Pyhittäjä Feodosi, Kiovan luolaluostarin igumeni

Pyhittäjä Feodosi syntyi Vasiljevin kaupungissa lähellä Kiovaa 1000-luvun alkupuolella. Hänen vanhempansa olivat hurskaita kristittyjä. Feodosi oppi jo nuorena lukemaan, tutkimaan pyhää Raamattua ja käymään kirkossa. Feodosin ollessa 13-vuotias perhe muutti Kurskiin Keski-Venäjälle. Siellä isä pian kuoli ja Feodosi, joka jo aiemminkin oli karttanut lasten meluisia leikkejä, vakavoitui entisestään. Hän vaihtoi hienot aatelispojan vaatteensa vaatimattomiin ja ajatteli vain, miten saavuttaisi sielun pelastuksen. Palaen halusta jäljitellä Herraa, joka alensi itsensä orjan asemaan, hän lähti palvelijoiden kanssa peltotöihin ja asettui halukkaasti kaikista alhaisimmaksi. Tällainen käytös harmitti Feodosin äitiä, joka katsoi sen olevan häpeäksi koko suvulle. Hänen toistuvat huomautuksensa eivät kuitenkaan sammuttaneet Feodosin hurskasta intoa.

Jerusalemista palaavien pyhiinvaeltajien kertomukset sytyttivät Feodosin sydämessä halun päästä Pyhälle maalle. Hän lähti yöllä salaa kotoaan ja liittyi pyhiinvaeltajaseurueeseen. Kolme päivää etsiskeltyään äiti pääsi perille hänen aikeistaan. Hän lähti pojan perään. Saavutettuaan tämän hän tarttui tätä tukasta, potkaisi häntä ja toi kotiin lukiten hänet huoneeseensa. Pian hän alkoi kuitenkin sääliä Feodosia, joka puolestaan lupasi olla karkaamatta, jos vain saisi jatkaa entisiä kilvoituksiaan.

Huomattuaan, että kirkossa oli puutetta kirkkoleivistä, Feodosi ryhtyi paistamaan niitä. Hän osti vehnää, jauhoi sen omin käsin ja leipoi prosforat. Kun tätä oli jatkunut pari vuotta, hänen tuttavansa alkoivat kiusaantua, koska pitivät leipomista aatelismiehen arvolle sopimattomana. Äiti pyysi Feodosia lopettamaan työn, joka sai naapurit suhtautumaan nurjasti koko perheeseen, mutta tämä muistutti häntä Kristuksen nöyryyden esimerkistä. ”Kristus itse muutti leivän omaksi ruumiikseen. Mistä siis voidaan moittia ihmistä, joka leipoo leipää, jonka on määrä salaisesti muuttua Kristuksen ruumiiksi?” hän kysyi. Viisas vastaus sai äidin hämmästymään ja hän jätti Feodosin joksikin aikaa rauhaan. Vuoden kuluttua hän alkoi kuitenkin jälleen moittia Feodosia. Erityisesti hän kiihtyi huomattuaan tämän kantavan kupeillaan rautaista vyötä, joka hiersi ihon rikki, niin että verijäljet paidassa paljastivat salaisen kilvoituksen.

