27.3.2023

Profeetta Hanani eli Juudan kuninkaan Asan aikana (911–870 eKr.). Hänen nimensä merkitsee ”suosiollista”. Asan kolmantenakymmenentenäkuudentena hallitusvuotena Israelin kuningas Baesa hyökkäsi Juudan alueelle. Silloin Asa päätti tehdä liiton Syyrian kuninkaan kanssa. Hän otti kullan ja hopean, joka oli Herran temppelissä ja palatsin aarrekammioissa ja lähetti kaiken Syyriaan. Hän käski lähettilään sanoa Syyrian hallitsijalle: ”Minun isäni ja sinun isäsi olivat keskenään liitossa. Tehkäämme mekin liitto. Tässä lähetän sinulle hopeaa ja kultaa. Riko se liitto, jonka olet tehnyt Israelin kuninkaan Baesan kanssa. Silloin hän lähtee pois ahdistamasta minua” (2. Aik. 16:3).

Tässä tilanteessa profeetta Hanani tuli Asan luo ja nuhteli häntä. Profeetta sanoi kuninkaalle: ”Koska olet turvautunut Syyrian kuninkaaseen etkä Herraan, Jumalaasi, Syyrian kuninkaan sotajoukko pelastuu joutumasta sinun valtaasi.” Hän muistutti kuninkaalle, että tämän entiset valloitukset olivat perustuneet siihen, että hän oli turvautunut Jumalaan. Hän sanoi kuninkaalle: ”Olihan nubialaisia ja libyalaisiakin suuri joukko ja heillä oli suuret määrät sotavaunuja ja hevosia, mutta koska sinä turvauduit Herraan, Hän antoi heidät sinun käsiisi. Herran valvova katse kiertää koko maata, jotta Hän voisi vahvistaa niitä, jotka vilpittömin sydämin palvelevat Häntä. Sinä olet nyt tehnyt tyhmästi. Tästä lähtien joudut jatkuvasti käymään sotia” (2. Aik. 16:7–9).

Kuningas Asa suuttui profeetta Hananille ja heitätti hänet vankilaan. Samalla hän kuritti muutamia muitakin vastustajiaan. Hananin profetia kuitenkin kävi toteen: ”Asan ja Baesan, Israelin kuninkaan, välillä oli sota niin kauan kuin he elivät.” (1. Kun. 15:32). Pyhän profeetta Hananin kuolintavasta ja -ajasta ei ole säilynyt tietoa.

Pyhä Filetos ja hänen vaimonsa Lydia elivät keisari Hadrianuksen hallintokaudella (117–138). Heillä oli kaksi poikaa, Teoprepios ja Makedon. Tämä pyhä perhe oli hyvin hurskas ja päivittäin he rukoilivat Jumalaa. Vainon puhjettua koko perhe pidätettiin ja heidät tuotiin keisarin eteen. Keisari kuulusteli heitä, mutta Filetos sai Pyhältä Hengeltä sellaisen viisauden vastata hänen kysymyksiinsä, ettei keisari enää tiennyt, mitä sanoa perheelle. Lopulta hän lähetti heidät kaikki Illyrian maaherra Amfilokhioksen luo. Siellä heitä kidutettiin muun muassa puisilla miekoilla hakkaamalla.

Kun valtion virkailija Kronides näki marttyyrien kärsivällisyyden ja kestävyyden, hän alkoi uskoa Kristukseen. Rohkeasti ja avoimesti hän tunnusti uskonsa. Tämän vuoksi hänet otettiin kiinni ja heitettiin vankilaan muiden kanssa. Kun pyhät lauloivat ja rukoilivat vankilassa illalla, heidän luokseen tuli taivaallinen enkeli, joka vahvisti heitä. Seuraavana aamuna marttyyrit tuotiin Amfilokhioksen eteen. Tämä uhkasi heitä kidutuksilla ja heitti heidät sitten ammeeseen, joka oli täynnä tulikuumaa pihkansekaista öljyä.

