Kunniallisen ja eläväksitekevän ristin ylentämisen jälkijuhla (15.–21.9.)
sm. Eustathios (+ n. 140)
pt. ja ruhtinas Oleg Brjanskilainen (+ n. 1300)
Ef. 6:10–17
10 Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. 11 Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. 12 Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. 13 Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. 14 Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan 15 ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. 16 Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. 17 Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.
Gal. 5:11–21
11 Veljet, jos minä tosiaan yhä julistan ympärileikkausta, miksi minua sitten vainotaan? Silloinhan ei julistamani risti olisi enää loukkauksena. 12 Saisivat kuohita itsensä, nuo teidän yllyttäjänne! 13 Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne. 14 Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." 15 Mutta jos te revitte ja raastatte toinen toistanne, pitäkää varanne, ettette lopullisesti tuhoa toisianne. 16 Tarkoitan tätä: antakaa Hengen ohjata elämäänne, niin ette toteuta lihanne, oman itsekkään luontonne haluja. 17 Liha haluaa toista kuin Henki, Henki toista kuin liha. Ne sotivat toisiaan vastaan, ja siksi te ette tee mitä tahtoisitte. 18 Mutta jos Henki johtaa teitä, ette ole lain alaisia. 19 Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, 20 epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, 21 kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen. Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.
[Jeesus sanoi:] 12 "Mutta jo ennen tätä teidän kimppuunne käydään ja teitä vainotaan. Teitä viedään tuomiolle synagogiin, teitä teljetään vankilaan, te joudutte kuninkaiden ja maaherrojen eteen minun nimeni tähden. 13 Näin te saatte tilaisuuden todistaa minusta. 14 Painakaa vain mieleenne, että teidän ei tule etukäteen miettiä, miten itseänne puolustatte. 15 Minä annan teille viisauden puhua niin, ettei yksikään vastustajanne kykene kiistämään eikä kumoamaan sanojanne. 16 "Jopa teidän vanhempanne, veljenne, sukulaisenne ja ystävänne luovuttavat teidät viranomaisille, ja muutamia teistä surmataan. 17 Kaikki vihaavat teitä minun nimeni tähden. 18 Mutta edes hiuskarva päästänne ei mene hukkaan. 19 Pysykää lujina, niin voitatte omaksenne elämän.
Siihen aikaan 23 Jeesus oli noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen aloittaessaan työnsä. Hän oli -- näin luultiin -- Joosefin poika. Joosefin isä oli Eeli, 24 tämän isä Mattat, tämän Leevi, tämän Melki, tämän Jannai, tämän Joosef, 25 tämän Mattitja, tämän Amos, tämän Nahum, tämän Hesli, tämän Naggai, 26 tämän Mahat, tämän Mattitja, tämän Simei, tämän Josek, tämän Joda, 27 tämän Johanan, tämän Resa, tämän Serubbabel, tämän Sealtiel, tämän Ner, 28 tämän Melki, tämän Addi, tämän Kosam, tämän Elmadam, tämän Er, 29 tämän Joosua*, tämän Elieser, tämän Jorim, tämän Mattat, tämän Leevi, 30 tämän Simeon, tämän Juuda, tämän Joosef, tämän Jonam, tämän Eljakim, 31 tämän Melea, tämän Menna, tämän Mattata, tämän Natan, tämän Daavid, 32 tämän Iisai, tämän Obed, tämän Boas, tämän Salma, tämän Nahson, 33 tämän Amminadab, tämän Admin, tämän Arni, tämän Hesron, tämän Peres, tämän Juuda, 34 tämän Jaakob, tämän Iisak, tämän Abraham, tämän Terah, tämän Nahor, 35 tämän Serug, tämän Reu, tämän Peleg, tämän Eber, tämän Salma, 36 tämän Kenan, tämän Arpaksad, tämän Seem, tämän Nooa, tämän Lemek, 37 tämän Metuselah, tämän Henok, tämän Jered, tämän Mahalalel, tämän Kenan, 38 tämän Enos, tämän Set, tämän Aadam, tämän Jumala. 4:1 Jeesus lähti Jordanilta Pyhää Henkeä täynnä. Hengen johdattamana hän kulki autiomaassa. *)Tämän juutalaisen nimen (Ješua) kreikkalainen muoto on Jeesus.
