Pyhät apostolit Bartolomeus ja Barnabas

Pyhä apostoli Bartolomeus, jota kutsutaan myös Natanaeliksi, oli kotoisin Galilean Kaanasta. Bartolomeus, ”israelilainen vailla vilppiä”, oli ensimmäisenä tunnustamassa Kristuksen Jumalan Pojaksi: ”Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas!”[1] Hän oli yksi kahdestatoista apostolista, jotka seurasivat Kristusta Hänen kärsimykseensä asti ja todistivat Hänen ylösnousemuksestaan.

Helluntain jälkeen apostolit arpoivat kullekin alueen, missä julistaa evankeliumia, ja Bartolomeuksen osalle lankesi itäisiä alueita. Erään tradition mukaan hän sai arvonnassa nykyisen Pohjois-Jemenin alueen, mutta melkein kaikki tunnetut perimätiedot sijoittuvat kokonaan toisaalle. Bartolomeus lähti ensin yhdessä apostoli Filippuksen (14.11.) ja tämän sisaren, apostolienvertaisen Mariamnen (17.2.), kanssa evankelioimaan Lyydian ja Myysian alueita Vähässä-Aasiassa. Fryygian Hierapoliksessa heidät pidätettiin vuonna 71, ja Filippus surmattiin naulaamalla hänet pää alaspäin ristiin. Samalla myös Bartolomeus kiinnitettiin ristille temppelin seinää vasten, mutta Filippuksen kuollessa maa alkoi järistä, ja niin Bartolomeus otettiin viime hetkellä irti ja päästettiin alas.

Bartolomeus asetti Stakhyksen (31.10.) Hierapoliksen kaupungin piispaksi ja jatkoi matkaansa. Kärsien jatkuvasti nälkää, kylmää, vaaroja, vainoja ja vankeuksia hän levitti totuuden valoa suurille kansanjoukoille Arabiassa ja Persiassa ja joidenkin tietojen mukaan jopa Intiassa, jonne hän jätti arameankielisen Matteuksen evankeliumin.

Sitten Bartolomeus lähti Armenian ydinalueille (nykyisen Turkin ja Iranin rajaseudulle). Pahat henget, jotka olivat asettuneet kivipatsaisiin ja puhuivat niiden kautta, vaikenivat heti kun Kristuksen apostoli tuli lähistölle. Henget kaikkosivat sitä mukaa, kun Bartolomeus niitä lähestyi.

Alueen kuninkaalla oli tytär, jota vaivasi riivaaja ja jota jouduttiin pitämään kahleissa, ettei hän purisi itseään tai toisia. Kuultuaan Bartolomeuksesta kuningas kutsui hänet katsomaan tytärtään. Kun Bartolomeus lähestyi tyttöä, paha henki pakeni kaikessa hiljaisuudessa ja apostoli sanoi: ”Päästäkää hänet irti.” Palvelijat sanoivat: ”Hyvä jos saamme pidettyä hänet kurissa silloin kun hän on kahleissa. Ja sinäkö pyydät meitä päästämään hänet vapaaksi?” Apostoli vastasi: ”Hänen vihollisensa on sidottu. Miksi pelkäätte häntä? Menkää ja päästäkää hänet. Kun hän on syönyt, antakaa hänen levätä. Aikaisin aamulla voitte tuoda hänet luokseni.” He tekivät niin kuin apostoli oli sanonut, ja kaikki palatsissa tulivat tietämään, että paha henki ei enää vaivannut tyttöä.

Seuraavana päivänä kuningas tarjosi Bartolomeukselle kultaa, hopeaa ja jalokiviä, jotka oli jo lastattu valmiiksi kamelien selkään. Apostoli ei kuitenkaan halunnut mitään vaan palautti ne kuninkaalle sanoen: ”En tavoittele tuollaisia asioita vaan ihmisten sieluja. Jos saan haltuuni sieluja ja tuon ne perille taivaan asuinsijoihin, olen Herran silmissä suuri kauppias.” Sanat tekivät vaikutuksen kuninkaaseen, joka alkoi kuunnella apostolin opetusta.

Bartolomeus kertoi neitseestäsyntymisestä ja lihaksitulemisesta, Kristuksen elämästä ihmisten keskuudessa, samoin kuin Hänen kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan. Lopulta kuningas otti kasteen yhdessä vaimonsa, kahden poikansa ja parantuneen tyttärensä kanssa. Myös ylimyksiä ja kansaa kastettiin.