Myöhemmän tarinan mukaan öljy jäähtyi, kun se kosketti pyhien marttyyrien ihoa, ja Amfilokhios tämän ihmeen nähdessään alkoi itsekin uskoa. Kun keisari kuuli Roomassa, mitä oli tapahtunut, hän päätti matkata itse Illyriaan. Paikalle saavuttuaan keisari määräsi, että kuusi marttyyria oli heitettävä pataan, jota kuumennettiin useiden päivien ajan, mutta marttyyrit selvisivät tästäkin hengissä, ja keisari palasi Roomaan häpeissään. Tarina symboloi kristittyjen marttyyrien maallisesta vallasta saavuttamaa voittoa.

Kärsimystensä jälkeen pyhät marttyyrit Filetos, Lydia, Makedon, Teoprepios sekä Kronides ja Amfilokhios kiittivät Jumalaa saamastaan hyvästä osasta, antoivat sielunsa Jumalan käsiin ja saivat marttyyrien kruunut.

Pyhittäjä Johannes syntyi vuonna 304 Thebaiksen Lykopoliksessa, Egyptissä. Hän oppi nuorena puusepän ammatin. Kuitenkin jo noin 20 vuoden iässä Johannes hylkäsi maailman ja alkoi viettää kilvoitteluelämää. Hän etsi itselleen ohjaajavanhuksen. Pyhän Johanneksen kilvoitusinto ja nöyryys tekivät hänen hengelliseen isäänsä vaikutuksen. Koetellakseen Johannesta vanhus määräsi hänelle kummallisia kuuliaisuustehtäviä.

Eräänä päivänä vanhus otti puoliksi maatuneen kepin ja antoi sen Johannekselle. Hän määräsi, että Johanneksen tuli istuttaa se ja kastella sitä kahdesti päivässä, kunnes se juurtuisi. Vedenhakupaikka sijaitsi kilometrien päässä, mutta Johannes ei valittanut. Kokonaisen vuoden ajan hän kantoi vettä ja kasteli kepin kahdesti päivässä. Kuuliaisuus ja nöyryys kastelivat Johanneksen huomaamatta hänen oman sielunsa maaperää, niin että vanhempana hän oli kypsä saamaan profetoimisen armolahjan.

Johannes eli vanhuksensa kanssa kaksitoista vuotta, kunnes tämä kuoli. Seuraavan neljän vuoden ajan Johannes kierteli yhteiselämäluostareissa. Sen jälkeen hän siirtyi takaisin kotiseudulleen. Kun hän oli noin neljänkymmenen, hän asettui asumaan kallion huipulle. Hän rakensi paikalle keljan, jonne muurasi itsensä. Arkipäivänsä Johannes vietti rukoillen. Hän myös paastosi ankarasti eikä koskaan syönyt ennen auringonlaskua.

Lauantaisin ja sunnuntaisin Johannes otti vastaan miehiä, jotka tulivat kaukaa kuullakseen hänen opetustaan. Hän avasi pienen ikkunan ja puhui paikalle tulleiden kanssa. Erityisesti hän kehotti ihmisiä nöyryyteen. Hän piti sitä kaikkein ylimpänä hyveenä. Hän sanoi, että nöyryyden avulla ihminen pystyy torjumaan demonin, joka lietsoo ihmistä luottamaan Jumalan sijasta omaan kilvoitteluunsa.

Pyhittäjä Johannes painotti, että ylpeyden ja turhamaisuuden karkottaminen sydämestä oli erityisen tärkeää munkeille. Hän mainitsi esimerkkeinä monia munkkeja, jotka olivat turhamaisuutensa vuoksi langenneet. Hän kertoi eräästä munkista, joka oli elänyt erittäin pyhää elämää ja kilvoitellut ankarasti, mutta ylpistyttyään tämä kilvoittelija oli langennut ensin haureuteen, sitten epätoivoon ja lopulta aivan kaikenlaisiin synteihin.

