Eikö meillä olisi oikeutta ottaa matkoillemme mukaan vaimoa, uskonsisarta, niin kuin tekevät muut apostolit, Herran veljet ja Keefas? 6 Olemmeko minä ja Barnabas ainoat, joiden on tehtävä ansiotyötä? 7 Ei kai kukaan palvele sotilaana omalla kustannuksellaan? Kai se, joka istuttaa viinitarhan, myös syö sen hedelmiä? Ja kai se, joka paimentaa lampaita ja vuohia, myös käyttää niiden maitoa? 8 En tässä esitä vain ihmisten ajatuksia, sillä lakikin sanoo samaa. 9 Sanotaanhan Mooseksen laissa: "Älä sido puivan härän suuta." Ei kai Jumala tässä häristä huolehdi? 10 Kaiketi hän sanoo tämän meidän vuoksemme. Meitä ajatellenhan on kirjoitettu: "Kyntäjän tulee kyntää ja puimamiehen puida siinä toivossa, että saa oman osuutensa." 11 Kun me olemme kylväneet teihin hengellisen kylvön, olisiko liikaa, jos korjaisimme teiltä aineellisen sadon? 12 Jos muilla on oikeus saada teiltä jotakin, eikö vielä suuremmalla syyllä meillä? Me emme kuitenkaan ole käyttäneet tätä oikeutta hyväksemme, vaan kestämme mitä tahansa, jotta emme vain olisi esteenä Kristuksen evankeliumille.

Matt. 18:23–35
Matt. 18:23–35

Herra esitti seuraavan vertauksen:  23 "Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset. 24 Kun hän alkoi tarkastaa niitä, hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia. 25 Miehellä ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava. 26 Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen eteensä ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken.' 27 Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi. 28 "Mutta kun palvelija meni ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, mitä olet velkaa!' 29 Mies heittäytyi maahan ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Kyllä minä maksan sinulle.' 30 Mutta toinen ei suostunut siihen. Hän meni ja toimitti työtoverinsa vankilaan, kunnes tämä maksaisi velkansa. 31 "Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken. 32 Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: 'Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. 33 Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?' 34 Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan. 35 "Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi."

Päivän synaksario

21.8.

Pyhä apostoli Taddeus, toiselta nimeltään Leevi, kuuluu seitsemänkymmenen pyhän ja kunniakkaan apostolin joukkoon, joita muistellaan ryhmänä 4.1. Häntä pidetään eri henkilönä kuin toista apostoli Taddeusta, joka kuului kahdentoista apostolin (30.6.) joukkoon, mutta näitä kahta koskevat traditiot ovat sekoittuneet jo varhain. Taddeus oli kotoisin juutalaisesta perheestä Osroenen Edessasta, missä hän sai erinomaisen koulutuksen pyhien kirjoitusten tutkimisessa. Hän lähti pyhiinvaellukselle Jerusalemiin, kuuli siellä pyhän Johannes Edelläkävijän saarnaavan katumusta ja sai tältä kasteen. Jonkin aikaa myöhemmin hän kohtasi Kristuksen. Hänen tekemänsä ihmeet ja hämmästyttävät opetuksensa saivat Taddeuksen vakuuttuneeksi siitä, että Hän oli Johanneksen ja muiden profeettojen ilmoittama Vapahtaja. Niinpä hän liittyi opetuslasten joukkoon ja seurasi Jeesusta aina Hänen kärsimykseensä asti.

Ylösnousemuksensa jälkeen Kristus lähetti spitaalista parantamalleen kuningas Abgarille antamansa lupauksen mukaan Taddeuksen Edessaan kastamaan kuninkaan ja viimeistelemään parantumisen. Innokas apostoli opetti siellä monia muitakin ihmisiä ja kastoi heidät, rakennutti useita kirkkoja ja jatkoi sitten lähetystyötä Syyriassa ja ehkä Mesopotamiassakin. Saavuttuaan Foinikian Berytukseen (nyk. Beirut) hän kastoi monia pakanoita. Lopulta hän antoi sielunsa rauhassa Jumalan käsiin ja sai uskollisen palvelijan palkinnon. Pyhä Artemios (20.10.) toi apostoli Taddeuksen ja apostoli Andreas Ensinkutsutun (30.11.) reliikit 3.3.337 Konstantinopoliin. 

