Pyhittäjä Makari Altailainen

Pyhittäjä Makari syntyi vuonna 1792 Vjazmassa, jossa hänen isänsä Jakov Gluharev palveli pappina. Poika sai kasteessa nimen Mikael. Isä Jakov oli suorittanut pappisseminaarin täyden oppimäärän, mikä oli tuohon aikaan harvinaista. Hän antoi kotona pojalleen perusteellisen alkeisopetuksen. Seurakuntakoulun ja pappisseminaarin jälkeen Mikael jatkoi opintoja Pietarin hengellisessä akatemiassa. Hänen syvä perehtyneisyytensä kieliin, teologiaan ja eri tieteenaloihin erotti hänet muista opiskelijoista ja hänet otettiin suoraan akatemian toiselle kurssille. Jo seitsemänvuotiaana Mikael oli kääntänyt kotonaan lyhyitä tekstejä latinaksi ja kaksikymmenvuotiaana hän osasi hepreaa, ranskaa ja saksaa. Akatemian rehtori pyhä Filaret Moskovalainen (19.11.) mieltyi lahjakkaaseen opiskelijaan. Hänestä tuli Mikaelin hengellinen ohjaaja ja suojelija ja heidän hengellinen yhteytensä säilyi läpi vuosien. Pyhän Filaretin vaikutuksesta Mikael kiinnostui askeettisesta elämäntavasta. Hän luki Filokaliaa ja tunnusti päivittäin ajatuksensa ohjaajalleen.

Akatemian opintojen jälkeen nuori teologian maisteri määrättiin Ukrainaan Ekaterinoslavin pappisseminaarin opettajaksi. Siellä hän tutustui moldovalaisiin munkkeihin, jotka olivat pyhittäjä Paisi Velitškovskin (15.11.) oppilaita. Pyhittäjä Paisin opetukset mielen rukouksesta ja hengellisestä ohjauksesta löysivät vastakaikua Mikaelin sydämestä. Vuonna 1818 hän vihkiytyi munkiksi vain 25 vuoden ikäisenä saaden nimekseen Makari. Seuraavana päivänä hiippakunnan piispa Job vihki hänet munkkidiakoniksi ja parin päivän kuluttua pappismunkiksi.

Ennen pitkää Makari joutui kuitenkin piispansa epäsuosioon; tämä väheksyi jatkuvasti Makarin mielipiteitä työasioissa ja sorti häntä. Myöhemmin Makari tosin totesi, että kaikki tapahtui Jumalan sallimuksesta hänen oman ”oppineen ylpeytensä” pois juurimiseksi. Omasta pyynnöstään hänet kuitenkin siirrettiin toiseen hiippakuntaan, jossa hänet korotettiin arkkimandriitan arvoon ja nimitettiin Kostroman pappisseminaarin rehtoriksi ja luostarin johtajaksi. Hän luki paljon erityisesti Makarios Egyptiläisen, Maksimos Tunnustajan ja Dionysios Areiopagiitan teoksia. Mutta Kostromassakaan hän ei saanut osakseen ymmärtämystä. Hallinnolliset tehtävät rasittivat hänen askeettista, suoraa ja vilpistelemätöntä luonnettaan. Ohjaajansa kanssa neuvoteltuaan hän päätti jättää julkisen työnsä ja siirtyi vuonna 1825 Kiovan luolaluostariin.

Elämä suuressa kansoitetussa luostarissa osoittautui raskaaksi yksinäisyyttä kaipaavalle kilvoittelijalle. Jo vuoden kuluttua Makari siirtyi Glinskin erakkolaan Kurskin hiippakunnassa. Siellä hän – hengellisen akatemian loistavin arvosanoin suorittanut arkkimandriitta ja luostarin johtaja – hakeutui oppimattoman mutta hengellisesti kokeneen igumeni Filaretin ohjaukseen. Esimiehen asemasta vapautuneena hän antautui jälleen kilvoittelemaan kuuliaisuudessa. ”Kristuksen koulun” hiljaisuudessa hän tutkiskeli sielunsa salaisia kätköjä ja laskeutui oman voimattomuutensa tuntien nöyryyden laaksoon. Myöhemmin hän kuitenkin totesi, että opetustyön jättäminen niin Ekaterinoslavissa kuin Kostromassakin oli ollut pakoa elämän golgatalta.

Kilvoitustensa ohella Makari teki Glinskin erakkolassa käännöstöitä. Juhlapäivinä hän piti kirkossa kansantajuisia ja vakuuttavia opetuspuheita. Hänen oma perimmäinen kutsumuksensa löytyi vuonna 1829, kun hän pyhän metropoliitta Filaretin siunauksella hakeutui lähetystyöhön turkinsukuisten kansojen pariin Altaille.

