Pyhittäjä Teodoros Studionilainen

Pyhittäjä Teodoros syntyi konstantinopolilaiseen ylimysperheeseen vuonna 758. Hänen isänsä Fotinos oli keisari Konstantinos Kopronymoksen varainhoitaja. Vaikka keisari oli ikonien vainooja, Fotinos kasvatti lapsensa yhdessä vaimonsa Teoktisten kanssa ortodoksisesti. Teodoros sai aikansa parhaan koulutuksen niin teologisissa kuin maallisissakin aineissa. Erityisesti äidin esimerkki inspiroi häntä rukoukseen ja askeesiin.

Vuonna 780 keisarinna Irene palautti ikonien kunnioituksen kutsumalla pyhän patriarkka Tarasioksen (25.1.) maanpaosta takaisin Konstantinopoliin. Myös muut pyhien ikonien tähden karkotetut saivat palata takaisin. Heidän joukossaan oli Teodoroksen eno pyhä Platon (4.4.), joka oli maapaossa ollessaan toiminut Symbolien luostarin igumenina Bityniassa. Platon vaikutti niin voimakkaasti sukulaisiinsa, että Fotinoksen koko perhe ja vielä jotkut heidän ystävistäänkin päättivät mennä luostariin. Fotinos luopui muusta omaisuudestaan paitsi Sakudion-nimisestä maatilastaan, joka sijaitsi luonnonkauniilla paikalla Olymposvuorella Bityniassa. Sen hän muutti luostariksi, jonka igumeniksi tuli Platon.

Teodoros oli esimerkillinen kuuliaisuusveli, joka toteutti täsmällisesti kaikki igumeninsa määräykset ja kertoi tälle mieltään askarruttavat ajatukset. Heikosta terveydestään huolimatta hän teki raskaita töitä auttaakseen luostariveljiään. Hänellä oli jopa tapana lähteä salaa öisin tai kuumimman keskipäivän aikaan, jolloin toiset nukkuivat, kantamaan lantaa selässään luostarin kasvimaalle. Pian hän sai nöyryyden armolahjan, niin että joka päivä elämänsä loppuun saakka hän vuodatti suloisia kyyneleitä rukoillessaan.

Teodoroksella oli myös käytännöllisiä lahjoja ja Platon uskoi hänelle uuden luostarin kirkon rakentamisen. Se valmistui nopeasti ja kaikki ihailivat sen kauneutta. Teodoros rakasti jumalanpalveluksia ja oli aina ensimmäisenä kirkossa. Vuonna 787 patriarkka Tarasios vihki hänet papiksi. Sen jälkeen hän tiukensi askeettisia kilvoituksiaan. Öisin hän ei juuri nukkunut vaan vietti suurimman osan yötä rukoillen ja isien askeettisia teoksia tutkien. Erityisesti hän piti Basileios Suuresta, abba Doroteoksesta, Neilos Siinailaisesta ja Portaiden kirjoittajasta Johannes Siinailaisesta. Heidän hengessään hän valvoi tarkkaan, että luostarielämän periaatteita noudatettiin, ja puuttui heti niiden höltymiseen.

Kun Platon näki, että Teodoroksella oli luontaista auktoriteettia, hän pyysi tätä ryhtymään igumeniksi hänen sijastaan. Sakudionissa oli tuolloin jo lähes sata munkkia, heidän joukossaan Teodoroksen veli, pyhä Joosef, Tessalonikan tuleva arkkipiispa (14.7.), pyhä Naukratios (18.4.) ja myöhemmin pyhien ikonien puolustamisen takia marttyyrikuoleman kärsineet Euthymios ja Timoteos. Teodoros ei nöyryydessään halunnut vastaanottaa tehtävää, mutta kun Platon sairastui vakavasti, hän ei voinut enää kieltäytyä.

Vuoden 795 alussa keisari Konstantinos VI hylkäsi vaimonsa Marian ja otti tämän tilalle Teodoten, joka oli pyhän Teodoroksen serkku. Patriarkka Tarasios kieltäytyi siunaamasta uutta liittoa. Vihkimisen toimitti mukautuvainen hyödyntavoittelija pappi Joosef. Platon ja Teodoros paheksuivat ankarasti keisarin menettelyä ja asettautumista kirkon säädösten yläpuolelle. He vastustivat kaikkia hovin sovitteluyrityksiä. Lopulta Platon vangittiin, kun taas Teodoros ja muutamia hänen munkeistaan karkotettiin Tessalonikaan.

Kun Konstantinos syrjäytettiin ja keisarinna Irene (797–802) tuli hallitsijaksi, Platon vapautui ja Teodoros tovereineen pääsi veljien suureksi iloksi palaamaan Sakudioniin. Iloa ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä arabirosvojen hyökkäykset alueelle yleistyivät. Veljestö asettui Konstantinopoliin, missä heille tarjottiin olopaikaksi Studionin luostaria. Sen oli perustanut konsuli Studion jo vuonna 463. Pian veljestön jäsenmäärä nousi seitsemäänsataan. Osa veljistä asui sivuluostareissa.

