Pyhä Beuno Walesilainen

Pyhä Beuno1 syntyi kuudennella vuosisadalla. Hän oli ylhäistä sukua ja kotoisin Clwydistä. Beunon isä oli nimeltään Beugi (Hywgi) ja hänen isoisänsä oli Walesin kuninkaallisia. Beuno oli myös pyhän neitsytmarttyyri Winefride Treffynnonlaisen (3.11) eno.

Beunon vanhemmat olivat kauan toivoneet poikalasta mutta turhaan. Vanhempien jo luovuttua toivosta enkeli ilmestyi heille ja ilmoitti pojan syntymästä. Vartuttuaan nuorukaiseksi Beuno lähti opiskelemaan Herefordshireen. Opintojen päätyttyä hän jätti vanhempiensa kodin mennäkseen luostariin. Kilvoiteltuaan luostarissa jonkin aikaa Beuno lähti sieltä ja perusti oman luostariyhteisön Caernarvonshiressa sijaitsevaan Clynnogiin. Veljestönsä lisäksi Beuno toimi myös sisarentyttärensä Winefriden hengellisenä ohjaajana.

Beunon elämän suuri käänne liittyi alueen valtaapitävien välienselvittelyyn. Pohjois-Walesin hallitsija Cadvan voitti taistelussa Northumberlandian hallitsija Ethelredin, joka oli vuoden 607 tienoilla surmauttanut verilöylyssä Bangorin munkit. Pyhä Beuno lahjoitti Cadvanille kultaisen valtikan. Kiitokseksi tästä Cadvan lupasi Beunolle maa-alueen luostarin rakentamista varten.

Hallitsijan lahjoittama maatila sijaitsi lähellä ”Beunon lähteenä” (Fynnon Beuno) tunnettua paikkaa Llanwundassa. Kun Beuno oli jo laskemassa luostarinsa perustusta, hänen luokseen saapui nainen käsivarsillaan pienokainen. Nainen ilmoitti, että maa-alue oli lapsen isänperintö. Beuno huolestui kuulemastaan. Hän otti naisen mukaansa ja meni hallitsija Cadvanin luo.

Beuno ilmoitti Cadvanille, ettei hän voinut pyhittää Jumalalle toisten perintömaata. Cadvan ei kuitenkaan suostunut kuuntelemaan, ja Beuno päätti jo luopua hankkeesta. Hallitsija Cadvanin serkku Gwyddeiant ratkaisi tilanteen lupaamalla Beunon luostaria varten oman perintömaansa, joka sijaitsi Clynnog Fawrissa. Beuno rakensi paikalle kirkon vuoden 616 tienoilla. Hallitsija Cadvan kuoli samoihin aikoihin. Hänen seuraajansa hallitsijanistuimelle oli hänen poikansa Cadwallon. Uusi hallitsija kohteli Beunoa ja tämän luostaria isäänsäkin avokätisemmin.

Pyhä Beuno teki useita ihmeitä. Kerran hänen luokseen tuli mies, joka oli menettänyt onnettomuudessa kulmakarvansa. Beuno kosketti miehen kulmia sauvansa rautaisella päällä ja ne paranivat. Kiitokseksi parantunut mies rakennutti kirkon neljän mailin päähän Clynnogista. Kirkon nimi on vielä nykyäänkin Llanael Hayarn, mikä merkitsee rautaisen kulmakarvan kirkkoa.

Myöhemmin Beuno tai hänen oppilaansa perustivat useita muitakin luostareita Itä-Walesiin ja Clwydiin. Beuno tuli myös tunnetuksi ihmeistä, jotka tapahtuivat hänen esirukoustensa kautta. Kuuluisimpia ovat kolme tapausta, joissa pyhän Beunon rukoukset herättivät ihmisen kuolleista. Tämän lisäksi Beunon mainetta lisäsivät hänen puheenlahjansa, jotka tekivät suuren vaikutuksen moniin Pohjois-Walesin asukkaisiin.

Pyhä Beuno nukkui kuolonuneen vuoden 630 tienoilla. Hänet haudattiin Clynnog Fawriin. Myöhemmin hänen reliikkinsä siirrettiin uuteen kirkkoon (Eglwys y Bedd), jossa niiden äärellä on tapahtunut useita ihmeitä. Pyhän Beunon kunnioittaminen säilyi uskonpuhdistuksenkin yli. Englannin kuningatar Elisabeth I:n aikakaudelta on säilynyt dokumentteja, joissa valitetaan ihmisten tapaa uhrata lampaita ja vasikoita pyhän Beunon haudan luona. Vielä 1700-luvun lopulla sairaita lapsia kylvetettiin parantumisen toivossa pyhän Beunon kaivossa (Ffynnon Beuno), joka on säilynyt nykyaikoihin saakka. Pyhä Beuno nimetäänkin usein Pohjois-Walesin tärkeimmäksi paikallispyhäksi.


1 Tunnetaan myös nimellä Beunor.