Päivän synaksario
20.9.
Pyhä Eustathios oli alun perin Placidas-niminen kenraali, joka asui Roomassa vaimonsa Tatianan ja perheensä kanssa keisari Trajanuksen aikana (98-117). Hänet tunnettiin hyveellisenä ihmisenä, joka tunsi erityistä rakkautta köyhiä kohtaan. Jumala näki hänen hyvää kohti suuntautuvan luonteensa ja ilmestyi hänelle hieman samalla tavalla kuin oli ilmestynyt apostoli Paavalille. Kun Placidas oli eräänä päivänä metsällä ollessaan ajanut kiinni ison uroshirven, hän näki yhtäkkiä sen sarvien välissä aurinkoa kirkkaammin hohtavan ristin, jossa näkyi Kristuksen hahmo. Hän kuuli äänen sanovan: ”Placidas, miksi ajat minua takaa? Minä olen Kristus, jota sinä tietämättäsi palvelet hyvillä teoillasi. Olen tullut maan päälle pelastaakseni ihmiskunnan ja ilmestynyt sinulle tänään saadakseni sinut ihmisrakkauteni verkkoihin.”
Hämmentyneenä ja lamaantuneena Placidas putosi hevosensa selästä ja oli muutaman tunnin tajuttomana. Näyn totuus vahvistui, kun Kristus ilmestyi toisen kerran antaen Placidaksen tietää, että Hän on luonnoltaan Jumala, taivaan ja maan luoja, joka rakkaudesta ihmiskuntaan on ottanut itselleen meidän luontomme. Placidas uskoi koko sydämestään ja otti kasteen yhdessä vaimonsa ja lastensa kanssa. He kaikki ottivat itselleen uudet nimet: Placidaksen kristilliseksi nimeksi tuli Eustathios, vaimon nimeksi Teopiste ja lasten nimiksi Agapios ja Teopistos.
Kun Herra näki Eustathioksen uskon vanhurskauden, Herra ilmestyi jälleen kertoen hänelle koettelemuksista, joita paholainen olisi tuova hänelle kuten kerran Jobille, mutta Jumalan armo ei jättäisi häntä. Pian tämän jälkeen hän menetti kaiken omaisuutensa. Eustathios päätti nousta laivaan ja lähteä perheensä kanssa Egyptiin. Laivan kapteeni oli halpamainen roisto, joka sieppasi hänen vaimonsa, kun Eustathios itse oli jo rannalla poikiensa kanssa. Eustathios lähti suruissaan taivaltamaan ja kun hän oli ylittämässä jokea, susi ja leijona hyökkäsivät hänen poikiensa kimppuun ja lähtivät ajamaan heitä takaa eikä hän nähnyt heitä enää.
Eustathios jäi yksin murheineen. Hänen uskonsa ja ainoa toivonsa olivat Herran armossa. Näin tämä kerran niin ylväs roomalainen ylimys kulki nyt paikasta toiseen kärsivällisenä kuin Job ja elätti itseään käsityöllä. Hän asettui lopulta Badiddos-nimiseen paikkaan ja sai vaatimattoman elantonsa hedelmäpuutarhan vartijana. Hän ei tiennyt sitä, että paimenet olivat pelastaneet hänen kaksi poikaansa ja nämä varttuivat lähialueella.
Viidentoista vuoden kuluttua barbaarit, joiden vankina Teopiste oli elänyt, valmistelivat suurta hyökkäystä Roomaa vastaan, eivätkä roomalaiset onnistuneet löytämään tarpeeksi taitavaa kenraalia johtamaan taistelua heitä vastaan. Silloin keisari muisti Eustathioksen rohkeuden ja monet voitot ja lähetti väkeä etsimään tätä.
Kun Eustathios lopulta tuotiin hoviin, hän oli juuri ja juuri tunnistettavissa. Köyhyys ja murhe olivat muuttaneet hänen ulkonäkönsä. Keisari palautti hänelle kuitenkin hänen arvonsa ja omaisuutensa sekä antoi hänen johtoonsa legioonat, jotka Jumalan sallimuksesta ajoivat viholliset takaisin. Sotaretken aikana Eustathios vieläpä löysi vaimonsa ja lapsensa ja sai heidät takaisin. Näin hänen kärsivällisyytensä ei jäänyt vaille palkkiota tässä elämässä.