Vanhojen uskontojen papisto vihastui nähdessään ihmisten jättävän heidän temppelinsä, joista he saivat elantonsa. He kääntyivät kuninkaan veljen Astragin puoleen, joka raivostui ja lähetti sotilaita ottamaan Bartolomeuksen kiinni. Hänet pidätettiin Arevbanosin[2] kaupungissa ja vietiin Astragin eteen, joka alkoi kuulustella häntä:

– Oletko sinä se, joka on eksyttänyt veljeni pois jumalien luota?

– En ole eksyttänyt häntä. Hän itse on kääntynyt Jumalan puoleen.

– Oletko sinä se, joka on saanut jumalamme hajoamaan palasiksi?

– Kristukseni ansiosta pahat henget on voitettu. Kristus itse on saanut heidät hajottamaan mykät ja hengettömät jumalpatsaat palasiksi. Siksi kaikki täällä ovat alkaneet uskoa elävään Jumalaan.

– Sinä olet saanut veljeni kieltämään jumalansa ja uskomaan sinun Jumalaasi; niinpä minä panen sinut hylkäämään Jumalasi ja uskomaan minun jumaliini.

– Kristukseni nimessä olen sitonut jumaluuden, jota sinun veljesi palvoi, ja käskenyt epäjumalien murskaantua. Jos kykenet tekemään saman minun Jumalalleni, saat minut uhraamaan sinun jumalillesi. Mutta jos et voi mitään minun Jumalalleni, murskaan kaikki sinun jumaluutesi. Saat vielä uskoa minun Jumalaani.

Kun Astrag kuuli, että hänen omakin jumalansa oli palasina, hän repi purppuranpunaisen viittansa. Papit vaativat häntä tekemään lopun Bartolomeuksesta ja kostamaan jumalien nöyryytyksen.

Astrag antoi ruoskia Bartolomeuksen, minkä jälkeen apostoli ristiinnaulittiin pää alaspäin. Pyhä apostoli iloitsi saadessaan kärsiä Kristuksen tähden. Vielä ristilläkin hän julisti Jumalan sanaa kehottaen kaikkia tuntemaan totuuden ja kääntymään pimeydestä Kristuksen valoon.

Astrag ei halunnut kuunnella ja käski ruoskia Bartolomeosta. Mutta vaikka apostoli oli ristiinnaulittavana ja ruoskittavana, hän ylisti Jumalaa. Silloin Astrag käski hakata hänen päänsä poikki. Niin pyhä apostoli vaikeni. Hän jäi ristille jalat ylöspäin, ikään kuin taivaita osoittaen.

Uskovat ottivat pyhän apostolin kallisarvoisen ruumiin ristiltä, samoin hänen päänsä ja ihonriekaleet, asettivat ne lyijyarkkuun ja hautasivat ne. Paikalla alkoi tapahtua ihmeellisiä paranemisia.

Myöhemmin haudan ympärille rakennettiin jättimäinen pyhän Bartolomeuksen armenialainen luostari, joka pysyi läpi keskiajan tärkeänä pyhiinvaelluskohteena. Vuoden 1915 kansanmurhan yhteydessä luostari ja sen asukkaat tuhottiin, mutta rauniot ovat vielä olemassa.

Pyhän apostolin reliikeistä osa siirrettiin 500-luvulla länteen ja niitä kulkeutui monien vaiheiden kautta Liparin saarelle Sisiliaan, missä pyhien reliikkien kautta tapahtui monia ihmeitä.

* * *

Toinen tänään muisteltava apostoli, Barnabas, syntyi Kyproksella ja oli alun perin Joosef-niminen leeviläinen. Hän oli nuorena rabbi Gamalielin opetettavana. Barnabasta muistellaan myös 70 pyhän ja kunniakkaan apostolin muistopäivänä 4.1.

Barnabas asui alkukirkon muodostumisen aikoihin Jerusalemissa. Nähdessään, kuinka apostolien ympärille kokoontuvilla uskovilla oli yksi sydän ja yksi sielu eikä kukaan pitänyt omanaan sitä, minkä omisti, vaan kaikki oli heille yhteistä, hän myi omistamansa pellon ja toi rahat apostolien jaettavaksi.[3] Siitä alkaen Barnabas eli kättensä työllä. Hän oli hyvä mies, täynnä Pyhää Henkeä ja uskoa. Hänellä oli taito puhua lohdun, kehotuksen ja rohkaisun sanoja. Niinpä apostolit muuttivat hänen nimensä Barnabakseksi, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”profetian poikaa” ja viittaa siihen, että Pyhän Hengen eli Lohduttajan antama sanoma on lohduttava ja rohkaiseva.

