Pyhittäjä ja tunnustaja Hilarion

Pyhittäjä Hilarion oli kotoisin Kappadokiasta, jossa hän syntyi vuonna 775. Hänen isänsä pääsi Konstantinopolissa keisarin luottomieheksi, jonka tehtävänä oli huolehtia leivän toimittamisesta keisarin pöytään. Hilarion sai hyvän koulutuksen, jonka päätyttyä hän 20-vuotiaana meni Kserokopionin luostariin Konstantinopolissa, mutta siirtyi jonkin ajan kuluttua Dalmatoksen luostariin,[1] jossa hänet vihittiin munkiksi. Hän sai kymmeneksi vuodeksi kuuliaisuustehtäväkseen puutarhatyöt, mikä sopi hänen hiljaisuutta ja rukousta rakastavalle mielelleen. Tuona aikana hän puhdisti mielensä kaikesta pahuudesta ja täytti sen hyveillä. Kun hän kerran Jumalan armon avulla karkotti pahan hengen eräästä nuorukaisesta, igumeni päätti vihkiä hänet pappeuteen hänen vastusteluistaan huolimatta.

Kun luostarin igumeni kuoli, munkit tahtoivat tehdä Hilarionista johtajansa. Hilarion pakeni Bityniaan Puhtaiden luostariin. Veljestö valitti asiasta keisarille, joka käski hänen palata luostariinsa. Pyhä synodi valitsi hänet igumeniksi ja pääkaupungin luostareiden arkkimandriitaksi.

Hilarion johti rauhassa laumaansa, kunnes keisariksi tuli Leo Armenialainen, joka aloitti uudestaan ikonien kunnioittajien vainon. Hilarion vietiin keisarin eteen, mutta hän pysyi lujana vakaumuksessaan ja nimitti keisaria ateistiksi ja luopioksi. Keisari luovutti hänet kidutettavaksi ja heitti vankilaan. Pitkähkön ajan kuluttua keisari kutsui Hilarionin taas eteensä, mutta tämä pysyi kannassaan. Silloin Leo luovutti hänet ikonoklasmia kannattavan patriarkka Teodotos Kassiteran haltuun, jotta tämä saisi hänet muuttamaan mielensä. Patriarkka antoi sulkea hänet pimeään tyrmään ja kielsi antamasta hänelle edes leipää. Kun Hilarionin munkit kuulivat tästä, he pyysivät keisarilta, että tämä antaisi heille takaisin heidän igumeninsa. He lupasivat, että he saavat hänet kyllä muuttamaan mielensä. Tämän kuultuaan keisari suostui. Luostarissa Hilarion sai vähän hengähtää ja vahvistui saadessaan ruokaa. Pian keisari kuitenkin ymmärsi, että munkit olivat petkuttaneet häntä. Hilarion siirrettiin Foneksen luostariin, joka sijaitsi Bosporin rannalla. Sen johtaja oli keisarin hengenheimolainen, ja Hilarion joutui kestämään paljon julmuutta.

Kun Hilarion oli ollut vielä kerran keisarin kuulusteltavana, hänet siirrettiin pääkaupungin länsipuolella sijaitsevaan Kyklobionin luostariin, jossa hän viipyi kaksi ja puoli vuotta. Sen jälkeen Hilarion suljettiin Numeronionin vankilaan palatsin lähelle. Siellä häntä keisarin käskystä piestiin julmasti, minkä jälkeen hänet karkotettiin Pritolionin linnoitukseen.

Kun keisari Leo Armenialainen murhattiin siinä kirkossa, jossa hän oli ensimmäisen kerran herjannut Kristuksen ikonia ja heittänyt sen lattialle, hänen seuraajakseen tuli vuonna 820 Mikael Änkyttäjä. Hilarion päästettiin vapaaksi, ja eräs kristitty nainen otti hänet asumaan maatilalleen, jossa hän vietti seitsemän vuotta.

Mikaelin kuoltua valtaan nousi hänen poikansa Teofilos, joka oli kiivas ikonien vastustaja. Hän kokosi yhteen kaikki aikaisemmin ikonien kunnioituksen tähden vangittuina olleet ja vangitsi heidät uudelleen. Hilarion sai 107 raipaniskua, ja hänet karkotettiin Amusian saarelle. Siellä hän kaivoi itselleen vuorenrinteeseen pienen keljan ja sai rukouksillaan lähteen puhkeamaan sen lähelle. Hän vietti Amusiassa kahdeksan vuotta.

Kun Teofilos kuoli, hänen leskensä keisarinna Teodora kokosi kaikki pyhien ikonien kunnioittamisen tähden vangitut ja pahoinpidellyt kirkonmiehet Konstantinopoliin. Pyhien ikonien asema vakiinnutettiin seitsemännessä yleisessä kirkolliskokouksessa, ja karkotuksessa ja vankiloissa olleet uskontunnustajat saivat takaisin entiset asemansa. Myös pyhittäjä Hilarion pääsi palaamaan Dalmatoksen luostarin igumeniksi. Hän eli luostarissaan vielä kolme vuotta ja opetti munkkejaan niin sanoin kuin pyhällä elämällään ja ihmeillään. Vuonna 845 pyhittäjä ja tunnustaja Hilarion antoi henkensä Jumalan käsiin 70 vuoden ikäisenä.