Pyhä marttyyri Sabbas Gootti

Pyhä Sabbas oli syntyperältään gootti ja eli Krimin alueella keisariveljesten Valentiuksen (364–375) ja Valensin (364–378) aikana. Gootit olivat 300-luvun alusta lähtien levittäytyneet Krimiltä länteen, erityisesti Tonavan varrelle Traakiaan ja Moosiaan, jossa areiolainen piispa Wulfila julisti kristinuskoa. Monet ottivat vastaan kasteen; heidän joukossaan myös pyhä Sabbas, joka omaksui kristinuskon jo nuorena ja loisti kirkkaana tähtenä kehittymättömän kansan keskellä. Hän oli lempeä, sävyisä ja nöyrä mutta uskonasioissa ehdoton. Sabbas puhui rohkeasti totuuden puolesta eikä hyväksynyt minkäänlaisia kompromisseja pakanallisten tapojen kanssa. Jumalanpalvelukset olivat hänen voimanlähteensä ja rukouksen avulla hän pyrki jatkuvasti ylläpitämään tuntoa Jumalan läsnäolosta. Hän ylenkatsoi rikkautta, paastosi ja kannusti kaikkia Jumalan mieleiseen elämään.

Kun goottien johtomiehet näkivät kristinuskon leviävän, he alkoivat pakanallisten uhripappien yllyttäminä vainota kristittyjä. Goottiruhtinas Athanarik aloitti vainon kristittyjä alamaisiaan vastaan vuonna 370. Kristittyjä painostettiin syömään epäjumalille uhrattua lihaa. Sabbaksen kotikylässä muutamat pakanat halusivat pelastaa kristinuskoon kääntyneiden läheistensä hengen ja kehottivat heitä syömään tavallista lihaa uhrilihan asemasta. Kun pyhä Sabbas kuuli tästä, hän meni kansan keskelle ja julisti: “Jos joku syö tuota lihaa, hän lakkaa heti olemasta kristitty!” Hänet karkotettiin vähäksi aikaa kylästä.

Kun Sabbas jonkin ajan kuluttua palasi takaisin kotikyläänsä, uusi vainoaalto puhkesi entistä ankarampana. Pakanakyläläiset päättivät mennä tuomarin luo vannomaan, ettei heidän kylässään ollut ainoatakaan kristittyä. Silloin Sabbas huusi kovalla äänellä: “Älkää vannoko puolestani, sillä minä olen kristitty!” Niinpä kyläläiset vannoivat tuomarille, ettei heidän kylässään ollut kuin yksi kristitty. Tuomari käski tuoda Sabbaksen kuulusteltavaksi, mutta todettuaan hänet köyhäksi mieheksi hän sanoi halveksuen: “Antakaa hänen mennä. Jos hän on noin köyhä, hänestä ei ole sen enempää hyötyä kuin haittaakaan.”

Vaino kuitenkin jatkui ja voimistui entisestään. Vuonna 372 goottien sotapäälikkö Atarid hyökkäsi kylään kolme päivää pääsiäisen jälkeen. Sabbas ja pääsiäisjuhlaan saapunut pappi Sansala pidätettiin. Sabbas vietiin suoraan vuoteesta, eikä hänelle annettu aikaa edes pukeutua. Häntä kiskottiin armottomasti kovaa piikikästä maata pitkin kaupunkiin, jossa häntä hakattiin kepeillä ja ruoskilla koko päivä. Hänen kärsivällisyytensä sai kuitenkin riemuvoiton pakanoiden julmuudesta, sillä aamulla hänen ruumiissaan ei näkynyt jälkeäkään edellisen päivän ruoskinnasta. Tämän jälkeen pakanat sitoivat Sabbaksen kädet hänen harteilleen pantuun kärrynpyörään ja köyttivät hänet jaloistaan toiseen pyörään ja jättivät hänet tuohon asentoon pilkattavaksi ja piinattavaksi. Keskiyöllä vartijoiden nukahdettua eräs nainen vapautti hänet. Sen sijaan että olisi käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja paennut, Sabbas jäi auttamaan naista taloustöissä.