Lopulta rakkaus kilvoituselämään sai 23-vuotiaan Feodosin lähtemään salaa kotoaan kohti Kiovaa. Hän hakeutui luolassa kilvoittelevan pyhittäjä Antonin luo (10.7.) ja pyysi kyyneliä vuodattaen päästä tämän oppilaaksi. Pyhittäjä Antoni koetteli nuorukaista ja varoitti tätä kovasta elämästä ahtaassa luolassa, mutta nähtyään Feodosin innon ja rakkauden Jumalaan hän antoi tälle siunauksen jäädä. Hän luovutti Feodosin pyhittäjä Nikonin (23.3.) huostaan, joka vihki hänet pian munkiksi. Feodosi heittäytyi heti täydellä innolla hengellisiin kilvoituksiin. Hän paastosi ankarasti, valvoi yöt läpeensä ja toimitti nöyrästi ja reippaasti kaikki saamansa tehtävät. Kun Feodosin äiti pitkän etsimisen jälkeen löysi poikansa, tämä kieltäytyi tapaamasta häntä. Äiti itki ja valitti, ettei voinut elää ilman häntä. Lopulta Feodosi tuli ulos luolasta ja sanoi: ”Äiti, jää Kiovaan ja vihkiydy nunnaksi, niin voit joskus käydä tapaamassa minua ja saavutat itsekin pelastuksen.” Aluksi äiti ei halunnut kuullakaan mitään tuollaista. Mietittyään asiaa jonkin aikaa hän kuitenkin ymmärsi maallisen elämän turhuuden ja vihkiytyi nunnaksi Pyhän Nikolaoksen luostarissa. Muutaman vuoden kuluttua hän antoi sielunsa rauhassa Herralle.

Kun pyhittäjä Nikon vetäytyi luolaluostarista yksinäiseen kilvoitteluun, Feodosi vihittiin papiksi. Luolassa kilvoitteli 12 hengen veljestö, jonka johtajana oli pyhä Varlaam (19.11.). Pyhittäjä Antoni vetäytyi kilvoittelemaan jonkin matkan päähän uuteen itse kaivamaansa luolaan. Varlaam ja Feodosi puolestaan rakennuttivat alkuperäisen luolan päälle pienen Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen kirkon veljestön yhteiseksi rukouspaikaksi. Itse luolaan se ei olisi enää mahtunut.

Feodosi pyrki toimittamaan liturgian joka päivä. Hän ylitti kaikki askeettisessa kilvoittelussa mutta myös nöyryydessä ja veljellisessä rakkaudessa. Hän auttoi veljiä raskaissa töissä ja teki joskus yöllä toisille määrättyjä tehtäviä. Yöt hän valvoi aina rukoillen. Kesäöinä hän nousi usein luolasta lukemaan Psalttaria välittämättä hyttysistä, jotka pistelivät hänen ruumiinsa verille. Aamulla hän oli ensimmäisenä kirkossa ja lähti sieltä viimeisenä.

Kun pyhittäjä Varlaam siirtyi johtajaksi Pyhän Demetrioksen luostariin, Feodosi valittiin pyhittäjä Antonin siunauksella luolaluostarin igumeniksi. Uudessa asemassaankin hän jatkoi nöyrää kilvoitteluaan. Veljestö kasvoi kuitenkin nopeasti, ja luola ja kirkko kävivät ahtaiksi. Silloin Feodosi valitsi lähistöltä kauniin paikan, jonne Kiovan ruhtinas Izjaslavin myötävaikutuksella rakennettiin uusi luostari kirkkoineen, keljoineen ja muureineen. Veljestö siirtyi luolista uuteen luostariin Feodosin johdolla vuonna 1062.

Suuressa luostariyhteisössä ei kuitenkaan ollut mahdollista säilyttää vanhaa joustavaa ja yksilöllistä elämäntapaa ja kilvoitusta, jota pieni erakkojen joukko oli noudattanut luolassa. Tarvittiin yhteistä sääntöä. Kuultuaan Studionin luostarin säännöstä Feodosi pyysi Konstantinopolissa oleskelevaa munkki Jefremiä (28.1.) hankkimaan siitä kopion ja otti sen käyttöön luostarissaan. Näin Kiovan luolaluostari omaksui kinobioottisen yhteiselämän järjestyksen, josta tuli esikuva myös muille Venäjän luostareille.