Keisari Maximianus (286–305) määräsi, että kaikkien alamaisten piti uhrata jumalille hänen syntymäpäivänään, ja kaikkiin maakuntiin lähetettiin sanansaattajia ilmoittamaan asiasta. Tiedon saavuttua Makedonian Edessaan Helladeksen prokonsuli Pamfylius sekä Makedonian ja Thessalian prokonsuli Vincentinus käskivät kaikkien uhrata julkisesti samana päivänä Zeukselle, seuraavana auringolle ja seuraavina päivinä Hermekselle, Asklepiokselle ja muille jumalille. Monet pelokkaat kristityt alistuivat, mutta lujasti uskoon juurtuneet vastustivat käskyä urhoollisesti. Näiden joukossa olivat Bassa ja hänen kolme poikaansa. 

Bassa oli ylhäissyntyinen nainen, joka oli perinyt uskon vanhemmiltaan, mutta hänet oli naitettu Valerianus-nimiselle ylimykselle, joka johti epäjumalille uhraamisen rituaaleja kaupungissa. Bassa vei poikansa Teognioksen, Agapioksen ja Pistoksen syrjään ja sanoi, että vaikka heidän isänsä oli antautunut demonien palvelukseen, heidän ei ollut oikein tehdä samoin, isän käskyvallasta huolimatta: ”Kiiruhtakaa Kristuksen luo, jotta luopumalla tämän maailman asioista saavuttaisitte ikuisen elämän.” Kun Valerianus käski poikien uhrata, he kieltäytyivät. Julma isä luovutti heidät Pamfyliukselle ja Vincentinukselle, jotka käyttivät tuomiovaltaa asiassa. Kuulustelussa pojat vastasivat noudattavansa kaikkia muita valtakunnan lakeja, mutta äitinsä ja esi-isiensä hurskauden tähden he halusivat noudattaa Kristuksen käskyjä. ”Olemme valmiita antautumaan kidutuksiin pitääksemme sielumme puhtaana Jumalan edessä tuomiopäivänä.”

Tuomarit käskivät repiä vanhimman pojan Teognioksen lihaa hänen äitinsä ja veljiensä edessä. Kidutusten keskelläkin poika pilkkasi pakanoiden voimattomuutta ja huusi saavuttavansa loistavan voiton heidän ansiostaan. Kun luut pilkottivat hänen ihonsa alta, hänen äitinsä rohkaisi häntä. Teognios pysyi lujana ja voitti omakseen marttyyrin kruunun. Sitten oikeuden eteen kutsuttiin Agapios, joka sanoi: ”Yritän olla nimeni arvoinen ja pysyä uskollisena Kristuksen rakkaudelle (agape).” Agapiosta ruoskittiin, mutta hän pilkkasi kidutusta ja pakanoiden antamia rikkauksien ja muiden etujen lupauksia. ”Haluan seurata veljeni jalanjälkiä. Nähtyäni hänen kestävyytensä kidutuksissa voin olla pitämättä ruumistani minään, jotta pääsisin näkemään sen ikuisen paikan, joka sielulleni on varattu Jumalan lähellä.” Tyrannit antoivat nylkeä hänet päästä rintaan asti. Sitten Agapios huusi: ”Mikään ei ole suloisempaa kuin kärsiä Kristuksen tähden!” ja antoi sielunsa Jumalan käsiin. Myös nuorin veli Pistos tunnusti rohkeasti uskonsa (pistis) varmana siitä, että osoittautuisi nimensä arvoiseksi. Tuomarien väitteisiin hän vastasi, että he voisivat tehdä hänen ruumiilleen mitä halusivat, mutta hänen sielunsa oli Jumalan armosta vahva. Hänen nivelensä kiskottiin sijoiltaan ennen kuin hänet mestattiin hänen viimeisen kiitosrukouksensa jälkeen. Silloin taivaasta kuului ääni, joka toivotti kolme nuorta marttyyria tervetulleiksi.

Marttyyriveljesten äiti Bassa vietiin vankilaan, ja pakanat yrittivät suostutella häntä alistumaan keisarin määräyksiin, mutta hän ei vastannut heille eikä ottanut heidän tarjoamaansa ruokaa. Seitsemän päivän kuluttua enkeli toi hänelle taivaallista ruokaa ja vahvisti häntä. Kun Vincentinuksen piti lähteä kaupunkiin, jossa hänen toimipaikkansa oli, hän otti Bassan mukaansa. Perillä hän yritti saada Bassan uhraamaan jumalille yhdessä hänen kanssaan, mutta Bassa sanoi: ”Et kai sinä, jumalaton mies, luule pystyväsi kääntämään minut tieltä, jonka kolme poikaani jo kulkivat saadakseen voiton kruunun? Kristus on antanut minulle hyviä aseita, joilla minä selviydyn sinun kieroiluistasi!”

