Pyhittäjä Job Potšajevilainen

Pyhittäjä Job oli hurskaan ja jalosukuisen perheen poika Galitsiasta Karpaattien ja Dnestrjoen väliltä. Jo hyvin nuorena hän kiinnostui hengellisistä asioista, ja kymmenvuotiaana hän meni Ugornitskan luostariin pyytäen päästä veljestöön. Kahden vuoden kuluttua igumeni vihki hänet munkiksi veljestön yksimielisellä suostumuksella. Job eli luostarissa kuin enkeli ollen nuoresta iästään huolimatta kaikille hyveellisen elämän esimerkkinä. Hän omisti kaikki vapaat hetkensä hengelliseen lukemiseen ja tuli pian tunnetuksi rakkaudestaan rukoukseen. Igumenin vaatimuksesta hänet vihittiin pappeuteen heti hänen tultuaan täysi-ikäiseksi.

Ortodoksisuuden hartaana puolustajana tunnetun Ostrogin ruhtinaan Konstantinin pyynnöstä Job siirrettiin Dubeniin Pyhän Ristin luostariin, missä veljestö valitsi hänet igumenikseen. Siellä Jobin tehtäväksi tuli puolustaa ortodoksisuutta uniaattien vaikutusta vastaan. Saamallaan opettamisen lahjalla hän pyrki vahvistamaan veljestössään evankeliumien mukaista elämää huolehtien samalla hengellisen kirjallisuuden levittämisestä.

Johdettuaan luostaria yli kaksikymmentä vuotta Job lähti sieltä salaa noin vuonna 1600 paeten ihmisten kiitosta ja ylistystä. Hän vetäytyi läheiselle erakkomunkkien asuttamalle Potšajevin luostarivuorelle, joka oli tullut tunnetuksi ihmeitätekevästä Jumalanäidin ikonistaan. Pian yhteisö päätettiin muuttaa yhteiselämään perustuvaksi kinobialuostariksi ja munkit joutuivat valitsemaan keskuudestaan igumenin. Job oli salannut heiltä arvonsa, mutta ei pystynyt pitämään piilossa hengellisiä lahjojaan, joten valinta osui häneen.

Potšajevissa Job joutui jälleen puolustamaan ortodoksisuutta sekä uniaattien että protestanttien ahdistelua vastaan. Valistustyön kehittäminen kirjapainon avulla ja hänen oma kristillinen kilvoittelunsa olivat hänen aseensa tässä taistelussa. Hänen aikanaan luostari kasvoi, sillä monet halusivat päästä kilvoittelemaan hengellisesti kokeneen igumenin johdolla. Eräs vihamielinen protestantti yritti hajottaa veljestön estämällä sitä käyttämästä ainoata kylässä olevaa kaivoa. Mutta rukoiltuaan apua Jumalanäidiltä pyhittäjä Job antoi kaivaa luostarille oman kaivon ylös vuorelle.

Suurta luostaria johtaessaan ja kirkollisia asioita hoitaessaan pyhittäjä Job jatkoi myös sisäistä, ihmisten katseilta salattua kilvoitteluaan. Skeemamunkin asun alla hän piti jouhipaitaa ja kantoi kilvoituskahleita. Päivisin hän osallistui luostarin töihin, mutta yöllä hän vetäytyi vuorella olevaan syvään luolaan. Siellä hän saattoi viettää joskus parikin vuorokautta ruokanaan vain kyyneleet. Kerran hänen rukoillessaan luolan valaisi ihmeellinen valo, joka sai hänen oppilaansa Dosifein kaatumaan pelosta maahan.

Jatkuva rukouksessa seisominen sai Jobin jalat turpoamaan ja niihin aukeni luut paljastavia haavoja. Puheissaan Job oli nöyrä, eikä hänen kuultu koskaan lausuvan kiivasta sanaa. Kerran yöllä hän tavoitti luostarin puimahuoneesta miehen, joka oli varastamassa vehnää. Mies lankesi peloissaan maahan, mutta Job ei moittinut häntä sanallakaan vaan nosti pudonneen vehnäsäkin uudelleen miehen harteille ja neuvoi häntä olemaan toiste tekemättä mitään vastaavaa.

Lokakuussa vuonna 1651 pyhittäjä Job sai ylhäältä ilmoituksen lähenevästä kuolemastaan. Lokakuun 28. päivänä hän hyvästeli veljet toimitettuaan viimeisen liturgiansa ja siirtyi rauhassa tästä ajallisesta elämästä iankaikkiseen autuuteen sadan vuoden ikäisenä.

Seitsemän vuoden kuluttua pyhittäjä Job ilmestyi unessa Kiovan metropoliitalle Dionisille sanoen: ”Ilmoitan sinulle, esipaimen, että Jumala haluaa sinun kauttasi nostaa luuni haudasta.” Uni toistui kolmesti, minkä jälkeen metropoliitta kiiruhti papiston kanssa Potšajeviin. Pyhittäjän reliikit nostettiin haudasta maatumattomina ja sanomattoman hyvää tuoksua levittävinä ja kannettiin juhlallisesti kirkkoon. Samalla tapahtui monia ihmeitä.