Pyhittäjä Eufimi Suzdalilainen
Pyhittäjä Eufimi syntyi Suzdalin ruhtinaskuntaan kuuluvassa Nižni Novgorodin kaupungissa vuonna 1316. Hän sai kotonaan hyvän kristillisen kasvatuksen. Vanhemmat lähettivät hänet oppimaan lukutaitoa, ja Eufimi mieltyi jo lapsena Raamatun lukemiseen. Luonteeltaan hiljaisena ja pidättyväisenä hän pysytteli syrjässä lasten meluisista leikeistä. Raamatun lukemisen ohella hänen sielunsa sai hengenravintoa jumalanpalveluksista. Kirkossa hän asettui aina seisomaan pimeään nurkkaan saadakseen kenenkään häiritsemättä uppoutua rukoukseen ja psalmilaulun kuunteluun. Kirkossa hän kuuli myös marttyyrien kärsimyksistä ja pyhien kilvoittelijoiden elämästä. Ne kasvattivat hänen nuoressa ja puhtaassa sydämessään intoa hengellisiin kilvoituksiin.
Kerran liturgian aikana Eufimi kuuli luettavan evankeliumin sanat: “Joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava” (Mark. 8:35). Päätös omistaa koko elämä Jumalalle kypsyi Eufimin sielussa. Hän rukoili Jumalaa lähettämään hänelle ohjaajan, joka kykenisi johdattamaan hänet taivasten valtakuntaan vievälle kapealle tielle.
Eufimi sai vastauksen rukoukseensa. Vuoden 1330 tietämissä Nižni Novgorodiin saapui munkki nimeltä Dionisi (26.6.). Hän kaivoi Volgan korkealle rannalle luolan, jonne hän asettui kilvoittelemaan. Pian hänen ympärilleen muodostui luostari. Eufimi lähti jumalallisen innostuksen vallassa pyhän Dionisin luo ja pyysi päästä hänen veljestöönsä. Nähdessään nuorukaisen innon Dionisi kiiti Jumalaa ja vihki Eufimin munkiksi.
Itseään säästämättä nuori Eufimi antautui luostarikilvoitukseen. Hän toimitti tunnollisesti kaikki saamansa kuuliaisuustehtävät eikä antanut rukouksen ja psalmiveisuun koskaan kadota sisimmästään. Ne seurasivat häntä kaikkialle kuin hengitys. Askeettisessa innossaan hän pyysi pyhältä Dionisilta siunausta nauttia ruokaa vain joka toinen tai kolmas päivä. Tämä kuitenkin hillitsi hänen liiallista intoaan. Pitääkseen nuorukaisen nöyränä Dionisi kehotti häntä aterioimaan joka päivä yhdessä veljestön kanssa, mutta neuvoi häntä olemaan syömättä itseään kylläiseksi. Eufimi noudatti vastustelematta vanhuksen neuvoa. Hän söi joka päivä mutta vain sen verran, ettei nääntynyt nälkään, ja joi vettäkin vain ollessaan hyvin janoinen. Näin hän edistyi askeettisessa kilvoittelussa herättämättä veljestön huomiota. Kaikki rakastivat häntä hänen sävyisyytensä ja nöyryytensä tähden.
Eufimi kilvoitteli Nižni Novgorodin luostarissa useita vuosia. Noin vuonna 1351 Suzdalin ruhtinas Boris päätti perustaa Suzdaliin Kristuksen kirkastumisen luostarin. Hän pyysi pyhää Dionisia osoittamaan munkin, joka olisi arvollinen ryhtymään sen johtajaksi. Dionisi valitsi Eufimin, joka oli hengellisesti kypsempi kuin monet vanhukset, vaikka oli vasta 36 vuoden ikäinen. Näin Eufimi joutui kyyneliä vuodattaen eroamaan rakkaasta ohjaajastaan.
Suzdalissa niin piispa kuin ruhtinas Boris ottivat Eufimin lämpimästi vastaan. Luostari rakennettiin nopeasti tasaiselle ylängölle Kamenkajoen varrelle. Ruhtinas lahjoitti valmistuneeseen kirkkoon kauniit ikonit ja kaiken tarvittavan. Eufimi, joka oli ollut vain tavallinen munkki, vihittiin diakoniksi ja papiksi ja nimitettiin arkkimandriitaksi. Hän otti luostarissa käyttöön ankaran ohjesäännön, jossa hartaudenharjoitus ja ruumiillinen työ yhdistyivät.
Pyhän Eufimin viisas hengellinen ohjaus ja oma esimerkki toi hänen luokseen kilvoituselämää janoavia. Luostariin rakennettiin vielä kaksi kirkkoa, ja lopulta veljestön määrä kohosi jo lähes kolmeensataan. Munkkiveljet osoittivat kaikessa kuuliaisuutta pyhälle Eufimille, ja rauha ja rakkaus vallitsivat heidän keskuudessaan. Eufimi seurasi tarkkaan, että omistamattomuuden lupausta noudatettiin. Hän ei sallinut kenenkään pitää itsellään minkäänlaista yksityisomaisuutta. Näin luostari säteili ympärilleen Jumalalle mieleisen kilvoituselämän valoa.
Pyhän Eufimin aikana Venäjä oli tataarivallan alla, ja kylät ja kaupungit kärsivät ajoittain vihollisten hyökkäyksistä. Lisäksi venäläiset ruhtinaat kävivät sisällissotia keskenään. Suzdalin ruhtinaskin kilpaili vallasta Moskovan kanssa. Luostarikutsumukselleen uskollisena pyhittäjä Eufimi kuitenkin pidättyi sekaantumasta maallisiin asioihin. Toisinaan hän vieraili hengellisen ystävänsä pyhittäjä Sergei Radonežilaisen (25.9.) luona ja keskusteli tämän kanssa ikuisesta elämästä ja sen saavuttamisesta. Pyhän Eufimin luostarin portit olivat avoinna köyhille, orvoille ja leskille ja hän itse oli aina valmis lohduttamaan ja rohkaisemaan heitä niin sanoillaan kuin rukouksillaan.
Pyhittäjä Eufimi johti luostariaan 52 vuotta. Jumala soi hänelle pitkän iän ja rauhallisen kuoleman. Tuntiessaan loppunsa lähestyvän hän hyvästeli surevat munkkiveljet ja vakuutti heille, että luostari tulee kukoistamaan, jos he vain säilyttävät keskinäisen rakkauden. Juuri ennen kuolemaansa hän osallistui pyhään ehtoolliseen ja antoi sitten henkensä Jumalalle, jota hän oli rakastanut nuoruudestaan lähtien. Samalla hetkellä hänen keljansa täytti hyvä tuoksu. Pyhittäjä Eufimi nukkui pois huhtikuun 1. päivänä vuonna 1404.