Kun Atarid sai aamulla tietää tapahtuneesta, hän määräsi pyhän Sabbaksen ripustettavaksi käsistään talon kurkihirteen. Sitten Sabbas ja pappi Sansala yritettiin saada syömään uhrilihaa. He kieltäytyivät päättäväisesti noudattamasta määräystä, ja Sabbas julisti suureen ääneen ruoan olevan saastaista ja epäpuhdasta niin kuin oli sen lähettäjä Ataridkin. Silloin yksi Ataridin palvelijoista tarttui keihääseen ja lävisti sillä pyhän Sabbaksen ruumiin. Kaikkien suureksi hämmästykseksi Sabbas ei huutanut tuskasta, vaan osoitti vahingoittumatonta ruumistaan sanoen: “Minusta tuntui kuin olisit heittänyt minua pelkällä villatupolla!” Silloin Atarid määräsi hänet hukutettavaksi.

Joen rantaan vietäessä pyhä Sabbas rukoili ja kiitti Jumalaa siitä, etteivät kärsimykset täällä maan päällä ole mitään verrattuna siihen ikuiseen kunniaan, jonka Jumala on valmistanut palvelijoilleen. Häntä saattaneet Ataridin sotilaat heltyivät ja sanoivat toisilleen: “Emmekö päästäisi tätä viatonta vapaaksi. Atarid ei saisi tietää siitä mitään.” Mutta pyhä Sabbas sanoi heille: “Älkää puhuko tuollaista, vaan tehkää mitä teidän on käsketty. Minä näen sellaista, mitä te ette näe. Edessäni seisoo olentoja, joiden tehtäväksi on annettu johdattaa minut taivaan kirkkauteen ja kunniaan.” Silloin sotilaat heittivät Sabbaksen Museonjokeen (nyk. Buzăujoki) ja painoivat hänet pinnan alle nojaamalla painavaan puupölkkyyn, jonka he olivat sitoneet hänen kaulaansa. Näin pyhä Sabbas antoi henkensä Herralle puun ja veden kautta, jotka ovat vertauskuvia Vapahtajamme ristin ja kasteen kautta suorittamasta pelastustyöstä. Oli vuosi 372, ja hän oli kuollessaan 38-vuotias.

Sotilaat vetivät Sabbaksen ruumiin ylös vedestä ja jättivät sen hautaamattomana rannalle. Kulkukoirat ja villieläimet eivät koskeneet siihen. Kristityt alkoivat vartioida kallisarvoista reliikkiä, ja lopulta Skyytian maaherra sai sen siirretyksi Rooman valtakunnan alueelle, missä kristinusko oli jo vallitsevana.

Pari vuotta pyhän Sabbaksen marttyyrikuoleman jälkeen Basileios Suuri pyysi Vähä-Skyytian hallitsijalta Junius Soranukselta pyhien reliikkejä. Vastauksena pyyntöön hänelle lähetettiin pyhän Sabbaken reliikit sekä kirje, joka sisälsi Sabbaksen marttyyrikertomuksen. Näin Sabbaksen reliikit siirrettiin Kappadokian Kesareaan, jossa kaupungin piispa Basileios Suuri otti ne koko kristityn kansan kanssa vastaan suurin juhlallisuuksin. Kahdessa piispa Askholiokselle osoittamassaan vastauskirjeessä pyhä Basileios ylistää pyhän Sabbaksen hyveitä ja kutsuu häntä “Kristuksen atleetiksi” ja “totuuden puolesta kärsineeksi marttyyriksi”.

Pyhän Sabbaksen muistoa vietetään Romanian kirkossa 12. huhtikuuta. Venäläisessä perinteessä muistopäivä on 15. huhtikuuta ja kreikkalaisessa kirkkokalenterissa 18. huhtikuuta.