Pyhittäjät Barnabas ja Sofronios, Sumelan Jumalansynnyttäjän luostarin perustajat, ja kunniallinen Kristoforos, Sumelan luostarin entisöijä

Pontoksen alueen hengellinen keskus puolentoista vuosituhannen ajan oli Sumelan luostari, joka sijaitsee jylhässä vuoristossa nykyisen koillis-Turkin alueella. Luostari on perustettu 380-luvulla, mutta sen perustamislegendan kirjallinen versio näyttäisi olevan vasta 1200-luvun alun tienoilta. Siinä luostarin synty kuvataan seuraavasti.

Basileios-niminen ateenalainen pappi näki ilmestyksen, jossa Jumalansynnyttäjä oli valkopukuisten nuorukaisten joukon ympäröimänä ja lausui: ”Basileios, nouse joutuin veljenpoikasi Sotirikhoksen kanssa. Hylkää maailma ja ota munkin skeema. Sinusta tulee Barnabas ja hänestä Sofronios.” Miehet tottelivat ja lähtivät kirkkoon, jossa oli perimätiedon mukaan apostoli Luukkaan maalaama Jumalanäidin ikoni. He kuulivat, kuinka Jumalanäiti vakuutti kulkevansa heidän edellään Melan vuorelle, jota hän rakasti ja jonne heidän tuli rakentaa kirkko hänen kunniakseen. Paikalle ilmestyi kaksi enkeliä, jotka kantoivat pyhän ikonin ulos kirkosta.

Miehet vihittiin munkeiksi paikallisessa luostarissa ja saivat munkkinimikseen Barnabas ja Sofronios. Saatuaan viikon ajan opetusta enkelielämän periaatteista he lähtivät Jumalanäidin opastamina matkalle. Koloniassa Sofronios vihittiin papiksi. He kävivät monissa paikoissa Kreikassa, viettivät jonkin aikaa Vatopedin luostarissa Athoksella ja lähtivät sitten Traakiaan Papikionvuoren luostarikeskukseen. Ensimmäisessä luostarissa igumeni piti heitä epäilyttävinä kiertolaismunkkeina ja jätti heidät kolmeksi päiväksi ulos ilman ruokaa ja juomaa, mutta saatuaan ilmestyksessä tiedon heille annetusta tehtävästä otti heidät vastaan, esitteli heille munkkiensa esikuvallista elämäntapaa ja siunasi heidän matkansa.

Barnabas ja Sofronios tapasivat lausua puolet psalmeista päivällä vaeltaessaan ja toisen puolen yöllä valvoessaan. Heidän saapuessaan Evrosjoelle se oli tulvinut yli äyräiden, mutta he ylittivät sen kuivin jaloin. Kun paikalliset asukkaat näkivät tämän ihmeen, he pyysivät pyhiä rukoilemaan heidän satonsa puolesta, jota heinäsirkat tuhosivat. Rukousten jälkeen hyönteiset kerääntyivät mustaksi parveksi, lensivät veteen ja hukkuivat.

Munkit paransivat sairaita Latrosvuoren kuuluisissa luostareissa ja kävivät Efesoksessa pyhän Johannes Teologin pyhäkössä. Kun maantierosvot kävivät matkalla heidän kimppuunsa, he nostivat heidän eteensä ristin, joka oli heidän ainoa aarteensa. Varkaat kaatuivat maahan ristin edessä ja hämmennyksestä toivuttuaan päättivät lähteä Barnabaan ja Sofronioksen mukaan. Efesoksessa Johannes Teologi ilmestyi heille ja lähetti heidät Gallesionvuorelle antaen heidän mukaansa suosituskirjeen igumenille, jotta hän ottaisi katuvat rosvot yhteisöönsä. Barnabas ja Sofronios matkustivat Smyrnan, Mytilinen, Gallipolin, Lampsakoksen, Kyzikoksen ja Sigrianevuoren luostarin kautta Konstantinopoliin, missä he kävivät kaupungin kirkoissa ja nousivat sitten laivaan, joka oli lähdössä itään Trabzoniin. Piispa otti heidät siellä vastaan. Jumalanäiti käski heidän seurata Pyksitesjokea sen lähteille asti.

