Pyhä Joona, Mantšurian piispa

Pyhä esipaimen Joona (Iona) Pokrovski syntyi talonpoikaisperheen poikana Kalugan läänissä vuonna 1888 ja sai kasteessa nimen Vladimir. Kahdeksan vuoden ikäisenä hän jäi orvoksi ja kasvoi kylän diakonin perheessä, joka lähetti hänet aikanaan opiskelemaan pappisseminaariin. Sen jälkeen lahjakas nuorukainen jatkoi opintojaan Kazanin teologisessa akatemiassa. Kolmannella vuosikurssilla hänet vihittiin munkiksi, jolloin hän sai nimen Joona. Munkkivihkimyksen jälkeen hän kävi Optinan luostarissa, missä ohjaajavanhukset Joosef (Iosif) ja Anatoli opastivat häntä kilvoitteluelämään.

Opintojen päätyttyä Joonalle tarjottiin opettajan paikkaa akatemiassa. Hän otti sen vastaan vastahakoisesti kuuliaisuudesta hengellistä isäänsä vanhus Gabrielia kohtaan. Myöhemmin hänet vihittiin papiksi ja hän jatkoi opetustehtävissä akatemiassa vuoteen 1918, jolloin hän joutui pakenemaan bolševikkien vainoa Permiin. Siellä hänet pidätettiin ja pahoinpideltiin niin, että hän menetti tajuntansa.

Tobolskissa valkoisten joukot vapauttivat Joonan. Hän siirtyi Omskiin ja sai nimityksen eteläisen valkoisen armeijan vanhemmaksi papiksi. Yhdessä komppaniansa kanssa hän vetäytyi vuoriston yli Kiinan puolelle, missä oli paljon venäläisiä pakolaisia. Kiinassa pyhä Joona hakeutui Pekingin venäläiselle lähetysasemalle, missä hänet vihittiin piispaksi Mantšuriaan Kaakkois-Kiinaan.

Syksystä 1922 alkaen pyhä Joona asui ja teki työtä Mantšuriassa. Niiden kolmen vuoden ajan, jotka hän toimi piispana, hän oli laumansa hengellinen innoittaja. Hän oli rukouksen mies ja rakkauden apostoli, joka vaikutti syvällisesti kaitsemiensa ihmisten elämään. Hyväntekeväisyydellään ja hengellisyydellään hän hankki osakseen kaikkien rakkauden. Kun hän toimitti liturgiaa, jokainen sana tunkeutui kuulijoiden sydämeen. Hänen saarnansa olivat sydämeenkäyviä, ne olivat kaikki erilaisia ja niin vaikuttavia, ettei kukaan halunnut menettää niistä sanaakaan.

Käsky lähimmäisen rakastamisesta oli piispa Joonalle tärkeä, ja apostolisen saarnatehtävänsä ohella hän harjoitti monenlaista hyväntekeväisyyttä. Hän perusti ilmaisen ruokalan, kirjaston, poliklinikan ja alkeiskoulun, joihin hän värväsi pätevät opettajat ja lääkärit venäläisten pakolaisten joukosta. Lapset rakastivat häntä vielä enemmän kuin aikuiset. He kuuntelivat häntä haltioituneina uskontotunneilla ja pystyivät jälkeenpäin toistamaan tarkkaan kaiken mitä hän oli puhunut.

Piispa Joona oli erinomaisen kekseliäs ja taitava hankkimaan rahoitusta hyväntekeväisyystarkoituksiin. Hän kykeni muuttamaan minkä tahansa kituvan hankkeen kukoistavaksi ja suuntaamaan siitä koituvat tulot lasten hyväksi. Koska hän oli itse menettänyt nuorena vanhempansa, hän tunsi hyvin köyhien ja juuriltaan irti reväistyjen nuorten tarpeet. Uskon ja rakkauden voimalla hän voitti monet esteet ja perusti orpokodin, jonka suojissa asui ensimmäisenä vuotena 28 lasta.

Iloisesta ja seurallisesta luonteestaan huolimatta piispa Joona oli henkilökohtaisessa elämässään hyvin vaatimaton eikä koskaan luopunut luostarikilvoituksistaan. Sairastuttuaan angiinaan hän jatkoi laumansa epäitsekästä palvelua ajattelematta terveyttään. Eräänä päivänä hän huuhteli kurkkuaan kerosiinilla arvellen, että se voisi vaikuttaa antiseptisesti, mutta se johtikin verenmyrkytykseen.

Kun esipaimen tajusi kuolevansa, hän alkoi rauhallisesti valmistautua lähtöön. Kuolemaansa edeltävänä iltana hän hyvästeli kirkossa laumansa ja kirjoitti hengellisen testamenttinsa, jota jaettiin useita tuhansia kopioita hänen hautajaisissaan. Siinä hän kirjoittaa muun muassa: ”Aloitin palveluni täällä rakkauden apostolin sanoilla ’Lapset, rakastakaa toisianne’ ja päätän näillä samoilla sanoilla: ’Rakastakaa toisianne’. Tämä on piispanne käsky. Älkää hylätkö lapsia… Antakaa minulle anteeksi Kristuksen tähden. Älkää unohtako minua pyhissä rukouksissanne.”

Jätettyään jäähyväiset piispa puki päälleen vanhus Amvrosi Optinalaiselle kuuluneen epitrakiilin ja hihat ja alkoi lukea ääneen kuolinhetken kanonia. Sitten hän kävi vuoteeseen ja sanoi: ”Tapahtukoon Jumalan tahto. Nyt minä kuolen. Antakaa anteeksi ja rukoilkaa puolestani.” Muutaman minuutin kuluttua hänen sielunsa siirtyi toiseen maailmaan, missä ei ole kipua, surua eikä huokauksia vaan on loppumaton elämä Herran ilossa. Hautajaisia seuraavana yönä piispa Joona ilmestyi halvaantuneelle 10-vuotiaalle pojalle, joka parantui ihmeellisesti. Venäjän pakolaiskirkko kanonisoi pyhän Joonan vuonna 1996.