Pyhittäjä Arsenios Uusi Paroslainen

Kun Daniel päätti vetäytyä Athosvuorelle, Arsenios halusi välttämättä päästä hänen mukaansa, vaikka Athokselle ei periaatteessa otettu niin nuoria poikia. Hän edistyi nopeasti perushyveissä – nöyryydessä, kuuliaisuudessa ja omasta tahdosta luopumisessa – ja hänet vihittiin munkiksi nimellä Arsenios. Noihin aikoihin Athoksella kiisteltiin siitä, kuinka usein oli sopivaa osallistua pyhään ehtoolliseen ja eräistä muista käytännöistä, jotka olivat muuttuneet vuosisatojen varrella. Daniel ja Arsenios kannattivat paluuta varhaisempiin käytäntöihin, kuten usein toistuvaan ehtoollisella käymiseen. Näin ajattelevia alettiin sanoa ”kolivadeiksi”, ja lopulta heidät ajettiin pois Pyhältä vuorelta.

Kuusi vuotta Pyhällä vuorella kilvoiteltuaan Daniel ja Arsenios joutuivat lähtemään. Apostolisen tradition puolustajien vaino kääntyi heidän edukseen, sillä kun kolivadit karkotettiin Kreikan eri seuduille, he pystyivät elvyttämään uskovien hengellistä elämää, minkä vaikutukset näkyvät vielä nykyäänkin.

Ensin Daniel ja Arsenios menivät Pentelin luostariin Attikassa, mutta kun Daniel näki, että vallankumous oli tulossa ja turkkilaiset tuhoaisivat luostarin, he etsivät turvaa Kykladien saaristosta. Paroksessa Longovardan luostarin igumeni Filoteos otti heidät vastaan ja lähetti heidät tunnetun opettajan, pyhittäjä Kyrillos Paroslaisen (11.7.) luokse, joka kilvoitteli Pyhän Antonioksen luostarissa muiden Athokselta paenneiden kolivadien kanssa. Folegandroksen saaren asukkaiden toivomuksesta Arsenios vihittiin diakoniksi ja määrättiin opettamaan kreikkaa sekä Jumalan käskyjä ja hyveitä. Daniel otti aikuisia synnintunnustukselle ja Arsenios opetti lapsia. Ennen pitkää kansan moraali koheni esikuvalliseksi. Kun Daniel jonkin ajan kuluttua tunsi loppunsa lähestyvän, hän pyysi oppilastaan viemään hänen ruumiinsa Athokselle, viettämään lopun ikänsä hiljaisuudessa ja valmistautumaan jälleennäkemiseen taivaallisessa Jerusalemissa.

Arsenios jäi taas orvoksi, mutta Jumalaan luottaen hän lähti matkaan Athosvuorta kohti. Hän poikkesi Parokselle tervehtimään isä Filoteosta ja käymään pienessä Pyhän Georgioksen luostarissa hiljattain kuolleen isä Kyrilloksen haudalla. Siellä hän yhtyi Kyrilloksen oppilaiden rukouksiin hengellisen isänsä puolesta ja päätti jäädä sinne.

Arsenios vietti pyhittäjä Arsenios Suuren arvoista elämää: söi vain elämälle välttämättömän määrän, nukkui vain kolme tuntia ja rukoili lopun aikaa. Hänen edistymisensä askeesissa herätti kaikkien ihailun, ja Kykladien metropoliitta vihki hänet vastoin hänen tahtoaan papiksi ja määräsi hänet rippi-isäksi. Joutuessaan opettamaan toisia hän puhui mieluummin teoillaan kuin sanoillaan ja osoitti olevansa evankeliumin mukaisen elämän täydellinen esikuva. Jumalanpalveluksia toimittaessaan hän oli sädehtivän enkelin kaltainen.

Arsenioksen hyveet houkuttelivat hänen luokseen synnintunnustukselle paroslaisten lisäksi myös toisten Kreikan saarten ja kaupunkien asukkaita sekä munkkeja Athokselta ja muista luostareista. Hän otti kaikki vastaan rakastavasti ja osoitti viisasta erottelukykyä, jonka ansiosta hän löysi parannuskeinon kunkin ripittäytyjän hengellisiin sairauksiin. Kun igumeni kuoli, munkit valitsivat yksimielisesti Arsenioksen hänen seuraajakseen. Arsenios huomasi kuitenkin pian, että luostarin johtajuus oli esteenä hänen sielunhoitotyölleen, joten hän luopui siitä keskittyäkseen kokonaan rukoukseen ja synnintunnustusten vastaanottamiseen. Hän oli Pyhän Georgioksen luostarin lisäksi myös Longovardan luostarin ja Kristuksen kirkastumisen nunnaluostarin rippi-isä. Matkustaessaan muulilla luostarista toiseen hän peitti kasvonsa klobukin hunnulla, jotta mikään ei häiritsisi hänen lakkaamatonta rukoustaan.

Askeesin vapaaehtoisten kärsimysten lisäksi Arsenios joutui kestämään joidenkin Paroksen korkea-arvoisten ihmisten ja jopa metropoliitankin kateutta ja vihamielisyyttä, kun tämä asetti hänet väliaikaisesti toimituskieltoon. Siitä huolimatta hän iloitsi koettelemuksistaan ja rukoili vihollistensa puolesta.

Arsenios kärsi Kristuksen kirkastumisen luostarin nunnien ongelmista ja erimielisyyksistä siinä määrin, että kun hänen neuvojaan ei noudatettu, hän päätti jättää nunnat riitelemään keskenään. Tiellä hänet kohtasi kuitenkin pyhä suurmarttyyri Georgios Voittaja, joka kehotti häntä kantamaan hengellisten lastensa synnit ja himot, jolloin hän palasi nunnaluostariin. Arsenios edusti todellista Jumalan läsnäoloa Paroksen saarella. Hän sai kuivuuden päättymään rukoustensa avulla ja suojeli asukkaita demonien hyökkäyksiltä. Hänen kauttaan tapahtui lukemattomia ihmeitä ja monet syntiset muuttuivat.

Pyhittäjä Arsenios Uusi Paroslainen nukkui pois rauhassa, pyhän ehtoollisen nautittuaan 31.1.1877. Uskovaisia virtasi kolmen päivän ajan jättämään hänelle hyvästit ja suutelemaan kunnioittavasti hänen pyhää ruumistaan. Sen jälkeen ruumis vietiin juhlallisesti saatossa hänen itsensä valitsemaan paikkaan ja haudattiin. Pyhittäjä Arsenios Uusi kanonisoitiin pyhien joukkoon vuonna 1967, ja hänen muistopäiväkseen vakiintui kuolinpäivän lisäksi myös 18. elokuuta, joka on hänen reliikkiensä avaamisen päivä.