Kun Eustathios palasi Roomaan voittosaatossa, uusi keisari Hadrianus palkitsi hänet runsain lahjoin ja pyysi häntä uhraamaan epäjumalille kiitosuhrin voittonsa tähden. Eustathios vastasi, että voitto on Kristuksen ansiota eikä väärien jumalien kuvitteellisen voiman. Tämä vastaus sytytti keisarin vihan. Eustathioksen omaisuus takavarikoitiin jälleen, ja hänet annettiin vaimonsa ja lapsiensa kanssa leijonien syötäväksi. Kun pedot vain kyyristyivät kunnioittavasti heidän edessään eivätkä uskaltaneet koskea heihin, pyhät marttyyrit heitettiin tulipunaiseksi kuumennettuun häränmuotoiseen pataan, jossa he antoivat sielunsa Jumalalle. Heidän ruumiinsa eivät kuitenkaan palaneet, mikä ihmetytti pakanoita mutta toi uskoville suuren ilon. Tästä merkistä he ymmärsivät, että Jumalan armo asui pyhien marttyyrien ruumiissa, lohdutti heitä heidän kärsimyksissään ja pysyi heidän kanssaan.
Molemmat Anastasiokset, jotka olivat pyhän Maksimos Tunnustajan oppilaita, kunnostautuivat taistelussa monoteliittien harhaoppia vastaan. Sen kannattajat väittivät, että Kristuksella on vain yksi jumalallinen tahto ja kielsivät inhimillisen tahdon olemassaolon Hänessä. Näin Kristus ei olisi enää ollut täydellinen ihminen, ja kristinuskon perustava opinkappale Hänen täydellisestä jumaluudestaan ja täydellisestä ihmisyydestään olisi järkkynyt.
Keisarinna Eudokian entisestä sihteeristä munkki Anastasioksesta tuli vuonna 617 pyhän Maksimos Tunnustajan oppilas (21.1.). Hän seurasi opettajaansa Krysopoliksen luostariin (617-630), Pohjois-Afrikkaan (630-645) ja Roomaan (645-650 tai 653) ja pysyi loppuun saakka uskollisena hänelle.
Toinen Anastasios oli pappi, joka toimi Rooman kirkon lähettiläänä Konstantinopolissa. Tällöin elettiin vielä yhtenäisen kirkon aikoja. Keisari Konstans II liimautti Pyhän Sofian kirkon seinään julistuksen, jossa kiellettiin ankaran rangaistuksen uhalla kaikki keskustelu Kristuksen yhdestä tai kahdesta tahdosta. Pappi Anastasios esitti kiivaan vastalauseensa toimenpiteen johdosta, jolloin monoteliittinen patriarkka Paavali II (641-654) kielsi häneltä oleskelun Plakidianosten palatsissa, joka oli Rooman lähettiläiden perinteinen asuinpaikka Konstantinopolissa, ja karkotti hänet Trapezuntaan (Trebizond, nyk. Trabzon).
Anastasioksen karkotuksen jälkeen hänen oppilaansa, keisarillisen keittiömestarin Plutinoksen pojat Teodoros ja Euprepios yrittivät paeta Roomaan, mutta heidät saatiin kiinni satamassa. Heti koko heidän omaisuutensa takavarikoitiin, heitä ruoskittiin ja heidät karkotettiin Krimille (647/8). Siellä heidät erotettiin toisistaan ja suljettiin eri linnoituksiin.
Tällä välin pyhä Maksimos, joka johti Pohjois-Afrikasta taistelua monoteletismia vastaan, oli siirtynyt munkki Anastasioksen kanssa Roomaan. Hänen kehotuksestaan paavi Martinus (13.4.) kutsui vuonna 649 kokoon lateraanikonsiilin, joka tuomitsi monotelismin. Kun tieto tästä saapui Konstantinopoliin, keisari Konstans II määräsi Maksimoksen ja munkki Anastasioksen vangittaviksi ja tuotaviksi pääkaupunkiin.