Pyhittäjä Johannes varoitti myös vääränlaisesta nöyryydestä ja nuhteli siitä pyhää Petroniosta (22.10.). Pyhä Petronios oli tullut kuuden muun munkin kanssa tapaamaan pyhää Johannesta. Erakko kysyi munkeilta kuuluiko kukaan heistä papistoon. ”Ei”, he vastasivat, vaikka Petronios oli vihitty diakoniksi. Petronios oli nuorin joukosta, eikä hän ollut halunnut kertoa matkatovereilleen olevansa diakoni. Silloin pyhä Johannes osoitti Petroniosta ja sanoi: ”Tämä mies on diakoni.” Petronios kielsi sen. Pyhä erakko otti kuitenkin pyhän Petronioksen käden ja suuteli sitä. Hän sanoi: ”Poikani, varo koskaan kieltämästä Jumalan sinulle antamaa armoa, ettei nöyryys petä sinua valheeseen. Me emme saa koskaan valehdella. Emme edes hyvästä syystä, sillä mikään epätosi ei voi olla Jumalasta.”

Koko loppuelämänsä pyhä Johannes eli suljetussa keljassaan. Tuona aikana hän ei koskaan nähnyt naista eikä koskenut rahaan. Hänen ympärilleen kerääntyi oppilaita ja hänen keljansa läheisyyteen rakennettiin myös vierasmaja, jossa hänen oppilaansa pitivät huolta vierailijoista.

Jumala antoi pyhälle Johannekselle profetoimisen armolahjan. Sen avulla hän pystyi näkemään luonaan käyneiden salaiset ajatukset. Hän myös varoitti ennalta Niilin tulvista, jotta sadot pelastuisivat. Lisäksi pyhä Johannes profetoi keisari Teodosios Suuren (379–395) saavuttaman voiton tyranni Maximuksesta sekä Eugeniuksesta. Armolahjansa vuoksi pyhä Johannes sai lisänimen ”Thebaiksen profeetta”.

Pyhittäjä Johannes sai myös parantamisen armolahjan. Välttääkseen kunniaa hän ei kuitenkaan poistunut luolastaan. Sen sijaan hän siunasi öljyä, joka lähetettiin sairaalle ja tämä parani. Joskus hän jopa ilmestyi sairaalle unessa. Eräs parantamisihme tapahtui senaattorin vaimolle. Pyhä Johannes paransi tämän näkökyvyn siunaamansa öljyn välityksellä. Naisten parantamiseen hän käytti aina tällaista väliainetta, sillä hän kieltäytyi puhumasta kenenkään naisen kanssa.

Erään keisarin virkamiehen vaimo halusi kuitenkin kovasti keskustella pyhän miehen kanssa. Hänen miehensäkin pyysi Johannekselta, että tämä puhuisi hänen vaimolleen. Nainen oli tehnyt vaikean ja vaarallisen matkan Lykapolikseen tavatakseen kuuluisan kilvoittelijan. Johannes vastasi aviomiehelle, että hän oli asettanut itselleen rikkomattoman säännön olla näkemättä naisia. Aviomies kertoi tämän vaimolleen, joka aneli miestään yrittämään uudestaan.

Aviomies meni taas Johanneksen luo ja sanoi, että hänen vaimonsa kuolisi murheeseen, jos Johannes ei suostuisi tapaamaan häntä. Johannes pyysi miestä sanomaan vaimolleen, että seuraavana yönä tämä saisi nähdä hänet.

Kun nainen sinä yönä nukkui, pyhittäjä Johannes ilmestyi hänelle unessa. Johannes sanoi naiselle: ”Sinun suuri uskosi velvoitti minut tulemaan tänne. Hillitse kuitenkin halusi nähdä Jumalan palvelijoita maanpäällä. Mietiskele vain heidän elämäänsä ja jäljittele heidän tekojaan.” Hän jatkoi kysyen naiselta: ”Miksi halusit nähdä minut? Olenko minä pyhä tai profeetta kuten Jumalan todelliset palvelijat? Minä olen syntinen ja heikko mies. Vain sinun vahvan uskosi vuoksi minä turvauduin Jumalaan, joka suo sinun parantua sairauksistasi. Elä aina Jumalan pelossa, äläkä koskaan unohda Hänen antamiaan lahjoja.”