Prokonsuli käski viedä Bassan areenalle villieläinten eteen. Tiikeri, joka päästettiin hänen kimppuunsa, asettui hänen jalkojensa juureen, mutta kun eläinten hoitajat yrittivät viedä sitä takaisin häkkiin, se raateli heidät. Kukaan ei saanut viedyksi sitä häkkiin ennen kuin Bassa käski sen palata sinne rauhallisesti. Ihmisjoukot huusivat ja pyysivät vapauttamaan Bassan, mutta paatunut tuomari ei halunnut tunnustaa naisen voittaneen hänet vaan määräsi, että Bassa hukutettaisiin avomerellä. Kun vene oli yli 40 stadioninmitan päässä rannasta, teloittajiksi määrätyt miehet näkivät pyhän Bassan hahmon kirkastuvan. He lankesivat maahan kasvoilleen, mutta kun he nousivat, Bassa oli palannut tavalliseen olotilaansa ja pyysi heitä suorittamaan tehtävänsä. Hänet heitettiin aaltoihin, mistä kolme enkeliolentoa otti hänet vastaan, vei hänet laivaan ja antoi hänen istua kuninkaalliselle valtaistuimelle.

Kahdeksantoista päivän matkan jälkeen laiva tuli Halonen saarelle (nyk. Turkin Pasalimani) Hellespontoksessa, missä Bassa vietiin viranomaisten eteen. Nämä kysyivät prokonsuli Vincentinukselta, mitä hänelle pitäisi tehdä. Tämä kirjoitti Hellespontoksen kuvernööri Laodiciukselle ja käski hänen välittömästi surmauttaa Bassan noituudesta syytettynä. Kuvernööri kysyi, miksi Bassa oli niin innokas kuolemaan. Kristuksen palvelija vastasi: ”Minulla on kiire päästä vapaaksi kuolemasta ja periä ikuinen elämä.” Hänen kätensä sidottiin selän taakse, ja teloittajat katkaisivat ensin hänen raajansa ja sitten mestasivat hänet. Näin pyhä Bassa voitti omakseen marttyyrin kruunun. Pappi Sofronios huolehti Bassan hautauksesta, ja myöhemmin pyhän marttyyri Bassan kunniaksi rakennettiin kirkko korkealle paikalle, jotta se olisi merimiesten nähtävissä, sillä nämä pitivät pyhää marttyyri Bassaa suojelijanaan.

Pyhä Sarmean oli Georgian apostolisen kirkon katolikos (patriarkka) vuosina 760/767–774. Tuolloin muslimit hallitsivat Georgiaa. He sortivat kirkonpalvelijoita ja yrittivät painostaa kansaa kääntymään islamiin. Aika ajoin järjestettiin vainon puuskia kristittyjä vastaan. Tbilisi muutettiin emiirin asuinpaikaksi ja kaupungin ilmettä ryhdyttiin islamilaistamaan. Kirkot kuitenkin jatkoivat toimintaansa, vaikka uskovat joutuivat aika ajoin kärsimään pahoinpitelyitä.

Sarmean oli vakaa ortodoksisuuden puolustaja. Hänestä kerrotaan, että kerran joukko muukalaisia saapui Šio-Mgvimen luostariin ja antoi hänelle lahjoja. Sarmean toimitti jumalallisen liturgian ja jakoi vieraille ehtoollisen kysymättä heidän tunnustuksestaan, mutta he eivät olleetkaan ortodokseja vaan monofysiittejä. Hänen huolimattomuutensa ilmoitettiin hänelle seuraavana yönä unessa. Aamulla katolikos Sarmean kutsui koolle piispat, tunnusti erehdyksensä, poltti piispojen nähden saamansa lahjat ja lähti etäiseen luolaan, missä hän itki katkeria kyyneliä syntinsä tähden. Armollinen Jumala lähetti Sarmeanille merkin, että hänen rikkomuksensa oli annettu anteeksi. Pyhittäjä Šio oli ilmestynyt jokaiselle viidelle piispalle ja ilmoittanut, että Herra on antanut hänelle anteeksi. He kehottivat häntä kiiruhtamaan luostariin ja kutsumaan piispat sinne, jotta he voisivat yhdessä kiittää pyhää Šioa. 

