Pyhä uusmarttyyri Khristos Prevezalainen

Pyhä marttyyri Khristos oli merimies ja kotoisin Prevezasta Epeiroksen alueelta, Kreikan länsirannikolta. Hän eli 1600-luvulla kreikkalaisten ollessa turkkilaisten ikeen alla. Eräänä päivänä saapuessaan Kreetalta Kosin saarelle hän meni synnintunnustukselle Athoksen Suuren lavran pappismunkin luokse, joka tuohon aikaan asui saarella. Palatessaan satamaan Khristos kohtasi janitsaareja, jotka pilkkasivat kristinuskoa ja pyhää kastetta. Khristos kiivastui, teki ristinmerkin ja vastasi, että pikemminkin heidän uskoaan sopisi pilkata ja halveksia. Silloin janitsaarit kävivät hänen kimppuunsa kuin villipedot ja raahasivat hänet tuomarin eteen meluisan ihmisjoukon seuratessa heitä.

Khristosta vaadittiin heti paikalla kieltämään Kristus kuoleman uhalla. Lainkaan pelkäämättä Kristuksen soturi lausui uskontunnustuksen ja sylkäisi päin syyttäjiensä kasvoja. Hakattuaan ja pistettyään häntä miekoilla he veivät hänet 5.8.1668 kaupungin ulkopuolelle ja polttivat hänet elävältä. Kolmen seuraavan päivän ajan polttopaikkaa valaisi kirkas valo, eikä 40 päivään yksikään eläin uskaltanut lähestyä hänen ruumistaan, joka oli jätetty hautaamatta. Monia ihmeitä tapahtui kristityille, jotka kävivät kunnioittamassa sitä.

Pyhän Khristoksen tapaus vaipui unholaan, kunnes Kosilla asuneen pappismunkin kirjoittama kertomus Khristoksen marttyyrikilvoituksesta löydettiin vuonna 1971. Uusmarttyyri Khristos liitettiin kanonisoitujen pyhien joukkoon jo seuraavana vuonna.