Kun nainen seuraavana aamuna heräsi, hän kuvaili unessa näkemänsä miehen aviomiehelleen ja tämä vahvisti, että kyseessä oli todellakin Johannes. Aviomies palasi Johanneksen luo kiittääkseen häntä, mutta pyhä Johannes ei sallinut kiitosta. Hän vain antoi miehelle siunauksensa.

Pyhittäjä Johanneksen viimeisenä elinvuonna (394) hänen luonaan vieraili Palladios, josta tuli myöhemmin Helenopoliksen piispa. Palladios kirjoittaa pyhän Johanneksen kohtaamisesta teoksessaan Historia Lausaica. Palladios paljastaa olleensa mielessään kärsimätön ja harmitelleensa sitä, että Johannes oli ennen häntä ottanut vastaan erään maaherran. Kun aika kului ja Johannes edelleen puhui hallintomiehen kanssa, Palladios aikoi jo lähteä pois. Silloin hänen luokseen tuli mies, joka toi viestin Johannekselta Palladiokselle: ”Älä ole vihainen ja kärsimätön, sillä minä lähetän maaherran pois aivan kohta ja keskustelen sitten kanssasi.” Palladios hämmästyi tästä suuresti ja ymmärsi, että pyhällä Johanneksella oli kyky nähdä salattuja. Hän päätti jäädä odottamaan.

Kun Johannes sitten tuli Palladioksen luo, hän nuhteli tätä. Palladios pyysi anteeksi, minkä jälkeen pyhä Johannes kertoi hänelle Palladioksen elämää koskevista asioista, jotka hän oli nähnyt ennalta. Johannes muun muassa kertoi Palladiokselle, että tästä tulisi myöhemmin piispa. 90-vuotias Johannes sai Jumalalta etukäteen tiedon myös kuolemastaan. Viimeisenä kolmena elinpäivänään hän ei enää ottanut vastaan vieraita. Sen sijaan hän polvistui rukoilemaan ja kolmen päivän kuluttua hän nukkui kuolonuneen.

Sanotaan, että Johanneksen maineen pyhänä miehenä voitti vain pyhittäjä Antonios Suuri (17.1.). Hänen nöyryyttään ja kuuliaisuuttaan arvostettiin laajalti. Pyhää Johannesta ihailivat hänen aikalaisensa pyhät Hieronymus (15.6.), Augustinus Hippolainen (15.6.) ja Johannes Cassianus (29.2.). Pyhän Johanneksen muistopäivä roomalaiskatolisessa kirkossa on 19.3. ja koptilaisessa kirkossa 17.11.

Pyhä Matrona eli 300-luvulla ja oli jalosyntyisen juutalaisnaisen Pautillan palvelijatar. Hänen emäntänsä oli Tessalonikassa palvelevan keisarillisen sotaväen ylipäällikön vaimo. Pautilla kävi päivittäin synagogassa, ja Matrona saattoi häntä aina synagogan ovelle saakka. Hän itse oli kristitty ja rukoili salaa Herraa Jeesusta. Sillä välin kun Matronan emäntä oli synagogassa, hän itse kiiruhti kirkkoon, mutta huolehti tarkkaan, että oli aina synagogan ovella odottamassa, kun Pautilla tuli sieltä ulos.

Kun juutalaisten pääsiäinen koitti, Matrona tahtoi olla läsnä kristittyjen suuren viikon palveluksissa, jotka johdattavat uskovia ylösnousemuksen juhlaan. Palvelukset olivat pitkiä, ja kerran Matrona tuli myöhässä synagogan ovelle. Yksi hänen palvelijatovereistaan ilmiantoi hänet heidän emännälleen paljastaen, että Matrona oli kristitty. Pautilla raivostui tästä ja huusi, että jos kerran Matrona oli pettänyt häntä tässä suhteessa, hän petkutti muissakin asioissa. Hän määräsi muut palvelijat kiinnittämään Matronan hihnoilla rangaistuspenkkiin ja lyömään häntä ruokosauvoilla.

