Pappismarttyyri Isidor Tarttolainen ja hänen 72 seurakuntalaistaan

Saksalainen ritarikunta valloitti Jurjevin (nyk. Tartto) kaupungin 1200-luvun alussa ja alkoi käännyttää sen ortodoksista väestöä roomalaiskatolisuuteen. 1400-luvun loppupuolella kaupungissa oli enää kaksi ortodoksista kirkkoa, joissa palveli kaksi pappia, Johannes ja Isidor. Kun saksalaiset yrittivät uhkauksin pakottaa ortodokseja kääntymään katolisuuteen, pappi Johannes siirtyi Pihkovaan, jossa hän vihkiytyi munkiksi ja perusti kuuluisan Pihkovan luolaluostarin. Siellä hän eli pyhästi autuaaseen kuolemaansa asti. Kirkko kunnioittaa häntä pyhittäjä Joona Pihkovalaisen nimellä (29.3.). Isidor puolestaan pysyi Tartossa palvellen nuhteettomasti Pyhän Nikolaoksen kirkossa, loistaen kuin tähti hengellisen laumansa keskellä.

Viimein Tarton kaupunginvanhin panetteli Isidoria katoliselle piispalle ja kaupungin johtomiehille väittäen tämän herjaavan katolista uskoa, mikä herätti kaupunginjohtajissa raivoa Isidoria kohtaan. Herran kasteen juhlana 6. tammikuuta vuonna 1472 pappi Isidor oli seurakuntalaisineen Emajoella toimittamassa suurta vedenpyhitystä. Kun hän näin oli Jordanin veden äärellä, saksalaiset pidättivät hänet ja raahasivat hänet seurakuntalaisineen piispan ja kaupungintuomareiden eteen, jotka painostivat häntä luopumaan uskostaan. Isidor seurakuntalaisineen tunnusti kuitenkin horjumatta ja yksimielisesti uskollisuutensa ortodoksiselle kirkolle osoittaen samalla katolilaisten erehdykset. Kiivastuneena piispa heitätti heidät vankilaan, jossa Isidor opetti ja rohkaisi laumaansa: ”Veljet ja hengelliset lapseni”, hän sanoi, ”Herra on koonnut teidät kanssani tähän hengelliseen kilvoitukseen haluten antaa meille kuihtumattomat seppeleet. Älkää pelätkö kärsimyksiä, vaan seisokaa horjumatta kuin kunnon sotilaat, jotta teistä tulisi Kristuksen marttyyreja tämän sukupolven joukossa.” Hän antoi seurakuntalaisilleen ehtoollisen mukanaan tuomista pyhitetyistä ehtoollislahjoista. Kaikki tulivat täyteen hengellistä iloa ja veisasivat yhdessä suureen ääneen marttyyrien troparin: ”Te, pyhät marttyyrit, jotka olette jalosti kilvoitelleet ja olette kruunatut, rukoilkaa edestämme Herraa, että Hän meidän sielujamme armahtaisi.”

Tämän jälkeen Isidor seurakuntalaisineen vietiin tuomittavaksi raastupaan, jossa heitä vielä kerran yritettiin taivuttaa liittymään katoliseen kirkkoon. Kun he vakuuttivat pysyvänsä loppuun saakka omassa uskossaan, heidät tuomittiin hukutettavaksi Emajokeen. Pappi Isidor puettiin valkoiseen papinpukuun ja upotettiin vedenpyhitystä varten tehtyyn avantoon. Hänen 72 seurakuntalaistaan kärsivät marttyyrikuoleman yhdessä hänen kanssaan. Ortodoksien joukossa oli myös nuori äiti kolmevuotiaan lapsensa kanssa. Saksalaiset ottivat lapsen äidiltä ennen kuin sysäsivät äidin veteen, mutta lapsi karkasi heidän käsistään ja tehtyään kolme kertaa ristinmerkin heittäytyi itse avantoon.

Keväällä jäiden lähdettyä marttyyrien ruumiit löydettiin Emajoen rannalta kolmen kilometrin päässä Tartosta. Ne makasivat rannalla rivissä kasvot itään päin ja pappi Isidor oli valkoisessa papinpuvussaan heidän keskellään. Tarttoon tulleet ortodoksikauppiaat hautasivat marttyyrit Pyhän Nikolaoksen kirkon viereen. Marttyyrien muistoa alettiin viettää viimeistään 1500-luvun puolivälissä, ja heidät kanonisoitiin virallisesti vuonna 1897.