Samoihin aikoihin (vuonna 654) myös paavi Martinus karkotettiin Krimille, jossa Teodoros yritti palvella häntä mahdollisuuksiensa mukaan. Paavi kuoli kuitenkin vuoden sisällä ja Teodoroksen veli Euprepios kuukauden kuluttua hänen jälkeensä. Teodoros itse eli 20 vuotta maanpaossa.
Konstantinopolissa Maksimosta ja munkki Anastasiosta pidettiin pari kuukautta pimeässä vankityrmässä ja sitten heidät vietiin tuomittaviksi. Kuulusteluissa Anastasios tunnusti, että oli kirjoittanut kiertokirjeen, jossa vastusti keisari Konstansin keskustelut Kristuksen tahdosta kieltävää julistusta. Uhkauksin ja pelotteluin häntä yritettiin saada syyttämään opettajaansa Maksimosta. Hän ei suostunut ja joutui pahoinpideltäväksi. Oikeudenkäynnissä hänet karkotettiin Perven linnoitukseen.
Maksimos itse joutui Traakiaan (655). Samaan aikaan pappi Anastasios siirrettiin Trapezuntasta Mesembriaan. Vuonna 662 kaikki kolme tunnustajaa tuotiin uudestaan Konstantinopoliin lopullista oikeudenkäyntiä varten. Koska he pysyivät lujina vakaumuksessaan, heitä kidutettiin. Maksimokselta ja paavin lähettiläältä Anastasiokselta revittiin kieli suusta ja heidän oikean kätensä sormet katkaistiin. Näin ruhjottuina heitä kuljetettiin ympäri kaupunkia.
Lopulta kaikki kolme karkotettiin Kaukasukselle. Siellä iäkäs ja heikentynyt Maksimos vietiin paareilla Skemarin linnoitukseen, jossa hän pian kuoli, ja Anastasiokset kumpikin eri linnoitukseen. Molemmat Anastasiokset joutuivat muutaman päivän kuluttua vaihtamaan olinpaikkaa. Munkki Anastasios, jota oli julmasti ruoskittu, kuoli matkalla uuteen karkotuspaikkaansa 24. kesäkuuta vuonna 662. Pappi Anastasios vietiin Thusumin linnoitukseen Kaukasuksen vuoren juurelle. Siellä hän vuotta ennen kuolemaansa kirjoitti ruhjotulla kädellään kahden puupuikon avulla ystävälleen Teodosios Gangralaiselle kirjeen, jossa kertoo elämänvaiheistaan ja kärsimyksistään. Hän kuoli 11. lokakuuta vuonna 666 vietettyään maanpaossa kaikkiaan noin 20 vuotta.
Hypatios ja Andreas olivat kotoisin Lydian maakunnasta. Jo koulutovereina ja lapsuudenystävinä he kilvoittelivat yhdessä paastoissa ja valvomisissa sekä nöyryyden ja rakkauden teoissa. Kun he aikuistuivat, Hypatioksesta tuli munkki ja Andreaksesta diakoni ja sananjulistaja. Efesoksen piispa oli seurannut heidän hyveellistä elämänvaellustaan ja kutsui heidät luokseen Efesokseen. Hypatioksen hän vihki piispaksi ja Andreaan papiksi.
Kun kuvainraastajien harhaoppia kannattanut keisari Leo III Isaurilainen (717-741) sai kuulla Hypatioksen ja Andreaan vastustavan näkemyksiään, hän haetutti heidät pääkaupunkiin ja pani vankilaan. Myöhemmin heitä vedettiin hänen käskystään pitkin maata, niin että he tulivat haavoille ja mustelmille, ja heitä lyötiin puukepeillä, kunnes he olivat puolikuolleita. Joidenkin päivien kuluttua heidän nyljetyllä päälaellaan poltettiin pyhiä ikoneita. Lopuksi heidän partansa siveltiin tervalla ja heitä raastettiin pitkin kaupunkia Kserolofoksen alueelle asti, missä heidät tapettiin ja heidän ruumiinsa heitettiin koirien ruoaksi.
