22.12.2022

Sävelmä
3. säv.
Paasto
Öljy sallittu

M. Anastasia, myrkytyksestä vapauttaja († 304)

Epistola
Hepr. 7:1–6

Hepr. 7:1–6

1 Tämä Melkisedek oli Salemin kuningas ja Korkeimman Jumalan pappi. Kun Abraham oli paluumatkalla lyötyään kuninkaat, Melkisedek tuli häntä vastaan ja siunasi hänet, 2 ja Abraham antoi hänelle kymmenykset kaikesta saaliistaan. Hän on ensinnäkin "vanhurskauden kuningas", mitä hänen nimensä merkitsee, ja lisäksi Salemin kuningas eli "rauhan kuningas". 3 Hänellä ei ole isää, ei äitiä eikä sukuluetteloa, hänen elinpäivillään ei ole alkua eikä loppua. Hänet on kuvattu Jumalan Pojan kaltaiseksi, ja hän pysyy pappina ainaisesti. 4 Pankaa merkille, kuinka suuri hän on: kantaisämme Abrahamkin antoi hänelle kymmenykset, parhaimman osan sotasaaliistaan. 5 Niiden Leevin jälkeläisten, jotka on asetettu papeiksi, tulee lain käskyn mukaan kerätä kymmenykset kansalta, omilta veljiltään, jotka hekin ovat Abrahamin jälkeläisiä. 6 Mutta Melkisedek, joka ei ollut heidän sukuaan, otti kymmenykset Abrahamilta ja siunasi hänet, vaikka Abraham jo oli saanut Jumalan lupaukset.

Mark. 10:17–27
Mark. 10:17–27

17 Kun Jeesus lähti jatkamaan matkaansa, muuan mies tuli juoksujalkaa, polvistui hänen eteensä ja kysyi: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?" 18 Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu. 19 Käskyt sinä tiedät: älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, älä riistä toiselta, kunnioita isääsi ja äitiäsi." 20 "Opettaja, kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen", vastasi mies. 21 Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä ja sanoi: "Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua." 22 Mies synkistyi näistä sanoista. Hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta. 23 Jeesus kääntyi, katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi: "Kuinka vaikea onkaan niiden, jotka paljon omistavat, päästä Jumalan valtakuntaan!" 24 Opetuslapset hämmästelivät hänen sanojaan, mutta Jeesus jatkoi: "Lapseni, Jumalan valtakuntaan on todella vaikea päästä. 25 Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan." 26 Opetuslapset olivat yhä enemmän ihmeissään ja kyselivät toisiltaan: "Kuka sitten voi pelastua?" 27 Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle. Jumalalle on kaikki mahdollista."

Päivän synaksario

22.12.

Pyhä Anastasia, jonka nimi merkitsee ylösnousemusta, oli varakkaasta ja ylhäisestä roomalaisperheestä. Hänen isänsä Praetextatus oli epäjumalanpalvelija, mutta hänen äitinsä Fausta oli kristitty ja juuri hän istutti ensimmäiset kristinuskon siemenet tyttärensä sydämeen. Äiti oli valinnut tyttärelleen opettajaksi kristityn Khrysogonoksen, joka oli viisas ja oppinut mies ja syvällisesti perehtynyt kristittyjen pyhiin kirjoituksiin.

Isä antoi Anastasian vaimoksi vastoin tämän omaa tahtoa Publiukselle, joka oli hillitön ja aistillisuuteen taipuva mies. Anastasia tunsi suurta vastenmielisyyttä miestään kohtaan ja erilaisiin sairauksiin vedoten vältteli avioyhteyttä tämän kanssa. Hänen sielunsa paloi rakkaudesta Kristukseen ja neitseelliseen enkelimäiseen elämään.

Tuohon aikaan olivat meneillään Diocletianuksen (284–305) käynnistämät kristittyjen vainot. Öisin Anastasian oli tapana pukeutua kansannaisen vaatteisiin, jottei häntä tunnettaisi, ja vierailla orjattarensa kanssa vankiloissa Kristuksen tunnustajien luona. Hän lahjoi vanginvartijat, niin että he päästivät hänet sisään. Hän hoiti kristiveljiensä ja -sisartensa kidutuksissa saamia haavoja suudellen niitä hartain mielin ja palveli heitä tuomalla heille ruokaa ja vaatteita. Samalla hän rohkaisi heitä edessä oleviin koitoksiin.

Publius sai kuitenkin tietää vaimonsa yöllisistä harrastuksista. Hän raivostui, koska ymmärsi vaimonsa sairauksien olevan teeskentelyä. Hän ei myöskään voinut sietää, että tämä alentui olemaan yhteydessä halveksittujen kristittyjen kanssa. Hän lukitsi vaimonsa huoneeseen eikä sallinut tämän pitää yhteyttä keneenkään. Anastasia suri erityisesti sitä, ettei päässyt tapaamaan opettajaansa Khrysogonosta, joka oli myös vangittu uskonsa tähden. Erään iäkkään kristityn naisen välityksellä hän onnistui kuitenkin olemaan kirjeenvaihdossa opettajansa kanssa. Khrysogonos lohdutti entistä oppilastaan muistuttaen hänelle, että vankeus, vainot ja kärsimykset ovat Ristiinnaulitun seuraajien osa tässä maailmassa, ja kehotti häntä kärsivällisyyteen. Anastasia sai uutta rohkeutta eikä lannistunut, vaikka Publius kiristi hänen arestiaan ja jätti hänet ilman ruokaa. Khrysogonos myös ennusti hänelle, että Publius kuolisi pian ja Anastasia saisi täyden vapauden jatkaa palvelustaan vangittujen kristittyjen parissa. Näin tapahtui noin kolmen kuukauden kuluttua, jolloin Publius matkalla sotaan Persiaa vastaan hukkui haaksirikossa.

