Pyhittäjämarttyyri Feodor (Bogojavlenski)

Pyhittäjämarttyyri Feodor (Oleg Bogojavlenski) syntyi vuonna 1905 Persian pääkaupungissa Teheranissa Venäjän konsulin Pavel Bogojavlenskin perheeseen. Persialaiset murhasivat hänen isänsä hänen ollessaan viisivuotias, minkä jälkeen äiti Olga palasi kolmen lapsensa kanssa Pietariin. Perhe eli valtion eläkkeellä. Lokakuun vallankumouksen jälkeen (1917) he jäivät ilman toimeentuloa ja muuttivat Olgan veljen luo Moskovaan. Oleg pääsi Moskovan yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan. Hän halusi palvella ihmisiä ja alkoi toimia asunnottomien hyväksi. Sisarensa Olgan kanssa hän lauloi Jumalansynnyttäjän georgialaisen ikonin kirkon kuorossa. Kirkossa kävi paljon nuoria.

Vuonna 1926 Olga-äiti sairastui vakavasti ja kuoli. Oleg keskeytti lääketieteen opinnot ja meni töihin. Pian hänet kutsuttiin sotapalvelukseen. Hän ei piilotellut uskoaan eikä kristillistä vakaumustaan. Armeijan jälkeen Oleg alkoi käydä moskovalaisessa Vysokopetrovin luostarissa. Hänen hengellisenä ohjaajanaan oli arkkimandriitta Nikita (Kurotškin) Zosimovin erakkolasta. Kun luostarin kirkko suljettiin vuonna 1929, munkit siirtyivät Pyhittäjä Sergein seurakuntakirkkoon (Bolšaja Dmitrovka -kadulla). Siellä Oleg päätti omistaa koko elämänsä Jumalalle, astua munkkikilvoituksen tielle ja kulkea sitä kuolemaan asti.

Marraskuun 4. päivänä 1930 Oleg vihittiin munkiksi nimellä Feodor pyhittäjä Teodoros Studionilaisen mukaan. Pian seurasi vihkimys munkkidiakoniksi. Hän asui pienessä huoneessa Pyhittäjä Sergein kirkon kellotornissa ja vältteli kanssakäymistä seurakuntayhteisön ja tuttavien kanssa. Keskellä kaupunkia hän vetäytyi sisäiseen erämaahansa palatakseen myöhemmin ihmisten pariin todellisena Kristuksen sotilaana, joka olisi valmis palvelemaan jokaista lähimmäistään.

Eräs Vysokopetrovin luostarin veljestöön kuuluva nuori arkkimandriitta ilmiantoi vuonna 1933 neuvostoviranomaisille, että Pyhittäjä Sergein kirkolla toimi laiton luostari ja hengellinen akatemia. Tutkinnan aikana hän todisti veljestöä ja kirkon seurakuntalaisia vastaan syyttäen heitä vastavallankumouksellisesta toiminnasta ja nuorison asenteiden muokkaamisesta neuvostovastaisiksi. Maaliskuussa kaksikymmentäneljä kirkon papistoon ja seurakuntalaisiin kuuluvaa henkilöä pidätettiin. Munkkidiakoni Feodor oli heidän joukossaan. Hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi pakkotyöhön Novosibirskiin. Ennen karkotusmatkalle lähtöä hän sai tavata sisarensa ja tuli tapaamiseen iloisena ja reippaana, Kristuksen armon vahvistamana.