Pyhittäjä Feodosi otti luostariin kaikki kilvoituselämään pyrkivät, mutta vihki heidät munkeiksi vasta pitkän koeajan jälkeen. Hän tapasi kiertää joka yö veljien keljat ja ottaa selvää kunkin kilvoituksista. Kuullessaan munkin rukoilevan hän iloitsi ja kiitti Jumalaa. Mutta kuullessaan kahden tai kolmen kokoontuneen iltapalveluksen jälkeen keskustelemaan hän pahoitti mielensä ja koetti seuraavana päivänä hienovaraisesti taivuttaa syylliset katumukseen. Paatuneimpia hän nuhteli avoimesti ja määräsi heille epitimian. Hän kehotti veljiä rukoilemaan omissa keljoissaan ja lukemaan psalmeja käsitöitä tehdessään. Feodosin aikana luostarissa vallitsikin hyvä järjestys. Veljet kilvoittelivat kuin enkelit ja luostari oli kuin taivaan esikartano.

Ruhtinas Izjaslav kunnioitti Feodosia ja kävi usein kuuntelemassa tämän opetuksia. Kerran hänen tullessaan luostarin portti oli kuitenkin kiinni. Portinvartija kieltäytyi avaamasta sanoen, että Feodosi oli käskenyt pitämään portin suljettuna ehtoopalveluksen alkuun asti, jotta veljet saisivat levätä yöllisen rukouksen jälkeen. Kun ruhtinas ihmetteli, miten portinvartija rohkeni olla avaamatta hänelle, tämä meni ilmoittamaan Feodosille ruhtinaan tulosta. Feodosi tuli heti ruhtinasta vastaan ja kumarsi hänelle. Izjaslav puolestaan ihmetteli Feodosin käskyn voimaa, jota portinvartijamunkki ei ollut uhmannut, ja kunnioitti tämän jälkeen Feodosia entistä enemmän.

Igumenin arvostaan huolimatta Feodosi osallistui usein raskaisiin töihin. Hän alusti leipätaikinaa, kantoi vettä, pilkkoi puita ja teki muita töitä, joihin moni muu ei halunnut tarttua. Hän ei kätkenyt Jumalalta saamaansa ruumiillisen voiman ja kestävyyden lahjaa, vaan rohkaisi toisia reippaalla esimerkillään ja iloitsi samalla hengessään. Hän kävi usein veljien keljoissa. Jos hän löysi sieltä jotakin ylimääräistä – ruokaa, vaatetta tai muuta – hän heitti sen heti uuniin sanoen, ettei munkin, joka on kieltänyt kaiken maallisen, pidä koota keljaansa turhaa tavaraa. ”Kuinka voimme kantaa Jumalalle puhtaan rukouksen, jos keljassamme on katoava aarre?” hän sanoi. Hän myös opetti veljiä pyytämään aina vanhemmalta munkilta siunauksen ennen mihinkään työhön ryhtymistä. Jos hän kuuli, että ruoka oli valmistettu ilman siunausta riitaisessa ja kaunaisessa ilmapiirissä, hän ei suostunut syömään sitä, vaan käski heittää sen jokeen tai polttaa uunissa.

Feodosin hellittämätön rukous ja luottamus Jumalaan antoi hänelle kyvyn karkottaa pahoja henkiä ja parantaa sairaita. Hän sai myös selvänäkemisen lahjan. Kerran kaupungista tuli pappi pyytämään viiniä liturgian toimittamista varten. Feodosi käski kirkonhoitajaa täyttämään papin kirkkoviiniastian, mutta tämä vastusteli sanoen, että luostarissa oli viiniä jäljellä vain muutamaa liturgiaa varten. Feodosi käski häntä antamaan kaiken viinin papille ja sanoi: ”Meistä pitää huolen Jumala. Hän ei jätä Äitinsä kirkkoa huomenna ilman liturgiaa.” Samana iltana luostariin tuli lahjoituksena kolme kuormallista kirkkoviiniä. Monesti muulloinkin Feodosi opetti veljiä olemaan huolehtimatta huomisesta aineellisissa asioissa ja panemaan sen sijaan kaiken toivonsa Jumalaan.

