Pyhä pappismarttyyri Lukianos Antiokialainen

Pyhä Lukianos syntyi Antiokiassa 200-luvun puolivälin tienoilla. Vanhempiensa kuoleman jälkeen hän antoi koko omaisuutensa köyhille ja jätti kotikaupunkinsa. Hän vaelsi pyhyydestään tunnettuun Edessaan, ”siunattuun kaupunkiin”, josta hän löysi itselleen Makarios-nimisen opettajan ja ohjaajan. Lukianos otti vastaan kasteen ja vietti muutamia vuosia Edessassa parhaina ystävinään paasto, rukous ja kyyneleet. Makariokselta hän sai suuren rakkauden pyhien kirjoitusten tutkimiseen ja mietiskelemiseen. Lukiessaan ja rukoillessaan öisin Lukianos joutui ikuisuuden läsnäolon valtaan siinä määrin, että nukkui tuskin ollenkaan.

Antiokian kirkko sai tietää Lukianoksen hyveellisestä elämästä ja kutsui hänet takaisin pappisvihkimystä varten. Lukianos perusti Antiokiaan maineikkaan raamattukoulun, jossa hän opetti pyhien kirjoituksien tulkintaa keskittyen erityisesti tekstin kirjaimelliseen merkitykseen. Koska Lukianos osasi hepreaa, hän saattoi tehdä korjauksia kirjoihin, joiden tekstimuoto oli ajan saatossa turmeltunut. Antiokialainen tulkintakoulukunta tuli kuuluisaksi koko kristikunnassa raamatunkohtien historiallisen taustan ja yhteyksien ymmärtämisen painotuksestaan.

Lukianoksen merkittävä vaikutus ja hänen oppinut toimintansa herätti tuolloisen keisarin kanssahallitsijan Maximianus Herculiuksen (286–305) huomion. Lukianos määrättiin pidätettäväksi ja tuotiin Nikomedeiaan, jossa Maximianus tuolloin asui. Perille päästyään Lukianos alkoi kaikin voimin rohkaista kristittyjä, joista monet olivat kidutusten pelossa kieltämäisillään uskonsa. Hän osoitti heille kirjoituksista, että luopioita odottavat ikuiset kidutukset olisivat paljon pahempia kuin epäjumalien palvelijoiden suunnittelemat lyhyet kidutukset. Hänen puheensa oli niin vakuuttavaa, että he kaikki alkoivat katua pelkuruuttaan ja odottaa innolla marttyyrikilvoitusta. Monille pyhää pappia kuuntelemaan tulleille riitti hänen säteilevän hahmonsa näkeminen, sillä hänestä loisti sellainen Pyhän Hengen armo, että se sai kuulijat vakuuttuneiksi hänen sanojensa totuudesta.

Kun Maximianus kuuli Lukianoksen vaikutuksesta ihmisiin, hän alkoi pelätä tämän voimaa eikä uskaltanut katsoa Lukianosta vaan määräsi verhon asetettavaksi heidän väliinsä, kun Lukianos tuotiin hänen kuulusteltavakseen. Maximianuksen puheet eivät horjuttaneet Lukianoksen lujaa uskoa. Lopulta hänet määrättiin kidutettavaksi ja sen jälkeen näännytettäväksi nälkään ja janoon vankityrmässä.

Teofaniajuhlan lähestyessä suuri joukko Lukianoksen oppilaita tuli toisista kaupungeista Antiokiaan nähdäkseen hänet viimeisen kerran ja saadakseen hänen siunauksensa. Juhlapäivänä ne oppilaat, jotka onnistuivat pääsemään hänen tyrmäänsä leivän ja viinin kanssa, pyysivät häntä toimittamaan vielä kerran pyhän uhrin heidän puolestaan. Kun Lukianoksella ei ollut pyhitettyä alttaripöytää, hän toimitti jumalallisen eukaristian oman rintansa päällä – alttarin, joka on todella kelvollinen ihmisen kuvakseen luoneelle Jumalalle.

Päivät kuluivat ja pyhä riutui ruoan ja juoman puutteesta. Epäjumalien palvelijat toivat Lukianosta kiusatakseen hänen eteensä pöydän, joka oli täynnä epäjumalille uhrattuja ruokalajeja, mutta hän kieltäytyi kaikesta. Aina kun he suostuttelivat häntä antamaan periksi, hän ilmoitti: ”Minä olen kristitty.” Lopulta hän antoi sielunsa Jumalan haltuun kaikessa nöyryydessä. Pyhän Lukianoksen ruumis heitettiin keisarin määräyksestä mereen, mutta delfiini toi sen selässään rantaan. Näin uskovaiset saivat haudata pyhän ruumiin kunniallisesti ja pääsivät osallisiksi siitä armosta, jota Lukianoksen pyhistä jäännöksistä huokui.