Pyhittäjä Adrian Pošehonilainen

Pyhittäjä Adrian aloitti kilvoittelunsa Komelin luostarissa. Hän oli munkkidiakoni, kun luostariin vuonna 1540 tuli tuntematon vanhus. Adrian kutsui hänet keljaansa keskustelemaan hengellisistä asioista. Vanhus sanoi, että Adrianista tulisi erakko ja että hän perustaisi luostarin, jossa hän nöyrällä esimerkillään opettaisi hengellisiä lapsiaan. Hän myös kertoi tietävänsä erakkoelämään sopivan asumattoman erämaan. Sanat sytyttivät Adrianin sydämen ja hän meni heti pyytämään igumeni Lavrentilta siunauksen erakkoelämään. Siunauksen saatuaan hän lähti oppilaansa Leonidin kanssa Pošehonin metsään Jaroslavlin alueelle vanhuksen toimiessa oppaana. Heidän saavuttuaan suureen metsään vanhus katosi jäljettömiin jättäen munkit ihmettelemään, oliko hän ollut ihminen vai Jumalan lähettämä enkeli. Kiitollisina he veisasivat Ristin ylentämisen juhlakanonin, sillä oli syyskuun 14. päivä, jolloin kirkko viettää pyhän ristin juhlaa. Heidän veisatessaan ympäristön asukkaat kuulivat ihmeekseen metsästä kirkonkellojen soittoa.

Adrian ja Leonid rakensivat Vethajoen varrelle suuren tammen alle keljan. Kilvoittelun alkutaipaleella heillä oli paljon koettelemuksia, joita aiheuttivat niin pahat henget kuin viekkaat ihmisetkin. Kolmen vuoden kuluttua he lähtivät Moskovaan pyytämään metropoliitalta siunauksen kirkon rakentamiseksi. Pyhä metropoliitta Makari (30.12.) otti heidät vastaan ja antoi siunauksensa. Samalla hän vihki Adrianin papiksi ja nimitti hänet tulevan luostarin igumeniksi.

Palattuaan Adrian alkoi heti sydän täynnä iloa rakentaa kirkkoa Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen kunniaksi. Lähiseudun asukkaatkin iloitsivat ja ihmettelivät, että paikalle oli nousemassa luostari, ja monet tulivat auttamaan vanhuksia. Nämä puolestaan enensivät kilvoituksiaan antaen oppilailleen hyvän esimerkin paastosta ja rukouksesta. Heidän työnsä ja vaivannäkönsä ei mennyt hukkaan; luostari kasvoi ja sen maine kiiri kauas ympäristöön.

Leonidin kuoleman jälkeen luostaria kohtasi suuri onnettomuus. Suuren paaston aikaan maaliskuun 5. päivänä vuonna 1550 sinne hyökkäsi aseistautunut rosvojoukko, joka alkoi pahoinpidellä ja ampua munkkeja. Adrian piiloutui halkovarastoon, mutta rosvot löysivät hänet, sitoivat narun hänen kaulaansa, raahasivat hänet keljaan ja alkoivat kiduttaa häntä. He viiltelivät häntä partaveitsillä ja polttivat tulella vaatien häntä paljastamaan, missä luostarin rahavarat olivat. Adrian vastasi, että heidän omaisuutensa oli taivaassa, mutta rosvot vain pilkkasivat häntä ja jatkoivat kiduttamista. Silloin Adrian alkoi rukoilla: ”Herra, minun Jumalani, anna anteeksi näille ihmisille, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät. Ota vastaan henkeni äläkä muista rikkomuksiani, jotka olen tehnyt edessäsi. Puhtain Jumalansynnyttäjä, älä ylenkatso rukoustani äläkä syntymäkaupunkiani Rostovia. Hengelliset isäni ja veljeni, antakaa minulle anteeksi Jumalan tähden ja siunatkaa. Minä menen jo Kristuksen tuomioistuimen luo enkä enää näe teitä tässä maailmassa. Kuten Herra on sanonut: Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat (1. Moos. 3: 19).” Adrianin lausuttua tämän rukouksen murhamiehet raahasivat hänet pihalle ja surmasivat hänet ajamalla reellä hänen ylitseen. Ruumiin he veivät mukanaan ja heittivät tuntemattomaan paikkaan.

Adrianin pyhäinjäännökset löydettiin monien ihmeellisten vaiheiden jälkeen vuonna 1627. Eräs virkamies otti niistä salaa kappaleen kotiinsa arvellen sen koituvan siunaukseksi. Hän sairastui heti vakavasti ja parani vasta palautettuaan pyhäinjäännöksen Pošehonin luostariin.