Marttyyripiispa Dionysios Areiopagita

Pyhä Dionysios Areiopagita eli Ateenassa ensimmäisellä vuosisadalla. Hän oli jalosukuisesta ja varakkaasta perheestä ja sai aikansa parhaan kasvatuksen ja koulutuksen. Dionysios opiskeli astronomiaa Egyptin Heliopoliksessa. Siellä hän sai todistaa auringonpimennystä, joka tapahtui Herran Jeesuksen Kristuksen ristiinnaulitsemisen hetkellä. Dionysioksen kerrotaan lausuneen tuolloin: ”Nyt joko Jumala kärsii tai tälle maailmalle tulee loppu!”

Ateenaan palattuaan Dionysios valittiin viisautensa ja hyveellisyytensä ansiosta yhdeksi Ateenan Areiopagin eli korkeimman oikeuden neuvoston yhdeksästä jäsenestä. Kun apostoli Paavali Pyhän Hengen johdattamana tuli kaupunkiin, Dionysios kutsui hänet Areiopagille kertomaan tarkemmin julistamastaan uudesta opista. Pyhä apostoli astui keskelle Areiopagia ja alkoi puhua taivaallista viisautta, joka murskasi ateenalaisten filosofien viisauden. Hän ilmoitti, että se tuntematon Jumala, josta heidän hapuileva järkensä oli saavuttanut heikon ymmärryksen, oli taivaan ja maan Herra: ”Hän on luonut koko maailman ja kaiken mitä siinä on. Hän ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä eikä Häntä tarvitse palvella ihmiskäsin, ikään kuin Hän tarvitsisi jotakin, sillä Hän itse antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun.” Paavali kertoi myös, kuinka ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja että ”Jumala ei ole kaukana yhdestäkään meistä: Hänessä me elämme, liikumme ja olemme.” (Ap.t. 17:23-28)

Paavali opetti, että ihminen on kutsuttu osallistumaan jumalalliseen elämään Jumalan Pojassa Jeesuksessa Kristuksessa, joka on noussut kuolleista ja on tuleva tuomitsemaan maailman. Ylösnousemuksesta kuullessaan suurin osa kuulijoista alkoi pilkata Paavalia, sillä ajatus ei sopinut heidän käsityksiinsä, jotka olivat tämän maailman viisauden hämärtämiä. Mutta muutamien sydämiä Paavalin sanat koskettivat. Näiden joukossa olivat Dionysios ja hänen mestarinsa Hieroteos. Heidän Egyptissä näkemänsä auringonpimennys oli valmistanut heitä ottamaan vastaan Hänet, joka ylittää luonnonlait silloin kun tahtoo. He kuuntelivat mielellään pyhää apostolia ja pyysivät häntä kastamaan heidät.

Dionysios pysytteli Paavalin seurassa, ja myöhemmin Paavali vihki Hieroteoksen Ateenan piispaksi. Hieroteos ei kirjoittanut mitään, mutta opetti näkemänsä jumalalliset salaisuudet Dionysiokselle suullisesti. Pyhästä Dionysioksesta tuli Ateenan toinen piispa oppi-isänsä Hieroteoksen jälkeen. Hän matkusti Jerusalemiin ja oli paikalla näkemässä Jumalanäidin hautaamisen. Ateenaan palattuaan hän omistautui evankeliumin levittämiseen ja hengellisen laumansa opettamiseen. Hän vieraili Roomassa tapaamassa Paavalia vähän ennen tämän kuolemaa ja kertoi hänelle lähetystyönsä tuloksista. Samalla matkalla hän sai vielä nähdä Paavalin marttyyrikuoleman.

Pyhän Dionysioksen elämän viimeiset vaiheet ovat hämärän peitossa. 800-luvulla hänet yhdistettiin samannimiseen Pariisin piispaan (9.10.), joka kärsi marttyyrikuoleman 200-luvulla. Pyhän Dionysioksen kallo on kunnioitettavana Dokhiarun luostarissa Athoksella, jolle sen lahjoitti keisari Aleksios Komnenos 1000-luvulla.

Pyhän Dionysioksen nimissä on suuri määrä erittäin merkittäviä kirjoituksia. Niiden on perinteisesti uskottu olevan hänen itse kirjoittamiaan, mutta mitä ilmeisimmin ne ovat peräisin Syyrian alueelta vuoden 500 tienoilta. Kirjoitukset käsittelevät taivaallista hierarkiaa, kirkollista hierarkiaa, Jumalan nimiä ja mystistä teologiaa. Niissä uusplatonisen filosofian ajattelutapa yhdistetään kauniisti kristilliseen totuuteen. Lisäksi tunnetaan eräitä hänen nimissään olevia kirjeitä.