Kuopion ortodoksinen seurakunta

Jumalanpalvelukset ja muut tapahtumat

Uusimmat uutiset

Tyhjän haudan ihme

Ei iso kivi, jonka oli vierittänyt haudan suulle kunniallinen Joosef Arimatialainen, ei sinetti, jolla Vapahtajan viholliset olivat sulkeneet hautakiven eikä Elämänantajan haudalle asetettu sotilasvartio voineet pidättää haudassa Vapahtajan puhtainta ruumista.

Ei kukaan ruumiillinen olento nähnyt Vapahtajan kuolleista ylösnousemusta. Siksi tapahtuma oli opetuslapsille pelottava: mihin uskoa, kun kaikki oli tapahtunut valtavan nopeasti. Ehkäpä ylösnousemus oli salattu, sillä Vapahtajan sanojen mukaan ”autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.” (Joh. 20:20)

Ensimmäisenä saivat tiedon Vapahtajan ylösnousemuksesta mirhankantajanaiset Hänen haudallaan istuvalta enkeliltä. Mirhankantajanaisille ilmestymisensä jälkeen ilmestyi Vapahtaja samana päivänä apostoli Pietarille, sitten Emmaukseen matkalla oleville kahdelle opetuslapselle ja saman päivän iltana yhdelletoista opetuslapselle, jotka olivat koolla lukittujen ovien takana, koska he pelkäsivät juutalaisia.

Kristus on noussut kuolleista! Tämä on kristinuskon keskeisin julistus, jonka ympärille kirkon julistus, jumalanpalveluselämä ja hengellinen elämä rakentuvat. ”Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne.” (1 Kor.15:14)

Pääsiäisyönä saimme jälleen todistaa ja ylistää Jeesuksen Kristuksen ylösnousemusta, tyhjän haudan ihmettä. Pääsiäiskautta vietetään pääsiäisyöstä 40 päivän ajan aina Herramme Jeesuksen Kristuksen taivaaseenastumiseen eli Helatorstaihin asti ja vielä 10 päivää Pyhän Hengen vuodattamiseen eli Helluntaihin.

Ortodokseilla on tapa, joka ei jätä epäselväksi juhlakauden olemassaolosta. Tavatessamme me tervehdimme toisiamme: ”Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!” Pääsiäistroparia ”Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi!” lauletaan pääsiäiskaudella, ja samaa ilojuhlan sanomaa julistavat luterilaisetkin kirkoissaan veisaamalla virttä numero 90.

Pääsiäisen ilosanoman tulee näkyä ja tuntua kaikessa kirkon ja seurakunnan elämässä. Me palaamme arkeen pääsiäispyhien jälkeen, mutta meidän tulisi muistaa, että me voimme ja meidän tulee iloita Kristuksen ylösnousemuksesta koko pääsiäiskauden.

Tulevia tapahtumia

Kaikki tapahtumat
Joukko ihmisiä ikonimaalausten kanssa

Lähimmäisen hyväksi, Jumalan kunniaksi

Seurakuntamme tarjoaa jäsenille erilaisia tapahtumia, kokoontumisia ja harrastuksia.

Ortodoksinen risti

Kasteet, hautajaiset, häät ja muut toimitukset

Olemme mukana monissa elämäsi merkittävimmissä juhlissa ja hetkissä. Löydät sivuiltamme paljon tarkkaa tietoa kaikista pyhistä toimituksistamme.

Avoimet ovet, pitkät perinteet

Seurakunnassa asioita pohditaan, päätetään ja tehdään usein yhteistyön voimalla.

Seurakunnalla on pitkät perinteet jo vuodesta 1846, ja se näkyy alueella selvästi. Alueelle saapuneet rakensivat vanhalla taidolla, käsityöllä ahkerasti pyhäkköjä joista monet ovat vieläkin upeassa kunnossa.

Nuoret opintoretkellä