Tšernigovin ruhtinas pyhä Mikael nousi Kiovan suuriruhtinaaksi vuonna 1235. Kolme vuotta myöhemmin mongolit hyökkäsivät Venäjälle valtavalla joukolla ja hävittivät Rjazanin, Suzdalin ja Vladimirin kaupunkeja. Seuraavana vuonna he etenivät Etelä-Venäjälle tuhoten Dnepristä itään sijaitsevia maa-alueita, ja vuonna 1240 he lähestyivät Kiovaa. Kun ruhtinas Mikael tajusi, ettei Kiova voi selviytyä vihollisten hyökkäyksestä, hän pakeni pajarinsa Feodorin kanssa länteen, missä hän yritti turhaan liittoutua Unkarin, Puolan ja Saksan hallitsijoiden kanssa mongoleja vastaan. Mikael joutui palaamaan tuhottuun Kiovaan, mutta muutti sieltä pian Tšernigoviin.
Jonkin ajan kuluttua kaanin lähettiläät tulivat Venäjälle tekemään väestönlaskua ja määräämään veroja. Ruhtinaita vaadittiin alistumaan täydellisesti kaanin valtaan. Lähettiläät ilmoittivat Mikaelille, että hänen piti matkustaa ordaan saadakseen kaanilta nimityskirjan ruhtinaskuntansa hallitsemista varten. Kun Mikael tajusi Venäjää kohdanneen kurjuuden ja kuuli, että monet ruhtinaat olivat langenneet viettelykseen ja kumartaneet epäjumalia, hänessä syttyi into tunnustaa Kristus kaanin edessä ja kärsiä marttyyrikuolema. Hän kertoi aikeestaan uskolliselle pajarilleen Feodorille, ja saatuaan hengelliseltä isältään piispa Johannekselta siunauksen he lähtivät ordaan.
Ordassa heitä vaadittiin kumartamaan mongolien jumalina kunnioittamia luonnonvoimia, aurinkoa ja tulta. Silloin Mikael vastasi uhripapeille: “Kristitty kumartaa vain Jumalaa, maailman Luojaa, mutta ei luotua.” Ruhtinaan niskoittelusta ilmoitettiin kaanille. Sillä välin Mikael ja Feodor valmistautuivat marttyyrikuolemaan ja nauttivat pyhät ehtoollislahjat, jotka he olivat saaneet mukaan rippi-isältään. Sitten pyövelit kävivät käsiksi pyhään Mikaeliin ja pieksivät häntä niin kauan, että maa värjäytyi verestä punaiseksi. Lopulta hänen päänsä katkaistiin. Pyhä Feodor seurasi ruhtinaansa esimerkkiä ja kärsi samanlaisen kuoleman. Marttyyrien ruumiit heitettiin koirien ruoaksi, mutta Herra varjeli niitä ihmeellisesti kunnes kristityt saivat ne haudatuiksi. Myöhemmin pyhäinjäännökset siirrettiin Tšernigoviin.
Pyhät Mikael ja Feodor kärsivät marttyyrikuoleman 20.9.1246 (toisten lähteiden mukaan vuonna 1244). Venäjän kansan taistelu mongolivallan iestä vastaan jatkui tämän jälkeen vielä kauan. Kirkko sai sen aikana kaunistuksekseen monia uusia marttyyreja ja uskontunnustajia, joita kaikkia vahvisti ensimmäisen ordassa marttyyrina kuolleen venäläisen, pyhän Mikael Tšernigovilaisen, esimerkki ja esirukoukset. Ruhtinas Mikaelin kristillistä elämäntehtävää jatkoivat hänen tyttärensä pyhittäjä Jefrosinia Suzdalilainen (25.9.) ja pojanpoikansa ruhtinas Oleg Brjanskilainen (20.9.)
Pyhä Oleg oli marttyyriruhtinas Mikael Tšernigovilaisen pojanpoika. Joskus vuoden 1247 jälkeen hän jätti maailman ja vihkiytyi munkiksi. Omilla varoillaan hän rakennutti Brjanskiin (Kiovan ja Moskovan välimaastossa) Apostolien Pietarin ja Paavalin luostarin. Hänen munkkinimekseen tuli Vasili. Hän kuoli askeettisena kilvoittelijana joskus 1200- ja 1300-luvun vaihteen tienoilla.