Pyhä neitsytmarttyyri Oliva Palermolainen

Oliva oli kaunis kristitty neito, joka eli Palermossa 800-luvulla. Kun hän oli 13-vuotias, ryöstöretkellä olleet muslimit kaappasivat hänet kotoaan ja veivät Tunisiin orjaksi. Jostain syystä Olivan annettiin kuitenkin myöhemmin mennä asumaan kaupungin lähellä olevaan luolaan. Siellä kilvoitellessaan hän paransi monia ihmisiä.

Kun kävi ilmi, että Oliva oli käännyttänyt muslimeja kristinuskoon, hänet pidätettiin ja häntä kidutettiin monin tavoin. Hänet suljettiin vankityrmään ilman valoa ja ruokaa. Häntä ruoskittiin niin, että haavat ulottuivat luihin asti. Oliva kiinnitettiin piinapenkkiin, missä häntä raastettiin rautakammalla, ja hänet upotettiin kiehuvaan öljyyn, mutta hän nousi höyryävästä öljykylvystä vahingoittumattomana. Oliva sidottiin piinapenkkiin ja häntä poltettiin soihduilla, mutta palavat soihdut putosivat kiduttajien käsistä, ja he halusivat kääntyä kristinuskoon. Lopulta pyhä neitsytmarttyyri Oliva Palermolainen mestattiin ja hänen sielunsa kohosi kyyhkysen kaltaisena taivaaseen.

Pyhän neitsytmarttyyri Oliva Palermolaisen elämäkerta on säilynyt Palermon katedraalin kirjastossa 1400-luvulla kirjoitetussa käsikirjoituksessa. Sen mukaan Tunisin muslimit kunnioittivat pyhää Olivaa niin, että nimesivät suuren moskeijansa ”Oliivin moskeijaksi” (Jamaʿ al-Zaituna) ja uskoivat, että Olivasta pahaa puhuvaa kohtaa väistämättä jokin onnettomuus. Elämäkerta voi olla fiktiivinen, mutta sellaisenakin Oliva symboloi kaikkia niitä neitoja, joita merirosvot veivät Pohjois-Afrikkaan läpi keskiajan, ja heidän kärsimyksiään.