Pyhä Makarios, Jerusalemin piispa

Pyhä Makarios valittiin Jerusalemin piispaksi vuonna 312, kun kristittyjen vainot Rooman valtakunnassa olivat päättymässä. Jerusalemissa oli vielä tuolloin vain vähän kristittyjä. Pyhät paikat olivat edelleen raunioina parin vuosisadan takaisten juutalaissotien jäljiltä, ja Kristuksen hautapaikalle oli rakennettu roomalainen Venuksen temppeli.

Kun keisari Konstantinos Suuri alkoi suosia kristinuskoa, Makarios vetosi häneen Jerusalemin pyhien paikkojen puolesta. Makarios vastusti areiolaisuutta ja oli allekirjoittamassa Nikean kirkolliskokouksen päätöksiä. Keisari myöntyi Makarioksen pyyntöön. Roomalainen temppeli purettiin, ja Kristuksen hautaluola kaivettiin sen alta näkyviin. Makarios sai tehtäväkseen valvoa luolan ympärille rakennettavan Pyhän haudan kirkon rakennustöitä.

Vuonna 325 keisarin äiti Helena vieraili Pyhällä maalla, ja piispa Makarios kulki hänen kanssaan Betlehemissä ja pyhillä paikoilla. Vierailun aikana tapahtui ihme, jonka merkitys osoittautui käänteentekeväksi koko kirkon elämässä. Vapahtajan haudan lähellä olleista luolista löytyi kolme vanhaa ristinpuuta, ja kaikki alkoivat otaksua, että yksi niistä olisi Kristuksen.

Mutta mikä puu olisi oikea? Asia ratkesi, kun piispa Makarios kosketti jokaisella puulla erästä naista, joka oli kuolemaisillaan. Kaksi ristiä ei tehnyt naiseen minkäänlaista vaikutusta, mutta kolmannen kosketus paransi hänet. Keisarinna Helena, hänen hovinsa ja kaikki läsnäolijat alkoivat ylistää pyhää ristiä ja suudella sitä. Paikalle kerääntyi koko ajan lisää kansaa, joka halusi päästä osalliseksi samasta armovoimasta tai edes nähdä pelastuksen välikappaleen. Silloin piispa Makarios nousi korokkeelle, tarttui molemmin käsin ristiin ja nosti sen korkealle, niin että kaikki näkivät sen. Kansa huusi suureen ääneen: ”Kyrie eleison! Herra armahda!” Tästä sai alkunsa ristin ylentämisen juhla, jota pyhä kirkko yhä viettää yhtenä kirkkovuoden suurista juhlista.

Pyhä Makarios johti Pyhän haudan kirkon rakennustöitä ja näki sen valmistuvan vähä vähältä. Kirkko vihittiin syyskuun 13. päivänä vuonna 335, ja pyhä Makarios nukkui pois samana vuonna. Athanasios Suuri luonnehti Makariosta rehelliseksi ja vaatimattomaksi, apostolien kaltaiseksi mieheksi. Lännen kirkossa Makarios Jerusalemilaisen muistoa vietetään 10.3.