Miehensä kuoltua Anastasia lähti Khrysogonoksen luo ja sai tältä siunauksen jakaa omaisuutensa tarvitseville ja pitää huolta vangituista kristityistä. Rooman vankilat olivat tuohon aikaan täynnä kristittyjä. Diocletianus, joka oleskeli tuolloin Nikeassa – toisten tietojen mukaan Aquileiassa –, sai siellä kuulla, että Rooman kristityt eivät kidutuksista huolimatta suostuneet kumartamaan epäjumalia vaan pysyivät lujina uskossaan. Heidän opettajakseen ja innostajakseen mainittiin Khrysogonos. Keisari käski hakea hänet luokseen. Keisarin yritykset saada vanhus uhraamaan epäjumalille kilpistyivät tämän ehdottomaan kieltäytymiseen. Niinpä Khrysogonos määrättiin mestattavaksi. Mestaus tapahtui autiolla paikalla järven rannalla ja hänen ruumiinsa heitettiin järveen. Kristityt löysivät reliikit, ja lähellä asunut pyhittäjä Zoilos sekä kolme Tessalonikasta kotoisin olevaa sisarta Agape, Khionia ja Irene (16.4.) hautasivat hänet.

Tällä välin Anastasia jatkoi väsymättömästi huolenpitoaan tovereistaan ja kaikista Kristuksen tunnustajista. Kukaan ei kääntynyt turhaan hänen puoleensa. Hän antoi ruokaa ja rahaa ja koetti samalla kaikin tavoin rohkaista vankeja pysymään lujina kilvoituksessaan. Ja kun he kärsivät marttyyrikuoleman, hän huolehti, että heidän ruumiinsa haudattiin arvokkaasti niin kuin marttyyreille kuului.

Lopulta koitti päivä, jolloin Diocletianus antoi määräyksen, että kaikki Roomassa vangittuina olevat kristityt oli tapettava. Samana yönä heidät kaikki joko mestattiin, hukutettiin, poltettiin tai surmattiin miekalla. Kun Anastasia tuli seuraavana päivänä tapansa mukaan vankilaan, hän oli kauhuissaan nähdessään, että kaikki hänen veljensä ja sisarensa olivat poissa. Itkien hän vaipui vankilan portille. Jotkut ohikulkijat yrittivät lohduttaa häntä, mutta hän ei enää välittänyt salata olevansa kristitty vaan itki veljiensä ja sisartensa menetystä.

Anastasia pidätettiin ja vietiin Illyrian prefektin Floruksen eteen. Kun tämä kuuli, että Anastasia oli roomalainen ylhäisönainen, hän ei uskaltanut luovuttaa tätä kidutettavaksi vaan koetti puheillaan taivutella häntä. Seuraavana päivänä Anastasia vietiin Dionysioksen palatsiin uudelleen kuulusteltavaksi. Sielläkin hän kaikilla vastauksillaan osoitti, että hän ei välittänyt vähääkään mistään maallisesta ja vain odotti pääsyä taivasten valtakuntaan tovereittensa luo. Lopulta Florus antoi Anastasian Capitoliumin pääpapin Ulpianuksen huostaan. Tämä pani Anastasian toiselle puolelle kasapäin jalokiviä, kauniita vaatteita ja ylellisyystavaroita ja toiselle erilaisia kauheita kidutusvälineitä. Hän lupasi ottaa Anastasian vaimokseen ja antaa hänelle kaikki nuo tavarat, jos tämä suostuisi uhraamaan jumalille. Muussa tapauksessa hän joutuisi kidutettavaksi. Anastasia vastasi tähän: ”Älä haaskaa aikaasi, Ulpianus. Minä kumarran yhtä Jumalaa ja Hänen tähtensä olen ilomielin valmis kuolemaan. Sinun jumaliasi ja keisarin laittomia säädöksiä minä halveksin.”

Ulpianus luovutti Anastasian kolmen julman naisen piinattavaksi. He tekivät kaikkensa saadakseen hänet perääntymään, mutta syömättä ja nukkumatta hän pysyi kokonaan keskittyneenä rukoukseen. Ulpianus meni vankilaan raiskatakseen Anastasian, mutta yhtäkkiä häneen iski jokin tuskallinen sairaus ja hän menetti näkönsä. Hänet jouduttiin kantamaan kotiinsa. Kivut eivät hellittäneet, ja hän pyysi, että hänet vietäisiin johonkin epäjumalantemppeliin. Siellä hän kuoli tuskiinsa.

