Kirkon vanhan perimätiedon mukaan Kaikkeinpyhin Jumalansynnyttäjä jättäessään tämän maailman liittyäkseen Poikansa ja Jumalansa seuraan antoi kaksi viittaansa kahdelle köyhälle juutalaiselle naiselle, jotka olivat palvelleet häntä. Naiset säilyttivät huolellisesti kallisarvoiset reliikit, jotka periytyivät sukupolvelta toiselle, kunnes keisari Leo I:n hallituskaudella ylhäissyntyiset veljekset Galbius ja Candidus varastivat toisen niistä ja veivät sen Blahernan kirkkoon Konstantinopoliin (2.7.).

Jumalanäidin vyö, joka löytyi Zelan hiippakunnasta läheltä Pontoksen Amaseaa, vietiin keisari Justinianoksen hallituskaudella (n. 530) Konstantinopoliin ja sijoitettiin kirkkoa vihittäessä Halkopratian kirkkoon, joka oli lähellä Hagia Sofiaa kupariseppien korttelissa. 

Kolme ja puoli vuosisataa myöhemmin, vuoden 888 tienoilla, keisari Leo VI Viisaan puoliso Zoe sairastui vakavasti. Hänelle sanottiin, että hän paranisi, jos hän koskettaisi Jumalansynnyttäjän vyötä. Keisari käski heti rikkoa vyön sisältävän reliikkilippaan sinetit, jolloin he havaitsivat ihmeekseen, että vyö oli säilynyt uuden näköisenä aivan kuin se olisi kudottu vasta eilen. Sen vieressä oli dokumentti, jossa ilmoitettiin tarkka päivämäärä, milloin se oli viety Konstantinopoliin, ja miten keisari oli sijoittanut sen reliikkilippaaseen ja sinetöinyt sen omin käsin. Keisari Leo suuteli hartaasti reliikkiä ja antoi sen patriarkalle. Kun tämä laski vyön keisarinnan pään päälle, Zoe parantui heti sairaudestaan. He kaikki ylistivät Kristusta Vapahtajaa ja Hänen Kaikkeinpyhintä äitiään ja palauttivat reliikin lippaaseen.

On säilynyt tieto, jonka mukaan Bysantin ja Bulgarian välisen kahnauksen aikana 1100-luvun lopulla eräs pappi heitti jokeen ristin, jossa pyhää vyötä säilytettiin, pelastaakseen sen häväistykseltä. Bulgarian tsaari Ivan Asen sai sen haltuunsa voitettuaan Bysantin keisari Iisak II Angeluksen. Sittemmin risti päätyi serbialaisten haltuun. Pyhä ruhtinas Lasarus Serbialainen (muistopäivä 15.6.) lahjoitti sen 1300-luvulla Athoksen Vatopedin luostarille, missä sitä yhä vieläkin kunnioitetaan. Siitä lähtee miellyttävä tuoksu ja sen kautta tapahtuu yhä ihmeitä. Vyö, jolla Vapahtajaa kantava neitseellinen kohtu oli vyötetty, on kaikille uskoville pelastuksen lupaus. Se kehottaa ottamaan esimerkkiä Kaikkeinpyhimmän Jumalansynnyttäjän sielun ja ruumiin puhtaudesta.

Irlannin kelttiläinen pyhä Aidan (Aodhan) kilvoitteli munkkina Ionan saaren luostarissa, kunnes hänet vihittiin Clogherin piispaksi Pohjois-Irlannissa. Vuonna 630 hän luopui tehtävästään ja palasi munkiksi Ionan luostariin. Kun Northumbrian kuningas Oswald sai valloitetuksi maansa takaisin briteiltä, hän pyysi Ionan apotti Segeneltä tukea lähetystyöhön ja kutsui Aidanin vuonna 635 Lindisfarnen ensimmäiseksi piispaksi. Aidan perusti sinne luostarin, josta tuli tukikohta monien uusien luostarien perustamiselle. Aidan järjesti luostarinsa hänelle tutun irlantilaisen mallin mukaan ja pyrki saamaan sinne nuoria miehiä kouluttaakseen heidät kirkon palvelukseen. Hänen oppilaisiinsa kuuluivat myöhempi Lichfieldin piispa pyhä Chad (2.3.) ja pyhä Hilda Whitbyläinen (17.11.), joka johti myöhemmin Whitbyn kaksoisluostaria. 

Pyhä Bede Venerabilis ylisti Aidania lähetystyöntekijänä, joka askeettisella elämäntavallaan julisti kristinuskoa uskottavasti ja teki voimakkaan vaikutuksen pakanoihin. Aidanilla oli tapana liikkua jalan ja puhua kaikkien kanssa. Jos hän kohtasi kristittyjä, hän vahvisti heidän uskoaan ja opetti heitä sanoin ja teoin; muita kohdatessaan hän kylvi heihin Jumalan sanan siemeniä. Jos Aidanin kunniaksi järjestettiin juhla, hän piti huolta siitä, että ruoka jaettiin köyhille. Jos hän sai lahjoja tai rahaa, hän antoi ne pois tai osti niillä orjia vapaaksi. Suuren paaston ajaksi hän vetäytyi aina Farnen saarelle.