Vuoden kuluttua Feodor siirrettiin Vladivostokiin. Vankeja höyrylaivaan siirrettäessä hänen jalkansa pettivät eikä hän lyönneistä huolimatta kyennyt nousemaan. Vanginvartija kutsui lääkärin, joka tutkiessaan Feodoria sai tietää, että tällä oli kesken jäänyt lääkärin koulutus. Hän otti Feodorin apulaisekseen. Feodor joutui avustamaan
yli sadassa umpilisäkkeen poistossa, poistamaan hampaita ja ottamaan vastaan synnytyksiä, sillä leirissä ei ollut muuta lääkintähenkilökuntaa. Hän teki kaikkensa auttaakseen kärsiviä, ei vain ruumiillisesti vaan myös hengellisesti. Sanoillaan hän rohkaisi ja vahvisti niin sairaita kuin kuolevia.
Munkkidiakoni Feodor vapautui leiriltä kolmen vuoden jälkeen ja asettui Tveriin. Lääkäri antoi hänelle puoltokirjeen lääketieteen opintojen loppuunsaattamiseksi. Feodor joutui päättämään, ryhtyisikö hän lääkäriksi vai jatkaisiko edelleen munkkikilvoituksen kapeaa tietä, joka väistämättä johtaisi Golgatalle. Hän kysyi neuvoa sisareltaan Olgalta, joka Jumalansynnyttäjän ikonin edessä rukoiltuaan kuuli äänen sanovan: ”Joka tarttuu auraan, älköön katsoko taakseen.” (vrt. Luuk. 9:62) Hän toisti sanat ääneen. Isä Feodor kuunteli ne tarkkaan, hymyili nöyrästi ja kiitti sisartaan.

Tämän jälkeen Feodor ei enää epäröinyt tien valinnassa. Hän meni patriarkaattiin ja ilmoitti haluavansa palvella kirkossa ja ottaa vastaan pappisvihkimyksen.

Samoihin aikoihin vuonna 1937 Feodorin rippi-isä ja hengellinen ohjaaja arkkimandriitta Nikita nukkui pois. Se oli Feodorille suuri menetys. ”Olisin valmis kestämään uuden vankeuden, kunhan vain isä Nikita olisi elossa”, hän sanoi. Isä Nikita oli palvellut viimeiset vuotensa Ivanovskojen kylän kirkossa Volokolamskin alueella. Seurakuntalaiset pyysivät nyt Feodoria ottamaan hänen paikkansa, mihin hän suostui. Hänet vihittiin pappismunkiksi Moskovassa ja ensimmäisen liturgian hän toimitti 40. päivänä isä Nikitan kuolemasta.

Isä Feodor hoiti papilliset velvollisuutensa uhrautuvasti. Kun kutsuttiin ripittämään sairasta, hän lähti matkaan säällä kuin säällä, niin sateella, pakkasella kuin kelirikon aikaan tarpoen liejuisilla teillä.
Hän ei ottanut toimituksista maksua, vaan pyrki itse mahdollisuuksiensa mukaan auttamaan köyhiä. Seurakuntalaiset näkivät hänen hyväsydämisyytensä ja rakastivat häntä.

Tuohon aikaan neuvostoviranomaiset sulkivat kirkkoja siten, että vaativat pappeja maksamaan ylivoimaisen suuria veroja. Jos pappi ei kyennyt maksamaan, hänet poistettiin asuinpaikkakuntansa kirjoilta, jolloin hän menetti myös luvan toimittaa palveluksia, ja käyttöä vaille jäänyt kirkko suljettiin. Näin meneteltiin myös isä Feodorin kohdalla. Silloin läheisen kyläkirkon isännöitsijä Maria Vasiljevna möi lehmän ja hevosen ja maksoi Feodorin veron.

Joulukuussa 1940 isä Feodoria vaadittiin jälleen maksamaan suuri vero, josta hän ei pystynyt suoriutumaan. Juttu vietiin oikeuteen. Viranomaiset sanoivat suhtautuvansa nuoreen mieheen hyväntahtoisesti. He lupasivat lähettää hänet hyvään seurakuntaan ja poistaa veronmaksuvelvoitteen kokonaan, jos hän ryhtyisi keräämään tietoja seurakuntalaisista. Ehdotuksen kuultuaan isä Feodor venyttäytyi koko suureen pituuteensa ja vastasi: ”Minua ei ole kasvatettu ilmiantajaksi!” Vastaukseksi yksi kuulustelijoista tempaisi passin Feodorin käsistä, repi sen kappaleiksi ja kirjoitti tilalle uuden, jossa kiellettiin asuminen Moskovan alueella.