Pyhä katolikos Sarmean, jolle Jumala oli suonut nöyryyttä, uskoa, rakkautta ja Jumalan pelkoa, johti laumaansa viisaasti elämänsä loppuun asti ja nukkui pois rauhassa vuonna 774.

Pyhittäjä Avraami syntyi varakkaaseen perheeseen Smolenskissa 1100-luvun lopulla. Hänen vanhemmillaan oli ennen häntä jo kaksitoista tytärtä, ja Avraami syntyi heille vastauksena heidän rukouksiinsa. Koulussa Avraami osoittautui tiedonjanoiseksi ja lahjakkaaksi, mutta eniten hän rakasti kirkossa lukemista ja laulamista. Jo nuorukaisena hän kaipasi hiljaista yksinäistä elämää ja torjui vanhempiensa ehdotukset avioliitosta. Vanhempiensa kuoltua hän pyhien esimerkkiä seuraten jakoi omaisuutensa kirkoille, luostareille ja köyhille ja alkoi rääsyihin pukeutuneena kulkea kaupungilla pyytäen Jumalaa osoittamaan hänelle pelastuksen tien.

Pian Avraami sai Jumalalta kehotuksen mennä Smolenskin lähellä olevaan Jumalansynnyttäjän luostariin, jossa hän kilvoitteli kuuliaisuudessa, paastoten ja rukoillen. Hän tutki Raamattua, pyhien elämäkertoja ja pyhien isien kirjoituksia löytäen niistä hyviä opetuksia niin itselleen kuin toisille. Hän myös keräsi ja kopioi kirjoja ja ammensi niistä hengellistä rikkautta. Kun hänet vihittiin pappismunkiksi, hän toimitti liturgian joka päivä, ja hänen opetuspuheensa keräsivät sankoin joukoin kuulijoita. Samalla hän piti kiinni luostarikilvoituksistaan ja rakasti köyhyyttä ja nöyryyttä.

Avraamin edistyminen sai sielunvihollisen nousemaan häntä vastaan. Hän joutui kestämään vääryyttä ja niiden panettelua, jotka kadehtivat hänen vaikutustaan kansaan. Lopulta igumenikin nousi häntä vastaan ja kielsi häntä keskustelemasta ihmisten kanssa. Viiden vuoden kuluttua Avraami joutui siirtymään Smolenskiin Ristin ylentämisen luostariin, mutta kansa tuli sinnekin kuulemaan hänen opetuksiaan. Silloin hänen vihamiehensä alkoivat Paholaisen yllytyksestä väittää, että hän julistaa harhaoppia, elää epäpuhtaasti ja peittää ulkonaisella pyhyydellä pimeät tekonsa. Koko kaupunki joutui kuohuksiin ja Avraami kutsuttiin oikeuteen piispa Ignatin ja ruhtinaan eteen. Kuulustelussa hän kumosi kaikki väärät syytökset, mutta siitä huolimatta häntä kiellettiin toimittamasta jumalanpalveluksia ja opettamasta kansaa ja hänet siirrettiin takaisin ensimmäiseen Jumalansynnyttäjän luostariin. 

Kaksi hurskasta miestä kävi piispan luona varoittamassa, että Jumala rankaisisi kaupunkia palvelijansa vainoamisesta. Pian alkoivatkin vastoinkäymiset: kuivuus ja kulkutaudit. Papit toimittivat turhaan rukouspalveluksia, mutta mikään ei auttanut. Silloin pappi Lasarus pyysi piispa Ignatia perumaan pyhittäjä Avraamin toimituskiellon, etteivät entistä suuremmat vastoinkäymiset kohtaisi asukkaita. Piispa purki toimituskiellon ja pyysi Avraamilta anteeksi. Heti kun Avraami palasi keljaansa ja alkoi rukoilla, puhkesi rankkasade, joka päätti kuivuuden. Tämä sai kaikki vakuuttumaan Avraamin viattomuudesta ja näkemään Jumalan suosion häntä kohtaan. 

Hieman myöhemmin piispa Ignati nimitti Avraamin uuden rakennuttamansa Jumalansynnyttäjän luostarin johtajaksi. Avraamin kunnioitus ja arvostus kasvoivat entisestään. Monet halusivat kilvoitella hänen ohjauksessaan, mutta hän koetteli pyrkijöitä ja otti heitä vastaan harkiten, eikä veljestön määrä koskaan noussut korkeaksi. Kilvoiteltuaan munkkina 50 vuotta pyhittäjä Avraami antoi henkensä rauhassa Herralle ennen vuotta 1224.

