Pyhä marttyyri lukija Synesios

Pyhä Synesios vihittiin lukijaksi Roomassa paavi Sixtus II:n (257–258) aikana. Kerran nähdessään keisari Aureliuksen (270–275) uhraavan epäjumalille Synesios vaihtoi muutaman sanan keisarin kanssa kevyeen sävyyn ja lupasi leikillään uhrata itsekin. Keisari tarttui tähän lupaukseen, ja kun Synesios perui puheensa sanoen laskeneensa vain leikkiä, keisari luovutti hänet ruoskittavaksi. Maa värjäytyi hänen verestään, kun häntä lyötiin häränjänteillä. Seuraavana päivänä hänet pantiin makaamaan kuumalle ritilälle, jolloin hän kuuli taivaasta rohkaisevan äänen. Tuli voimakas sadekuuro, joka sammutti tulen ritilän alta.

Kidutukset eivät päättyneet tähän, vaan keisari kaivatutti syvän kaivannon, jonka pohjalle pystytettiin teräviä seipäitä. Synesios heitettiin ylhäältä niiden päälle, niin että ne puhkaisivat hänen ruumiinsa. Marttyyri säilyi kuitenkin hengissä ja hänet suljettiin henkitoreissaan Pantheoniin, mistä hänet lopulta vietiin mestattavaksi.