Kolme vuotta kääntymyksensä jälkeen apostoli Paavali saapui Jerusalemiin päästyään pakenemaan Damaskoksesta. Kristityt pelkäsivät häntä, koska epäilivät hänen uskonsa aitoutta, olihan Paavali aiemmin vainonnut Herran opetuslapsia. Silloin Barnabas vei hänet apostolien luokse ja kertoi, kuinka Kristus oli ilmestynyt Paavalille ja kuinka rohkeasti tämä oli saarnannut Damaskoksessa, vaikka juutalaiset yrittivät tappaa hänet.[4]

Paavalista ja Barnabaasta tuli ystäviä ja työtovereita hyvän sanoman julistamisessa. Kun Paavali lähti Tarsokseen ja apostolit saivat kuulla, että suuri joukko pakanoita oli kääntynyt Antiokiassa, he lähettivät Barnabaksen sinne. Hän ilahtui nähdessään, mitä Jumalan armo oli saanut aikaan, ja kehotti kaikkia pysymään uskossa Herraan. Sitten hän kävi noutamassa Paavalin Tarsoksesta, ja yhdessä he opettivat uskovia Antiokiassa, missä heistä ensimmäistä kertaa alettiin käyttää nimeä ”kristitty”.

Kun Jerusalemista tuli joitakin kristittyjä, joilla oli profetoimisen lahja ja jotka ilmoittivat, että pian alkaisi suuri nälänhätä, Antiokian kristityt keräsivät varoja ja pyysivät Barnabasta ja Paavalia viemään ne Juudean seurakunnalle. Sen jälkeen nämä palasivat Antiokiaan tuoden mukanaan Barnabaksen serkun Johanneksen, jota kutsuttiin Markukseksi.

Kun he olivat toimittamassa palvelusta ja paastoamassa, Pyhä Henki sanoi: ”Erottakaa Barnabas ja Saul minun työhöni, siihen tehtävään, johon minä olen heidät kutsunut.”[5] Barnabas mainitaan tässä ennen Paavalia. Pyhän Hengen johdattamina he lähtivät yhdessä Markuksen kanssa Seleukiaan ja sieltä Kyprokseen, missä he julistivat Jumalan sanaa pääkaupungin Salamiksen synagogissa. Saaren toisessa päässä Pafoksessa asui roomalainen käskynhaltija Sergius Paulus, joka halusi kuulla Jumalan sanaa. Juutalainen noita nimeltä Barjesus yritti estää heitä saarnaamasta käskynhaltijalle, mutta Paavalin moitteiden jälkeen Barjesus sokeutui. Tämän ihmeen ansiosta käskynhaltija uskoi Kristukseen.

Pisidian Antiokiassa he menivät sapattina synagogaan, jossa Barnabas antoi Paavalin saarnata, ja tämä puhuikin niin menestyksekkäästi, että pakanat pyysivät heitä saarnaamaan myös seuraavana sapattina, jolloin melkein koko kaupunki kokoontui kuuntelemaan Herran sanaa. Mutta kun kateelliset juutalaiset herjaten kiistivät Paavalin opetuksen, Paavali ja Barnabas sanoivat heille suorat sanat: ”Kaikkein ensimmäiseksi Jumalan sana oli julistettava teille. Mutta koska te torjutte sen ettekä pidä itseänne iankaikkisen elämän arvoisina, me käännymme pakanoiden puoleen.”[6]

Pakanat iloitsivat tämän kuullessaan, ja Jumalan sana levisi koko alueelle, mutta juutalaiset alkoivat vainota apostoleita ja karkottivat heidät siltä seudulta. Ikonionissa suuri joukko juutalaisia ja pakanoita tuli uskoon, mutta sielläkin juutalaiset yllyttivät heitä vastaan kaupunkilaisia, jotka uhkasivat kivittää heidät. He onnistuivat kuitenkin pakenemaan Lykaoniaan ja julistivat evankeliumia Lystrassa ja Derbessä. Lystrassa Paavali paransi miehen, joka oli syntymästään asti ollut rampa eikä ollut koskaan kyennyt kävelemään. Silloin ihmiset luulivat heitä jumaliksi – Barnabasta Zeukseksi ja Paavalia Hermekseksi – ja aikoivat uhrata heille. He saivat sen estetyksi, mutta Antiokiasta ja Ikonionista tuli juutalaisia, jotka taivuttivat kansan puolelleen. Paavalia kivitettiin kunnes hänen luultiin kuolleen, mutta kun opetuslapset kerääntyivät hänen ympärilleen, hän nousi ja lähti Barnabaksen kanssa Derbeen.