Kerran kuningas Oswald järjesti juhlat ja kutsui paikalle myös piispa Aidanin. Pöytiin kannettiin hopeisia vateja täynnä herkkuja. Kuningas tiesi, mitä piispa ajatteli, ja ennen kuin piispa ehti sanoa mitään, kuningas käski viedä kaikki ruoat köyhille ja hajottaa hopealautaset ja jakaa niiden hopea saman tien. Aidan tarttui kuninkaan oikeaan käteen, siunasi hänet ja sanoi: ”Älköön tämä käsi koskaan turmeltuko.” Muutamia vuosia myöhemmin kuningas kaatui taistelussa, mutta hänen oikea kätensä ei koskaan maatunut. Sitä alettiin kunnioittaa reliikkinä ja myös kuningas Oswald luettiin pyhien joukkoon (muistopäivä 5.8.).

Seuraava kuningas Oswin lahjoitti piispa Aidanille hienon hevosen, koska Aidan oli jo iäkäs ja näytti tarvitsevan apua liikkumiseensa. Kun Aidan lähti palatsista, häntä vastaan tuli köyhä mies, joka pyysi almua. Piispa antoi hevosen hänelle ja käveli pois. Kun kuningas kuuli tästä, hän kysyi pettyneenä Aidanilta, miksi hän oli antanut hevosen pois: köyhille olisi voinut antaa mitä tahansa muuta, mutta tämä hevonen oli valittu Aidania varten. Aidan vastasi: ”Mitä te sanotte, teidän majesteettinne? Onko tamman lapsi teille arvokkaampi kuin Jumalan lapsi?” Kuningas lupasi, ettei hän enää koskaan palaisi asiaan eikä kysyisi, kuinka paljon piispa oli Jumalan lapsille jakanut. Saman päivän iltana Aidan ilmoitti oppilaalleen surullisena, että kuningas ei eläisi pitkään: ”En ole koskaan ennen nähnyt nöyrää kuningasta. Tunnen, että hänet otetaan pian pois luotamme, sillä kansamme ei ansaitse tuollaista kuningasta.” Jonkin aikaa tämän tapauksen jälkeen kuningas Oswin joutui omien serkkujensa murhaamaksi.

Pyhä piispa Aidan nukkui pois rauhassa 31.8.651 Englannin Bamburghissa. Hänen reliikkinsä haudattiin Lindisfarnen luostariin, jota hän oli ollut perustamassa, kunniapaikalle alttarin oikealle puolelle. Pyhälle Aidanille on omistettu kirkkoja Irlannissa ja Skotlannissa. Yksi hänen symboleistaan on hirvi, sillä hänen kerrotaan tehneen kerran hirven näkymättömäksi suojellakseen sitä metsästäjiltä. Tämä tarina ilmeisesti liittyy kuitenkin alun perin toiseen samannimiseen pyhään, Aidan (Aedhan) Fernsiläiseen.

Pyhä Cuthburga oli Wessexin kuninkaan Inen sisar ja solmi avioliiton Northumbrian kuningas Aldfridin kanssa. Tämän suostumuksella hän meni nunnaksi Barkingin benediktiiniluostariin ja perusti sitten Wimbornen luostarin, jonka ensimmäinen abbedissa hän oli. Useista hänen luostarissaan kilvoitelleista nunnista, kuten pyhästä Tekla Kitzingeniläisestä (15.10.), on tullut myöhemmin luostarien johtajattaria. Pyhä Cuthburga nukkui pois rauhassa 31.8.725.

Turkkilaisen Khwarazmin kuningaskunnan (nyk. Turkmenistan ja Uzbekistan) sulttaanin Jalal ed-Dinin (1220–31) armeija hyökkäsi maaliskuussa 1226 Georgiaan. Kun joukko lähestyi Tbilisiä, georgialaiset saivat sen pysäytettyä. Yöllä kuitenkin Tbilisissä asuneet islaminuskoiset persialaiset saivat avattua portit ja sulttaanin joukot vyöryivät kaupunkiin. Kehkeytyi hirvittävä verilöyly. Miehiä tapettiin, poikia kastroitiin väkisin, tyttöjä raiskattiin, naisia puukotettiin ja sylilasten päitä hakattiin kiviä vasten, niin että kallot hajosivat. 

Sulttaanin verenhimo ei tyydyttynyt. Hän määräsi, että Siionin katedraalin kupoli on revittävä alas ja kirkon ikonit tuotava Mtkvarijoen ylittävälle sillalle. Kristuksen ja Kaikkeinpyhimmän Jumalansynnyttäjän ikoneita kiinnitettiin sillalle, ja kaikki henkiin jääneet koottiin rannalle. Sulttaani määräsi, että jokaisen piti ylittää silta ja sylkeä ikoneihin sekä tallata niitä. Jokainen, joka kieltäytyisi häpäisemästä ikoneita, mestattaisiin heti paikalla ja heidän ruumiinsa heitettäisiin jokeen. Marttyyrikuoleman kärsineitä oli joukoittain. Georgialaiset lähteet muistavat tapahtuman sadantuhannen marttyyrin päivänä.

Tbilisin vanhan sillan marttyyrit ovat nykyäänkin georgialaisten suuresti kunnioittamia. Heidän juhlaansa vietetään Georgiassa 31.10. (toisin sanoen 13.11. gregoriaanisen kalenterin mukaan). Tuona päivänä Tbilisin vanhalle sillalle levitetään punainen matto ja tuodaan ikoneita kansan kunnioitettavaksi. Eräissä kreikkalaisissa kalentereissa heidän muistonsa on kuitenkin kirkkovuoden viimeisenä päivänä.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.