Luostarissa vallitsi täydellinen yhteisomistus samaan tapaan kuin alkuseurakunnassa: ”Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu. Kukaan ei pitänyt omanaan sitä, mitä omisti, vaan kaikki oli heille yhteistä.” (Ap.t. 4:32) Munkeilla ei ollut edes omia keljoja, vaan he nukkuivat suurissa makuusaleissa. Jokaisella oli vain yksi vaatekerta, joka vaihdettiin tietyin välein. Teodoros oli kuin isä kaikille. Määräten veljiä eri kuuliaisuustehtäviin hän huolehti luostarin harmonisesta toiminnasta. Monenlaisia ammattimiehiä löytyi veljien keskuudesta. Paitsi käytännön elämään liittyviä tehtäviä luostarissa harrastettiin myös ikonimaalausta, kirjojen kopiointia ja käsikirjoitusten koristelemista miniatyyrimaalauksilla. Näin luostari oli myös keskeinen kulttuurikeskus aikakaudellaan.

Erityisesti jumalanpalvelusten harras toimittaminen oli pyhän Teodoroksen sydäntä lähellä. Studionin luostarin munkit olivat kirkossa kuin enkelit taivaassa laulaen sopusointuisesti ylistystä Jumalalle kuin yhdestä suusta. Teodoros itse oli hymnirunoilija. Suuren paaston jumalanpalveluskirja Triodion on suurimmaksi osaksi hänen käsialaansa, samoin kuin monet muut hartaat kirkkoveisut ja kanonit. Kolme kertaa viikossa Teodoros piti veljille lyhyen opetuspuheen aamupalveluksen yhteydessä.

Pyhän patriarkka Tarasioksen kuoltua vuonna 806 keisari Nikeforos I nimitti uudeksi patriarkaksi suoraan maallikosta kaimansa Nikeforoksen (2.6.). Samalla hän palautti periaatteettomalle Joosefille takaisin häneltä riistetyn pappeuden. Igumeni Teodoros ja kaikki studionilaiset tuomitsivat nämä teot ankarasti. Rangaistukseksi Platon, Teodoros ja hänen veljensä Joosef, tuolloin jo Tessalonikan arkkipiispa, karkotettiin Konstantinopolin edustalla sijaitsevien Prinssisaarten eri saarille. Kahden vuoden karkotusaikanaan Teodoros kirjoitti veljestölleen useita rohkaisevia kirjeitä.

Keisari Nikeforoksen kuoltua karkotetut palasivat takaisin muutamiksi rauhan vuosiksi. Uudet koettelemukset alkoivat, kun kiivas pyhien ikonien vastustaja keisari Leo Armenialainen nousi valtaistuimelle vuonna 811. Niin saarnoissaan kuin kirjoituksissaankin pyhä Teodoros puolusti ikonien kunnioitusta osoittaen, että Kristus ja pyhät ovat todella läsnä ikoneissaan ja että ikonien kunnioittaminen on Kristuksen lihaksitulemisen totuuden tunnustamista. Palmusunnuntaina vuonna 815 hän marssi yli tuhannen munkin johdossa Konstantinopolin kaduilla. Kaikilla oli kädessään ikonit, ja kävellessään he lauloivat hymnejä ikonien kunniaksi.

Teodoros vangittiin uudelleen ja lähetettiin maanpakoon kauas Fryygian Metopehen. Sieltäkin hänen onnistui lähettää rohkaisukirjeitä hajaantuneille munkkiveljilleen ja muille uskoville. Hän kehotti heitä olemaan kärsivällisiä ja panemaan toivonsa Jumalaan. Eristääkseen hänet paremmin viranomaiset karkottivat hänet vielä idemmäksi Bonitaan, missä hänet suljettiin tornihuoneeseen. Mutta hänen oppilaansa saivat järjestettyä, että hän pystyi sieltäkin käsin jatkamaan kirjeenvaihtoaan aina Roomaan ja Aleksandriaan saakka. Monet pyhän Teodoroksen munkkiveljistä joutuivat kidutettaviksi ja kärsivät marttyyrikuoleman. Hänet itsensäkin ruoskittiin tajuttomaksi. Idästä hänet siirrettiin lopulta vankilaan Smyrnaan, eikä hän enää sieltä onnistunut pitämään yhteyttä ulkomaailmaan.

Pyhä Teodoros vapautui vasta vuonna 820, kun Mikael II, lisänimeltään ”Änkyttäjä”, nousi valtaistuimelle Leo Armenialaisen jälkeen. Mikael avasi vankilat mutta ei virallisesti palauttanut ikonien kunnioitusta. Hän ei liioin sallinut Teodoroksen palata Studionin luostariin, jossa asui jo uusi munkkiveljestö.

Teodoros jäikin Nikomedeian lahden rannalla sijaitsevaan Kreskensin luostariin. Sieltä hän matkusteli eri paikkoihin tukemaan ortodokseja, jotka pitkien vainon vuosien jälkeen kaipasivat kipeästi rohkaisua. Lopulta hän sairastui vaikeaan vatsatautiin. Lähes luurankona hän palasi Kreskensiin mutta johti siellä kuitenkin vielä veljestöä, opetti ja toimitti jumalanpalveluksia. Viimeisen opetuspuheensa hän piti jo vakavasti sairaana; se alkoi sanoilla: ”Veljet, olen sairastunut mutta teidän rukoustenne avulla olen saanut voimaa.”

Pyhä Teodoros kuoli marraskuun 11. päivänä 826. Vielä elossa ollessaan hän pyysi veljiä aloittamaan hautauspalveluksen toimittamisen ja laulamaan psalmia 119. Kun he olivat päässeet jakeeseen 93: ”Milloinkaan en unohda sinun säädöksiäsi, ne antavat minulle elämän”, pyhä Teodoros antoi henkensä Jumalan käsiin. Hän oli tuolloin 67-vuotias. Toisten tietojen mukaan hänen kuolemansa tapahtui Prinssisaarilla, jonne hänet myös olisi haudattu.