Isä Feodor asettui Tverin alueelle Zavidovon kylään, josta hän vuokrasi pienen huoneen. Suurimman osan ajasta hän kuitenkin asui laittomasti sisarensa Olgan luona Moskovan alueella lähellä hengellisiä lapsiaan.

Sodan syttymispäivänä kesäkuussa 1941 viranomaiset allekirjoittivat Feodorin pidätysmääräyksen. Kesti kuitenkin kaksi viikkoa ennen kuin hänet löydettiin. Pidätys tapahtui keskellä yötä. Feodorille tehtiin heti täysi ruumiintarkastus ja talo tutkittiin perin pohjin. Ennen kuin häntä lähdettiin viemään Feodor pyysi luvan saada rukoilla. Hän toimitti lyhyen rukouspalveluksen Jumalansynnyttäjän Kazanilaisen ikonin luona, jonka edessä Olga oli aiemmin rukoillut vastatakseen veljelleen, mitä tietä kulkea. Hyvästiksi hän syleili itkevää sisartaan sanoen: ”Tyhmyri, mitä sinä itket. Iloita tässä pitää eikä itkeä.” Kohottaessaan katseensa Olga näki Feodorin kasvojen loistavan ilosta.

Feodorin kuulustelut alkoivat seuraavana päivänä pidätyksen jälkeen. Häntä kuulusteltiin ensin Moskovassa. Saksalaisten joukkojen lähestyessä pääkaupunkia hänet siirrettiin heinäkuun lopussa 1941 Saratoviin. Hänet vietiin joka yö kuulusteltavaksi, hänen ei annettu pitkään aikaan nukkua ja häntä lyötiin ja potkittiin armotta. Kerran hänet tuotiin kuulusteluista selliin kasvot verisenä massana. Osa parrasta oli revitty irti niin että ihoa oli revennyt mukana. Häntä vaadittiin mainitsemaan nimeltä kaikki hengelliset lapsensa ja ihmiset, joihin hän oli ollut läheisessä yhteydessä. Ymmärtäen heitä odottavan vaaran hän kieltäytyi paljastamasta heidän nimiään.

− Teitä syytetään siitä, että olette laittomassa asemassa toiminut kirkonmiesten vastavallankumouksellisen järjestön johtajana ja tehnyt neuvostovastaista kiihotustyötä. Tunnustatteko syyllisyytenne? tutkintatuomari kysyi.
− En tunnusta syyllisyyttäni esitettyyn rikokseen; syytös on perusteeton, isä Feodor vastasi.
Tutkinta-aika umpeutui syyskuun alussa. Tutkintatuomarit pyysivät virallista syyttäjää jatkamaan tutkintaa, sillä ”oikeusjuttua varten tarvitaan pidätetyn lisäkuulusteluja hänen neuvostovastaisen toimintansa ja yhteyksiensä paljastamiseksi.” Tämän jälkeen kuulusteluja ja kidutusta jatkettiin. Mutta lisäkuulustelujen aikanakaan Feodorilta ei saatu mitään tietoja. Jutun tutkinta kesti kaikkiaan noin kaksi vuotta. Hänen kestävyytensä ansiosta kaikki, jotka oli liitetty samaan oikeusjuttuun hänen kanssaan, vapautettiin helmikuuhun 1943 mennessä.

Kesällä 1943 pitkäksi venynyt oikeusjuttu saatettiin loppuun. Pappismunkki Feodor tuomittiin viideksi vuodeksi karkotukseen Krasnojarskin seudulle. Pitkän vankeusajan ankarat olot kidutuksineen olivat murtaneet hänen terveytensä. Hän menehtyi Balašovin vankilassa heinäkuussa 1943 ja hänet haudattiin tuntemattomaan hautaan. Venäjän kirkko kanonisoi pyhittäjämarttyyri Feodorin vuonna 2000.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.

6
7