Julistettuaan ja opetettuaan Derbessä Paavali ja Barnabas palasivat vaaroista piittaamatta Lystraan, Ikonioniin ja Antiokiaan rohkaistakseen uusia kristittyjä kestämään koetuksia. He nimittivät vanhimpia kunkin seurakunnan johtoon ja järjestivät kirkollista elämää. Palattuaan Antiokiaan he kertoivat siitä, kuinka Jumala oli heidän kauttaan tehnyt suuria tekoja ja avannut uskon oven muillekin kuin juutalaisille.

Sitten Paavali ja Barnabas matkustivat Jerusalemiin keskustellakseen apostolien kanssa kuumasta kiistakysymyksestä: oliko kristinuskoon kääntyneet pakanat pakotettava ympärileikkauttamaan itsensä? He kertoivat Jerusalemin seurakunnalle siitä, mitä ihmeitä ja tunnustekoja Jumala oli tehnyt pakanoiden keskuudessa. Apostolien ja vanhimpien kokous, jota johti pyhä apostoli Jaakob Herran veli, päätti, ettei pakanuudesta kääntyneiden tarvinnut noudattaa kaikkia Vanhan testamentin lakeja vaan ainoastaan sitä, mikä oli voimassa jo ennen Abrahamia: ”Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän kannettavaksenne pidä panna mitään taakkaa. Annamme ainoastaan nämä välttämättömät ohjeet: karttakaa epäjumalille uhrattua lihaa, samoin verta ja sellaista lihaa, josta ei ole verta laskettu, sekä haureutta. Kun näitä vältätte, kaikki on kohdallaan. Voikaa hyvin.”[7] Tällainen kirje annettiin Paavalin ja Barnabaksen mukaan, kun he lähtivät yhdessä Juudaksen ja Silaksen kanssa Antiokiaan, missä kirjeen rohkaisevat sanat ilahduttivat kaikkia. Paavali ja Barnabas jäivät sinne opettamaan seurakuntalaisia.

Noin kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 51, Paavali ehdotti Barnabakselle, että he lähtisivät taas kaikkiin niihin kaupunkeihin, joissa he olivat julistaneet Herran sanaa, mutta ei halunnut ottaa mukaan Johannes Markusta, koska Markus oli Pamfyliassa luopunut heistä. Tästä sukeutui riita, ja Paavali lähti Silaksen kanssa omille teilleen. Barnabas otti Markuksen mukaansa ja purjehti Kyprokseen.

Barnabas jatkoi Salamiksessa innokkaasti saarnaamistaan ja käännytti monia kristinuskoon, kunnes Syyriasta saapuneet juutalaiset alkoivat levittää huhuja, että Barnabaksen puheet olivat valhetta. Apostoli sai tietää heidän suunnitelmistaan, ja toimitettuaan pyhän liturgian hän kertoi Markukselle tulevasta kuolemastaan ja antoi ohjeet, minne hänet tuli haudata, sekä pyysi Markusta viemään sanan tästä Paavalille. Sitten hän meni synagogaan ja julisti, että Jeesus on elävän Jumalan poika. Syyrian juutalaiset sulkivat hänet vankityrmään ja raahasivat hänet samana iltana kaupungin ulkopuolelle, missä he kivittivät hänet ja polttivat hänen ruumiinsa. Jumalan armosta ruumis säilyi kuitenkin vahingoittumattomana, ja Markus hautasi sen kunniallisesti. Sitten Markus lähti Efesokseen, missä hän kertoi Paavalille Barnabaksen marttyyrikuolemasta.

Keisari Zenonin hallituskaudella vuonna 488 pyhä apostoli Barnabas ilmestyi Salamiksen piispa Anthemiokselle ja ilmoitti, minne hänet oli haudattu. Piispa meni heti pyhän mainitsemaan luolaan ja löysi arkusta maatumattomat reliikit, joiden rinnalla oli Barnabaksen omin käsin kreikaksi kopioima Matteuksen evankeliumi. Tämä ihme todisti Kyproksen kirkon apostolisen alkuperän, minkä ansiosta keisari myönsi sille Antiokian kirkosta riippumattoman aseman.


[1] Joh. 1:47–49.

[2] Kreikkalaisessa versiossa Arbanupolis. Muinainen armenialaiskaupunki, nykyisin Kaakkois-Turkissa Iranin vastaisella rajalla.

[3] Ap. t. 4:32–37.

[4] Ap. t. 9:27.

[5] Ap. t. 13:2.

[6] Ap. t. 13:46.

[7] Ap. t. 15:28–29.