Pautillan syytöksiin Matrona vastasi: ”Myönnän kyllä, että olen kristitty, mutta olen aina totellut sinua kaikissa muissa paitsi uskoani koskevissa asioissa. Miksi siis olet antanut raadella ruumistani tällä tavoin? Jos tahdot tappaa minut sen vuoksi, että palvon Jeesusta Kristusta, sinulla on täysi valta minun ruumiiseeni. Mutta minun sieluani sinä et vallitse, sillä se kuuluu ainoastaan Jumalalle. En pelkää sinun kidutuksiasi, sillä Herrani Jeesus Kristus tulee minun avukseni!”

Matrona heitettiin vankilaan kolmeksi päiväksi, ja kun vankisellin ovi avattiin, Pautilla näki hämmästyksekseen hänen olevan täysin kunnossa. Lyönneistä ei näkynyt jälkeäkään. Kasvot loistaen hän lauloi ylistystä Herralle. Silloin Pautilla luovutti Matronan uudelleen ruoskittavaksi vielä pahemmin kuin ensimmäisellä kerralla. Sama toistui kolme kertaa. Lopulta Matronan ruumis ei enää kestänyt yhä uusia pieksemisiä. Kuolinhetkellään hän huudahti: ”Herra Jeesus, Sinä minun puhtahin Vapahtajani, jonka vuoksi olen kärsinyt kaikki nämä kidutukset, ota nyt minut vastaan marttyyriesi joukkoon!”

Pautilla naamioi Matronan kuoleman onnettomuudeksi. Hän antoi heittää tämän ruumiin alas kalliolta, ettei häntä syytettäisi murhasta. Joidenkin tietojen mukaan Pautilla myöhemmin liukastui ja putosi viinikuurnaan loukaten itsensä niin pahoin, että menehtyi.

Tessalonikan arkkipiispa Aleksanteri siirsi 500-luvulla pyhän Matronan reliikit kaupunginmuurien sisälle paikkaan, johon hän rakennutti tälle omistetun Pyhän Matronan kirkon.

Pyhä Paavali syntyi 800-luvun puolivälissä Konstantinopolissa hurskaaseen ja varakkaaseen perheeseen. Hänen veljensä oli pyhä ihmeidentekijä Pietari, Argoksen piispa (3.5.). Vartuttuaan Paavali kävi tapaamassa erakko Pietaria, joka oli tunnettu ihmeteoistaan ja profetioistaan ja jota keisari oli turhaan yrittänyt saada muuttamaan hoviin. Pietari vihki Paavalin ja hänen nuoremman veljensä munkiksi ja opetti heille askeettisen elämän perusteet. Poikien esimerkkiä seurasivat pian heidän vanhempansa ja sisarensa ja lopuksi vielä sisarussarjan nuorimmat Pietari ja Platon, jotka myös vihkiytyivät luostarielämään. Paavali toimi heidän hengellisenä isänään ja osoitti heille omalla esimerkillään, mitä munkkeus käytännössä on.

Paavali rakasti luostariaan eikä olisi tahtonut jättää sitä, mutta patriarkka Nikolaos I Mystikko (16.5.) tahtoi ”asettaa lampun lampunjalkaan” (Matt. 5:15). Toisen patriarkkakautensa aikana (912–925) hän vihki Paavalin Korintin piispaksi.

Kun keisari Leo IV:n neljäs avioliitto jakoi mielipiteitä kirkossa, pyhä Paavali toimi rauhan ja sovun rakentajana. Hänen veljensä Pietari oli tullut hänen suojiinsa Korinttiin peläten, että patriarkka painostaisi häntäkin vihkiytymään piispaksi. Kävi kuitenkin niin, että kun Argoksen asukkaat piispansa kuoltua kääntyivät Paavalin puoleen pyytäen neuvoa uuden piispan valitsemisessa, Paavali itse vihki heille piispaksi Pietarin, tulevan ihmeidentekijän. Pyhä Paavali jatkoi hengellisen laumansa johtamista Korintissa läheisessä yhteistyössä veljensä Pietarin kanssa aina autuaaseen kuolemaansa saakka.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.