Pyhittäjä Jesaja syntyi Serbian Limanissa ylhäiseen perheeseen. Hänen vanhempansa antoivat hänet pyhän kuningas Stefan Uroš III:n (11.11.) hoviin koulutettavaksi. Jesaja rakasti Jumalaa palavasti varhaisesta lapsuudestaan alkaen ja vetäytyi pian Sarandaporin luostariin Kriva Palankan lähelle Makedoniassa. Igumeni Joakim opetti hänelle enkelielämän periaatteita ja vihki hänet munkiksi nimellä Jesaja. Koko luostarikilvoituksensa ajan Jesaja oli kaikkien evankeliumin mukaisten hyveiden esikuva.

Haluten viettää ankarampaa askeettista elämää Jesaja lähti serbialaiseen Hilandarin luostariin Athosvuorelle (1345). Jonkin ajan kuluttua hän kävi Serbiassa ja suostutteli vanhempansakin menemään luostariin. Palattuaan Athokselle hän asettui Arsenios-nimisen vanhuksen ohjaukseen. Vuonna 1347 Serbian kuningas Stefan Uroš IV Dušan kävi Pyhällä vuorella kysymässä neuvoja Arseniokselta. Hän tutustui myös Jesajaan ja oppi arvostamaan häntä. Vanhus Arsenioksen kuoltua (1348) Jesaja vetäytyi oppilaansa Sylvesterin kanssa Pyhän Paavalin skiittaan, missä hän oli vanhus Dionysioksen ohjauksessa, ja myöhemmin hän asettui Pyhän Panteleimonin luostariin. Siellä munkit ihailivat hänen hyveitään ja tietojaan, ja pian he valitsivat hänet igumeniksi. 

Myöhemmin Jesaja lähetettiin Stefan Dušanin luokse pyytämään taloudellista tukea. Kuningas iloitsi tavatessaan uudelleen pyhän munkin ja myönsi mielellään varat luostarin kunnostamiseen ja koristamiseen. Palattuaan Athokselle Jesaja huolehti rakennusten uudistustyöstä mutta omistautui ennen kaikkea sisäiseen hiljaisuuskilvoitteluun ja mielen varjelemiseen, joka on suotuisaa rukouselämälle. Hän osasi täydellisesti kreikkaa ja käänsi slaaviksi pyhän Dionysios Areopagitan nimiin luettuja kirjoituksia.

Kun Jesaja kohtasi vastustusta joidenkin munkkien taholta, hän lähti oppilaansa Nikanderin ja muutamien uskollisten munkkien kanssa Makedonian Serreksen alueelle 1360-luvun puolivälissä. Siellä hän levitti hesykastista hiljaisuuselämää, järjesti luostareita uudelleen, rakennutti kirkkoja ja sai monia sieluja noudattamaan hyveitä. Kun hän sai takaisin luostarinsa Athoksella, veljestö otti hänet iloiten vastaan ja häntä vastustaneet veljet katuivat. Yhteisö vahvistui hänen viisaasta ohjauksestaan ja hänen maineensa levisi koko Pyhälle vuorelle. 

Jesajaa vaivasi suuresti tuolloinen skisma Konstantinopolin patriarkaatin ja Serbian kirkon välillä. Hän johti viisaiden ja hengellisten munkkien delegaation vierailua Konstantinopolissa. Lopulta patriarkka Filoteos (11.10.) hyväksyi heidän argumenttinsa ehtoollisyhteyden palauttamisen puolesta.

Pyhittäjä Jesaja palasi rukoukselliseen elämään luostarissaan. Kerran kun hän oli viiden veljen kanssa matkalla Suureen lavraan, merirosvojoukko kaappasi heidät ja hakkasi Jesajaa niin, että hän oli kokonaan verissään, mutta hän parantui ihmeellisesti vammoistaan ja pystyi palaamaan luostariinsa. Siellä hän nukkui pois rauhassa.

Pyhittäjä Avraami oli pyhittäjä Kornili Paleostrovilaisen (19.5.) oppilas ja seuraaja. Hän kilvoitteli 1400-luvulla pienessä luostarissa, jonka pyhittäjä Kornili perusti Äänisjärven Palej-nimiselle saarelle. Hänet haudattiin pyhittäjä Kornilin viereen.

