Ristin ylentämisen jälkijuhla
Pt. Eumenios Gortynalainen († n. 670)
P. Ariadne Fryygialainen († n. 150)
Ef. 1:22–2:3
22 Jumala on alistanut kaiken Kristuksen valtaan ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi. 23 Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää. 2:1 Jumala on tehnyt eläviksi teidät, jotka olitte kuolleita rikkomustenne ja syntienne tähden. 2 Ennen te elitte niiden vallassa tämän maailman menon mukaan, totellen avaruuden henkivaltojen hallitsijaa, sitä henkeä, joka yhä vaikuttaa tottelemattomissa ihmisissä. 3 Heidän joukossaan mekin kaikki ennen elimme noudattaen oman luontomme haluja ja tehden niin kuin ruumiimme ja mielemme tahtoivat, ja näin olimme luonnostamme vihan alaisia niin kuin kaikki muutkin.
Siihen aikaan 19 kun Johannes nuhteli neljännesruhtinas Herodesta tämän veljen vaimon Herodiaan tähden ja moitti häntä myös muista pahoista teoista, 20 Herodes teki vielä senkin, että telkesi Johanneksen vankilaan. 21 Paljon kansaa oli kastettu. Kun myös Jeesus oli kastettu, niin taivas aukeni hänen rukoillessaan 22 ja Pyhä Henki laskeutui hänen ylleen näkyvässä muodossa, kyyhkysen kaltaisena. Ja taivaasta kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt."
Päivän synaksario
18.9.
Pyhä Ariadne eli keisarien Hadrianuksen (117-138) ja Antoninus Piuksen (138-161) aikana. Hän oli Fryygiassa sijaitsevan Prymnesoksen kaupunginjohtajan orjatar. Koska Ariadne kieltäytyi menemästä isäntänsä perheen kanssa epäjumalien temppeliin juhlimaan perheen pojan syntymäpäivää, isäntä vihastui häneen ja antoi lyödä häntä. Kun Ariadne tunnustautui kristityksi, hänet heitettiin vankilaan, missä hänet jätettiin kokonaan ilman ruokaa. Sotilaat kiduttivat häntä repimällä rautapiikeillä hänen kylkiään.
Lopulta Ariadne kuitenkin päästettiin vapaaksi. Hän lähti heti pakoon vuorille, mutta hänen isäntänsä lähetti miehiään hänen peräänsä. Kun nämä lähestyivät miekat ojossa, Ariadne pyysi Jumalalta apua. Silloin tapahtui, että läheinen kallio avautui ja otti hänet suojaansa. Kallion sisällä pyhä Ariadne antoi henkensä Jumalan käsiin. Samalla vainoojille ilmestyi Jumalan enkeleitä pelottavien ratsastajien hahmossa. Nähdessään tämän miehet joutuivat kauhun valtaan, menettivät järkensä ja alkoivat surmata toisiaan.
600-luvulla Kreetalla syntynyt pyhä Eumenios omistautui varhaislapsuudestaan saakka ankaralle askeesille ja äärimmäiselle kieltäymykselle, joihin liittyi syvä nöyryys. Hän katseli maailmaa kyynelten lävitse eikä kukaan koskaan kuullut hänen arvostelevan ketään tai välittävän kuunnella juoruilua. Kun Gortynian asukkaat näkivät Eumenioksen suuren hurskauden, he vaativat häntä ryhtymään heidän piispakseen.
Eumenios hoiti kaikki tehtävänsä viisaasti pysyen koko ajan kuuliaisena Pyhälle Hengelle. Hän teki rukouksillaan monia ihmeitä. Jumalan tahdon täyttäen hän kävi Roomassa, jossa hän valaisi koko kaupunkia jumalallisilla opetuksillaan ja ihmeteoillaan. Sieltä hän matkusti Thebaisiin, jossa hän ihmetekoja mitenkään tavoittelematta tuli kuitenkin rukouksellaan päättäneeksi pitkän kuivuuden. Thebaisissa hän nukkui pois ja pääsi Herran lepoon. Uskovaiset lähettivät hänen pyhän ruumiinsa haudattavaksi hänen kotiseudulleen Raksokseen, jossa hänen edeltäjänsä pyhän Kyrilloksen (4.6.) ruumis jo oli.
