Pyhittäjä uusmarttyyri Agapios

Pyhittäjä ja uusmarttyyri Agapios oli kotoisin Galatistan kylästä Kreikan Khalkidikesta. Hän oli pyhän apostolienvertaisen pappismarttyyri Kosmas Aitolialaisen (24.8.) ja pyhän Eugenios Aitolialaisen (5.8.) ohella yksi kreikkalaisen kulttuurin ja hengenelämän merkittävimmistä elvyttäjistä turkkilaisen miehitysvallan synkimpinä aikoina 1700-luvulla.

Nuoruudessaan Agapios lähti pyhiinvaellukselle Jerusalemiin. Hän ei palannut vaan jäi Pyhään kaupunkiin ja liittyi Pyhän haudan veljestöön. Kun patriarkka Parthenios oli vihkinyt Agapioksen pappismunkiksi, hänet lähetettiin Tessalonikaan palvelemaan Pyhän haudan veljestön metokhionissa. Hän alkoi opettaa Tessalonikan koulussa ja toimi jonkin aikaa myös Athoksen akatemian rehtorina. Välillä hän teki pitkän kierroksen Venäjällä keräämässä varoja Jerusalemin patriarkaatille, joka oli pahoin velkaantunut turkkilaisvallan aikana.

Kun turkkilaiset huomasivat, miten aikaansaapa Agapios oli, he päättivät surmata hänet. Agapios oli 42 vuoden ikäinen, kun janitsaarit pidättivät hänet ja surmasivat hänet raa’asti. Tämä tapahtui Thermassa Tessalonikan lähellä 18. elokuuta vuonna 1752. Turkkilaiset piilottivat marttyyrin ruumiin jäänteet eikä niitä koskaan löydetty.