Pyhittäjä Vitalios

Pyhä Vitalios (Vitalis) eli vuosikausia Pyhän Seridoksen (13.8.) luostarissa Gazassa. Hän valitsi erikoisen kilvoittelumuodon. 610-luvun alussa Vitalios kuuli, että Aleksandriassa oli hyväsydäminen patriarkka, joka ei tuominnut ketään. Vitalios päätti lähteä Aleksandriaan työskentelemään prostituoiduiksi ajautuneiden naisten pelastuksen puolesta. Hän teki päivisin käsityötä, jonka tuloista hän käytti yhden kymmenysosan omaan elämiseensä. Illan tullen hän lähti prostituoitujen kujille ja antoi loput päivän ansioistaan jollekin naisparalle sillä ehdolla, että tämä ei harjoittaisi ammattiaan tuona yönä vaan lähtisi hänen mukaansa. Vitalios tarjosi naiselle ruokaa ja rukoili läpi yön hänen pelastuksensa puolesta. Lähtiessään Vitalios vaati naista lupaamaan, ettei kertoisi tapahtuneesta kenellekään.

Pian kuitenkin tieto munkin toimista alkoi levitä, ja monet pitivät niitä arveluttavina. Hänelle sanottiin: ”Ota vaimo ja heitä pois skeemasi, ettet joutuisi vastaamaan Jumalalle niistä sieluista, joita olet loukannut.” Vitalios vastasi: ”Antakaa minun olla. Te ette ole minun tuomareitani. Meillä on yhteinen Valtias, joka tuomitsee maailman ja kunkin teot.” Kirkon taloudenhoitajat tekivät patriarkka Johannes Laupiaalle (610–619, muistopäivä 12.11.) valituksen munkista, joka oli aiheuttanut skandaalin kulkemalla ilotyttöjen luona. Patriarkka Johannes ei kuitenkaan ryhtynyt toimiin Vitaliosta vastaan. Hän sanoi, että vaikka näkisi omin silmin papin tai munkin tekevän syntiä, olisi parempi estää muita näkemästä samaa kuin ryhtyä tuomitsemaan tekijää. Vitalios puolestaan oli tyytyväinen siihen, ettei häntä pidetty hurskaana vaan paneteltiin.

Monet naiset liikuttuivat kovasti nähdessään munkin rukoilevan heidän puolestaan läpi yön ja päättivät muuttaa elämäntapansa. Jotkut menivät naimisiin, eräät lähtivät luostareihin.

Näin pyhä Vitalios kilvoitteli. Eräänä iltana ilotalon asiakas kävi Vitalioksen kimppuun ja pahoinpiteli hänet syyttäen häntä huijariksi. Vitalios laahautui keljaansa ja menehtyi saamiinsa ruhjeisiin yön aikana. Ruumis löydettiin polvistuneena rukoilevaan asentoon. Vierestä löytyi kirjoitustaulu, jossa luki: ”Aleksandrialaiset, älkää tuomitko ennenaikaisesti, odottakaa Herran päivän koittoa.” Kun uutinen kiistellyn munkin kuolemasta levisi, paikalle tuli itkeviä naisia, jotka huusivat: ”Voi meitä syntisiä! Meillä ei ole enää suojelijaa eikä auttajaa!” Monet alkoivat kertoa, kuinka olivat tulleet katumukseen ja kääntyneet pois entisiltä teiltään pyhän Vitalioksen ansiosta. Pian kävi selväksi, ettei kukaan heistä ollut tehnyt syntiä Vitalioksen kanssa. Myös patriarkka Johannes, joka oli koko ajan uskonut Vitalioksen viattomuuteen, tuli paikalle ja iloitsi totuuden tullessa julki. Kun pyhän Vitalioksen hyvät teot olivat tulleet kaikkien tietoon, koko kaupunki kunnioitti häntä ylellisillä hautajaisilla. Mies, joka oli lyönyt häntä, jäi haudalle ja itki katkerasti, kunnes parantui häntä vaivanneesta sairaudesta. Tästä liikuttuneena mies päätti antaa elämänsä Jumalalle ja lähti munkiksi Pyhän Seridoksen luostariin.