Autuas isä Arkadi jätti nuorena vanhempansa ja meni novgorodilaiseen Pyhän Georgioksen luostariin, missä hän kohosi hartautensa ja hyveellisyytensä tähden luostarin igumeniksi. Ihmisten kateuden ja paholaisen juonittelujen johdosta hänet karkotettiin luostarista. Vuonna 1153 hän asettui asumattomaan paikkaan Novgorodin lähelle ja perusti sinne luostarin Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen kunniaksi. Kolmen vuoden kuluttua hänet valittiin kansankokouksessa Novgorodin piispaksi. Hän johti hiippakuntaansa kahdeksan vuoden ajan ja kuoli rauhassa vuonna 1162 tai 1163.
Pyhittäjä Ilarion – maallikkonimeltään Rodion Ponomarev – syntyi pääsiäisyönä vuonna 1805. Hänestä kasvoi harrasmielinen nuori mies, joka noudatti tinkimättä kirkon sääntöjä ja taisteli Saratovissa paikallisen piispan suojeluksessa erilaisia lahkolaisia vastaan ja puolusti ortodoksisuuden puhtautta. Vähitellen hänen mielessään kypsyi päätös jättää kaikki ja seurata Kristusta. Hän kiersi kahden vuoden ajan Venäjän tunnetuimpia luostareita, ja Optinasta hän löysi etsimänsä: ohjaajavanhusjärjestelmän ja hengenkantajaisiä, jotka pystyisivät Jumalan avulla tekemään hänestäkin taivasten valtakunnan perillisen. Maaliskuussa 1839 hänet liitettiin skiitan veljestöön.
Tuohon aikaan Optinan veljestön hengellisestä ohjauksesta vastasivat vanhukset Leonid (suureen skeemaan vihittynä Leo, muistopäivä 11.10.) ja Makari (7.9.). Rodionin naapurikeljassa asui entinen Valamon igumeni isä Varlaam, jonka viisailla neuvoilla ja esimerkillä oli hyvä vaikutus uuteen kilvoittelijaan. Veljestö kävi synnintunnustuksella isä Makarin luona, mutta sen lisäksi Rodion kävi joka päivä kertomassa ajatuksensa vanhus Leonidille. Pian luostariin tulonsa jälkeen Rodion määrättiin skiitan johtajan isä Makarin keljapalvelijaksi, mitä kuuliaisuustehtävää hän hoiti 20 vuoden ajan aina isä Makarin kuolemaan saakka. Munkiksi vihittäessä Rodion sai nimen Ilarion. Otettuaan kantaakseen “kuuliaisuuden pelastavaisen ristin” Ilarion pakotti itseään myös ruumiilliseen vaivannäköön. Kahdentoista vuoden ajan hän hoiti keljapalvelijan tehtävien ohella skiitan kasvimaata ja puutarhaa, keitti kaljaa, leipoi leipää ja oli mehiläistenhoitajana.
Viimeisinä elinpäivinään isä Makari siunasi Ilarionin ja toisen oppilaansa, pyhittäjä Amvrosin (10.10.), jatkamaan ohjaajavanhusperinnettä ja jätti hengelliset lapsensa heidän huostaansa. Vuodesta 1863 Ilarion toimi skiitan johtajana ja luostarin rippi-isänä.
Vuonna 1870 vanhus Ilarionin terveys alkoi horjua, ja pari vuotta myöhemmin hän joutui lopullisesti vuoteenomaksi. Sairautensa aikanakin hän huolehti rippilapsistaan ja oli aina valmis auttamaan heitä sekä hengellisissä että maallisissa asioissa. Hänellä oli hengellisen harkintakyvyn, selvänäköisyyden ja opettamisen lahja, mutta hänen osakseen ei tullut pelkkää kunnioitusta ja rakkautta vaan ajoittain myös herjauksia ja panettelua. Kaiken hän kesti nöyrästi ja ihmisten heikkouksia ymmärtäen. Hän opetti suhtautumaan loukkauksiin vihastumatta ja itseä syyttäen, sillä Jumala kaitselmuksessaan lähettää meille loukkauksia syntiemme tähden ja sielumme hyödyksi. Maaliskuussa 1872 pyhittäjä Ilarion vihittiin suureen skeemaan, jolloin hän sai entisen Rodion-nimensä takaisin. Hän ennusti kuolinpäivänsä neljä viikkoa ennen kuolemaansa. Syyskuun 18. päivänä 1873 hän osallistui pyhään ehtoolliseen ja nukkui pois rauhassa ollen loppuun asti täysissä tajuissaan.
Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.