Pyhittäjä Varsonofi Optinalainen

Pyhittäjä Varsonofi (maallikkonimeltään Pavel Plihankov) syntyi aatelisperheeseen Samarassa vuonna 1845. Hänen isänsä polveutui Orenburgin kasakoista. Pavelin äiti kuoli synnytykseen, ja pojan kasvatti hurskas äitipuoli. Tällä oli tapana herätellä viisivuotias Pavel joka aamu kuuden aikaan ja ottaa hänet mukaansa varhaisaamun liturgiaan. Myöhemmin vanhus Varsonofi muisteli kiitollisena saamaansa kasvatusta ja äitipuoltaan, joka hartaana rukoilijana opetti hänetkin rakastamaan kirkkoa.

Pavel opiskeli Orenburgin sotilasopistossa ja sen jälkeen Pietarissa upseerikurssilla. Kerran nuorena upseerina hän meni Kronstadtissa Pyhän Andreaksen kirkon alttariin, jossa pyhä Johannes Kronstadtilainen (20.12.) oli toimittamassa liturgiaa. Ehtoollisen nauttimisen jälkeen isä Johannes siirsi pyhät lahjat alttarilta uhripöydälle ja tuli sen jälkeen tervehtimään Pavelia suudellen hänen kättään. Pavel meni hämilleen, ja kaikki paikalla olijat alkoivat puhua, että hänestä varmasti tulee pappi. Hän itse ei tuohon aikaan ajatellutkaan mitään sellaista. Sen sijaan hän omistautui sotilasuralle edeten everstiksi asti. Samalla hän kuitenkin eli hyvin luostarimaisesti ja piti maallisia ajanvietteitä turhuutena.

Kerran Pavel sairastui keuhkoputkentulehdukseen. Lääkärit pitivät tilannetta hyvin vakavana. Tuntiessaan kuoleman henkäyksen Pavel pyysi sotilaspoikaa lukemaan evankeliumia. Samassa hän näki taivaan avautuvan. Hän vavahti pelosta ja hämmästyi ihmeellistä valoa. Syvän katumuksen tunne lävisti hetkessä hänen sielunsa. Sittemmin Optinan luostarin isä Nektari (29.4.) sanoi, että Pavelista, menestyvästä upseerista, tuli tuolloin yhdessä yössä ohjaajavanhus.

Toivuttuaan sairaudesta Pavel matkusti Optinan luostariin. Pyhittäjä Amvrosi Optinalaisen (10.10.) siunauksella hän ryhtyi heti järjestämään asioitaan ja hankkimaan virkaeroa asettuakseen pysyvästi luostariin. Pietarissa häntä kuitenkin kohtasivat monet vastukset. Virkaeron sijaan hänelle tarjottiin ylennystä ja toisaalta upseeritoverit nauroivat hänen aikeelleen mennä luostariin. Pavel pysyi kuitenkin lujana kutsumuksessaan, ja loppuvuodesta 1891 hänet liitettiin Optinan luostarin skiitan veljestöön 46-vuotiaana.

Skiitan johtaja pyhittäjä Anatoli vanhempi (25.1.) otti hänet ohjaukseensa ja auttoi voittamaan monet murheet, joita veljestön nurja suhtautuminen aiheutti. Pyhä Anatoli myös nimitti hänet vanhus Nektari Optinalaisen (29.4.) kelja-apulaiseksi. Noin kymmenen vuoden ajan uusi luostariveli kilvoitteli vanhus Nektarin läheisyydessä puoliksi keljaan sulkeutuneena perehtyen teoriassa ja käytännössä pyhien isien kirjoituksiin. Munkkivihkimyksessä hän sai nimen Varsonofi.

Vuonna 1903 isä Varsonofi vihittiin pappismunkiksi ja seuraavana vuonna, Venäjän ja Japanin sodan alettua, hänet lähetettiin Kauko-Itään sotilassairaalan papiksi. Sodan jälkeen hänet määrättiin Šamordinon nunnaluostarin rippi-isäksi. Pietarin metropoliitta Antoni (Vadkovski) tarjosi hänelle ylennystä, mutta rakkaus yksinäiseen elämään sai hänet nöyrästi torjumaan tarjouksen ja pysymään Optinassa. Siellä hänen tehtäväkseen tuli toimia skiitan johtajana sekä veljestön ja vieraiden rippi-isänä. Hän piti jatkuvasti yhteyttä rippilapsiinsa, mistä todistaa laaja hengellinen kirjeenvaihto. Lisäksi hänellä oli hengellinen yhteys pyhän Johannes Kronstadtilaisen, Varnava Getsemanelaisen (17.2.) ja Pietarin metropoliitta Antonin kanssa.

Ankara kilvoituselämä, teologinen oppineisuus ja hengellinen arvostelukyky toivat pyhän Varsonofin luokse hengellistä ohjausta kaipaavia. Erityisesti hän vetosi älymystöön ja opiskelevaan nuorisoon. Hänen rakkautensa ja huolenpitonsa lämmitti kaikkia. Lisäksi hänellä oli harvinainen selvänäköisyyden lahja, joka ilmeni erityisesti hänen toimittaessaan katumuksen sakramenttia. Joskus hän itse luetteli katuvalle tämän synnit aikajärjestyksessä kaikkia yksityiskohtia myöten. Eräälle rippilapselleen hän sanoi: “Sinä asut Pietarissa ja kuvittelet, etten minä näe sinua, mutta jos vain haluan, näen kaiken mitä sinä teet ja ajattelet.”

Pyhittäjä Varsonofi ei matkustanut minnekään Optinasta, ellei kuuliaisuustehtävä sitä vaatinut. Erään tällaisen matkan hän teki vuonna 1910 Astapovon rautatieasemalle liittääkseen kuolevan kirjailija Leo Tolstoin takaisin kirkon helmaan ja saattaakseen hänet kristillisesti viimeiselle matkalle. Hänen mielipahakseen häntä ei kuitenkaan päästetty Tolstoin luo. Samana vuonna pyhittäjä Varsonofi vihkiytyi salaisesti suureen skeemaan.

Vuonna 1912 pyhittäjä Varsonofia kohtasi viimeinen suuri koettelemus. Jotkut tyytymättömät nostattivat häntä vastaan syytösten ja panettelujen tulvan, minkä seurauksena hänet siirrettiin Kolomnan kaupunkiin Vanhan-Golutvinin luostarin johtajaksi. Muuton myötä hänen terveytensä alkoi nopeasti heiketä. Hän ikävöi Optinan luostarin hiljaiseen skiittaan. Huhtikuun 1. päivänä vuonna 1913 hän antoi sielunsa Jumalalle, jota hän oli palavasti rakastanut. Pyhä synodi antoi luvan hänen hautaamiselleen Optinaan. Pyhittäjä Varsonofia on kunnioitettu pyhien joukossa vuodesta 1998.