Pyhä Ishak oli pappina Hanakissa Haman lähellä Syyriassa 1400-luvun tienoilla. Muslimit pidättivät hänet, koska hän tunnusti kristinuskon muita uskontoja paremmaksi. Tuomarit olivat kohteliaita ja lupasivat hänelle kultaa, jos hän luopuisi uskostaan ja kääntyisi islamiin. Ishak vastasi, että kristinusko on hänen kallisarvoisin omaisuutensa. He tuomitsivat hänet mestattavaksi. Mestauspaikalla kaupungin ulkopuolella Ishak pyysi saada rukoilla, kääntyi itään päin, kumartui maahan ja sanoi: ”Herrani Jeesus Kristus, Sinun nimessäsi minä kärsin marttyyrikuoleman. Ota minut vastaan puhtaana uhrina. Sinun käsiisi minä annan henkeni.” Pelottomasti hän ojensi kaulansa pyövelille. Mestauksen jälkeen miehet sytyttivät suuren nuotion ja heittivät hänen ruumiinsa tuleen, mutta Jumala lähetti alas sellaisen hirmumyrskyn ja raesateen, että läsnäolijat juoksivat suojaan eikä pyhän marttyyri Ishakin ruumis vahingoittunut. Kristityt hakivat kallisarvoiset reliikit yöllä ja sijoittivat ne pyhään paikkaan.

Pyhittäjä Marfa, maallikkonimeltään Maria, syntyi hurskaaseen Meljukovin talonpoikaisperheeseen vuonna 1810. Perhe eli pyhittäjä Serafim Sarovilaisen (2.1.) hengellisessä ohjauksessa. Maria oli vain 13-vuotias, kun hän ensimmäisen kerran tuli vanhemman sisarensa Paraskevan kanssa pyhittäjä Serafimin luo Saroviin. Pyhittäjä Serafim ei antanut Marian palata kotiin, vaan käski hänen jäädä läheiseen Divejevon luostariyhteisöön. Enkelimäinen Maria alkoi kilvoitella niin innokkaasti, että ohitti pian yhteisön sisaret. Hän rukoili lakkaamatta, oli aina vaitelias ja vastasi välttämättömiin kysymyksiin taivaallisen sävyisästi. Pyhittäjä Serafim oli erityisen kiintynyt Mariaan ja uskoi hänelle luostarin tulevaisuuteen liittyviä salaisuuksia varoittaen häntä paljastamasta niitä kenellekään. Maria säilytti salaisuudet, vaikka toiset sisaret ja omaiset anoivat häntä kertomaan jotakin.

Maria auttoi pyhittäjä Serafimia ja sisaria rakentamaan Serafimin perustamaa Divejevon mylly-yhteisöä. Hän kantoi kiviä Jumalansynnyttäjän syntymän kirkon rakentamista varten, jauhoi jauhoja ja hoiti muita palvelutehtäviä pitäen rukouksen lakkaamatta mielessään. Hänen ehdottomasta kuuliaisuudestaan kertoo keskustelu, jonka hän kävi sisarensa Paraskevan kanssa. Paraskeva tiedusteli häneltä erääseen Sarovin munkkiin liittyvää asiaa, jolloin Maria kysyi lapsenomaisen viattomasti, miltä munkit näyttivät, olivatko he isä Serafimin näköisiä. ”Mitä sinä kyselet?” Paraskeva hämmästyi. ”Etkö muka ole nähnyt munkkeja, kun käyt usein Sarovissa?” ”En”, vastasi Maria nöyrästi, ”isä Serafim kielsi minua koskaan katsomasta heitä ja niin minä sidon huvin silmille, niin että näen vain tien jalkojeni alla.”

Maria antoi henkensä Herralle 19-vuotiaana vuonna 1829. Hänen kuolemansa jälkeen pyhittäjä Serafim paljasti sisarille, että hän oli vihkinyt Marian suureen skeemaan ja antanut hänelle nimen Marfa (Martta). 

Marfa haudattiin Divejevon yhteisön perustajan pyhittäjä Aleksandran (13.6.) viereen. Pyhittäjä Serafimin kehotuksesta sisaret kävivät aamuin illoin hänen haudallaan lukemassa rukouksen: ”Äitimme Marfa, muista meitä Jumalan valtaistuimen edessä.” Pyhittäjä Marfa liitettiin pyhien joukkoon vuonna 2004.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.