Pyhittäjä Jefrosin Pihkovalainen

Pyhittäjä Jefrosin syntyi tavalliseen talonpoikaisperheeseen Pihkovan lähellä noin vuonna 1386. Hänen maallikkonimensä oli Jeleazar. Opittuaan lukemaan hän syventyi Raamatun teksteihin niin, että osasi selittää niitä toisille ja laati omiakin opettavaisia kirjoitelmia. Hän perehtyi myös muihin tieteenaloihin. Kyläläiset ihmettelivät hänen tietojaan ja ylistivät häntä. Jeleazar ei koskaan osoittanut kiinnostusta lapsellisiin huvituksiin. Sen sijaan hän harjoitti ankaraa itsehillintää ja kieltäytyi syömästä mitään makeaa. Kun vanhemmat alkoivat suunnitella hänelle avioliittoa, hän pakeni kotoaan ja piiloutui Snetogorin luostariin. Siellä hän vihkiytyi munkiksi saaden nimekseen Jefrosin.

Munkkina Jefrosin kilvoitteli paastoten, valvoen, rukoillen ja viettäen kokonaisia öitä rukouksessa seisoen. Samalla hän hoiti väsymättä palvelutehtäviä keittiössä, leipomossa ja muissa luostarin töissä. Innollaan hän saavutti kaikkien suosion. Kun hänen hyveidensä maine alkoi kantautua ympäristöön, hän pyysi igumenilta siunauksen vetäytyä hiljaisuuteen.

Vuoden 1425 tienoilla Jefrosin asettui yksinäiseen keljaan Tolvajoen varrelle noin 30 kilometrin päähän Pihkovasta. Hän antautui taisteluun näkymätöntä vihollista vastaan aseinaan paasto, valvominen ja rukous. Kerran kolme esipaimenta Basileios Suuri, Gregorios Teologi ja Johannes Krysostomos ilmestyivät hänelle ja osoittivat metsästä paikan kirkkoa varten.

Jonkin ajan kuluttua Serapion-niminen munkki (ks. 7.9.) liittyi Jefrosinin seuraan ja alkoi kilvoitella hänen ohjauksessaan. Vähän kerrassaan heidän ympärilleen muodostui erakkomainen yhteisö, jolle Jefrosin laati skiittaelämän säännöt. Säännöissä ei anneta luostarin elämään liittyviä tarkkoja ohjeita, vaan selitetään, miten munkin tulee elää. Vuonna 1447 pyhittäjä Jefrosin rakennutti veljestön pyynnöstä kirkon kolmen esipaimenen ja pyhittäjä Onufrios Suuren kunniaksi.

Kerran pyhittäjä Jefrosinin äiti tuli erakkolaan nähdäkseen poikansa, jonka oli kadottanut kauan sitten. Jefrosin kieltäytyi avaamasta hänelle keljansa ovea ja kehotti häntä vihkiytymään nunnaksi jossakin luostarissa, minkä tämä sitten tekikin. Köyhät ja pyhiinvaeltajat Jefrosin sen sijaan otti aina rakkaudella vastaan ja osoitti heille vieraanvaraisuutta, vaikka erakot itse elivät usein suuressa puutteessa. Joskus hän veljestön harmiksi jakoi köyhille kaikki luostarin ruokavarat, mutta Jumala piti heistä huolta ja lähetti elintarvikkeita hyväntekijöiden kautta.

Suuressa nöyryydessään ja rakkaudessaan erakkoelämään pyhittäjä Jefrosin kieltäytyi igumenin arvosta ja uskoi yhteisön johtamisen oppilaalleen Ignatille. Pyhittäjä Jefrosin jatkoi kilvoituselämäänsä vanhuuteen saakka. Hän nukkui pois 95 vuoden ikäisenä vuonna 1481. Hänen haudalleen asetettiin hänen oppilaansa Ignatin maalama ikoni ja hänen omakätisesti kirjoittamansa hengellinen testamentti, jonka Novgorodin arkkipiispa Feofil vahvisti sinetillään.