Feodosi oli armelias köyhiä kohtaan. Hän rakennutti luostarin lähelle majatalon ja kirkon, jonne hän lähetti kaikki köyhät, sokeat ja sairaat. Laitoksen ylläpitoon hän antoi kymmenykset luostarin tuloista. Joka lauantai hän lähetti kuormallisen leipää Kiovan vankiloihin. Hänen armeliaisuutensa ulottui jopa varkaisiin, jotka tavoitettiin luostarista ja tuotiin hänen luokseen. Hän käski antaa heille ruokaa ja rahaa, opetti heitä isällisesti ja päästi heidät menemään.

Kerran yöllä rosvojoukko tunkeutui luostariin aikomuksenaan varastaa kirkon kalleudet. Tyhjästä kirkosta kuului kuitenkin laulua. Ikkunoista loisti valo ja kirkon ympärille levisi hyvä tuoksu. Kun veljet aamuvarhain kokoontuivat kirkkoon keskiyöpalvelukseen, hämmästyneet rosvot näkivät kauhukseen kirkon nousevan ilmaan. Peloissaan he pakenivat paikalta. Myöhemmin rosvojoukon johtaja tuli kolmen toverinsa kanssa Feodosin luo kertomaan ihmeestä, jota kukaan munkeista ei ollut nähnyt.

Pyhittäjä Feodosi vietti yönsä rukoillen. Hänen ei koskaan nähty lepäävän vuoteella. Kun ruumiillinen väsymys pakotti hänet levähtämään, hän torkkui vain lyhyen aikaa ja senkin istuen. Hän noudatti tarkkaan paastoja, mutta oli aina iloisen näköinen, sillä hänen sydäntään ei vahvistanut ruoka vaan Jumalan armo.

Joka vuosi suuren paaston ajaksi pyhittäjä Feodosi vetäytyi luolaan, johon hänet sittemmin haudattiin. Demonit hyökkäsivät siellä kauhistuttavalla voimalla hänen kimppuunsa, mutta hän taisteli niitä vastaan aseinaan paasto ja rukous. Lopulta hän sai niistä voiton ja ne jättivät hänet rauhaan. Palmusunnuntaita edeltävänä perjantaina Feodosi palasi sitten takaisin luostariin viettämään Herran Ylösnousemuksen suurta juhlaa.

Pyhittäjä Feodosin aikana veljestö kasvoi niin, että vanha luostari kävi ahtaaksi. Feodosi alkoi suunnitella siirtymistä väljempään paikkaan. Jumala siunasi hänen aikeensa ja osoitti hyväksyntänsä ihmeellisillä tunnusmerkeillä. Uusi paikka löytyi ja sinne alettiin rakentaa kirkkoa, jonka muuraukseen Feodosi itse osallistui. Rakennustöiden loppuun saattaminen jäi kuitenkin hänen seuraajansa pyhittäjä Stefanin (27.4.) tehtäväksi.

Feodosi sai Jumalalta ennalta ilmoituksen lähestyvästä kuolemastaan. Kutsuttuaan koolle koko veljestön hän puhui heille sielun pelastuksesta sekä rakkaudesta ja kuuliaisuudesta ei vain vanhempia vaan myös saman ikäisiä ja samassa asemassa olevia kohtaan. Hän kehotti veljiä valitsemaan luostarille uuden igumenin. Heidän yksimielisestä pyynnöstään hän siunasi tehtävään pyhittäjä Stefanin. Hyvästeltyään isällisesti kaikki veljet hän antoi sielunsa Herralle toukokuun 3. päivänä vuonna 1074 auringonnousun jälkeen, niin kuin hän oli edeltä sanonut. Hänen toivomuksestaan munkit hautasivat hänet luolaan, jossa hän oli kilvoitellut vuosittain suuren paaston aikana.

Kahdeksantoista vuotta pyhittäjä Feodosin kuoleman jälkeen elokuun 14. päivänä vuonna 1092 hänen pyhäinjäännöksensä siirrettiin juhlallisesti Kiovan luolaluostarin suureen pääkirkkoon.