Pyhä Elisabet Ihmeidentekijä

Pyhä Elisabet vaikutti mitä ilmeisemmin 400-luvulla. Hänen vanhempansa Eunomianos ja Eufemia asuivat Traakian Herakleiassa ja olivat hurskaita kristittyjä. He olivat kuitenkin lapsettomia, mikä teki heidät surullisiksi. Päivittäin he pyysivät Jumalaa antamaan heille lapsen.

Kuudentenatoista aviovuotenaan Eunomianos ja Eufemia osallistuivat muiden kaupunkilaisten kanssa pyhän marttyyri Glykerian (13.5.) muistopäivän juhlallisuuksiin. Koska Glykeriaa pidettiin erityisesti Herakleian suojeluspyhänä, kokoöiset vigiliat ja ristisaatot jatkuivat alueella kokonaisen viikon ajan. Erään ristisaaton ja jumalanpalveluksen jälkeen Eunomianos ja Eufemia jäivät kahdestaan kirkkoon. He rukoilivat hartaasti toisella vuosisadalla elänyttä pyhää marttyyria vapauttamaan heidät lapsettomuudesta.

Keskiyöllä aviopari lopetti hetkeksi rukouksensa ja päätti levätä kirkon lattialla. Tuolloin Eunomianos näki unessa pyhän Glykerian. Pyhä marttyyri kysyi mieheltä, miksi tämä pyysi häneltä sellaista, mitä vain Jumala saattoi antaa. Marttyyri kuitenkin lupasi, että Jumala siunaisi avioparia lapsella, mikäli aviomies kilvoittelisi nöyryydessä. Glykeria sanoi myös, että avioparin tulisi nimetä tuleva lapsi Elisabetiksi. Eunomianos lupasi toimia Glykerian kehotusten mukaan. Herättyään Eunomianos kertoi heti näystä vaimolleen. Eufemia sanoi nähneensä samanlaisen näyn. Pian tämän jälkeen Eufemia tuli raskaaksi ja yhdeksän kuukauden kuluttua hän synnytti tyttölapsen, jolle vanhemmat antoivat näkynsä mukaan nimeksi Elisabet.

Elisabet oppi lukemaan jo kolmevuotiaana. Hänen isänsä antoi hänelle luettavaksi pyhien elämäkertoja, joista Elisabet piti erityisen paljon. Elisabet jopa opetteli niitä ulkoa, jotta voisi toteuttaa niiden antamaa mallia omissa elämäntilanteissaan.

Elisabetin ollessa kahdentoista hänen äitinsä Eufemia kuoli. Eunomianos alkoi suunnitella tyttärelleen avioliittoa. Elisabet halusi kuitenkin Kristuksen morsiameksi, ja Eunomianos päätti siirtää asian käsittelyä myöhemmäksi. Kolmen vuoden kuluttua Eunomianos kuitenkin kuoli ja Elisabetista tuli orpo viisitoistavuotiaana.

Vihdoin Elisabet saattoi toteuttaa suunnitelmansa. Hän jakoi kaiken omaisuutensa köyhille ja vapautti perhettään palvelleet orjat. Itse hän lähti Herakleiasta ja meni Konstantinopolissa sijaitsevaan Pyhän Georgioksen luostariin, jossa hänen tätinsä kilvoitteli. Täti otti nuoren neidon kaitsettavakseen.

Luostarissa Elisabet kasvoi jatkuvan rukouksen ja kilvoittelun ilmapiirissä. Hänen oma askeettisuutensa oli tinkimätöntä. Hän söi ainoastaan yrttejä ja vihanneksia ja kieltäytyi leivästä, viinistä ja öljystä. Suuren paaston hän saattoi olla kokonaan syömättä nauttien ainoastaan pyhää ehtoollista. Yllään Elisabet piti karkeaa jouhipaitaa ja käveli avojaloin ympäri vuoden. Talvisin hänen ruumistaan kylmäsi, mutta sisäisesti hänessä paloi rakkaus Jumalaan.

Elisabet asetti itselleen myös muunlaisia kilvoittelumuotoja. Kerran hän seurasi kolmen vuoden ajan nöyrän publikaanin esimerkkiä, jonka Vapahtaja antoi kertoessaan fariseuksesta ja publikaanista (Luuk. 18:10–14). Tuona aikana Elisabet ei kertaakaan kohottanut katsettaan taivaaseen. Sisäisillä silmillään hän kuitenkin katseli jatkuvasti Kristusta, ja öisin rukoillessaan hän hohti taivaallista valoa. Kun luostarin igumenia oli kuolemassa, hän valitsi Elisabetin seuraajakseen. Pyhä patriarkka Gennadios (17.11.) siunasi Elisabetin luostarin johtajaksi.

