Pyhä marttyyridiakoni Vincentius ja piispa Valerius

Pyhä Vincentius syntyi Espanjan Huescassa ja sai oppia sekä hengellistä tietoa että maallista sivistystä Saragosan piispan Valeriuksen johdolla. Vanhuuden heikennettyä piispan ääntä hän vihki Vincentiuksen diakoniksi ja siunasi hänet saarnaamaan puolestaan. Evankeliumin julistamisen lisäksi Vincentius piti huolta pyhän kirkon rakkaimmista jäsenistä eli köyhistä, leskistä ja orvoista.

Diocletianuksen ja Maximianuksen vainon puhjetessa prefekti Datianus ryhtyi koviin otteisiin. Hän surmautti Saragosassa vuonna 303 kahdeksantoista kristittyä ja pidätytti piispa Valeriuksen ja hänen diakoninsa Vincentiuksen. Heidät määrättiin marssimaan Valenciaan raskaasti kahlehdittuina. Pahasti nälkiintyneitä pyhiä yritettiin suostutella uhraamaan valtakunnan jumalille niin uhkauksin kuin lupauksinkin. Koska Valerius ei enää kyennyt puhumaan, Vincentius puhui heidän molempien puolesta ja tunnusti rohkeasti heidän uskoaan yhteen ainoaan Vapahtajaan ja ilmoitti heidän olevan valmiit kestämään kaikenlaiset kidutukset. Vincentius myös kieltäytyi luovuttamasta kirkon pyhiä kirjoja.

Prefekti piti Vincentiuksen sanoja loukkauksena ja määräsi hänet kauheisiin kidutuksiin. Piispa Valerius karkotettiin, ja hän kuoli rauhassa noin kymmenen vuoden kuluttua. Vincentiusta sen sijaan venytettiin kidutuspenkissä ja hänen ruumistaan raastettiin rautapiikeillä. Kidutusten aikana pyhä Vincentius näki näyssä Kristuksen ja ilahtui niin, että alkoi kannustaa kiduttajiaan. Pienen tauon jälkeen he avasivat hänen haavansa uudestaan, mutta marttyyri kesti kaiken järkähtämättömästi. Sitten Datianus päätti venyttää häntä rautamatolla, jonka väkäset oli teroitettu teräviksi kuin sahan piikit. Vincentius kesti senkin pitäen katseensa suunnattuna taivaaseen.

Lopulta prefekti heitti Vincentiuksen pimeään vankiluolaan, jonka lattia oli ruukunsirpaleiden peitossa. Yöllä tyrmä täyttyi valolla ja sirpaleet muuttuivat kukiksi; Kristus tuli lohduttamaan pyhää yhdessä enkeleidensä kanssa kutsuen häntä luokseen taivaaseen. Kun vanginvartija kuuli Vincentiuksen veisaavan ylistystä iloiten pelastuksestaan ja tunsi sellistä tulevan taivaallisen tuoksun, hänkin julistautui kristityksi. Eräät kristityt pääsivät tapaamaan Vincentiusta. He suutelivat hänen haavojaan ja veivät hänen verensä tahrimia kankaita mukanaan arvokkaina reliikkeinä. Kristityt naiset hoitivat hellästi pyhän marttyyrin haavoja, mutta pian hän menehtyi vammoihinsa ja hänen sielunsa kohosi taivaaseen Herransa luokse. Tämä tapahtui vuonna 304.

Raivostunut prefekti Datianus tahtoi estää kristittyjä kunnioittamasta Vincentiuksen ruumista, joka yritettiin syöttää villieläimille, mutta sen päälle laskeutui korppi, joka suojeli ruumista eikä päästänyt eläimiä koskemaan siihen. Ruumis päätettiin panna raskaan kiven kanssa säkkiin, joka heitettiin meren syvyyksiin. Mutta Jumala osoitti huolenpitonsa vielä kerran. Säkki ajautui yöllä rannikolle, ja eräs valencialainen kristitty, jolle pyhä Vincentius ilmestyi, otti ruumiin talteen.

Pyhän Vincentiuksen kunniaksi rakennettiin myöhemmin loistelias basilika. Hänen kunnioituksensa levisi kaikkialle Espanjaan ja muualle kristikuntaan. Pyhä Augustinus omisti useita saarnoja pyhälle Vincentiukselle. Näistä käy ilmi, että pyhän Vincentiuksen juhlaa vietettiin ”valtakunnan jokaisessa provinssissa ja kaikkialla, missä Jeesuksen nimi tunnetaan”.1 Pyhää Vincentiusta kunnioitetaan Espanjan ensimmäisenä marttyyrina ja hänen kunniakseen on laadittu runoja ja omistettu kirkkoja. Maalaustaiteessa hänet on esitetty korpin, myllynkiven tai kidutusvälineiden kanssa, useimmiten rautakoukku kädessään.


1 Patrologia Latina 38, 1252–1268.