Rautalammin ja Kuopion seurakunnat tiivistävät yhteistyötään

Lähde: www.ort.fi

Kuopion seurakunnan kirkkoherra hoitaa ensi vuoden alusta lähtien myös Rautalammin seurakunnan kirkkoherran hallinnollisia tehtäviä.

Uuteen seurakuntajakoon siirtyminen tuo muutoksia myös Kuopion ja Karjalan hiippakunnan rakenteeseen. Neuvottelut ovat vielä osin kesken, mutta tavoitteena on, että Kuopion, Rautalammin ja Iisalmen seurakunnat yhdistyvät uudeksi seurakunnaksi vuoden 2021 alusta.

Lähestyvän muutoksen ja Rautalammin seurakunnan heikon taloudellisen tilanteen vuoksi Rautalammin ja Kuopion seurakunnat tiivistävät yhteistyötään jo vuoden 2020 alusta.

Rautalammin seurakunnan jumalanpalveluksista ja kirkollisista toimituksista huolehtii 1.1.2020 alkaen Kuopion seurakunnan läntisen alueen työpari, jonka muodostavat isä Harri Peiponen ja kanttori Eija Honkaselkä. Samalla Kuopion seurakunnan kirkkoherra isä Timo Honkaselkä ottaa vastuulleen Rautalammin seurakunnan kirkkoherran hallinnolliset tehtävät.

Rautalammin virkatalossa sijainneen kanslian toiminta päättyy. Kansliatehtävistä on vastannut kirkkoherra, joten järjestely ei vaikuta henkilöstön määrään. Vuoden alusta Rautalammin seurakunnan toimitusvarauksista ja muista kanslia-asiointia edellyttävistä asioista vastaa Kuopion ortodoksisen seurakunnan kirkkoherranvirasto.

Rautalammin seurakunnassa kirkkoherran tehtävistä vastannut isä Otto Laukkarinen siirtyy vuoden vaihteessa Kuopion seurakunnan toisen papin sijaiseksi. Isä Arto Leskinen siirtyy puolestaan väliaikaisesti Iisalmen kirkkoherraksi vuoden 2020 alusta.

Rautalammin seurakunnan alueeseen kuuluvissa Hankasalmen ja Konneveden kunnissa pyritään lisäämään yhteistyötä Jyväskylän ortodoksisen seurakunnan kanssa. Vuoden 2021 seurakuntauudistuksessa nämä kunnat yhdistyvät muiden Rautalammin seurakunnan alueeseen liittyvien kuntien mukana Kuopion ortodoksiseen seurakuntaan, mutta jatkossa tutkitaan mahdollisuutta liittää ne osaksi Jyväskylän ortodoksista seurakuntaa.