Elisabet teki paljon ihmetekoja. Pyhittyneenä kilvoittelijana hän sai Jumalalta armolahjan parantaa niin ruumiin kuin sielunkin sairauksia. Kristus soi hänelle myös selvänäköisyyden armolahjan. Elisabet varoitti keisari Leoa, että pääkaupunkia uhkasi hirvittävä tuho vuonna 465. Tästä vaarasta oli ennustanut myös pyhä Daniel Styliitta (11.12). Kahden pyhän ansiosta pääkaupunki säästyi täydelliseltä tuholta.

Kiitollinen keisari lahjoitti Elisabetille maa-alueen luostarin rakentamista varten Hebdomon seudulta. Kyseisessä paikassa oli kuitenkin raunioita, joissa majaili vaarallinen käärme. Peto oli tappanut ja vahingoittanut useita ihmisiä, eikä kukaan uskaltanut kulkea sen pesän lähistöllä. Rohkea kilvoittelija meni kuitenkin paikalle paljasjaloin suojanaan ainoastaan risti. Elisabet murskasi hengenvaarallisen käärmeen tallaamalla sen jalkoihinsa. Näin hän vapautti kaupunkilaiset vitsauksesta.

Kun sana Elisabetin rohkeasta teosta ja muista ihmeistä levisi, yhä useampia konstantinopolilaisia alkoi saapua hänen luokseen. Tulijoiden joukossa oli useita sairaita, jotka toivoivat Elisabetin rukoilevan heidän puolestaan. Elisabetin luo tulivat myös isä ja hänen tyttärensä, joka kärsi verenvuotosairaudesta. Isä oli kuluttanut paljon rahaa lääkäreihin, mutta nämä eivät pystyneet parantamaan tyttöä. Kun isä pyysi apua Elisabetilta, tämä neuvoi isää olemaan armelias köyhille. ”Sinun tyttäresi paranee, jos uskot horjumattomasti ja olet nöyrä”, Elisabet jatkoi. Isän luvattua seurata Elisabetin ohjeita tämä otti öljyä ja voiteli sillä tyttären. Tällä tavalla Elisabet paransi Jumalan voimalla tyttären, aivan niin kuin Kristus itse oli parantanut samasta sairaudesta kärsineen naisen.

Elämänsä loppupuolella Elisabet palasi kotiseudulleen Traakiaan. Siellä hän kävi kunnioittamassa alueen pyhiä paikkoja. Pyhä Glykeria ilmestyi hänelle eräässä Jumalansynnyttäjälle omistetussa kirkossa. Elisabet ei kuitenkaan tiennyt, kuka Glykeria oli, ja kun hän tiedusteli tämän henkilöllisyyttä, marttyyri neuvoi häntä menemään pappismarttyyri Romanoksen kirkkoon. ”Minun taloni on siellä ja siellä näet minut”, Glykeria sanoi.

Kun Elisabet meni näkynsä ohjaamana Pyhän Romanoksen kirkkoon, hän näki siellä pyhän marttyyri Glykerian ikonin, josta hän tunnisti heti pyhän. Tämän jälkeen pyhä Glykeria kertoi Elisabetille ikonin kautta, että tämä saisi pian liittyä hänen seuraansa taivaallisiin esikartanoihin. Glykeria kertoi jopa Elisabetin tulevan kuolinhetken, joka oli pyhän Georgios Voittajan (23.4.) juhlan jälkeinen päivä.

Elisabet palasi luostariinsa ja antoi sisaristolleen vielä viimeiset ohjeet. Määrättynä päivänä hän nautti vielä ennen kuolemaansa pyhän ehtoollisen. Tämän jälkeen hän ojensi kätensä kohti taivasta ja lausui vanhurskaan Simeonin sanat: ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, sillä minun silmäni ovat nähneet Sinun pelastuksesi.” Tämän sanottuaan pyhä Elisabet antoi sielunsa Jumalan käsiin.

Pyhän Elisabetin ruumis säilyi turmeltumattomana ja hänen haudallaan tapahtui monia ihmeitä. Sokeat saivat näkönsä ja monet vapautuivat riivaajien vallasta, ja jopa Elisabetin haudalta otettu maa paransi ihmisiä.