Ulpianuksen kuoltua Anastasia pääsi vapaaksi. Hän lähti Nikeaan ja tapasi siellä hurskaan lesken Teodoten, joka oli hänen laillaan omistautunut vangittujen kristittyjen auttamiseen. Diocletianus oli pakottanut Teodoten uuteen avioliittoon Bitynian käskynhaltijan Leukadioksen kanssa vieroittaakseen hänet kristinuskosta maallisilla nautinnoilla. Miehensä ollessa matkoilla Teodote käytti aikansa vankiloissa viruneiden Kristuksen sotureiden auttamiseen. Hänen ensimmäisestä avioliitostaan saamansa kolme poikaa auttoivat häntä.

Palattuaan Nikeaan Leukidios sai kuulla vaimonsa puuhista. Raivostuneena hän luovutti tämän Nikean prokonsulin rangaistavaksi. Teodote ja hänen poikansa valmistautuivat marttyyrikuolemaan. Kun vanhin poika Euodos näki kidutusvälineet, hän sanoi prokonsulille: ”Voit nähdä meidän päättäväisyydestämme kohdata kuolema, vaikka olemme vielä näin nuoria, että Kristus itse on antanut meille siihen jumalallisen voiman.” Poika ruoskittiin kuoliaaksi äidin rohkaistessa häntä loppuun saakka. Sen jälkeen Teodote ja hänen kaksi muuta lastaan heitettiin tuliseen uuniin, ja niin he perivät yhdessä taivasten valtakunnan.

Anastasia oli myös vangittu ja hän joutui Illyrian uuden prefektin Lukianoksen tuomittavaksi. Tämä oli ahne mies ja lupasi, että jos Anastasia luovuttaa omaisuutensa hänelle, tämä saa hänen puolestaan vapaasti kumartaa omaa Jumalaansa. Anastasia sanoi, että armeliaisuutta on osoitettava köyhille eikä rikkaille, kuten Lukianokselle, ja lisäsi: ”Mutta jos jonakin päivänä köyhdyt ja näen sinut nälkäisenä, ruokin sinut mielelläni.” Lukianos määräsi hänet heitettäväksi vankilaan. Anastasialle sai antaa syötävää ainoastaan rajoitetusti auringonlaskun jälkeen, mutta siihenkään hän ei suostunut koskemaan. Teodoten ilmestymiset olivat hänen lohtunaan ja vahvistivat häntä tuleviin koitoksiin. Kun hän kysyi Teodotelta, miksi tämä vieraili hänen luonaan kuoleman jälkeen, tämä vastasi: ”Jumala antaa marttyyreille tämän armon, että he voivat ilmestyä ystävilleen, keskustella ja iloita yhdessä heidän kanssaan.”

Kun Lukianos lähetti kuukauden kuluttua hakemaan Anastasiaa vankilasta, hän kuvitteli kohtaavansa tämän sairaana ja heikkona ja hämmästyi kovasti, kun hän tuli esiin säteilevänä ja täynnä sisäistä voimaa. Prefekti jätti hänet vielä toiseksi kuukaudeksi entistä julmempien vartijoiden huostaan ja määräsi hänet sitten tapettavaksi.

Yhdessä noin 130 rikollisen kanssa Anastasia ja eräs toinen kristitty nimeltä Eutykhianos pantiin laivaan, jota seurasi toinen, sotilaita kuljettava laiva. Ulkomerellä sotilaat puhkaisivat vankien laivan kyljet, niin että se alkoi vajota. Mutta juuri ennen sen uppoamista Teodote ilmestyi ruoriin ja ohjasi laivan Palmarian saarelle, missä eli paljon maanpaossa olleita kristittyjä. Laivassa olleet rikolliset hämmästelivät tätä ihmettä ja langeten Anastasian ja Eutykhianoksen jalkoihin pyysivät näitä opettamaan heille kristinuskoa. Kaikki alkoivat uskoa Kristukseen.

Kun Lukianos sai kuulla vankien pelastumisesta, hän lähetti saarelle sotilaita, jotka mestasivat noin 200 kristittyä. Anastasia sidottiin paaluun, jonka ympärille sytytettiin tuli. Tällä tavoin hänet kärvennettiin kuoliaaksi ja hän sai lopulta itsekin sen marttyyriseppeleen, jonka hankkimisessa hän oli avustanut niin monia muita kristittyjä.

Ylimysnainen nimeltä Apollonia sai prefektin vaimon välityksellä haltuunsa pyhän Anastasian reliikit. Vainojen päätyttyä hän rakennutti komean kirkon pyhän marttyyrin kunniaksi ja juhli vuosittain hänen kuolinpäiväänsä. Pyhän patriarkka Gennadioksen aikana, vuoden 470 tienoilla, reliikit siirrettiin Konstantinopoliin, missä ne sijoitettiin pyhän Anastasian nimeä kantavaan kirkkoon ja niiden äärellä alkoi tapahtua ihmeitä. Anastasian lisänimi ”myrkytyksestä vapauttaja” johtuu juuri hänen reliikkiensä äärellä tapahtuneista parantumisista.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.