Lopulta he saapuivat Pontoksen Melan vuorelle, joka on jatkuvasti usvan peitossa ja jossa kasvillisuus on hyvin tiheää ja rehevää. Heidän huomionsa kiinnittyi pääskysparveen, joka lensi luoksepääsemättömältä näyttävään luolaan. Kun he olivat kavunneet ylös vaarallista rinnettä, suuri puu kaatui luolan suulle muodostaen eräänlaiset tikkaat, joita pitkin he pääsivät luolaan. Sieltä he löysivät kallionkielekkeeltä valoa loistavan Jumalanäidin ikonin, joka näytti odottavan heitä. Päästyään kolmivuotisen vaelluksensa määränpäähän he alkoivat heti siivota luolaa ja tekivät siitä Kaikkeinpyhimmälle Jumalansynnyttäjälle omistetun kirkon. Heidän rukoustensa ansiosta vesi alkoi virrata ikonin alapuolelta. Siitä tuli pyhä lähde, joka paransi pyhiinvaeltajien sairauksia. Läheisen luostarin igumeni oli saanut ilmestyksessä pyhältä Johannes Edelläkävijältä tiedon heidän saapumisestaan. Hänen ja lähiympäristön uskovien avulla he rakensivat nopeasti ylienkeli Mikaelille omistetun kappelin ja myöhemmin Jumalanäidin kirkon, jonka Trabzonin piispa vihki.

Luostarin pyhät kilvoittelijat ja Jumalanäidin ihmeet houkuttelivat monia pyhiinvaeltajia luostariin, minne monet pyysivät saada jäädä munkeiksi. Barnabas jätti usein yhteisön johtamisen veljenpojalleen Sofroniokselle ja vetäytyi yksinäisyyteen ollakseen kahden Jumalan kanssa. Eräänä päivänä Jumalanäiti ilmestyi hänelle sanoin kuvaamattoman valon keskellä ja antoi hänelle ristin ja oliivinoksan merkkinä hänen tulevasta lähdöstään Jumalan luo. Siksi Barnabas hyvästeli veljet ja kehotti heitä noudattamaan tunnollisesti hänen opetustaan, jonka hän oli kirjannut testamenttiinsa. Hän ennusti, että barbaarit tuhoaisivat luostarin, mutta se rakennettaisiin myöhemmin uudelleen. Pukeutuneena papin jumalanpalveluspukuun hän meni yksinään hautausmaalle, missä hän luovutti sielunsa rauhallisesti Jumalan käsiin. Kun Sofronios löysi hänet sieltä, hän valitti katkerasti ja kuoli hänkin melkein heti, yksinään niin kuin Barnabaskin. Veljet löysivät hengellisten isiensä ruumiit palatessaan työstä luostariin. Heidän ainoa lohdutuksensa oli Barnabaan hengellinen testamentti. Neljäkymmentä päivää myöhemmin uusi igumeni aloitti tehtävässään ja luostari alkoi tulla tunnetuksi.

Niin kuin pyhittäjä Barnabas oli ennustanut, barbaarit tuhosivat tämän pyhän paikan kokonaan ja surmasivat munkit. Paljon myöhemmin Jumalanäiti ilmestyi seudulla asuvalle lukutaidottomalle talonpojalle Kristoforokselle, jolla oli toisessa kädessään kuusi sormea, hänen työskennellessään pellolla. Hän jätti auran niin kuin toinen Elisa61 ja lähti Trabzoniin, missä hänet vihittiin papiksi. Jumalanäidin johdattamana hän löysi Melan vuorelta luolan ja sieltä ikonin ja alkoi vuorostaan siivota luolaa. Hän huomasi pystyvänsä lukemaan evankeliumia, vaikka ei tuntenut edes kirjaimia. Hän jäi luolaan kilvoittelemaan hyveissä ja mietiskelyssä ja sai armon oppia pyhät kirjoitukset ulkoa. Hänen ympärilleen kerääntyi muita hyveiden harjoittajia, ja luostari rakennettiin uudelleen.

Kun pyhittäjä Kristoforos tunsi lähtönsä lähestyvän, hän kutsui veljestön koolle ja kehotti heitä noudattamaan uskollisesti pyhittäjien Barnabaan ja Sofronioksen ohjeita ja kunnioittamaan hartaasti pyhää Jumalanäidin ikonia. Sitten hän lähti isiensä luo. Tämä tapahtui mahdollisesti 1600-luvun lopulla.

Kaikkeinpyhimmän Jumalansynnyttäjän suojelemana Sumelan luostari pysyi Pontoksen seudun ortodoksisen uskon keskuksena ja lukemattomien ihmeiden lähteenä, joka vahvisti ja ylläpiti kovia kokeneiden asukkaiden uskoa ja toivoa. Kun kreikkalainen väestö karkotettiin Pontoksesta lopullisesti vuonna 1923, luostari jäi autioksi. Lähes sadan vuoden tauon jälkeen turkkilaiset alkoivat 2010-luvulla sallia ortodoksien käydä toimittamassa jumalanpalveluksen Sumelan pyhässä luostarissa kerran vuodessa.

Sumelan ihmeitätekevä Jumalanäidin ikoni on päätynyt uuteen Jumalanäidin Sumelan luostariin Pohjois-Kreikan Makedoniassa. Paikka on Kreikan pontoslaisten keskus, jossa he viettävät omia juhliaan ja ylläpitävät ikivanhaa pontoslaista kulttuuria.