Pappismarttyyri Sergei (Lebedev)

Pappismarttyyri Sergei syntyi diakoni Pavel Lebedevin perheeseen Moskovassa vuonna 1875. Perheellä oli tiivis hengellinen yhteys diakoni Feodor Solovjeviin, tulevaan Zosimovin luostarin skeemapappismunkki Aleksiin (19.9.). Sergei opiskeli pappisseminaarissa, meni naimisiin ja vuonna 1898 hänet vihittiin papiksi Novodevitšin nunnaluostarin kirkkoon. Papintyön ohella hän toimi pyhäkoulun opettajana. Vuonna 1901 hänen vaimonsa Sofia kuoli äkillisesti ja isä Sergei jäi kolmevuotiaan poikansa Boriksen huoltajaksi. Hänen kaksi sisartaan ja hänen äitinsä Maria muuttivat asumaan hänen luokseen ottaen tehtäväkseen pojan kasvattamisen.

Vaimonsa kuoleman jälkeen isä Sergei meni Zosimovin luostariin kysymään rippi-isältään Aleksilta, voisiko hän jatkaa pappina naisluostarissa, joissa tuohon aikaan palveli etupäässä naimisissa olevia pappeja, vai olisiko hänen parempi siirtyä muualle. Isä Aleksi sanoi hänelle: ”Jää luostariin. On parempi elää kyyhkysten kuin susien parissa.”

Pappismunkki Aleksi auttoi isä Sergeitä muutenkin selviytymään vaimon menetyksestä. Kerran he sattuivat olemaan yhtä aikaa Sergein Pyhän Kolminaisuuden lavrassa. Pitkän keskustelun päätteeksi he jäivät yöksi rukoilemaan luostarin pääkirkkoon. Aamun koittaessa vähän ennen puoliyöpalveluksen alkua isä Aleksi avasi pyhittäjä Sergei Radonežilaisen pyhäinjäännösarkun ja antoi Sergein suudella pyhäinjäännöksiä. Tämä kunnioitti niitä kyyneleet silmissä ja väistyi sivummalle hartaan rukoustunteen vallassa. Isä Aleksi kysyi, mitä hän oli tuntenut suudellessaan reliikkejä, mihin Sergei vastasi: ”Minusta tuntui, kuin olisin painanut kasvoni kukkivaan ruusupensaaseen, ja ilo täytti sieluni.” ”Saat olla onnellinen”, isä Aleksi sanoi, ”sillä vain harvat saavat kokea jotain sellaista”.

Tuon tapauksen jälkeen isä Sergein elämässä alkoi uusi vaihe. Hengellinen työskentely, jumalanpalvelukset, rukous, kirkkoisien kirjoitusten tutkiminen sekä papintehtävät ja uskonnonopetus täyttivät hänen päivänsä. Äitinsä pyynnöstä hän lupasi olla vihkiytymättä munkiksi niin pitkään kuin tämä eläisi. Isä Sergein hengellisyys ja harras palvelutapa pantiin merkille. Hän sai tehtäväkseen opettaa vastavihittyjä pappeja, joita lähetettiin Novodevitšin luostariin harjoittelemaan hänen ohjauksessaan. Hänen saarnansa ja opetuspuheensa kokosivat suurin joukoin kuulijoita. Vuonna 1920 hän sai rovastin arvon.

Keväällä 1922 isä Sergei pidätettiin ensimmäisen kerran kirkon kalleuksien takavarikoinnin vastustamiseen liittyvässä oikeusjutussa. Häntä syytettiin kuulumisesta rikolliseen, patriarkka Tiihonin johtamaan yhteisöön ja kansan kiihottamisesta neuvostovaltaa vastaan. Seuraavana vuonna hänet vapautettiin. Novodevitšin luostari oli suljettu ja hän alkoi palvella seurakuntapappina.

Vuonna 1931 seurasi toinen pidätys. Isä Sergeitä syytettiin vastavallankumouksellisesta toiminnasta sillä perusteella, että hänen kuvansa oli julkaistu New York Times -lehdessä. Kuvassa isä Sergei oli Novodevitšin luostarin pihalla siunaamassa seurakuntalaisia. Kuvatekstissä hänen todettiin olevan yksi velvollisuutensa rehellisesti suorittavista papeista. Hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi karkotukseen. Ensimmäisessä karkotuspaikassa Velikij Ustjugissa elämä ei ollut kohtuuttoman raskasta. Sieltä hänet kuitenkin siirrettiin toisten pappien kanssa erääseen kylään ja lopulta aivan syrjäseudulle. Omaisilleen lähettämässään kirjeessä hän nimitti viimeistä siirtoa ”kävelyksi, johon liittyi täydellinen pidättyminen ruoasta ja levosta”. Joutilaisuutta välttääkseen isä Sergei kirjoitti karkotuspaikastaan paljon kirjeitä. Yhdessä toisten karkotettujen pappien kanssa hän toimitti jumalanpalveluksia talossa, jossa asui, ja tutki jatkuvasti Raamattua.

Karkotusajan päätyttyä isä Sergei palasi Moskovaan. Hän toimi jonkin aikaa patriarkan viranhoitajan sijaisen metropoliitta Sergein sihteerinä, minkä toimen hän sai pystyäkseen elättämään äitinsä ja kaksi sisartaan. Samalla hän palveli pappina eräässä Moskovan alueen kirkossa.

Tammikuussa 1938 häntä tultiin jälleen pidättämään. Hän hyvästeli äitinsä kumartumalla maahan tämän edessä ja sanoi: ”Äiti, emme enää tapaa tässä elämässä.” Oikeudenkäynnissä häntä syytettiin väärien todisteiden nojalla vastavallankumouksellisesta toiminnasta ja tuomittiin kuolemaan. Tuomio pantiin toimeen Butovon ampumakentällä Moskovan lähellä. Isä Sergei haudattiin tuntemattomaan joukkohautaan.