Makari matkusti ensin Siperiaan Tobolskiin ja sieltä edelleen määränpäähänsä Bijskin alueelle. Ennen hänen tuloaan paikallinen pappi oli kastanut vain noin 300 henkeä, joten miltei kaikki alueen asukkaat olivat pakanoita. Makarilla oli mukanaan kaksi avustajaa, joita varten hän laati yhteiselämän säännöt. Heidän tuli pitää kaikkea omaisuutta yhteisenä ja ohjenuoranaan yhteiselämäluostareiden sääntöjä sekä tunnustaa usein ajatuksensa ja kiusauksensa hengelliselle isälleen. Hän valitsi mission pääpaikaksi Majman kylän ja perusti lisäksi leirit läheiseen Ulalan kylään ja Teletskojejärvelle. Seudulla asui kolme venäläistä mehiläistenhoitajaa ja muutamia kristinuskoon kääntyneitä tataariperheitä.

Aluksi Makari kohtasi monenlaisia esteitä saarnatessaan Jumalan sanaa altailaisille ja tataareille. Hän ei osannut paikallisia kieliä ja paikalliset asukkaat karttoivat niin häntä kuin kristinuskoakin. Vähän kerrassaan he kuitenkin vakuuttuivat Makarin vilpittömyydestä ja hyväsydämisyydestä ja ymmärsivät, ettei hänestä ollut kenellekään vaaraa, ja alkoivat kunnioittaa häntä. Makarin julistamat totuuden sanat läpäisivät heidän sydämensä ja monet kääntyivät kristinuskoon. Lopulta nekin, jotka olivat ensin muuttaneet kauemmas isä Makarista, tulivat kasteelle.

Pian Altaille tultuaan Makari alkoi kirjoittaa muistiin altailaisten kielten sanoja ja kokosi 3000 sanaa käsittävän sanakirjan. Vuonna 1832 hän palkkasi hyvän tulkin ja alkoi tämän avustuksella kääntää tärkeimpiä rukouksia ja osia jumalanpalveluksista sekä evankeliumia ja katkelmia Uudesta ja Vanhasta testamentista paikalliselle kielelle.

Lähetystyön edistyessä Makari siirsi lähetysaseman Ulalaan ja perusti sen yhteyteen koulun, jossa paikallisille asukkaille opetettiin luku- ja kirjoitustaitoa. Ulalasta käsin hän teki matkoja paimentolaisina elävien tataarien ja kalmukkien luo. Hän myös ymmärsi nopeasti, ettei vastakääntyneitä voinut jättää oman onnensa nojaan, vaan että he tarvitsivat monenlaista apua. Niinpä hän alkoi rakennuttaa kääntyneitä varten taloja, hankkia karjaa, maanviljelysvälineitä ja siemeniä sekä opettaa heille vakinaista elämäntapaa paimentolaisuuden sijaan. Tähän kaikkeen hän käytti oman palkkansa.

Neljäntoista vuoden aikana isä Makari kastoi noin 700 aikuista ja saman verran lapsia. Ulalaan perustettiin naisyhteisö, josta sittemmin muodostui luostari.

Heikentynyt terveys pakotti isä Makarin jättämään lähetystyön vuonna 1844. Hän siirtyi Pyhän Kolminaisuuden luostarin johtajaksi Bolhovin kaupunkiin Venäjälle. Muutaman vuoden kuluttua hän sai luvan lähteä pyhiinvaellukselle Pyhälle maalle, mutta matka jäi tekemättä. Pyhittäjä Makari antoi henkensä rauhallisesti Herran käsiin toukokuun 18. päivänä vuonna 1847. Hänen viimeiset sanansa kuolinhetkellä olivat: ”Kristuksen valo valaisee kaikkia.” Aikalaiset nimittivät häntä ”käytännössä toteutetuksi evankeliumiksi”.

Pyhittäjä Makarin kunnioitus alkoi pian hänen kuolemansa jälkeen. Toinen pyhä Makari (Nevski, ks. 16.2.), joka sittemmin valittiin Moskovan metropoliitaksi, jatkoi hänen työtään Altailla. Hän kääntyi usein rukouksissaan pyhittäjä Makarin puoleen ja tunsi aina saavansa häneltä apua. Pyhittäjä Makari kanonisoitiin Siperian paikalliseksi pyhäksi vuonna 1983. Yleiseen pyhienkalenteriin hänen nimensä liitettiin vuonna 2000.